Kaukopuhelu punaiselle planeetalle

1800-luvun lopulla monien mielestä Marsissa oli ilman muuta älyllistä elämää. Planeetan pinnalla oli havaittu kanavaverkosto, jonka sikäläinen sivilisaatio oli rakentanut kuljettamaan napajäätiköiden sulamisvesiä päiväntasaajan viljelyksille. Ajan henkeä luonnehtii hyvin Pierre Guzman -palkinto, jonka vuonna 1891 kuollut ranskalaisrouva Clara Guzman testamentissaan määräsi perustettavaksi edesmenneen poikansa muistoksi. 100 000 frangin palkintosumman saisi “minkä tahansa maan kansalainen, joka seuraavien kymmenen vuoden kuluessa keksii keinon viestiä tähden (planeetan tai muun) kanssa”. Säännöissä oli kuitenkin pykälä, jonka mukaan viestintää marsilaisten kanssa ei hyväksytä, koska se olisi liian helppoa. Yhteydenpitoa marsilaisten kanssa suunniteltiin silti monin tavoin. Esimerkiksi suomalainen matemaatikko Edvard Engelbert Neovius ehdotti jo vuonna 1875, että Andien vuoristoon rakennettaisiin suunnaton lamppujärjestelmä, jolla voitaisiin lähettää viestejä naapuriplaneetalle. Vuosisadan lopulla amerikanserbi Nikola Tesla puolestaan yritti käyttää viestintään uutta radiotekniikkaa ja vuonna 1899 hän väitti vastaanottaneensa viestejä Marsista. 1900-luvullakin Marsissa on nähty yksittäisiä kirkkaita välähdyksiä, joita innokkaimmat ovat pitäneet sikäläisen sivilisaation lähettäminä signaaleina. Ne ovat kuitenkin olleet auringonvalon heijastuksia Marsin pinnalla tai pilvissä olevistä jääkiteistä.

Juttuja samasta aiheesta