Skotlannin reissun viimeinen etappi oli itse asiassa kymmenisen kilometriä Englannin puolella, missä on myös lukuisia kivikehiä. Duddon ”Viisi kiveä” ovat keskellä viljapeltoja lähellä Etalia, aivan Duddon pikkukylän kupeessa. Paikka löytyy helposti, sillä tienvarressa on hyvät opasteet ja kivikehälle johtava polku lähtee kyltillä varustetulta portilta. Varsinaista parkkipaikkaa ei ole, mutta tienpenkat ovat tasaiset ja leveät – ja niillä oli pysäköitynä muitakin autoja. Visiittiin kannattaa kuitenkin varata aikaa – ja kesähelteellä juomavettä – sillä reitti kulkee kolmen laajan peltoaukean laitaa eikä todellakaan etene viivasuoraan kohti kukkulalla 4 000 vuotta odottaneita kivipaasia.
Reilun puolen tunnin rivakan kävelyn jälkeen paikka palkitsee vaivannäön. Viimeisen pellon reunassa on kivikehästä kertova taulu ja sen ääreltä lähtee polun viimeinen osuus, jota pitkin kavutaan lähitienoon korkeimmalla kohdalle. Näkymät ovat joka suuntaan upeat! Duddon kivikehä ei ole kovin suuri, sillä sen läpimitta on vain noin yhdeksän metriä, mutta se on sitäkin vaikuttavampi. Kivistä korkein on 2,3-metrinen ja muutkin yli puolitoistametrisiä. Ne ovat muodoltaan erikoisia, ylhäältä leveämpiä kuin alhaalta, mikä ainakin osittain johtuu vuosituhantisten säiden kulutuksesta. Vielä vuonna 1811 tehtyjen muistiinpanojen mukaan kiviä oli kuusi (aiemmin niitä on ollut ehkä kaikkiaan seitsemän), mutta 1800-luvun puoliväliin mennessä kaksi kivistä oli kaatunut ja toinen niistä oli särkynyt samassa rytäkässä palasiksi. Vuonna 1890 kehän keskellä tehtiin arkeologisia kaivauksia, jotka paljastivat kanttiinsa parimetrisen kaivannon. Sen kohdalta löytyi hiiltä ja luunpalasia, mikä viittaa polttohautaukseen. Samassa yhteydessä monumentin kehältä löydettiin kaksi kuoppaa, joista toiseen ehjänä säilynyt kaatunut kivi pystytettiin noin sata vuotta sitten.
Duddon monumenttia kutsutaan myös ”Laulaviksi kiviksi”. Paikallisen tarinan mukaan sateiden syville urille pieksemien kivien lomitse puhaltava tuuli saa toisinaan aikaan laulua muistuttavaa ulinaa tai ujellusta. Uskomus muistuttaa mielenkiintoisella tavalla Egyptissä lähellä Luxoria sijaitseviin Memnonin kolosseihin liittyvää legendaa. Faarao Amenhotep III:ta esittävät patsaat vaurioituivat 2040 vuotta sitten tapahtuneessa maanjäristyksessä. Sen jälkeen ne alkoivat “laulaa” aamuisin nousevan auringon ensi säteiden osuessa niihin. Laululle tuli kuitenkin loppu vuonna 199, kun Rooman keisari Septimius Severus tarmokkuudessaan kunnostutti patsaat. Duddon kivien laululle ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä käymättä oli vielä 1296 kivikehää… Kenties palaamme niihin tuonnempana.

Juttuja samasta aiheesta