Argentiinassa, Patagoniassa puhaltavat näin lopputalvesta (eteläisen pallonpuolen mukaan) sopivat tuulet ennätyskorkeuksiin lentämisen kannalta. Siksipä Perlan-koekone on ollut siellä jälleen, ja se onnistui tekemään ennätyksen elokuun lopussa.

 

Perlan on Airbusin tukema ennätyslentohanke, missä tavoitteena on lentää purjekoneella mahdollisimman korkealle.

Tavoitteena tiimillä on nousta aina 90 000 jalan, eli noin 27,5 kilometrin korkeuteen, missä ilman tiheys on enää noin 3 % siitä mitä sen on meren pinnan tasolla ja missä lämpötila on laskenut noin -70°C:n tienoille. Olosuhteet siellä vastaavat likimain lentämistä Marsin kaasukehässä.

Perlan on yrittänyt tätä jo useampana vuotena, ja itse asiassa nyt käytössä on jo toinen versio huippukorkealle lentämään kykenevästä liitokoneesta. Koneen koko nimi on Perlan 2.

Nyt 29. elokuuta 2018 lentäjät Jim Payne ja Miguel Iturmendi onnistuivat rikkomaan koneen ennätyksen, kun he nousivat 65 000 jalan korkeuteen. Se on rapiat alle 20 kilometriä, eli kaksikko liiteli jo hienosti stratosfäärin puolella.

Kone hinattiin 13 kilometrin korkeuteen, mistä ylemmäs kone nousi liitäen nousevissa ilmavirtauksissa.

Yllä oleva video näyttää maisemia koneen ollessa huippukorkeudessaan. Tarkalleen ottane korkeus oli suurimmillaan kohdassa noin minuutti alusta, jolloin koneen mittari näytti 19,812 km. Noilla korkeuksilla taivas näyttää jo syvän tummansiniseltä ja horisontti on kaareva – etenkin laajakulmaisella linssillä kuvattaessa.

Tarkoituksena tiimillä on koettaa vielä uudelleen, sillä olosuhteet näyttävät olevan nyt suotuisat yhä ylemmäksi nousemiseen. Tätä kirjoitettaessa kone on jälleen ilmassa, kuten sen virtuaalinen ohjaamo näyttää.

Lisätietoja lennosta ja hankkeesta yleisesti on Perlan -projektin blogissa.