Klappiluistimet

Klip-klap-luistin tositoimissa

Tänään maanantaina myös suomalaisluistelijat pääsevät tositoimiin olympialaisissa, kun Pekka Koskela ja Mika Poutala kisaavat mitalista pikaluistelun 500 metrillä.

Apunaan heillä, kuten käytännössä kaikilla kisakumppaneilla, ovat klap-luistimet. Siinä missä perinteisissä luistimissa terä on kiinnitetty kenkään kiinteästi, on klap-luistimissa saranan varassa liikkuva terä, jonka ansiosta terä voi olla potkun aikana perinteistä luistinta pitempään kiinni jäässä. Luistelussa vauhti saadaan siitä, että jaloilla potkaistaan taaksepäin, jolloin luistin paitsi luistaa sutjakasti eteenpäin pituussuunnassa, niin myös tarraa kiinni jään pintaan poikkisuunnassa. Mitä pitempään terä pysyy kiinni jäässä, sitä pitempään potku voi kestää, ja sitä paremmin luistelija saa tehoa irti potkustaan. Klap-luistimen ansiosta potku on myös "luonnollisempi", eli jalka liikkuu potkun aikana jouhevasti.

Klap-luistimissa terä on kiinni kengän alla edessä olevassa saranassa, joka tekee mahdolliseksi sen, että terä liikkuu ylös ja alas. Ettei terä liikkuisi hervottomasti, on liikealue rajattu. Terään on myös kiinnitetty jousi, joka pitää sitä normaalisti "perusasennossa", kiinni vaakasuorassa kengän alla asennossa, missä terä on perinteisissäkin luistimissa. Potkun aikana terä taipuu takaa alaspäin ja kun luistin nousee jälleen jäästä ilmaan, terä napsahtaa jousen vetämänä ylös.

Periaate

Klap-luistin kehitettiin Alankomaissa, pikaluistelun pienessä suurmaassa, missä Amsterdamin vapaan yliopiston urheilutietieden osaston tutkija Gerrit Jan van Ingen Schenau työryhmineen paneutui asiaan vuonna 1979. Idea ei kuitenkaan ollut heidän, vaan erilaisia klap-luistinversioita oli käytetty 1900-luvun alusta alkaen, mutta lähinnä hupimielessä. Ensimmäisenä klap-tyyppisen luistimen patentoi saksalainen Karl Hannes jo vuonna 1894.

Uuden ajan pikaluistelu-klap-luistimen prototyyppi valmistui vuonna 1980 ja ensimmäiset testit kilpailuissa tehtiin vuonna 1981. Luistinvalmistaja Viking kiinnostui asiasta ja ryhtyi tekemään klap-luistimia, joilla kilpailtiin toden teolla ensimmäisen kerran kisakautena 1984/85. Monet tuon ajan huippuluistelijat suhtautuivat uusiin luistimiin penseästi ja joissain tapauksissa kilpailujen sekä luistelutapahtumien järjestäjät kielsivät klap-luistinten käytön, koska niiden pelättiin aiheuttavan ongelmia kaatumistapauksissa.

Vasta 1990-luvulla ideaan alettiin suhtautua vakavammin – pääosin siksi, että parempi metallimateriaalien hallinta teki saranasysteemistä tarpeeksi kevyen ja kestävän. Vuoden 1994-1995 kauden aikana Hollannin nuorten maajoukkue käytti klap-luistimia ja harjoitteli pelkästään niillä, jolloin havaittiin, että heidän aikansa paranivat 6,25%.

Hollannin naisten pikaluistelujoukkue otti klap-luistimet käyttöön vuonna 1996, ja kun niillä rikottiin heti monia ennätyksiä, käytännössä kaikki luistelijat ottivat ne käyttöön seuraavien vuosien aikana. Tonny de Jong oli ensimmäinen klap-luistimilla voittanut kansainvälisten kilpailujen mestari, kun hän löi Gunda Niemannin vuonna 1997 naisten euroopanmestaruuskilpailuissa. Niemann protestoi ja halusi uudentyyppiset luistimet kiellettäväksi, mutta otti itsekin ne käyttöön protestin hylkäämisen jälkeen.

Naganon talviolympialaiset vuonna 1998 olivat ensimmäiset olympiakisat, missä klap-luistimet olivat vakiovaruste, niin naisilla kuin miehilläkin. Ja niinpä sielläkin laitettiin ennätyksiä uusiksi ennätyksellisen paljon.

Kuinka käy tällä kerralla? Joka tapauksessa tänääkin luistelua katsellessa kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, mikä luistelijan kiinnittää jäähän – klip-klap-luistimiin.

Vanha klap-luistin

Klap-luistin kuvattuna vuonna 1936 Haagissa (eli hollanniksi 's Gravenhagessa).


Juttuja samasta aiheesta