Pettymys: Aalto-1:n laukaisu viivästynee marraskuulle



Satelliittia kuljettavan Falcon 9 -rakettien lentoaikataulua on muutettu myöhästyneiden laukaisujen vuoksi.

Päivän kuvaSuomen historian ensimmäisen satelliitin laukaisu viivästyy arvioidusta kesä-heinäkuusta loppusyksyyn. SpaceX -yhtiö on ilmoittanut laukaisuajankohdaksi syys-marraskuun välisen ajan.

Aalto-1 on ollut jo pitkään valmiina lähtöön. Se toimitettiin toukokuussa Hollannin Delftiin ja integroitiin Innovative Solution in Space -yhtiön puhdastilassa kiinnityssäiliöön. Satelliitti odottaa kiinnityssäiliössä kuljetusta kohti laukaisupaikkaa Yhdysvaltojen länsirannikolla sijaitsevaa Vandenbergin tukikohtaa. Kiinnityssäiliö kiinnitetään myöhemmin laukaisupaikalla SHERPA- järjestelmään, joka mahdollistaa useiden satelliittien kuljettamisen samalla raketilla.

"Vaikka viivästykset eivät ole tällä alla epätavallisia, tämä on kaikin puolin harmillinen asia", kertoo projektin vastuullinen vetäjä, professori Jaan Praks

"Satelliittia ei ole suunniteltu olemaan toimettomassa tilassa lähes puolen vuoden ajan. Todennäköisesti matkaamme kesän jälkeen vielä kertaalleen Hollantiin varmistamaan satelliitin järjestelmien toimintavalmiuden."

Samalla satelliitin akut myös ladataan uudelleen.

Vaikka Aalto-1 toimitettiin jo toukokuussa eteenpäin hollantilaiselle laukaisuvälittäjälle, on Aalto-1 tiimin kesä kiireinen, sillä Otaniemessä sijaitseva maa-asema siirretään uuteen paikkaan kampuksella. Samalla muun muassa antennijärjestelmän toimivuutta parannellaan. Uudistettu maa-aseman otetaan käyttöön heinäkuussa. Maa-asema tukee Aalto-1:n lisäksi myös Aalto-2 ja Suomi 100 -satelliittien toimintaa.


Juttuja samasta aiheesta