Kuva NASA / ESA / M. Robbert (STScI/ESA) / Hubble Space Telescope Orion Treasury Project Team

Orion ja "vähän" muutakin

Nasan Astronomy Picture of the Day -sivustolla "Päivän tähtikuvana" on Orionin kaasusumu - mutta vähän toisin "silmin" kuin yleensä. Yllä oleva kuva on Hubble-avaruusteleskoopin klassinen otos tähtienvälisestä kaasu- ja pölypilvestä, jossa syntyy kaiken aikaa uusia tähtiä.

Orionin sumu eli Messier 42 on ammattiastronomien lisäksi sekä tähtinäytösten että harrastajien suosikkikohde, sillä se näkyy jo paljain silmin, ja pienelläkin kaukoputkella siitä erottuu kiehtovia yksityiskohtia.

M42 on kuitenkin vain pieni osa valtaisasta pilvikompleksista, joka kattaa koko Orionin tähdistön. Koska suurin osa pilvestä on vilpoisaa kaasua ja pölyä, sitä on paras tutkia infrapunasäteilyn aallonpituuksilla.

Tuntuu kenties nurinkuriselta, että avaruuden kylmät kohteet erottuvat parhaiten lämpösäteilyn "valossa". Niiden lähettämän säteilyn erottamiseksi havaintolaitteet onkin laukaistava Maata kiertävälle radalle ja instrumentit on jäähdytettävä yli 250 pakkasasteeseen.

Kuva WISE / IRSA / NASA / Francesco Antonucci

Yllä oleva kuva (joka kannattaa klikata auki täyteen kokoon) on koottu WISE-avaruusteleskoopin (Wide-field Infrared Survey Explorer) havainnoista. WISE lähetettiin avaruuteen joulukuussa 2009, mutta helmikuussa 2011 se vaivutettiin "horrokseen", kun jäähdytyksessä käytetty vety oli loppunut lokakuussa. Ilman jäähdytystäkin avaruusteleskooppia voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi Maan lähettyville tulevien asteroidien etsintään, ja WISE käynnistettiin uudelleen syksyllä 2013.

 

Kuva WISE / IRSA / NASA / Francesco Antonucci

WISEn kuvassa Orionin "Suuri" kaasusumu on vain pieni haituva keskellä tähtienvälistä pilvimassaa. Onnekkaasti olemme katselemassa Orionin suuntaan juuri nyt, sillä sadantuhannen vuoden kuluttua kaasu- ja pölypilvi on hajaantunut kirjaimellisesti taivaan tuuliin ja jäljellä on vain tiivis rypäs nuoria, kirkkaasti loistavia tähtiä. 


Juttuja samasta aiheesta