Kiiltomatonaaras loistaa kesäyössä. Kuva: Gautier Baudry.

Seksiä kesäyössä – lähetä havaintosi kiiltomatoryhmälle

Kesäyössä vihreää valoa hohtava tuikku on kiiltomatonaaras, jonka pariviikkoisen aikuiselämän ainoa tarkoitus on lisääntyä. Anna-Maria Borshagovski tutkii näitä valolla puolisoa houkuttelevia kovakuoriaisia ja reissaa pitkin eteläistä Suomea mittaamassa niiden valaisutehoa.

Kiiltomadoilla naaras koreilee eikä uros, toisin kuin eläinmaailmassa yleensä. Naaraan takapäässä on valoelin, jossa kelmeänvihreä valo syntyy entsymaattisesti niin, että lusiferaasientsyymi hapettaa lusiferiiniyhdisteen oksilusiferiiniksi. Kiiltomatonaaras sytyttää lamppunsa kesäöinä.

”Väitöskirjani aiheena on tutkia valaistusolosuhteiden vaikutusta kiiltomatojen loisteeseen ja koiraiden näkökykyyn”, Anna-Maria Borshagovski kertoo.


Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

”Olen kasvattanut sekä suomalaisia että englantilaisia kiiltomatoja, koska haluan verrata valaistusolosuhteiden vaikutusta kiiltomatojen ominaisuuksiin. Jos kahden eri populaation yksilöillä, jotka kasvatetaan samanlaisissa ympäristöoloissa, on eroja, niin voidaan ehkä vetää johtopäätös, että erot ovat geneettisiä. Jos taas erot johtuvat vain ympäristöolosuhteista, niin kasvatetuissa yksilöissä ei olisi eroja. Tätä lähden pian analysoimaan.”

Tohtorikoulutettava Anna-Maria Borshagovski tutkii, kuinka kiiltomatonaaraan loiste ja koiraan näkökyky ovat kehittyneet ympäristön valo-olosuhteiden mukaan. Kuva: Antti Yrjölä.

Tohtorikoulutettava Anna-Maria Borshagovski tutkii, kuinka kiiltomatonaaraan loiste ja koiraan näkökyky ovat kehittyneet ympäristön valo-olosuhteiden mukaan. Kuva: Antti Yrjölä.


Kiiltomato on hyödyllinen peto

”Toukat syövät kotiloita. Pienet toukat pystyvät ryhmässä tappamaan lehtokotilon, ja isommat toukat tappavat lehtokotilon kertapuraisulla. Toukka erittää myrkkyä, jolla se lamaannuttaa saaliinsa, ja sitten se pihtimäisillä puruelimillä haukkaa palasia kotilosta. Vahvat ruuansulatusentsyymit sulattavat kotilon hyvin nestemäiseksi ravinnoksi”, Borshagovski kertoo.

Lehtokotilot ovat harmillinen riesa puutarhoissa, sillä ne lisääntyvät vauhdilla ja syövät nopeasti suuriakin kasvustoja. Kiiltomadot ovat siis puutarhurin hyödyllisiä apulaisia.

Kiiltomatojen toukkavaihe kestää pitkään, kahdesta neljään vuotta. Aikuiset kiiltomadot eivät syö mitään.

”Toukkien tehtävä on syödä ja kasvaa isoksi. Aikuisen kiiltomadon ainoa tehtävä on löytää parittelukumppani ja lisääntyä.”

Kiiltomatojen levinneisyysalue kattaa Kokkolan ja Kuhmon eteläpuolisen Suomen. Runsaiten kiiltomatoja tavataan etelärannikolla.

”Kiiltomadot viihtyvät parhaiten lähellä vesistöjä kosteilla paikoilla eli siellä, missä on ravintoa niiden jälkeläisille.”

Rajoittaako kiiltomatojen pohjoista levinneisyyttä valon määrä, lämpötila vai jokin muu tekijä?

”Todennäköisesti rajoittavia tekijöitä ovat lämpötila ja kasvukauden pituus ja sitä kautta myös ravinto. Kotiloita on vähemmän ja ne ovat pienempiä pohjoisessa, ja lehtokotiloita esiintyy vain eteläisimmässä Suomessa.”

”Olemme saaneet monilta ihmisiltä havaintoja kiiltomadoista mökeiltä ja kotipihoilta. Monilla on kiiltomadoista tarinoita, jotka liittyvät lapsuuteen. Kiiltomatoja kerättiin ja ripustettiin lippalakkeihin, ja näin yritettiin tehdä vaikutus kylän tyttöihin”, Borshagovski nauraa.

Kitkeränmakuisia kasvatteja

”Olemme kasvattaneet kiiltomatoja tutkimustarkoituksiin laboratoriossa. Naaras hedelmöitetään ja se munii todella nopeasti, jo parin päivän sisällä parittelusta. Naaras laskee munat mullan suojaan. Mullan pitää olla sopivan kosteaa, ja pitääkin olla tarkkana, ettei se kuivu tai homehdu. Noin kuukauden kuluttua munista kuoriutuu pikkuruisia, parin millin mittaisia toukkia”, Borshagovski kertoo.

”Annamme toukille ruoaksi kotiloita. Toukat syövät ahkerasti ja luovat nahkansa kasvaessaan. Usein nahanluonti on toukille kova paikka ja osa toukista kuolee.”

Kiiltomadon toukkia on kasvatettu tutkimustarkoituksiin laboratoriossa. Kuva: Anna-Maria Borshagovski.


Kiiltomatotoukka mönkii ja kiemurtelee purkissa, jossa Borshagovski pitää muutamia kasvattejaan. Parin sentin mittaisella mustalla toukalla on molemmilla sivuillaan kymmenkunta keltaista tai oranssia pistettä.

”Toukat sukivat itseään sukasillaan, emmekä ole varmoja, pesevätkö ne itseään vai levittävätkö ne sukasilla itseensä ainetta, joka tekee niistä pahanhajuisia ja -makuisia.”

Kiiltomadoilla ei ole luontaisia vihollisia, sillä linnut ja muut saalistajat karttavat niitä pahan maun vuoksi. ”Pahaa makua en tosin ole vielä rohjennut todentaa maistamalla”, Borshagovski naurahtaa.

Kokeilla selvitetään parinvalintaa

”Meillä on Tvärminnen tutkimusasemalla Hangossa laitteisto, jolla mitataan naaraiden loistetta eli valon voimakkuutta ja väriä. Tämän vempaimen kanssa kierrän Hankoniemestä Konnevedelle mittaamassa naaraita, joten saan pohjois-etelä -akselilla hyvät havainnot vertailuja varten.”

Anna-Maria Borshagovski haluaa selvittää, mitkä asiat vaikuttavat loisteen voimakkuuteen, miten koiraat havaitsevat valon ja miten ne tekevät valinnan naaraiden välillä.

”Konneveden korkeudella kesäyöt ovat valoisampia kuin Hangossa, joten elinympäristö on aika erilainen pohjois-eteläsuunnassa. Minua kiinnostaa se, kuinka naaraan loiste ja koiraan näkökyky ovat kehittyneet ympäristön valon vaikutuksesta.”

”Itä-länsisuuntaista vaihtelua olisi myös mielenkiintoista tutkia. Kollegani on verrannut Suomen ja Ruotsin populaatioiden geneettistä vaihtelua ja näyttää siltä, että erot maiden välillä ovat todella suuria. Myös se kiinnostaa, mistä päin kiiltomadot ovat aikojen alussa Suomeen tulleet.”

Valosaaste vaikeuttaa kiiltomatojen pariutumista. Koiras ei huomaa katulampun alla loistavaa naarasta, vaan valitsee valokeilan ulkopuolella näkyvän naaraan.

Ledilamput, varsinkin vihreät, muistuttavat erehdyttävästi kiiltomatonaarasta.

”Me käytämme vihreitä ledejä koiraiden pyydystämiseen”, Borshagovski kertoo. ”Kiiltomatoansa on yksinkertainen: isosta limupullosta leikataan yläosa irti ja se käännetään nurinpäin suppiloksi pullon alaosaan. Ansan päälle asennetaan vihreä ledi, jonka houkuttelemat lemmenkipeät koiraat tipahtavat ansaan.”

”Koirailla tehdään muun muassa parinvalintakokeita. Hypoteesina meillä oli, että koiras valitsee ison naaraan, jolla on näkyvä valo ja joka tuottaa paljon munia. Yllättävää oli, että koolla ei ollutkaan väliä, vaan koiras valitsi sekä isoja että pieniä naaraita. Ehkä koiraan ei tarvinnut olla kovin valikoiva, kun naaraita oli ulottuvilla useampia. Koiras pystyy nimittäin hedelmöittämään ainakin kaksi naarasta kerrallaan.”

Luonnossa koiras ohjautuu kuitenkin sen suurimman ja kirkkaimman naaraan luo.

*

Artikkeli on Oulun yliopiston tiedotuksen julkaisemaSatu Räsäsen kirjoittama juttu suoraan kopioituna. Otsikkokuvan kesäyössä loistavasta kiiltomatonaaraasta on ottanut Gautier Baudry.

Kiiltomatojen tutkimuksesta on lisätietoja Ötökkäakatemian sivuilla. Kiiltomatoryhmä -niminen ryhmä Facebookissa kerää havaintoja kiiltomadoista!



Juttuja samasta aiheesta