Aurinko röyhtäisi jälleen kohti maapalloa


Vaikka pohjoisessa on nähty viime viikkoina komeita revontulia, on Aurinko ollut viime aikoina varsin vaisu. Suuria pilkkuryhmiä ei ole ollut sen pinnalla, ja ne jotka ovat olleet, ovat olleet rauhallisia. Kunnes nyt yksi innostui ärhentelemään.


Pilkkuryhmässä AR2497 eilen illalla klo 23.03 Suomen aikaa tapahtunut purkaus oli keskivoimakas ja se arvioitiin luokkaan C9 kuuluvaksi.

C-luokan roihut eivät ole erityisen voimakkaita, mutta selvästi normaaliaktiivisuutta ärjympiä. Purkauksia luokitellaan kirjaimilla A, B, C, M ja X, ja aivan kuten maanjäristysten arvioinnissa, on kukin kirjain kymmenkertaisesti edellistä voimakkaampi. Näin olleen voimakkaimmat X-luokan purkaukset ovat 100 kertaa energeettisempiä kuin C-luokan purkauksen. 

Lisäksi kunkin kirjaimen perässä on numero 1:stä 9:ään, ja se kertoo loogisesti kuinka voimakas purkaus oli kunkin luokan sisällä. Näin olleen tämä C9 oli lähes M-luokkaa.

Kiinnostavaa tässä purkauksessa on kuitenkin se, että osa siitä sinkoutui kohti Maata.

Tyypillisesti aurinkotuulelta ja siinä olevilta kaasukerääntymiltä kestää kaksi-kolme vuorokautta kiitää planeettainvälisen avaruuden läpi Maan tienoille. Tämänkertaisen purkauksen saapumisaikaa ollaan toistaiseksi vielä arvioimassa.

Tätä ennen Auringossa  tapahtui pieni purkaus viime sunnuntaina iltapäivällä. Yleisesti ottaen Auringon aktiivisuus on heikkenemässä ja se saavuttanee 11-vuotisen aktiivisuussyklinsä pohjan vuoden 2020 tienoilla.

Ilmatieteen laitoksen avaruussääraportin mukaan tänään ja huomenna on kohtalainen todennäköisyys nähdä (sään salliessa) revontulia Lappia etelämpänäkin.

Auringon pinnalla näkyvä korona-aukko tuottaa keskimääräistä hitaampaa aurinkotuulta, joka saa aikaan vain pientä geomagneettista häiriöisyyttä Suomeen lähipäivien kuluessa. Häiriöitä on odotettavissa erityisesti huomisen päivän kuluessa (Kp = 2-4 yhdeksänportaisella asteikolla). Suurimmat häiriöt sijoittuvat napapiirin pohjoispuolisille alueille. Suuria indusoituneita virtoja aiheuttavat hetkelliset magneettikentän heilahtelut jäänevät Etelä-Suomessa hyvin pieniksi. 

Lue lisää tämänhetkisestä avaruussäästä: Auroras Now (linkki Ilmatieteen laitoksen palveluun)

Yllä: eilinen purkaus SOHO-satelliitin kuvaamana.


Juttuja samasta aiheesta