X-37B laskeutumisensa jälkeen vuonna 2012

Salasukkula X-37B palasi Maahan

Juttua on päivitetty laskeutumisen jälkeen 17.10. Jo liki kahden vuoden ajan salaisella lennollaan avaruudessa ollut X-37B -minisukkula, Yhdysvaltain ilmavoimien salamyhkäinen avaruusalus, palasi lopulta takaisin Maahan nyt perjantaina. Automaattisesti laskeutuneen miehittämättöman pikkusukkulan pyörät osuivat Vanderbergin lentotukikohdan kiitorataan 19:24 Suomen aikaa illalla. Koekonetta odotettiin palaavaksi ensin tiistaina, sitten torstaina ja lopulta nyt perjantaina, jolloin alus liisi lopulta alas avaruudesta oltuaan siellä 675 vuorokautta. Koko lennosta ei ole kerrottu julkisuudessa käytännössä mitään sitten joulukuun 11. päivän vuonna 2012, kun sukkula laukaistiin matkaan Atlas 5 -kantoraketilla Cape Canaveralista, Floridasta. Lentoa on tiettävästi ohjattu Schrieverin lentotukikohdasta, Coloradosta. Tämä pari päivää päälle 22 kuukautta kestänyt lento on minisukkulan kolmas, ja pisin koelento. 675 päivää avaruudessa on myös ennätyksellisen pitkä lento sinällään; mikään avaruusalus ei ole viettänyt kiertoradalla näin pitkää aikaa ja palannut sieltä takaisin Maahan. Ensimmäinen lento, joka tunnettiin koodinimellä OTV-1 (Orbital test Vehicle, kiertoradalla lentänyt koealus), nousi matkaan huhtikuussa 2020 ja sen lento kesti 225 vuorokautta. Toinen lento, OTV-2 laukaistiin maaliskuussa 2011 ja nyt lennon pituus oli 469 vuorokautta. Nyt tehty lento OTV-3 käyttää samaa alusta kuin ensimmäinen lento, vaikka nimi antaisi ymmärtää, että kyseessä olisi jo kolmas alus. Käyttökelpoisia aluksia on siis kaksi kappaletta. Kaikkiaan alukset ovat olleet nyt avaruudessa 1368 vuorokautta.

Mikä ihmeen minisukkula?

Yhdysvaltain ilmavoimien X-37B -avaruusalusta on kutsuttu monasti sukkulan seuraajaksi, mutta se ei ole sitä. Se on kyllä lentokoneena Maahan palaava sukkula, pieni ja moderni pullukka liitokone, mutta se on olemukseltaan ja käytöltään aivan erilainen kuin astronauttien ohjaama edeltäjänsä. Paitsi että X-37B on automaattinen ja miehittämätön, on se alkuperäistä sukkulaa pienempi, kätevämpi ja joustavampi, minkä lisäksi se kykenee olemaan avaruudessa kuukausikaupalla yhteen menoon. Olennainen ero sukkulaan verrattuna on myös se, että nähtävästi alus on oikeasti uudelleenkäytettävä: siinä missä sukkuloihin jouduttiin tekemään aina paljon remonttia lentojen välissä ja niiden lämpösuojakilpeä paikkailtiin, nähtävästi minisukkulat ovat olleet varsin hyvässä kunnossa myös maahanpaluun jälkeen. Tavoitteena luonnollisesti on operatiivinen alus, joka voisi nousta uuteen lentoon lähes saman tien alas tultuaan. Tarkkaa tietoa alusten kunnosta ei kuitenkaan ole, ja muutenkin sotilaat ovat olleet hyvin vaitonaisia aluksensa tekemisistä. Satelliitteja seuraavat harrastajat kuitenkin ovat seuranneet millaisilla radoilla sotilassatelliittikoodilla USA-240 varustettu kiertolainen on tehnyt, ja näyttää siltä, että sen tärkein tehtävä on ollut vakoilu. Alus kykenee vaihtamaan rataansa nopeasti ja paljonkin, joten se pystynee käymään avaruudessa katsomassa läheltä joitain siellä olevia satelliitteja tai tutkimaan haluttuja paikkoja Maan pinnalla. Sen pieneen rahtiruumaan voidaan asentaa erilaisia kameroita tai tutkalaitteistoja. Mikään ei estä laittamasta kyytiin myöskään joitain uudenlaisia avaruudessa käytettäviä aseita. Tai häirintälaitteita. Pitkät lennot ovat omiaan myös testaamaan uusia materiaaleja ja tekniikoita avaruuden olosuhteissa. Se voisi viedä avaruuteen pienen satelliitin juuri silloin kun halutaan juuri sinne kun halutaan - ja kenties tuoda sellaisen myös takaisin. Periaatteessa se siis voisi käydä nappaamassa vihollissatelliitin kiertoradaltaan.
Hahmotelma X-37B:stä avaruudessa

Uudenlainen avaruuslennokki

Yhdysvalloissa on suunniteltu jo moneen kertaa erilaisia uudelleenkäytettäviä, ilmakehässä lentäviä avaruusaluksia, mutta ne kaikki jäivät puolitiehen. Jos 1960-luvun kaavailut unohdetaan, suunniteltiin nyt viimeksi NASAn johdolla 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa X-33-, X-34- ja X-38 -koekoneita, jotka olivat kaikki myös eräänlaisia sukkuloita. X-33 oli jo rakenteilla ollut yksivaiheisen, kokonaan uudelleenkäytettävän avaruussukkulan koekone. X-34 olisi ollut rahdin kuljettamiseen käytetty pieni avaruuslentokone, joka olisi laukaisu lentokoneen siiven alta avaruuteen. X-38 olisi ollut puolestaan avaruusaseman pelastuslautta, joka olisi pystynyt tuomaan kuusi astronauttia takaisin Maahan. Kun kaikki edeltävät hankkeet lopetettiin kesken kaiken, käytettiin niiden kanssa kerättyjä kokemuksia X-40 -nimiseen testiliidokkiin. Sen perusteella tehtiin suurempi X-37. Tämä Boeing-yhtiön toteuttama, alun perin NASAn hanke siirtyi vuonna 2004 Yhdysvaltain puolustushallinnon tutkimuslaitoksen DARPAn hoteisiin, minkä jälkeen budjettileikkaukset eivät olleet enää estämässä kehitystyötä. Koelennot ilmakehässä X-37A -versiolla alkoivat keväällä 2006. Tarkoituksena oli tuolloin viedä koekone avaruussukkulalla avaruuteen, mutta kun sukkulat jäivät eläkkeelle, laitettiin avaruuskelpoinen X-37B kantoraketin nokkaan ja ammuttiin sillä kiertoradalle. Minisukkulaa ollaan periaatteellisella tasolla jo myös paisuttamassa lähes kaksikertaiseksi kooltaan. Tämä X-37C:ksi nimetty alus kykenisi rahtien lisäksi kyytimään kuutta avaruuslentäjää paineistetussa matkustamossa; toistaiseksi sen tekemisestä ei ole kuitenkaan mitään konkreettisia merkkejä.
Atlas V:n nokkakartion sisällä juuri ennen kartion sulkemista
X-37B laskeutumisensa jälkeen vuonna 2010

Teknisiä tietoja: X-37B

Boeing-yhtiön rakentama minisukkula on 8,9 metriä pitkä, 2,9 m korkea ja sen paksujen deltasiipien kärkiväli on 4,5 metriä. Laitteen massa on noin 5 tonnia. Kone laskeutuu täysin automaattisesti lentokoneen tapaan kiitoradalle. Kaksi tähän mennessä tapahtunutta lentoa ovat laskeutuneet Vandenbergin lentotukikohtaan Kaliforniassa, mutta myös lähellä sijaitseva Edwardsin koelentokeskus sekä Kennedyn avaruuskeskus Floridassa voivat ottaa minisukkulan vastaan. X-37B:n pinta on päällystetty lämpösuojakerroksella, joista suurimman kuumennuksen kohteeksi siipien etuosissa ja nokassa olevat tiilet on tehty hiilipitoisesta keraamisesta materiaalista. Aluksen selkäpuolella on pieni rahtiruuma (kooltaan noin 2,1 x 1,2 metriä), jonka luukku avataan kiertoradalle päästyä. Sieltä levittäytyy ulos aurinkopaneeli, jonka tuottaman sähkövirran voimin alus voi olla avaruudessa kuukausikaupalla. Minisukkulassa on pienten asennonsäätörakettimoottorien lisäksi yksi päämoottori, joka kykenee muuttamaan aluksen kiertorataa hyvinkin paljon. Kuvat: USAF

X-37B:stä kertova video space.com -nettisivustolta