Tämä kiinalaisessa Wuhanin yliopistossa tehty väriään vaihtava, hitaasti eteenpäin hivuttautuva robotti ei vaikuta mitenkään erityiseltä, mutta se on erittäin kiinnostava.

Äkkiseltään ajateltuna laite, joka katsoo kameralla ympärillään olevaa värimaisemaa ja muuttaa pinnallaan olevia pieniä näyttöruutuja näkemänsä mukaiseksi, ei ole erityisen jännittävä keksintö. Tällaista tekniikkaa kuitenkin tutkitaan parhaillaan hyvin intensiivisesti eri puolilla maailmaa, koska erilaiset häivetekniikat olisivat hyvin toimiessaan erittäin kiinnostavia niin sotilas- kuin siviilisovellustenkin kannalta.

Tavoitteena on se, että laite voisi mukautua ympäristöönsä mahdollisimman hyvin ja nopeasti. Kuten video näyttää, onnistuu Wuhanin yliopiston laite tässä varsin hyvin, joskin kameleonttirobotti liikkuu varsin hitaasti.

Robotti havaitsee ympäristöään "päässään" olevilla kameroilla, tulkitsee havaitsemaansa ja muuttaa pinnallaan olevia pieniä näyttöjä sen mukaisesti. Seuraavassa vaiheessa pinta pystyy näyttämään muitakin kuin perusvärejä, jopa monimutkaisia kuvioita kuten metsää tai pusikkoa, ja silloin laitteella alkaa olla enemmän sovelluskohteita. 

Kun nyt jäykät kuvaruudut korvataan myöhemmin taipuvilla ohutnäytöillä, tekniikkaa voisi käyttää jopa aktiivisesti toimivan näkymättömyysviitan tekemiseen.

Video on robotista kertovan, ACS Nano -julkaisussa olleen artikkelin oheismateriaalista.