Joskus on onnea. Kahdeksan päivän hiljaisuuden jälkeen The Planetary Societyn lähettämä kokeellinen aurinkopurjesatelliitti LightSail ottikin yllättäen yhteyttä maavalvomoonsa. Kuten kerroimme 27. toukokuuta, LightSail-satelliitin tietokonejärjestelmässä oli pieni ohjelmistovirhe, joka sai aikaan jatkuvasti kasvavan lokitiedoston, joka lopulta sai systeemin sekaisin. Ongelman ratkaisemiseksi oli jo tehty ohjelmistopäivitys, mutta sitä ei oltu ennätetty lähettää satelliittiin, ennen kuin se hiljeni. Tapaus ei olisi ollut mikään ongelma, jos joku olisi voinut vain resetoida tietokoneen avaruudessa.

Nyt näyttää siltä, että juuri sopivaan kohtaan prosessorissa osunut suurienerginen kosminen säde sai aikaan tietokoneen uudelleenkäynnistymisen. Käynnistyessään tietokone tuhosi ylisuuren tiedoston ja nyt lennonjohdolla on aikaa tehdä ohjelmistopäivitys ennen kuin tiedosto tulee uudelleen ongelmaksi.

Mikäli kaikki sujuu nyt suunnitelman mukaan, LightSail toimii ainakin kolmen viikon ajan tästä eteenpäin ja avaa ohuesta, metallipinnoitetusta muovikelmusta tehdyn aurinkopurjeensa ja testaa sen toimintaa Maan kiertoradalla. 

Periaatetta on koeteltu jo kaksi kertaa aikaisemmin, japanilaisella Ikaros-aluksella vuonna 2010 ja NASAn Nanosail-D -aluksella vuonna 2011, mutta purjeen käyttökelpoisuuden testaamiseen tarvitaan vielä lisää testejä. Seuraava on suunnitteilla ensi vuodelle, jolloin Planetary Society koettaa sellaista uudelleen. Koska periaate mahdollistaisi – ainakin teoriassa – pitkät avaruusmatkat hyvinkin edullisesti, on Planetary Society hyvin kiinnostunut siitä sekä mahdollisesti toisille planeetoille periaatetta käyttävien luotaimien lähettämisestä.

Onnellisesta tapahtumasta kertoi Planetary Society nettisivuillaan.


Juttuja samasta aiheesta