Tappavaa verenvuototautia Espanjassa

Krimin-Kongon-verenvuotokuume, Afrikasta Euroopan puolelle levinnyt verenvuototauti on vaatinut uhrin Espanjassa ja sen varalta on annettu varoitus. Lomalaisten ei kuitenkaan kannata olla huolissaan – mutta pitää asia kyllä mielessään, sillä tauti leviää punkkien välityksellä.

Euroopan tartuntatautien ehkäisy- ja valvontakeskus EDHC on varoittanut espanjalaisia etenkin Madridia ympäröivällä alueella varomaan Krimin-Kongon-verenvuotokuumetta levittävää Hyalomma-punkkia.

Keskuksen mukaan 62-vuotias vaeltaja on kuollut tähän vaikeaan tautiin ja häntä hoitanut sairaanhoitaja on vakavasti sairaana. Mies oli vaeltamassa vuorilla Ávilan alueella Madridin länsipuolella, jolloin todennäköisesti tautia levittävä punkki puri häntä ja sai aikaan sairastumisen.

Potilas toimitettiin sairaalaan Madridiin, mutta tehohoidosta huolimatta hän menehtyi.

Tartunnan saanut sairaanhoitaja puolestaan on vakavasti sairas, mutta on jo parantumassa. Punkin pureman lisäksi tauti tarttuu lähikosketuksesta ja etenkin veren välityksellä.


Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Punkkia on tavattu jo aikaisemminkin Espanjasta, mutta tätä ennen ainoat tautitapaukset läheltä Eurooppaa ovat Turkista muutaman vuoden takaa. Nyt kyseessä olevat tapaukset ovat ensimmäisiä ihmisen sairastumisia läntisessä Euroopassa.

Krimin-Kongon-verenvuotokuumetta tavataan Kiinassa, Intiassa, Afrikassa ja Balkanin niemimaalla, joten kyseessä ei ole varsinaisesti uusi tuttavuus. Viimeisen viiden vuoden aikana se ja sitä kantavat punkit ovat levittäytyneet Espanjan lisäksi myös Portugaliin ja eteläiseen Ranskaan.

Ne leviävät Eurooppaan todennäköisimmin muuttolintujen mukana.

Tauti on hyvin ikävä, sillä jopa 30 % sen saaneista menehtyy. Sen oireita ovat raju ripuli, oksentelu ja verenvuoto.

Koska punkit viihtyvät etenkin ruohikoissa ja ryteiköissä, ovat suurimmassa vaarassa vaeltajat, metsästäjät ja muut luonnossa patikoivat. Heitä kehotetaankin nyt pukeutumaan mahdollisimman peittäviin vaatteisiin ja välttämään paljaan ihon kosketusta ruohikon kanssa.

Kaupungeissa ja hiekkarannoilla punkkeja on erittäin vähän, joten tavallisen matkaajan riski saada verenvuotokuume on erittäin pieni.

Suurimmassa vaarassa ovat paikalliset metsästäjät ja karjanhoitajat, jotka liikkuvat paljon luonnossa sekä ovat läheisessä kosketuksessa myös punkkeja mahdollisesti kantavien eläinten kanssa. 

Otsikkokuvassa on Hyalomma-punkki.