Syksyn tähtitaivas: Lyyra

Suuren kesäkolmion oikean yläkulman tähti kuuluu pieneen, mutta selväpiirteiseen Lyyran tähdistöön. Kuvio jopa muistuttaa jonkin verran esikuvaansa, joskin se on hieman vääntynyt, kuin kiertävän musikantin reissussa rähjääntynyt soittopeli. Lyyra kuvaa klassista soitinta, jonka kreikkalaisen tarun mukaan Hermes aikoinaan keksi. Hän lahjoitti sen velipuolelleen Apollolle, joka antoi sen edelleen pojalleen Orfeukselle. Tähdistössä on soittimen lisäksi nähty toisinaan myös kotka, joka roikottaa instrumenttia nokassaan. Koko tähdistökin on mielletty petolinnuksi. Arabeilla oli nykyisen Kotkan tähdistön – Al Nasr al Ta’ir, Lentävä kotka – rinnalla myös syöksyvä kotka, Al Nasr al Waki. Jos arabien antama nimi olisi säilynyt, Suuren kesäkolmion kaikki kulmatähdet kuuluisivat “lintutähdistöihin”, sillä alakulman Altair on Kotkan tähdistön kirkkain tähti. Kaksi kotkaa voisi tietysti aiheuttaa aikamoista sekaannusta… Pienen tähdistön löytämistä ja tunnistamista helpottaa sen kirkkain tähti Vega eli α Lyrae, joka on pohjoisen taivaan toiseksi kirkkain tähti Karhunvartijan Arcturuksen jälkeen. Vega on paitsi kirkas myös melko läheinen tähti: sen etäisyys on vain noin 25 valovuotta. Tähteä ympäröi pölykiekko ja asteroidivyöhyke, ja sillä saattaa olla myös planeettoja. Vegan vieressä oleva tähti ε Lyrae on “kaksoiskaksoistähti”, joka erottuu kahtena jo paljain silmin mutta kiikarilla vielä paremmin. Kaksoistähden kumpikin tähti on vielä kaksoistähti, mutta neljänä ε Lyrae erottuu vasta kaukoputkella. Mikään ei kuitenkaan estä yrittämästä myös isolla, esimerkiksi 15x70-kiikarilla.
Tähdistön alueella on myös planetaarisista sumuista ehkä kuuluisin, Lyyran rengassumu eli Charles Messierin 1700-luvulla laatiman luettelon 57. kohde. Tunnuksella M57 tunnetulla kaasupilvellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä planeettojen kanssa: nimitys planetaarinen sumu juontuu siitä, että pienellä kaukoputkella nämä kohteet näkyvät hieman planeettaa muistuttavina kiekkoina. Yllä oleva kuva on otettu Hubble-avaruusteleskoopilla, joten tavallisella tähtikaukoputkella on tyytyminen paljon vaatimattomampaan näkymään. Todellisuudella Lyyran rengassumu ja muutkin planetaariset sumut ovat kuolleiden tähtien muistomerkkejä. Kun Auringon kokoluokkaa oleva tähti päätyy elämänsä ehtoopuolelle, se laajenee punaiseksi jättiläiseksi, joka sitten puhaltaa ulkokerroksensa ympärilleen – planetaariseksi sumuksi. Sen keskelle jää pieni, noin Maan kokoinen valkoinen kääpiö, joka jäähtyy hitaasti samalla kun kaasusumu sen ympärillä jatkaa laajentumistaan ja lopulta katoaa avaruuteen.

Juttuja samasta aiheesta