Nyt viikonloppuna Helsingin observatoriossa on Kansainvälisen avaruusviikon päätapahtuma ja siksi vanha tähtitorni kaupungin keskustassa on täynnä toimintaa.

Ovet avautuvat klo 12, ja samalla alkavat planetaarioesitykset, puuhapisteet puutarhassa ja kahvilassa on pöytä koreana.

Klo 13 esitellään Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi avaruuteen lähetettävä Suomi 100 -satelliittihanke; professori Esa Kallio kertoo millainen laite on tarkoitus lähettää Maata kiertämään vuonna 2017 ja miksi.

Viesti ET:lle Suomesta

Sen jälkeen klo 14 käynnistetään jännittävä kilpailu, missä yleisöä pyydetään kehittämään avaruuteen vieraalle sivilisaatiolle lähetettävä viesti. Millainen viestin tulisi olla, miten se tulisi lähettää ja minne?

Vastausta kerätään yhdessä Yleisradion tiede- ja nuortenohjelmien kanssa lokakuun puoliväliin saakka ja voittava viesti lähetetään oikeasti matkaan lokakuun lopussa. 

Observatoriolla ovat Ursan Tutkijakerhon vetäjät ja asiantuntijat antamassa taustatietoja tämän viestin tekemiseen neljässä työpajassa, joissa pohditaan viestin rakentamisen periaatteita, etsitään elämää avaruudesta, kerrotaan eksoplaneetoista ja sekä kerrataan millaisia viestejä ihmiskunta on jo laittanut kohti tähtiä. 

Viestiehdotuksia voi lähettää vaikka heti huomisesta alkaen YLE Tieteen ja Prisma Studion Facebook-sivujen ja sähköpostilla (tai vaikka perinteiseen tapaan postitse) 18.10. saakka. Jos viesti mahtuu twitter-viestiin, niin @yletiede on silloin hyvä osoite – käytä hashtagiä #viestiavaruuteen.

Lauantain ohjelman päättää vielä katsaus siihen, mitä voisi tapahtua, jos yhteys maanulkoiseen elämään joskus saadaan: lokakuun 9. päivänä elokuvateattereihin tulevasta Vierailu-elokuvasta ja sen tekemisestä kertoo osatuottaja Sami Jahnukainen.

Avaruusviikonloppu jatkuu vielä sunnuntaina 4.10., jolloin katse käännetään hieman lähemmäksi omaan Aurinkokuntaamme ja siihen, miten sitä tutkitaan.

Tarkempia tietoja ja koko viikonlopun ohjelma on täällä.


Juttuja samasta aiheesta