Apollo 50 -juhlamatka

Kennedyn avaruuskeskuksen Apollo-halli

Tänä vuonna juhlitaan Apollo-kuulentoja! 50 vuotta sitten Yhdysvaltain kuuohjelma huipentui 20. heinäkuuta, kun Apollo 11 -lennon astronautit Neil Armstrong ja Edwin Aldrin, saapastelivat ensimmäisinä ihmisinä Kuun pinnalla. Heitä edelsi neljä miehitettyä Apollo-lentoa ja heidän jälkeensä kuusi lentoa lisää suuntasi kohti Kuuta. Ne olivat nykyajan huimimpia seikkailuita.

Huom: Matka on toistaiseksi peruttu vähäisen lähtijämäärän vuoksi. Tutkimme mahdollisuutta tehdä matka sesongin ulkopuolella loppuvuodesta ja hieman yksinkertaistettuna, jolloin hintaa saisi alemmaksi.

*

Tiedetuubin Apollo 50 -juhlamatka ei vie sentään Kuuhun, mutta kuulentojen ikonisiin paikkoihin: laukaisupaikalle Kennedyn avaruuskeskukseen, Houstonin miehitettyjen avaruuskentojen keskukseen ja pääkaupunki Washingtoniin, missä astronauttien juhlakulkueet olivat ja minne on kerätty näytteille paljon lentoihin liittyvää materiaalia.

Voit koskettaa matkalla jättimäistä Saturnus 5 -rakettia, ihailla läheltä kolmea avaruudessa ollutta Apollo-alusta, kulkea kuuastronauttien reiteillä ja eläytyä autenttisesti kuulentojen tunnelmaan.

Eikä matka ole vain historiaa: avaruuskeskukset ovat edelleen toiminnassa. Pääset näkemään kaksi äskettäin eläkkeelle siirrettyä avaruussukkulaa, tutustumaan uusiin avaruusaluksiin, käymään Kansainvälisen avaruusaseman lennonjohdossa ja jos hyvin käy, kokemaan myös raketin laukaisun Cape Canaveralissa!

Oppaina matkalla ovat tiedetoimittajat Jari Mäkinen ja Jarmo Korteniemi. Avaruuslentoihin erikoistunut Mäkinen viettänyt yhteensä kuukausien ajan matkan kohteissa ja tehnyt niistä juttuja 1990-luvulta alkaen moniin medioihin. Korteniemi on taustaltaan kuututkija, joka on työskennellyt Houstonissa tutkimuslaitoksessa, missä ovat mm. Apollo-astronauttien Kuusta tuomat kivinäytteet.

Matka toteutetaan yhdessä matkatoimiston Kon-Tikin kanssa.

KSC:n vierailijakeskuksen sisäänkäynti
Matkan reitti

Matkaohjelma

7.9 lauantai - Helsinki – Washington D.C.
Klo 07.00-8.35 lento Helsingistä Amsterdamiin. Jatkolento klo 13.20-15.40 Washingtoniin.
Kohteeseen saapumisen jälkeen kuljetus hotellille.

8.9 sunnuntai - Vapaapäivä
Aamiainen. Vapaapäivä kaupunkiin tutustumista ja matkustamisesta palautumista varten.

9.9 maanantai - Smithsonian Air and Space Museum
Aamiaisen jälkeen kuljetus Smithsonianin Ilmailu- ja avaruusmuseoon (National Air and Space Museum). Paluukuljetus takaisin hotellille.

10.9 tiistai - NASA Goddard ja Smithsonian Udvar-Hazy Centre
Aamiaisen jälkeen kuljetus NASAn Goddardin avaruuskeskukseen ja Smithsonianin toiseen, suurempaan ilmailu- ja avaruusmuseoon Udvar-Hazy Centreen. Paluukuljetus takaisin hotellille.

11.9 keskiviikko - Lento Orlandoon ja kuljetus Cocoa Beachiin
Aamiaisen jälkeen kuljetus lentokentälle, josta lento klo 08.25-10.35 Orlandoon.
Lentokentältä kuljetus hotellille.

12.9 torstai - Kennedy Space Center
Aamiaisen jälkeen kiertoajelu Apollojen legendaarisilla paikoilla Cocoa Beachin ja Titusvillen ympäristössä ja käynti Kennedyn avaruuskeskuksessa.

13.9 perjantai - Cape Canaveral History Center ja lento Houstoniin
Aamiaisen jälkeen käynti Cape Canaveralin rakettitukikohdan museossa, minkä jälkeen kuljetus lentokentälle. Lento klo 15.35-17.15 Houstoniin.

14.9 lauantai - Johnson Space Center
Aamiaisen jälkeen kuljetus Johnsonin avaruuskeskukseen.

15.9 sunnuntai - Kotimatka alkaa
Aamiainen ja vapaata aikaa. Kuljetus puolelta päivin lentokentälle, josta yön yli lento klo 15.00-07.15+1 Amsterdamiin.

16.9. maanantai - Saapuminen Helsinkiin
Jatkolento klo 09.50-13.10 Amsterdamista Helsinkiin.       

Majoitukset

7-11.9.2019 Holiday Inn Washington DC - Central/White House***

11-13.9.2019 Best Western Cocoa Beach***

13-15.9.2019 Hilton Houston NASA Clear Lake***

Hinta

Matkan hinta 4475 € / hlö (yhden hengen huoneissa)

Apollo-astronautteja Houstonissa
Houstonin lennonjohtoa
Apollo-alus Kennedyssä

Matkan hintaan sisältyy

  • Hintaan sisältyy kaikki olennainen
  • Lennot Helsinki – Washington – Orlando – Houston - Helsinki turistiluokassa lentoveroineen ja matkatavaroineen
  • Majoitus 1-hengen huoneessa aamiaisineen ja veroineen
  • Ohjelman mukaiset kuljetukset tilausbussilla sis. tipit kuljettajalle
  • Ohjelman mukaiset käynnit sisäänpääsyineen
  • Matkanjohtajien palvelut koko matkan ajan
  • Verot ja muut maksut

Lisämaksusta

  • ennakkoon varatut istumapaikat lennoille
  • kaikki ateriat paitsi aamiaiset
  • muut mahdolliset palvelut

Hinta ei sisällä Yhdysvaltain ESTA-maksua tai viisumikustannuksia.

Ilmoittautumiset 29.3.2019 mennessä

Maksun suoritus

Maksu luottokortilla tai tilisiirrolla. Ennakkomaksu on 500 € / hlö ja sen eräpäivä 12.4.2019.                     Loppumaksun eräpäivä on 20.6.2019.

Hinnat perustuvat 14.3.2019 voimassa oleviin valuutta- ja verotietoihin. 1 USD=0,93 €. Pidätämme oikeuden tarkistaa valuutan arvo 7 viikkoa ennen matkaa. Matkan toteutuminen edellyttää 15 lähtijän minimikokoa ryhmälle.

Huomioi!

Koska matkakohteina ovat aktiiviset avaruuskeskukset, voivat operatiiviset toimet (esim. rakettilaukaisut) ja viranomaismääräykset muuttaa matkaohjelmaa. Näissä tilanteissa järjestämme tilanteen mukaan korvaavaa ohjelmaa.

Kompensoi matkasi päästöt

Suosittelemme kompensoimaan matkamme aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. Lentojemme yhteispituus on noin 19 900 kilometriä ja laskennallisesti päästöjä syntyy henkilöä kohden 3,6 tonnia. 

Käytämme KLM-lentoyhtiötä, joka on hieman useita kilpailijoitaan kalliimpi, mutta kiinnittää normaalia enemmän huomiota ympäristöasioihin. Voit kompensoida lennot myös matkasi maksun yhteydessä tai myöhemmin varauksen hallintasivustolla (KLM:n co2zero-palvelu toimii vain heidän nettisivujen kautta).

Voit käyttää myös muita palveluita, kuten esimerkiksi MyClimate tai FlyGreen.

Finnairin kompensointipalvelu toimii myös muiden yhtiöiden asiakkaille ja toimii suomeksikin.

Smithsonian Udvar-Hazy Centre

Ryhmämatkasta poikkeavien yksittäisten matkustajien lento- tai majoitusvarauksien ym. palveluiden muutoksista veloitamme 100 € muutoskulut / muutos ja lisäksi palveluntarjoajien perimät kulut.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme myös oikeuden Kon-Tiki Toursista riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. polttoaine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa.

Suosittelemme, että kaikilla osanottajilla on koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtainen matkavakuutus sisältäen peruutusturvan.

Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) noudattaen kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Matkojemme erityisluonteen, kuljetusmuotoa koskevien poikkeuksellisten määräysten (mm. reittilentojen varaus- ja myyntiehdot), poikkeuksellisten majoitusehtojen sekä matkakohteen erityisolojen vuoksi sovellamme lisäksi erityisehtoja, joista asiakas saa tiedot matkan laskun liitteenä. Erityisehdot myös verkkosivuillamme www.kontiki.fi/hyva-tietaa/kon-tiki-toursin-erityisehdot/