Västäräkistä enää ihan vähäsen

Simo siltoja tekevi, Martti maita vahvistaapi, jalaksilla jonkuroipi, Nikolai nivoopi kiinni.

Kuu kiurusta kesään on kaikille tuttu kevään etenemistä kuvaava loru. Jos siihen on uskominen, kesä on koittanut, sillä västäräkkien ohella ainakin etelärannikolla on nähty jo pääskysiäkin.

Entisaikoina kansan keskuudessa oli paljon tällaisia ilmastollisia sananparsia, jotka liittivät keskimääräiset kelit eläinten käyttäytymiseen tai almanakan nimipäiviin.

Ennusteiden paikkansapitävyyttä heikensi se, että sananparsia sovellettiin eri puolilla Suomea riippumatta siitä, missä päin maata tai ehkä jopa maamme rajojen ulkopuolella ne olivat alun perin syntyneet.

Merkkipäiväsäännöt puolestaan ennakoivat tulevia ilmoja tiettyinä allakkapäivämäärinä vallitsevien säiden perusteella: Kun on helppo Henrikki, niin paukkuu Paavalina.

Tällaiset sanonnat liittyvät usein katolisten pyhimysten merkkipäiviin. Niiden paikat kuitenkin muuttuivat, kun Suomessa siirryttiin juliaanisesta gregoriaaniseen kalenteriin vuonna 1753. Kansa suhtautuikin sääntöihin perustelluin varauksin ja kehitteli uusia, aikaisempia jopa täsmällisempiä, jos kohta varsin ilmeisiä sääntöjä: Jos Maariana on lunta katoilla, niin on sitä maassakin.

J.M. Angervo julkaisi vuonna 1948 kirjan Sääopin perusteet, jossa hän listaa "kokemusperäisesti havaittuihin fysikaalisiin luonnonlakeihin" perustuvia kansanomaisia sääntöjä.

Sateista säätä on odotettavissa, kun savu laskeutuu maahan tai sumu nousee ylös, pakkanen kiristyy, kun linnunrata on kirkas, ja toisaalta heikkenee, jos sataa ryynilunta.


Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Listalla on myös paljon sääntöjä, jotka pohjautuvat eläinten käyttäytymiseen ja niiden "herkempään kykyyn vaistota ja omalla tavallaan ilmentää varsinkin ilman kosteudessa ja ilmanpaineessa tapahtuvia muutoksia".

Sade on tulollaan, kun koira syö heinää tai kanat kylpevät porossa, ja kaunista säätä on luvassa, kun hyttyset tanssivat kovasti iltasella tai pöllöt huutavat yöllä.

Hallan ennustamiseksi oli 1940-luvulla kehitetty menetelmiä, joiden avulla maanviljelijät, puutarhurit ja kaikki hallasta kiinnostuneet saattoivat "yksinkertaisten havaintojen avulla itse ennustaa yön alimman lämpötilan omilla viljelyksillään".

Suomen oloihin parhaiten soveltuvaksi oli todettu menetelmä, jolla "yön alin lämpötila voidaan likipitäen laskea edellisenä päivänä suoritettujen psykrometrihavaintojen avulla".

Jos lämpömittarikojun kuivan lämpömittarin lukemaa merkitään t:llä ja kostean lämpömittarin lukemaa t':lla, yön alin lämpötila tm saadaan kaavasta

tm = C't' – Ct – k, missä C', C ja k ovat vakioita.

Yhtälön avulla saadaan kuitenkin "tyydyttävä tarkkuus ainoastaan, jos säätilassa ei tapahdu seuraavaan aamuun mennessä suurempia muutoksia".

Niinhän se tuppaa olemaan. Ei ihme, että kansan sääsananparret ja -säännöt pitivät pitkään pintansa ja vanhat lorut muistetaan edelleen – vaikka muutaman asteen lämpötila ei pääskysistä huolimatta vielä kovin kesäinen olekaan.

Lähde: Markus Hotakainen: Suomen säähistoria. Helsinki-kirjat, 2010.

Kuva: Markus Hotakainen



Juttuja samasta aiheesta