Aalto-1 on lentänyt radallaan ensimmäisen kerran suoraan Suomen päältä. Ylilennon aikana Otaniemen maa-asema kuuli sen signaalin hyvin ja tämä vahvisti jo edelliseltä kierrokselta saadun alustavan tiedon: satelliitti toimii hyvin.

Maa-asemalta saatiin lähetettyä satelliittille komentoja, jotka osoittivat, että Aalto-1 reagoi ja siihen voidaan olla yhteydessä – ei vain kuunnella.

Satelliitin lähettämä signaali saatiin kuuluviin myös Hankasalmen obervatoriossa. Yllä olevalla videolla kuvana on Otaniemestä saadun signaalin visualisointi kuvaruudulta, mutta ääni on Hankasalmella tallennettu.

Yksi kierros maapallon ympäri kestää 94 minuuttia ja 36 sekuntia, eli yhdessä vuorokaudessa satelliitti tekee 15 kierrosta. Keskimäärin kahdesti päivässä satellitti kulkee oikein hyvin Suomen ylitse, mutta siihen voidaan olla yhteydessä myös silloin, kun rata kulkee läheltä Suomea.

Aalto-1:n rataa voi seurata itsekin mm. täällä. Karttaa seuratessa voi myös nähdä milloin satelliitti on Maan varjossa ja milloin Aurinko porottaa siihen.


Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Signaali koostuu ensin morsemerkeistä A A L T O 1 ja sitä seuraavista telemetriatiedoista. Videolla kuullaan pääasiassa telemetriapiipitystä.

Tässä tietoja voidaan kuulla vain äänenä, mutta Otaniemessä tästä piipityksestä saadaan selville signaaliin koodatut tiedot siitä, miten Aalto-1 ja sen systeemit toimivat. Tiedot kertovat myös missä asennossa satelliitti on. Näiden tietojen perusteella päätetään jatkotoimista.

Satelliitin järjestelmiä – mm. sen kamera ja toinen radiolaitteisto – käynnistellään rauhallisesti, sillä satelliitin ensimmäiset päivät avaruudessa ovat hyvin kriittiset.

Nyt kuitenkin Aalto-1:n lento näyttää alkaneen erinomaisesti!

Seuraavan kerran satelliitti tulee hyvin Suomen päälle illalla. 

Aalto-1 -tiimi potretissa onnistuneen laukaisun jälkeen.