Auringon aktiivisuus on näihin aikoihin maksimissaan ja se tietää myös revontulien keskimääräistä yleisempää näkymistä. Maa ei kuitenkaan ole ainoa planeetta, jonka yötaivaalla leimuavat pohjantulet. Ilmiö on yleinen kaikilla planeetoilla, joilla on magneettikenttä. Aurinkokunnan jättiläisellä, Jupiterilla, on kymmenen kertaa voimakkaampi magneettikenttä kuin Maalla. Jos Jupiterin magnetosfäärin pystyisi näkemään paljain silmin, se olisi yötaivaallamme viisi kertaa täysikuuta suurempi. Sen vuoksi Jupiterissa myös revontulet ovat mittasuhteiltaan toista luokkaa kuin meillä. Näkyvän valon ja ultraviolettialueen yhdistelmäkuvan Jupiterista on ottanut Hubble-avaruusteleskooppi helmikuussa 2007. Valtaisat, liki 40 000 kilometrin läpimittaiset revontuliovaalit ympäröivät sekä pohjoisia että eteläisiä napa-alueita.