Kuva: Nature / University of Bristol / Bob Nicholls

Kaikkien hetulavalaiden isoisoisoäiti

Sinivalaan tapa ruokailla siivilöimällä hetuloilla planktonia ei ole ihan uusi keksintö. 520 miljoonaa vuotta sitten eli kambrikauden alkupuolella merissä uiskenteli Tamisiocaris borealis, jonka ateriointi tapahtui samalla tavalla. Ainakin melkein.

Tamisiocaris kuului niveljalkaisten anomalocaridien ryhmään, jonka edustajat ilmestyivät maapallolle "kambrikauden räjähdyksessä". Silloin eliölajien määrä ja kirjo kasvoi ajanjakson nimityksen mukaisesti räjähdysmäisesti.

Anomalocarideilla oli pitkänomaisen kehon molemmilla sivuilla ulokkeet, joiden avulla ne pystyivät uimaan. Suun etupuolella niillä oli pitkät ulokkeet, joita eläinten on aiemmin arveltu käyttäneen pelkästään saalistukseen. Niiden ravintona olivat esimerkiksi trilobiitit.  

 

Kuva: Nature / University of Bristol / Jakob Vinther et al.

 

Anomalocarideja pidettiin pitkään jonkinlaisena evoluution omituisena ja epäonnistuneena kokeiluna, mutta käsitys on muuttunut. Ne olivatkin hyvin kehittynyt lajiryhmä, josta löytyi niin ravintoketjun huipulla olleita saalistavia petoja kuin planktonia ravintonaan käyttäviä "lempeitä jättiläisiä". Kooltaan anomalocarikset olivat jopa parimetrisiä eli paljon suurempia kuin muut tuon ajan eliölajit.

Pohjois-Grönlannista löytyneet fossiilit osoittavat, että kaikki anomalocarikset eivät olleetkaan petoja. Tamisiocaris borealiksen "saalistusulokkeet" olivat kehittyneet hetulamaisiksi siivilöiksi, joilla se seuloi vedestä planktonia ravinnokseen. Tutkijat tekivät löydön perusteella tietokoneanimaation, joka kuvaa ulokkeiden toimintaa. Näin saatiin selkoa siitä, miten tamisiocaris pystyi niitä liikuttelemaan.

 

Kuva: Nature / University of Bristol / Jakob Vinther et al.

 

"Pienten eliöiden käyttäminen ravintona suodattamalla niitä vedestä samalla kuin ui aktiivisesti ympäriinsä vaatii paljon energiaa – ja siten myös paljon ravintoa", laskeskelee Jacob Vinther Bristolin yliopistosta.

Vintherin mukaan anomalocarikset olivat ekologiselta kannalta oman aikansa eli kambrikauden haita ja valaita. Kumpienkin joukossa on nykyisin sekä petoja että hitaasti liikkuvia, planktonia syöviä lajeja.

Löydön myötä kambrikauden eliömaailma näyttäytyy entistä monimuotoisempana ja samoista kantamuodoista kehittyi hyvin erilaisia lajeja. Samalla on saatu lisätietoa satojen miljoonien vuosien takaisista ekosysteemeistä ja niiden toiminnasta.


Juttuja samasta aiheesta