Jättimäinen ichthyosaurus oli kaikkien aikojen suurimpia eläimiä

Aivan äskettäin tämä "kalalisko" ei elänyt, sillä pari vuotta sitten löytynyt leukaluu kuului 205 miljoonaa vuotta sitten meressä asustaneelle yksilölle.

Somersetin Lilstockista keväällä 2016 löytyneen leukaluun perusteella muinaisella matelijalla saattoi olla pituutta jopa 26 metriä. Siitä on vielä matkaa suurimpien sinivalaiden 33 metriin, mutta melkoinen otus ichthyosauruskin on ollut.

Fossiilien keräilijä Paul de la Salle löysi rannalta ensin kappaleen leukaluun takaosaa, mutta paikan tarkempi tutkimus paljasti lisää luunkappaleita. Yhdessä ne muodostavat noin metrin mittaisen palasen muinaisen hirmuliskon leukaluusta.

de la Salle hälytti apuun paleontologit Dean Lomaxin ja Judy Massaren, jotka vertailivat luunpalasia aiemmin löydettyihin ichthyosaurusten fossiileihin, myös Kanadasta esiin kaivettuun shastasaurukseen Shonisaurus sikanniensis, jolla on ollut pituutta 21 metriä. Lilstockin luulöydön perusteella sikäläinen yksilö on ollut noin 25 prosenttia kookkaampi.


Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

"Lilstockin ichthyosaurus oli vähintään 20–25 metriä pitkä. Arvio ei tietenkään ole täysin varma, koska lajien välillä on eroavaisuuksia", Lomax muistuttaa.

Uusi löytö saattaa ratkaista myös lähes 170 vuotta vanhan arvoituksen. Vuonna 1850 Aust Cliffistä, Gloucestershirestä löytyi suuria luita, joiden todettiin olevan 208 miljoonan vuoden takaa myöhäiseltä triaskaudelta. Aikoinaan niiden määritettiin kuuluneen erilaisille, osin tuntemattomille dinosauruslajeille.

Kun vanhoja löytöjä verrattiin Lilstockin leukaluuhun, kävi ilmi, että myös Aust Cliffin luut saattavat olla jättimäisen ichthyosauruksen leukaperistä.

"Jos näin on, vertailu Lilstockin luuhun viittaa vielä suurempaan eläimeen. Jotta asiasta saataisiin varmuus, meidän pitäisi löytää Brittein saarilta kokonainen triaskauden jättiläis-ichthyosauruksen fossiili – mikä on helpommin sanottu kuin tehty", Lomax arvelee.

Jättimäisestä kalaliskosta kerrottiin Manchesterin yliopiston uutissivuilla ja tutkimus on ilmestynyt PLOS One -tiedejulkaisussa.

Kuvat: Nobumichi Tamura, Dean Lomax, Nobumichi Tamura & Scott Hartman,