Päivän kuva

Päivitys torstaina 8. lokakuuta:
Revontulet loimusivat keskiviikkona laajalti Suomessa ja meno saattaa jatkua vielä nyt torstaina. Ennuste ei ole aivan niin hyvä, mutta on mahdollista, että Lappia etelämpänäkin päästään nauttimaan taivaan valoista toisenakin iltana peräjälkeen. Siksi eilinen päivän kuva on vielä tämänpäiväinenkin, vaikka revontuliovaali ei ole nyt ihan samanlainen. 

Tuore kuva löytyy täältä.

-----------

Päivän kuvana tänään revontuliovaali juuri nyt: avaruusmyrsky on käynnissä ja todennäköisyys revontulten näkemiselle tänä iltana koko maassa näyttää erittäin hyvältä!

Kuvassa on havaintotiedoista tehty tietokonemalli, joka kertoo missä revontulia on juuri tällä hetkellä. Punaisessa enemmän ja vihreässä vähemmän. Päivänpaisteessa revontulet eivät luonnollisestikaan näy, mutta koska rinkula kiertyy maapallon suhteen myötäpäivään, osunee punainen (edelleen voimistuva) alue Suomen kohdalle nyt illalla.

Lisäksi niin Ilmatieteen laitoksen Auroras Now! -ennuste, Sodankylän geofysiikan observatorion mittaukset kuin NOAA:n avaruussäätilannetieto kertovat, että tästä illasta saattaa tulla varsin aktiivinen. Revontulia havaittiin jo viime iltana ja yönä eteläisessä Suomessakin ja tänä iltana tilanne on siis vielä parempi.

Revontulia kannattaa mennä katsomaan mahdollisimman kauaksi kaupungin valoista yhdeksän tienoilla, joskin parhaimmillaan näytelmä on tyypillisesti vasta keskiyön aikaan. Saman illan aikana saattaa olla useita aktiivisuusvaiheita, jolloin revontulet ovat aktiivisia, ja niiden välillä taivas saattaa olla hyvinkin "tavallisen" näköinen. 

Periaatteessa näytelmä alkaa pohjoiselta taivaalta ja toisinaan se pysyykin siellä näkyvinä vihertävinä haituvina. Nyt tosin on hyvin mahdollista, että tulet levittäytyvät sieltä ylemmäs ja saattavat ulottua jopa etelän puolelle asti. Parhaimmillaan taivaan laelle syttyy sykkivä korona, kruunu, joka on juuri nimensä kaltainen: revontulivyöt näyttävät muodostavan taivaaseen saakka ulottuvan, tanssivan verhon, jonka keskellä katsoja tuntuu olevan. Silloin vihreän lisäksi taivaalla saattaa näkyä sinertävää, punertavaa ja keltaistakin valoa.

Mutta siis voi käydä myös niin, että näytelmä lässähtää, eikä taivaalla näy kuin staattinen haaleanvihreä kaari pohjoistaivaalla.

Hyvä ohjeita revontulten kuvaamiseen on mm. Ursan sivuilla Emma Herrasen blogissa: Revontulikuvaus haltuun.


Juttuja samasta aiheesta