IFA kodintekniikkamessut Berliinissä on eräs Saksan teollisuusmessujen vanhempia tapahtumia. Berliiniin kansainvälinen radionäyttely (IFA =  Internationale Funkausstellung Berlin) alkoi 1924 ja vuosikymmenten kuluessa siellä on esitelty monia merkittäviä kodintekniikkakeksintöjä, kuten aikanaan C-kasetti.

IFA logoRadio- ja televisiotekniikasta näyttely on laajentunut kaikkeen kodintekniikkaan: esillä on niin keittiökoneita kuin tietotekniikkaa, tai vaikkapa kukkaruukkuun liitettäviä antureita jotka viestivät omistajalle matkapuhelimeen mitä kasville kuuluu.

Tänä vuonna näyttelyssä on paljon esillä kodinkoneiden tietoverkkoon liittäminen. Monet näytteilleasettajat näytävät erilaisia matkapuhelin- ja tablettisovelluksia, joilla kodinkoneita voi ohjata ja niitä seurata. Vaikka kodinkoneiden verkkoon liittäminen on ollut  mahdollista jo aiemminkin, nyt näyttää siltä, että kaikilla suurilla valmistajilla on laittessaan tietoverkko-ominaisuuksia, joita myös kattavasti hyödynnetään.

Myös erilaiset terveys- ja hyvinvointilaitteet ja niihin liittyvät tietoverkkosovellukset ovat IFA 2015:ssa paljon esillä. Käyttäjä voi seurata esimerkiksi nukkumisensa laatua, samalla laitteet keskustelevat keskenään ja kertovat käyttäjän nukkuvan. Valot voidaan automaattisesti himmentää ja televisio sulkea.

Vaikka tieto uutuuksista on nykyisin netistä helposti saatavilla, saksalaiset tuntuvat edelleen innostuneesti käyvän messuilla katsomassa ja hypistelemässä itse henkilökohtaisesti uusinta tekniikkaa.

Myös Tiedetuubi kiertelee mukana ja esittelee jotain uutuuksia. Juttumme IFAsta löytyvät etusivulta omasta laatikostaan sekä alta:


Juttuja samasta aiheesta