(Huomautus 24. elokuuta: laukaisu ei ole sujunut nähtävästi toivotulla tavalla, vaikka ensitietojen mukaan siltä näyttikin. Uutisemme Galileo-kaksikko väärällä radalla kertoo tästä tarkemmin.)

Uusimmat kaksi Galileo-paikannussatelliittia, Galileo 5 ja 6, laukaistiin tänään avaruuteen. Tämä merkitsee uutta vaihetta Galileo-satelliittinavigaatiojärjestelmän rakentamisessa, sillä kyseessä olivat ensimmäiset kaksi normaalia Galileo-satelliittia; kaikki neljä aikaisempaa satelliittia ovat olleet testisatelliitteja, jotka toimivat myös osana lopullista järjestelmää.

Tästä eteenpäin näitä sarjatuotantoja tehtyjä standardisatelliitteja laukaistaan kiertoradalle varsin nopeassa tahdissa.

Tarkoitus on lähettää avaruuteen kuudesta kahdeksaan satelliittia vuodessa Sojuz- ja Ariane-kantoraketeilla siten, että lopullinen 24 satelliitista koostuva järjestelmä olisi valmis vuonna 2017 Sen jälkeen sitä täydennetään vielä kuudella varakappaleella, jotka ovat avaruudessa valmiina korvaamaan mahdollisesti rikkoutuvia satelliitteja.

Satelliitteja kuljettanut Sojuz-kantoraketti lennossa.

Galileo-satelliitit laukaistiin avaruuteen Ranskan Guyanassa sijaitsevasta Euroopan avaruussatamasta Kourousta lähetetyllä Sojuz-kantoraketilla tänään perjantaina klo 15:27 Suomen kesäaikaa.

Kaikki Sojuzin vaiheet toimivat normaalisti ja ylimpänä raketissa sijainnut Fregat-vaihe vapautti kaksikon oikealle radalleen noin 23 500 kilometrin korkeudessa kolmen tunnin ja 47 minuutin kuluttua lentoonlähdöstä. Sen jälkeen kun satelliittien ensimmäiset tarkistuksen on tehty, niiden hallinta luovutetaan ESAn ja Ranskan avaruusvirasto CNESin laukaisuajan toimista vastanneelta yhteistiimiltä Galileo-kontrollikeskukselle, joka sijaitsee Münchenin lähellä Oberpfaffenhofenissa, Saksassa.

Myös Belgian Redussa oleva Galileo-järjestelmän testikeskus osallistuu satelliittien ensitoimien valvontaan, ennen kuin ne otetaan varsinaisesti käyttöön syksyllä. Näitä kahta sarjatuotantosatelliittia edeltäneet Galileo-satelliitit laukaistiin vuosina 2011 ja 2012.

Jo niiden perusteella järjestelmän avulla voitiin suorittaa kokeiluluontoisesti paikannusta, mutta varsinaiseen arkiseen käyttöön Galileo tulee vasta kun lisää satelliitteja on saatu avaruuteen: jotta paikannus onnistuisi milloin vain ja lähes missä vain, pitää järjestelmän kaikkien 24 satelliitin olla toiminnassa.

Lisätietoja Galileosta: www.esa.int/Our_Activities/Navigation

Galileo 5- ja 6 -satelliittien laukaisu uusintana:


Juttuja samasta aiheesta