Kuva: Yval Y / Flickr

On perihelin hetki - huomasitko taivaalla superauringon?

On perihelin hetki. Tuo ei ole tomclancymäinen actionkirjan nimi, vaan todellinen ilmiö. Tänään nimittäin taivaalla näkyi "superaurinko". (Siis siellä, missä se näkyi. Kaamosalueella juttua lukevat joutuvat nyt vain uskomaan asiaan. Sori siitä.)

"Superkuusta" vouhotetaan silloin tällöin. Tänään sattui kuitenkin jotain vieläkin harvinaisempaa, nimittäin "superaurinko". Moinen sattuu vain kerran vuodessa. Kyllä, tiedämme, että kumpikin termi on typerä.

Maapallo on tämän jutun julkaisuhetkellä (4.1.2017 kello 16.17 Suomen aikaa) Aurinkoa lähimmässä pisteessään. Tätä pistettä radalla kutsutaan periheliksi.

Meiltä on tuon mukavasti lämmittävän plasmapallon pinnalle juuri nyt matkaa 147 094 627 kilometriä. Auringon pinta tosin ei ole millään muotoa tasainen tai edes selvästi määritettävissä.

Vieläkin lähemmäs Aurinkoa päästään silloin tällöin. Lähivuosien ennätys sattuu 5.1.2020: tuolloin ollaan vielä 10 000 kilometriä kuumemmassa pisteessä. Periheli sattuu nykyisin aina tammikuun alkupäiville, mutta vuosisatojen mittaan se liukuu hieman eteenpäin.

Perihelissä ollessaan Maa saa tietystikin myös hieman keskimääräistä enemmän säteilyä Auringosta. Silti planeettamme lämpötila, tai siis oikeammin ilman lämpötila lähellä maanpintaa, on keskimääräisesti normaalia alhaisempi. Lämpimimmillään koko pallo on heinäkuussa – eli yllättävästi juuri kun Maa on kauimmassa pisteessään, eli aphelissä.

Syynä tähän outouteen on mannerten nykyinen keskittyminen pohjoiselle pallonpuoliskolle. Maa-alueet sitovat lämpöenergiaa huonommin kuin meret, joten ilman lämpötila niiden päällä vaihtelee enemmän. Nykyisen perihelin hetkellä pohjoiset alueet ovat kääntyneet poispäin Auringosta. Auringon säteily sitoutuu helposti mereen, joka lämpenee, muttei toisaalta lämmitä yllään liikkuvia ilmamassoja kovin voimakkaasti. Heinäkuun aphelissä Aurinko on viitisen miljoonaa kilometriä kauempana ja lämmittää hieman heikommin, mutta ilman lämpötila nousee, koska mantereet eivät onnistu pidättämään energiaa merten tavoin.

Entäpä huomaako sitä "superaurinkoa" taivaalle katsoessa? Ei. Moista muutosta ei huomaisi, vaikka liikkuisimme silmänräpäyksessä Auringosta tuon viisi miljoonaa kilometriä kauemmas. Aurinko näkyy perihelissä vain 1,7 % keskimääräistä (tai 3,4 % apheli-Aurinkoa) suurempana. Kyse on tismalleen samasta ilmiöstä kuin "superkuunkin" kanssa: Kyse on laskennallisesta asiasta, jonka huomaisi oikeasti ainoastaan tarkkojen mittausten avulla.

Jos taivaan ilmiöt kiinnostavat, kannattaa katsoa Tiedetuubin taivaskalenteria. Alkuvuodesta 2017 on esimerkiksi näkyvissä kolme kirkasta planeettaa.

Päivitys klo 16.40: Tekstiä muokattu sujuvammaksi.

Otsikkokuva: Yval Y / Flickr