Moskovassa oli eilen lumimyrsky, mutta aikaisemmin tässä kuussa, 15.3., olosuhteet toisaalla Venäjällä ja sen lähiseudulla olivat hyytävät. Kuvassa on kansainväliseltä avaruusasemalta palannutta miehistöä noutamaan menneen helikopterin roottorin napa kuvattuna 16. maaliskuuta. Laskeutumista lykättiin vuorokaudella, jotta pahin myteri laskeutumispaikalla olisi ohitse. Siitä huolimatta vain osa koptereista pääsi saman tien paikalle Kazakstanin arolla; Sojuz TMA-06M -alus toimi sen sijaan juuri kuten pitikin ja laskeutui täsmälleen aiottuun paikkaan. Aluksen mukana palasi maahan kolme avaruuselentänää. Miehistöön kuuluivat aseman komentajana toiminut Nasan Kevin Ford ja venäläiset lentoinsinöörit Jevgeni Tarelkin ja Oleg Novitski. He viettivät 142 vuorokautta kansainvälisellä avaruusasemalla ja olivat jo 34. sen pysyvä miehistö. Asemalle tavaraa kuljettanut Dragon-alus palaa tänään tiistaina takaisin Maahan. Dragon on miehittämätön, Space X -yhtiön tekemä ja operoima avaruusrahtari, mitä Nasa käyttää aseman huoltokuljetuksiin. Se on Sojuzin ohella ainoa alus, jolla esim. tieteellisiä tutkimusnäytteitä voidaan tuoda takaisin Maahan. Seuraava eurooppalainen avaruusrahtari, suurin tällä hetkellä liikenteessä oleva avaruusalus ATV laukaistaan puolestaan asemalle kesäkuussa. Kuva: Nasa / Bill Ingalls