Panasonic-parturi

IFA-kulutuselektroniikkamessujen antia, osa 2

Berliinin IFA-kulutuselektroniikkamessut jatkuvat keskiviikkoon saakka. Tässä toinen juttumme messujen omituisuuksista ja jännistä yksityiskohdista.

IFA-messuita löytyy pieniä yrityksiä, joilla on vaatimaton nurkkaus jossain kulmassa ja sitten isoja. Yksi isoimmista on korkealainen LG.

Yhtiö oli rakentanut näytöistä suuren ”elämyspolun” . Suurilla valmistajilla on tapana varata vuodesta toiseen kokonainen halli omakseen. Vaikka mitään mullistavaa uutta ei olisikaan esillä, pidetään kuitenkin huoli siitä että yrityksen brändi pysyy mielessä.


Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Toisenlaisia elämyksiä tarjoavat sitten erillaiset kokkausnäytökset ja kilpailut. Kuten yllä Askon osastolla.

Kodinkonevalmistajat ovat tuoneet paikalle erilaisia keittiökuuluisuuksia, jotka sitten parhaansa mukaan yrittävät todistaa, että miten kätevästi kaikki sujuu ja herkkuja syntyy kuin itsestään.

Tai sitten kävijälle tarjotaan parranajoa perinteiseen malliin, kuten otsikkokuvassa Panasonic-parturissa. Samalla osastolla voi ajaa partansa myös itse sähkökoneella ja tutustua valmistajan tuotteisiin.

IFA:ssa on panostettu paljon siihen, että kävijät saavat myös näppituntumaa tuotteisiin.

Beosound Edge
Beosound Edge avattuna

Tyylikästä ääntä ilman piuhoja

Uusi Beosound Edge on langaton aktiivikaiutin, joka on minimalistisesta ulkomuodostaan huolimatta syönyt sisäänsä melkoisen määrän tekniikkaa. Kaiutin tukee AirPlay2, Chromecast ja Bluetooth -tekniikoita.

Äänen voimakkuutta voi ovelasti säätää kallistamalla kaiutinta. Tavallaan koko laite on siis kuin suuri äänenvoimakkuusnäppäin.

Aäntä kaiuttimesta lähti esittelyssä tuntuvasti messujen meluisassa ympäristössäkin. Tällä pystyy siis pelästyttämään varmasti myös naapurit.

Myyntiin kaiutin tulee lokakuussa, sen hinnaksi kerrotaan noin 3000 euroa.

Parisuhteen pelastus

Kuorsaava parisuhde on monella tapaa huono suhde. Kuorsauksen kiroihin on markkinoilla jos jonkilaista nenänipistintä ja aromisuihketta – puhumattakaan tohtorin järeimmistä toimenpiteistä itse melupesän kurkkuun.

Suomalainen Kempeleellä kotipaikkaansa pitävä QuietOn suunnittelee ja markkinoi vastamelukorvatulppia, joiden uusin tulokas on tarkoitettu nukkujalle takaamaan rauhalliset yöunet.

Tulpat ovat optimoitu kuorsaustaajuuksille, ja rakenteeltaan sellaiset, etteivät ne haittaa nukkumista. Näin vieressä nukkuvan katuporamainen pörinä häipyy lähes kuulumattomiin.

Messuilla esillä oli prototyyppi, mutta tulpat ovat jo ennakkotilattavissa, myynti alkaa lokakuussa.

QuietOn vastamelutulppien jo aiemmin myyntiin tulleet mallit ovat tarkoitettu matkakäyttöön, ja erikoismalli hammaslääkäreiden hoitohenkilökunnan korviin.



Juttuja samasta aiheesta