Hiihtäjiä Otepäässä vuonna 2006

Maastohiihdon tulevaisuus vaarassa: tutkijat kutsuttu apuun


Suomi ja hiihtäminen kuuluvat yhteen. Ilmastonmuutoksen myötä kuitenkin maastohiihto käy yhä vaikeammaksi, joten hiihtoharrastus kaipaa apua. Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen uusi verkkotyökalu auttaa arvioimaan maastohiihdon tulevaisuutta Suomessa.

 

Ympäristökeskuksen hydrologi Noora Veijalainen sanoo sen suoraan: "Suotuisat luonnonolot maastohiihdon harrastamiseen vähenevät tulevina vuosikymmeninä etenkin Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomessa hiihtäminen onnistuu tulevaisuudessakin, tosin sielläkin hiihtokausi lyhenee nykyisestä."

Lumen varastointi ja keinolumi voivat auttaa hieman tilannetta, mutta kun ulkona on keskimääräistä lämpimämpää, ei lumi kestää maastossa kovinkaan kauaa. Teknisiä ratkaisuita luonnollisesti on paljon alkaen jäähallien tapaan jäähdytetyistä laduista päätyen hiihtoputkiin, mutta nämä ovat kalliita ja sopivat vain tiettyihin paikkoihin. Myös hiihtäminen keinoladulla harmaassa maisemassa tai tunnelissa ei tunnu lainkaan samalta kuin sujakointi valkoisessa metsässä.

Etelä-Suomessa hiihtäminen todennäköisesti vähenee

Kuinka hiihtäjät reagoivat harrastusolojen muutokseen? Lopettavatko he harrastuksen kokonaan vai ovatko he valmiita matkustamaan pitkiä matkoja päästäkseen hiihtämään?

Luonnonvarakeskuksen tutkija Marjo Neuvonen päätti ottaa tästä selvää ja haastatteli eri puolilta Suomea 769 hiihtäjää, jotka olivat iältään 15-74 vuotiaita.

”Hiihtäjiä on enemmän pohjoisessa kuin etelässä ja tämä ero nähtävästi entisestään kasvaa tulevaisuudessa, kun osa Etelä-Suomessa asuvista luopuu hiihtoharrastuksesta ilmastonmuutoksen myötä”, ennakoi Neuvonen.

Kysely liittyi uuden verkkotyökalun, Suomen kansallisen ilmastonmuutosportaalin kehittämiseen. Sen avulla muutos voidaan visualisoida helposti ja työkalu pystyy myös osoittamaan muutokselle herkät alueet. Näin tilanteeseen voidaan varautua ja joissain tapauksissa myös tilannetta voidaan parantaa olemalla aktiivisia jo etukäteen.

Suomen kansalliseen ilmastonmuutosportaaliin kehitetty uusi karttatyökalu osoittaa, kuinka lumiolot muuttuvat.

Palvelussa voi valita eri muuttujia, joiden avulla voi tarkastella muutosta oman kunnan alueella. Niiden avulla voi luoda karttoja, joista selviävät muutokselle herkimmät alueet Suomessa.

”Karttatyökalun avulla käyttäjät voivat tarkastella muutoksen vaikutuksia Suomen eri osissa ja keinoja, joilla näihin muutoksiin voidaan sopeutua”, tutkimusta johtanut SYKEn professori Tim Carter kertoo.

Työkalun toivotaan auttavan palveluntarjoajia hiihtomahdollisuuksien suunnittelussa ja kehittämisessä. Sen toivotaan myös lisäävän tietoisuutta ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Suomen kansallinen ilmastonmuutosportaali on osa Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämää Ilmasto-opas.fi-portaalia, mihin tietoa saadaan myös monilta tutkimuslaitoksilta, muun muassa Luonnonvarakeskuksesta.

Artikkeli Suomen maastohiihdon tulevaisuudesta ilmastonmuutoksen varjossa ja karttasovelluksen kehittämisestä julkaistiin jo viime lokakuussa Journal of Outdoor Recreation and Tourism -lehdessä.

Tämän jutun pohjana on Suomen ympäristökeskuksen tiedote.