Kuva: Tobias Van Der Elst / Stu Spivack / Flickr

Linnunmaitoa on todella olemassa

Tarujen linnunmaitoa on aivan oikeasti olemassa. Aineessa kylpeminen ei kuitenkaan liene aivan niin ihanaa kuin vanha sanonta antaa ymmärtää.

Koulussa opetetaan maidon olevan nisäkkäiden erityisominaisuus. Naaraat tarjoavat poikasilleen tätä ravinteikasta vaaleata nestettä kasvun alkuvaiheiden vauhdittamiseksi. Näin tekevät kaikki nisäkkäät aina vesinokkaeläimestä valaisiin ja kenguruista ihmisiin. Maitorauhasten tulkitaan kehittyneen erikoistuneista hikirauhasista, tai sitten talirauhasista.

Harva kuitenkaan tietää, että myös muutamat linnut tekevät aivan samaa. Hieman eri tavalla, tosin.

Joidenkin tietojen mukaan linnunmaidosta oltiin perillä jo antiikin Kreikassa. Kirjallisia tietoja aineesta löytyy ainakin 150 vuoden takaa – vaikkakin yhtä tiuhassa on myös lähteitä, jotka kertovat "linnunmaidon" olevan pelkkää legendaa. Mutta totta se on.

Linnunmaito tunnetaan ehkä paremmin nimillä kyyhkynmaito tai kupumaito. Sitä tuottavista linnuista tutuimpia ovatkin juuri kyyhkyset. Niillä aineen lähde on ruokatorven laajentuma, kupu.

Yleensä linnut käyttävät kupuaan ruuan säilytykseen ennen sen varsinaista sulatusta. Kyyhkyillä se kuitenkin toimii myös poikasten ravinnonlähteenä. Kuvun seinämät ovat paksuuntuneet ja uusiutuvat juuri tätä tarkoitusta varten.

Toisin kuin useimmat muut kasvinsyöjälinnut, kyyhkyt eivät ravitse pieniä poikasiaan pehmeillä hyönteisillä taatakseen niiden proteiininsaannin. Kupumaito ajaa saman asian, ja toimii poikasten pääasiallisena ravintona parin ensimmäisen kehitysviikon ajan. Kyyhkynpoikaset itse asiassa jopa riutuvat ja kuolevat, jos eivät saa maitoa kasvunsa alkuvaiheessa. Kyyhkynkasvattajilla on ongelma, sillä sopivaa korvaavaa ainetta ei ole vielä keksitty. Suurin puute korvikkeissa lienee linnuille sopimaton mikrobieliöstö.

Linnunmaito ei juuri ulkonäöltään muistuta nisäkkäiden maitoa. Se on lähinnä raejuuston kaltaista kokkareista tahnaa. Aine koostuu pääasiassa emon kuvusta irtoavista soluista, nisäkkäillä maito taas on maitorauhasten solujen tuottamaa eritettä.

Kupumaito on erittäin ravinteikasta. Ulkonäöstään huolimatta se on sekä tarkoitukseltaan että koostumukseltaan paljolti nisäkkäiden maidon kaltaista. Siinä on paitsi poikasten tarvitsemia ravinto- ja hivenaineita, myös immuunipuolustuksen käyttämiä aineita. Lisäksi siitä löytyy bakteereja, jotka edesauttavat poikasten suolistoflooran kehittymistä. Linnunmaidon eritystä säätelee prolaktiini-hormoni, tismalleen sama kuin ihmisilläkin. Konvergenttia evoluutiota parhaimmillaan.

Ehkäpä suurimpana eerona nisäkkäisiin on, että myös uroskyyhkyt tuottavat maitoa.

Kuva: Jerry Kirkhart / Flickr
Kuvassa juuri ruokaillut pohjanisohylkeen (ent. pohjanmerinorsun) poikanen. Kuvan lokki ei maitoasiaan liity. (Jerry Kirkhart / Flickr)

Nisäkkäiden maidon ravintopitoisuudet vaihtelevat huomattavasti, riippuen tietystikin lajista ja sen elintavoista. Esimerkiksi kylmillä alueilla elelevien otusten maito on erityisen rasvaista, poronmaidossa sitä on 35 %. Rasvapitoisuus voi nousta jopa 60 %:iin (harmaahylje), suurin proteiinipitoisuus on noin 15 % (pumpulihäntäkaniini), ja sokereitakin saattaa löytyä jopa 14 % (damavallabi). Ihmisillä vastaavat luvut ovat 1 %, 4 % ja 7 %, loppu on lähinnä vettä. Kyyhkynmaito on erittäin rasva- ja proteiinirikasta, ja siksi myös kokkareisempaa (luvut ovat 35 %, 60 % ja 2 %).

Muutamien tutkimusten mukaan esimerkiksi kanat kasvavat huomattavasti nopeammin, jos niille syötetään kyyhkyjen kupumaitoa. Lisäruuaksi tai vaikkapa ihmisille lehmänmaidon korvaajaksi kupumaidosta tuskin kuitenkaan on. Aineen kerääminen on varsin hankalaa ja tehotonta – kyyhkyt täytyy näet tappaa ensin.

Kyyhkysten lisäksi kaksi muutakin lintua on kehittänyt saman poikastenruokintakeinon. Flamingojen tarjoama maito on paljon rasvapitoisempaa, ja ne tuottavat ainetta koko ruokatorvensa alueella. Flamingonpoikaset elävät emojensa maidolla lähes kaksi kuukautta, ennen kuin pystyvät siivilöimään ruokansa pohjamudasta. Näppärä keino nokan siivilöiden kehittymistä odotellessa.

Myös keisaripingviiniurokset voivat syöttää poikasilleen vastaavaa maitoa muutamia päiviä. Tämä on kuitenkin vain väliaikainen keino, mikäli naaras ei ehdi palata kalastusreissultaan ennen munan kuoriutumista.

Muiden lintujen poikasilleen antama ruoka on normaalia luonnosta kerättyä sapuskaa. Se on joko täysin sulamatonta tai osittain sulanutta "aikuisten ruokaa", tai erityisesti poikasia verten kerättyä helppoa ruokaa.

Suomessa esiintyy kuutta kyyhkylajia. Eteläistä Lappia myöten tavataan sepelkyyhkyä ja sitä pienempää pulua eli eteläeurooppalaisen kalliokyyhkyn kesyä muotoa lähinnä kaupungeissa. Sepelkyyhkyllä on valkoiset kaaret siivissä ja kaulassa valkoinen läntti. Uuttukyyhkyä ja turkinkyyhkyä esiintyy rannikkoalueilla, turturikyyhkyä ainoastaan etelärannikolla. Idänturturikyyhky on harvinainen vieras.

Seuraavalla kerralla, kun joku puhuu harvinaisesta herkusta kuin "linnunmaitona", asiaa kannattaa pohtia pidempään. Eiväthän pulut mitenkään harvinaisia otuksia ole. Makuasioihin emme ota tässä kantaa.

 

Päivitys 29.7.2016 klo 19.20: Lisätty kappale linnunmaidon historiallisesta tunnettuudesta.
Päivitys 29.7.2016 klo 23.15: Korjattu klassinen kirjoitusvirhe, "tunturikyyhky" oikeaan muotoon "tuRturikyyhkyksi".
Päivitys 30.7.2016 klo 11:20: Lisätty tietoa kyyhkyjen esiintymisestä Suomessa.

Lähteet ja lisätietoa:  Allen: The American Agriculturist (1847). R.E.: The life of a bird (1851). Tegetmeier: Pigeons: their structure, varieties, habits, and management (1868). Ehrlich ja kumpp.: Bird Milk (1988). Besgroup: Pigeons, doves and crop milk (2007). Svensson ja kumpp.: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren linnut (2010). Gillespie ja kumpp.: Histological and global gene expression analysis of the 'lactating' pigeon crop (2011). Kielikello: Mistä linnunmaito? (2012). Gillespie ja kumpp.: Functional Similarities between Pigeon ‘Milk’ and Mammalian Milk: Induction of Immune Gene Expression and Modification of the Microbiota (2012).

Otsikkokuva: Tobias Van Der Elst / Stu Spivack / Flickr (editointi: Jarmo Korteniemi)