Kuva: Ville Oksanen / Flickr

Silakkaa sietäisi popsia enemmänkin

Silakan myrkkypitoisuudet ovat Suomen vesillä laskeneet roimasti. Toisin kuin etelämpänä Itämerellä, laskusuhdanne jatkuu meillä yhä. Syynä ovat luultavimmin teollisuuden ympäristöystävällisemmät prosessit.

Asia selvisi pitkän aikavälin vertailussa. Suuren työryhmän tutkimuksessa verrattiin silakan dioksiini- ja PCB-pitoisuuksia 30 vuoden aikana. Seuranta on tehty Eviran toimesta ja yhteistyössä RKTL:n, THL:n ja SYKE:n kanssa. Tutkimusta on johtanut Eviran Anja Hallikainen. Uusi raportti, jonka pääkirjoittajana on Riikka Airaksinen THL:stä, esiteltiin tiistaina 18.2. osana Kansallinen Itämeritutkijoiden foorumin julkaisusarjaa. Asiasta uutisoivat aiemmin YLE ja Suomen Luonto.

Airaksisen raportti kertoo, että silakoiden myrkkypitoisuudet ovat laskeneet noin 2,8 prosenttiyksikön vuosivauhtia. Kokonaislasku 70-luvun lopulta on lähes 90 %, ja jatkuu yhä.

Silakka on ylivoimaisesti tärkein saaliskalamme. Sitä saadaan vuodessa vajaat 100 miljoonaa kiloa. Suurin osa tästä menee eläinten rehuksi (turkistarhoille tai kalankasvattamoille) tai vientiin. Ja, mikä vielä oudompaa, viedystä kalasta 90 % käytetään ihmisravintona. Naapurimaissa.

Siksi onkin hyvin paradoksaalista, että samalla kun meillä koto-Suomessa kalan kokonaiskulutus on kasvanut, meillä käytetään kotimaista kalaa vuosi vuodelta vähemmän. Tuontikalaa kuluu nykyisin kaksi kertaa niin paljon kuin kotimaista, vaikka vain kymmenen vuotta sitten määrät olivat tasoissa. Mistä ihmeestä on kysymys?

Kuva: Tomasz Przechlewski / Flickr

Kotimaista kalaa pelätään turhaan

Suomalaisten mieleen lienee iskostunut liiankin syvälle, että juuri lähivesien kaloissa on myrkkyjä, ja siksi niitä pitää välttää. PCB, DDT, ATP, EKG, WWW, mitä niitä myrkyllisiä kirjainyhdisteitä nyt olikaan, niitä on kaloissa. Ja etenkin silakassa!

Asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Kannattaa ymmärtää Eviran laatimat syöntisuositukset oikein ja olla pelkäämättä turhaan.

Yleisesti: mitä nuorempi kala, ja mitä pienempiä annoksia, sen useammin kalaa kelpaa syödä. Pari kertaa viikossa on täysin ok. Lähes kaikki suomalaisten syömä kala voisi ihan hyvin olla kotimaista.

Suurimmat myrkkymäärät (olivat ne sitten raskasmetalleja, dioksiineja tai lähes mitä vain) löytyvät petokaloista. Etenkin komeista, kyrmyniskaisista, isoista ja vanhoista. Pitkän elinkaaren aikana niiden elimistöön on kerääntynyt runsaasta ruuasta paljon myrkkyjä. Siksi juuri Itämeren lohta ja taimenta, tai sisävesien haukea ei tulisi syödä kovin usein.

Sama pätee myös silakoihin. Muutaman vuoden ikäisissä niiden dioksiini- ja PCB-pitoisuudet lähtevät selkeään kasvuun. Syy on kalojen ravinnossa. 15-senttisinä silakat vaihtavat aiemman planktonravinnon pohjaeläimiin, eli siirtyvät ylemmälle ravintoketjun portaalle. Uuteen ravintoon on ehtinyt kertyä enemmän myrkkyjä, jotka vuorollaan siirtyvät isoihin silakoihin. Mutta jopa niitä voi syödä turvallisesti kerran kuussa.

Myös WWF:n mielestä silakkaa voisi huoletta käyttää paljon enemmän ihmisruuaksi. Toisin kuin monen muun kalalajin, silakan pyynti on nimitäin jokseenkin kestävällä pohjalla.

Lähes jokainen meistä voisi suosia kotimaista kalaa. Se on paitsi terveellistä, myös ekologista. Jos ei tykkää suolasilakasta niin saahan siitä sushiakin.

Perjantai 21.2.2014: Korjattu Airaksisen raportin vastuualueiden yksityiskohtia.

Kuva: TeppoTK / Flickr

Kuvituskuvan kalat - lienevät silakoita - eivät liity tutkimukseen, mutta ovat silti maukkaita oikein valmistettuna.


Juttuja samasta aiheesta

Joidenkin vanhimpien juttujen tekstin näyttämisessä on ongelma. Pyrimme saamaan jutut pikaisesti taas normaaleiksi! Pahoittelut!