Autoja Aboalla

Finnarp 2015 -retkikunta on palannut Suomeen Etelämantereelta


Pitkä etelänmatka on takana: marraskuun lopussa matkaan lähtenyt Finnarp 2015 -retkikunta palasi Suomeen viikonloppuna. Aboa-tutkimusasema on nyt entistä ehomassa kunnossa, ja vaikka tämänvuotinen matka keskittyi remontointiin ja rakentamiseen, ehtivät nykyajan tutkimusmatkaajat tekemään myös tiedettä


Suomesta on lähtenyt "virallinen" tutkimusretkikunta Etelämantereelle lähes joka vuosi sitten 1980-luvun lopun. Ensimmäinen retkikunta, Finnarp 1988, aloitti Aboa-tutkimusaseman rakentamisen Kuningatar Maudin maalle sisämaahan noin 130 kilometrin päähän rannikosta. 

Kartalla paikka on Etelämantereen reunalla jotakuinkin Etelä-Afrikan ja Etelä-Amerikan kohtien keskellä.

Aboa-asemaa on paranneltu ja laajennettu useaan otteeseen. Vaikka Etelämantereen kesän – siis meikäläisen talven – aikaan osuvien matkojen miehistöt koostuvat pääasiassa tutkijoista, on mukana aina teknistä henkilökuntaakin, ja toisinaan matkalle on lähdetty enemmän remontti- kuin tutkimusmielellä. 

Tänä vuonna matkassa oli jälleen remppareiskoja: Ilmatieteen laitoksen Etelämanner-ryhmän vakinaisesta henkilökunnasta mukana olivat päällikkönä toiminut Mika Kalakoski ja Petri Heinonen, sekä tavallista omituisemman keikan heittäneitä ammattilaisia Lara Harrison (lääkäri), Esa Vimpari (mekaanikko), Arto Talja (rakentaja), Lauri Hämäläinen (kokki) ja Vesa Marttila (sähkömies).

Ryhmä lähti matkaan viime marraskuun lopussa ja sai työnsä päätökseen viime viikolla. Matka Aboalta takaisin ihmisten ilmoille alkoi viime keskiviikkona 10. helmikuuta, kun Basler BT 67 -suksikone kävi hakemassa ryhmän laskeutuen sen luokse jään päälle. Kone vei suomalaiset 1000 km päässä sijaitsevalle Novo Runway -jääkiitotielle, mistä matka jatkui torstaina useiden Kuningatar Maudin maalla sijaitsevien tutkimusasemien työntekijöiden kanssa Iljushin TD 76 -rahtikoneella Kapkaupunkiin. Sieltä retkikunta kotiutui viime lauantaina 13. helmikuuta.

 

Basler jääkiitotiellä

Retkikunnan tapahtumia on seurattu sen raporteissa Ilmatieteen laitoksen Etelämanner-sivuilla.

Eräs matkan "kohokohdista" oli matka jäätikköauto Katlalla kohti rannikkoa Rampille huoltamaan edellisellä kaudella asennettua tutkimussääasemaa. Ramppi on luonnon muodosta lumiluiska, ja sitä pitkin on aikoinaan laivoista purettu lasti pystytty ajamaan merijäältä kotivuori Basenille johtavalle reitille.

Nykyään Rampin alue on hyllyjäältä poikivien jäävuorien vuoksi liian epätasainen eikä sovi konttirekien kuljettamiseen.

Tammikuun kolmannella viikolla tehty ajo rannikolle sujui pääosin hyvin vanhaa tuttua reittiä, ja autoa lapioitiin tai vinssattiin pehmeistä paikoista vain kolme kertaa. Sääasema huollettiin jo samana iltana. Asema oli kestänyt hyvin Etelämantereen ankaran talven ja sen keräämä data saatiin talteen.

Tarkoituksena oli purkaa Rampin lahdelle edellisenä kautena asennettu merijääasema, mutta jäälle oli poikinut suuria jäävuoria, jotka muodostivat vaarallisen jääröykkiöiden ja osittain lumipeitteisten railojen labyrintin. Asema päätettiin jättää purkamatta turvallisuussyistä. Telttayön jälkeen kotimatka sujui joutuisasti omaa jälkeä pitkin takaisin Aboalle.

Tutkimuspuolella jännittävimpiä tapauksia olivat C-met -säähavaintopallojen lähetyksen. Niiden erikoisuus on, että palloja ohjataan Yhdysvalloista Smith Collegesta, missä se on kehitetty. Havaintopallolla voidaan laskeutua jäätikön pinnan tasalle ja jälleen nousta ylös kolmeen kilometriin. Pallosta välittyy satelliittiyhteyden kautta tietoa jatkuvasti operaatiokeskukseen. 

Metodi on kokeellinen ja tällä kertaa onnistuneesta lähetyksestä huolimatta operaatiokeskus joutui tuhoamaan ensimmäisen pallon jo 4,5 tunnin lennon jälkeen satelliittipaikannuslaitteen vian vuoksi. Matkan aikana lähetettiin kolme C-met -palloa.

Eräs matkan päätavoitteista, uuden hallin rakentaminen, saatiin päätökseen viimeisellä viikolla. Halli otettiinkin saman tien käyttöön Nasu-Sisu -telakuorma-autojen huollossa. Enää ajoneuvoja ei tarvitse korjata tuulessa ja pakkasessa ja kattoon asennetulla elefanttitaljalla pystytään nostamaan raskaitakin osia. Tulevaisuudessa kattoon asennetaan pieni nosturi.

Retkikunta potretissa

Finnarp 2015 -retkikunta uuden hallin edessä potretissa. Vasemmalta oikealle: Mika Kalakoski, Esa Vimpari, Vesa Marttila, Arto Talja, Petri Heinonen, Lara Harrison ja Lauri Hämäläinen.

 

Viime töihin kuului myös kymmenen kilometrin päässä asemalta sijaitsevan lumen lämpötilaprofiiliaseman tietojen purkaminen. Samalla kun vuoden mittaan kertyneet tiedostot otettiin talteen, tarkastettiin aseman virtalähde. Laite vietiin paikalleen alun perin kaudella 2009/2010, jolloin aikomuksena oli jättää se sinne mittaamaan yhden Etelämantereen talven ylitse, mutta hyväkuntoinen laite jäi jälleen tekemään havaintojaan yhden vuoden ajaksi.

Vaikka Etelämantereen talven pitkä yö on pimeä, on sen vastapainoksi kesä hyvin valoisa: kuten Lapissa, ei Aurinko laske eteläisen napapiirin sisäpuolella lainkaan, ja lumilakeuksilla heijastelevaa valoa on usein enemmän kuin tarpeeksi. Niinpä viimeisen viikon aikana asennettiin Aboalle uudet pimennysverhot. Tutkijoiden tilojen kattoikkunat saa nyt pimennettyä, eikä jatkuvasta valosta ole enää haittaa unelle. 

Retkikunnan johtaja Mika Kalakoski kertoo viimeisen raporttinsa loppupuolella nykyajan tutkimusmatkaajan eräästä pikkuharmista: viime keskiviikkona aseman sähköpostijärjestelmässä havaittiin ongelma. Selvittelyn jälkeen kävi ilmi että vika oli palvelun tarjoajan serverin UPS-kytkennöissä. Muutaman tunnin dataliikennekatkoksen ajan kuitenkin satelliittipuhelin ja HF-radio olivat käytössä – vielä Aboan alkuaikoina pari vuosikymmentä sitten nämä "perusliikenneyhteydet" olivat luksusta.

Viimeisinä päivinä ennen lähtöä Aboa laitettiin talvikuntoon, kotiinpäin tuota rahti pakattiin ja aseman varastot inventoitiin sekä puutelistat täydennettiin, jotta tulevia kausia varten voitaisiin tehdä hankintoja oikein. Tavaran vieminen Etelämantereelle on kallista ja hankalaa, joten turhaa tavaraa sinne ei kannata rahdata. Samalla tärkeiden varusteiden saaminen asemalle on elintärkeää.

Ennen paluutaan retkikunta koki myös pienen myrskyn, joka kesti kuitenkin vain 12 tuntia. Sen jälkeen suomalaiset kävivät korjaamassa kolmen kilometrin päässä sijaitsevan suksilentokoneen kiitoradan merkinnät. 

Ja nyt edessä retkikuntalaisilla on tavaroiden purkamista ja lomaa – kolmen kuukauden keikka Etelämantereelle on upea, mutta hyvin rasittava kokemus.

*

Artikkelissa on käytetty materiaalina retkikunnan matkaraportteja ja kuvia.