20 vuotta avaruusmatkalla

To, 11/05/2020 - 13:55 By Jari Mäkinen
Juri, Bill ja Sergei avaruusaseman sisällä noin 20 vuotta sitten.

2. marraskuuta juhlittiin Kansainvälisen avaruusaseman 20-vuotista taivalta, sillä ensimmäinen miehistö saapui asemalle 2.11.2000 ja siitä alkaen se on ollut koko ajan asuttuna.

Tuo päivä oli tärkeä ja sitä kannattaakin hurrata. Mutta samalla kannattaa muistaa, että tasan 20 vuotta sitten Maata kiersi avaruudessa kaksi avaruusasemaa. Oli pitkän ja kunniakkaan uran tehnyt suurikokoinen neuvostoliittolais-venäläinen Mir, sekä nykyisen, vieläkin suuremman Kansainvälisen avaruusaseman itu.

Miriä oli rakennettu vähitellen vuodesta 1986 alkaen ja lopulta siinä oli kuusi lisämoduulia. Aseman kokonaismassa oli noin 130 tonnia. Se oli suurin ihmisen tekemä rakennelma avaruudessa, ja edelleen se on toiseksi suurin nykyisen noin 420-tonnisen aseman jälkeen.

Mir oli pysyvästi asutettu muutamaa päivää vaille kymmenen vuotta (tarkalleen 3644 vuorokauden ajan), siihen saakka, kun elokuun 1999 lopussa Sojuz TM-29:n miehistö irtaantui asemasta ja jätti sen kiertämään Maata autiona.

Elokuusta 1999 lokakuuhun 2000 oli siis harmillinen tauko, jota ilman ihmisen pysyvä avaruudessa asuminen olisi alkanut jo vuonna 1989.

Mir-aseman tulevaisuus oli tuolloin vielä iso kysymysmerkki. Se oli ikääntynyt ja Venäjällä oli vaikeuksia pitää sitä enää yllä, mutta sen suhteen oli suunnitelmia. MirCorp-niminen yhtiö yritti yhdessä venäläisten kanssa kaupallistaa asemaa ja käyttää sitä esimerkiksi avaruudessa olevana elokuva- ja televisiostudiona, avaruusturistien hotellina ja kaupallisesti tehtävien mikropainovoimatutkimusten laboratoriona.

MirCorpin pitkälti kustantamana Mirille tehtiin yksi huoltolento keväällä 2000, mutta vähitellen kävi ilmi, että Mir oli yksinkertaisesti liian vanha ja kalliisti ylläpidettävä.

Avaruussukkula Atlantis telakoituneena Miriin. 1990-luvulla sukkulat kävivät useamman kerran Mir-asemalla ja amerikkalaisastronautit tekivät asemalla pitkiä avaruuslentoja.

Mir ohjattiinkin siksi syöksymään ilmakehään 23. maaliskuuta 2001. Asema oli opettanut ihmiset asumaan ja työskentelemään avaruudessa, siellä tapahtuneet onnettomuudet osoittautuivat nekin erinomaisiksi oppitunneiksi, ja lopulta sen avulla pystyttiin harjoittelemaan suuren avaruusaseman hallittua tuhoamista.

Mir-asema oli todella tärkeä.

Samalla kun Mir vietti viimeisiä vuosiaan avaruudessa, oli uuden Kansainvälisen avaruusaseman rakentaminen vauhdissa. Sen ensimmäinen osa, aseman perustoimista huolehtiva ja sen keskusmoduulina toimiva Zaria, laukaistiin kiertoradalle marraskuun 20. päivänä 1998, ja kaksi viikkoa sen jälkeen avaruussukkula Endeavour nousi avaruuteen mukanaan aseman ensimäinen osa, Unity, joka liittää aseman venäläistekoisen puolen ”läntiseen”.

Ensimmäisen miehistön, Nasan William Shephardin sekä venäläisten Sergei Krikaljevin ja Juri Gidzenkon, oli tarkoitus nousta asemalle vuonna 1998, mutta aseman asuntomoduulin, Zvezdan, tekeminen oli myöhässä, joten kolmikon lentoa lykättiin. 

Avaruussukkulat kävivät viemässä asemantyngälle tarvikkeita varastoon ja laajentamassa sitä hieman ensin toukokuussa 1999 ja sitten toukokuussa 2000.

ISS kuvattuna sukkula Endeavourista maaliskuussa 2001. Vasemmalla Sojuz TM-31, sitten asuntomoduuli Zvezda, seuraavana huoltomoduuli Zaria ja oikealla Unity-liitososa. Nykyisin suurin aseman osa – sen ”läntinen” osa on kiinni Unityssä.

Kesäkuussa 2000 asuntomoduuli Zvezda pääsi viimein avaruuteen ja telakoitui automaattisesti Zariaan. Nyt asema oli periaatteessa asuinkelpoinen, mutta kaksi sukkulalentoa syys- ja lokakuussa 2000 valmisteli vielä asemaa ensimmäistä miehistöä varten.

Lopulta Shephard, Krikaljev ja Gidzenko pääsivät matkaan Sojuz-aluksellaan avaruuteen 31. lokakuuta 2000 ja telakoituivat asemaan 20 vuotta sitten, 2. marraskuuta 2000.

Siitä alkaen asema on ollut pysyvästi asuttu tähän saakka – edes avaruussukkulan tuho tai huoltoalusten onnettomuudet eivät ole rikkoneet tätä jatkumoa, vaikka vähällä se on pari kertaa ollut. 

Katso animaation avaruusaseman kasaamisesta täällä.

Avaruusasemaa on suunniteltu, rakennettu ja operoitu oikeastaan koko sen ajan, kun olen aktiivisemmin seurannut avaruuslentoja ja tehnyt niistä juttuja. Etenkin tuolloin 20 vuotta sitten asema oli koko ajan pinnalla. Se oli kestoaihe, ja todella kiinnostava sellainen, koska kaikkien tylsien viivytysten jälkeen uuden, uljaan avaruusaseman rakentaminen oli alkanut.

Nykynäkökulmasta oli myös huimaa, että avaruussukkulat nousivat lentoon parhaimmillaan kuukauden välein, mukanaan kuudesta seitsemään astronauttia sekä isoja avaruusaseman osia. Ennen syyskuun 2001 terrori-iskuja Yhdysvalloissa, oli Nasassa käyminen myös helppoa toimittajille: pääsinkin seuraamaan paikan päällä Houstonissa avaruusasemalennoille valmentautumisia sekä laukaisuita Cape Kennedyssä.

Tiedän, että setäihmistoimittajan pahin synti on muistella kaiholla vanhoja aikoja, mutta avaruusaseman rakentamisen alku 20 vuotta sitten oli hienoa aikaa. Silloin tapahtui, mentiin, eikä meinattu enää. Lentoja oli usein, huiman kiinnostava projekti oli alkamassa, ja sain olla seuraamassa tätä varsin lähellä.

Nyt on ilmassa samaa henkeä, kun Starship tekee koelentojaan ja kuulentoja valmistellaan. Suurin ero on kuitenkin siinä, että nämä kaikki toimet tapahtuvat tiukan turvallisuus- ja tiedotusmuurin takana. On vaikea olla mukana hengessä samaan tapaan kuin 20 vuotta sitten, vaikka nyt on edessä vieläkin suurempia, jännittävämpiä ja merkityksellisempiä tekemisiä.

”Kuin uuteen kotiin olisi saapunut”

Mutta mennään takaisin 20 vuoden taakse. Shephard, Krikaljev ja Gidzenko palasivat lennoltaan Maahan maaliskuussa 2001 ja he olivat paikalla Berliinissä toukokuussa 2001 pidetyssä avaruusasemaseminaarissa. Pääsin silloin jututtamaan kolmikkoa.

”Avasimme kaikki luukut ja kytkimme valot päälle”, kertoi Krikaljev tuolloin hetkestä, jolloin hän ensimmäisenä siirtyi Sojuzista avaruusaseman sisälle 2.11.2000.

”Se tuntui vähän samalta kuin olisimme avanneet oven uuteen asuntoon. Aseman sisällä oli hyvä ilma ja paljon valoa, ja olimme hyvin tyytyväisiä, koska telakoiduimme asemaan aivan kuten oli suunniteltu. Meillä oli mieli korkealla, sillä asema oli uusi ja tiesimme että se tulee lentämään vuosien ajan siitä eteenpäin.”

Krikalev jatkoi toteamalla, että asema tuntui hänestä kovin tutulta ja kotoisalta, koska hän oli viettänyt pitkän aikaa Mir-asemalla ja ISS:n huolto- ja keskusmoduulit ovat lähes kopioita Mirin vastaavista moduuleista.

”Kun aloimme purkamaan sukkuloiden tuomia varusteita ja laittamaan tavaroita paikoilleen Jurin kanssa, niin ryhdyimme laittamaan alitajuisesti tavaroita samoille paikoille, missä ne olivat olleet Mirissä. Emme tehneet tätä vain siksi että kaikki olisi kuin ennen, vaan siksi että paikat olivat osoittautuneet käteviksi käytännön myötä. Se on turvallisempaakin, kun kaikki tietävät missä tavarat ovat.”

”Tärkein tehtävämme oli aseman järjestely ja toiminnan käynnistäminen”, jatkoi Gizdenko ja totesi, että vaikka toimenpiteitä oli suunniteltu tarkasti etukäteen, tuli lennolla eteen joka päivä asioita, joissa piti soveltaa. 

”Piti keksiä ratkaisuita yllättäviin ongelmiin. Muutimme myös aseman systeemejä hieman toisenlaisiksi ja teimme omia ratkaisuitamme.”

Osasyynä tähän omatoimisuuteen oli myös se, että tuolloin miehistö ei voinut olla jatkuvasti yhteydessä maavalvomoon joko Houstonissa tai Moskovassa. He olivat enemmän omillaan – mikä Krikalevin mukaan ei ollut lainkaan huono asia.

Kolmikko oli lopulta avaruudessa 25 vuorokautta suunniteltua pitempään, koska heidän Maahan kuljettanut avaruussukkula ei päässyt matkaan ihan ajallaan. Krikalev totesi, että tuo lisäaika oli vain hyvä asia, koska muutoin heillä ei olisi ollut aikaa tehdä kaikkia heille suunniteltuja tehtäviä.

”Ei lentomme ollut kuitenkaan liian pitkä, vain 148 päivää”, lisäsi Gidzenko heti perään. Hän oli ollut Mir-asemalla 180 päivää, eikä sekään tuntunut liian pitkältä. 

”Kun tekemistä on paljon, niin aika kuluu nopeasti.”

Miehistön komentajana toiminut Shepherd aiheutti pienen skandaalin heti lennon alussa, kun hän kutsui asemaa nimellä ”Alfa”. Pieneen sanaan kiteytyi kuitenkin monta asiaa.

”Alfa” oli ollut kylmän sodan aikaan Yhdysvaltain suunnitteleman Freedom-avaruusaseman viimeisen version työnimi, ikään kuin amerikkalaisvastine Mir-asemalle, joten se ei viehättänyt venäläisiä. He eivät myöskään innostuneet selityksestä, jonka mukaan Alfa tarkoitti tässä vain ensimmäistä avaruusasemaa. Venäläisten mielestä Mir oli ollut Alfa, joten uuden aseman olisi pitänyt olla Beta. Lopulta nimeksi vakiintui tylsä ISS, tai vain ”Avaruusasema” eli Space Station.

Tämä amerikkalaisten ja venäläisten välinen jännite oli muutenkin läsnä koko yhteistyön alun ajan, sillä kumpikin avaruussuurvalloista oli mielestään oikeassa. Kummallakin oli kokemusta, mutta se oli erilaista, ja vähitellen hyödytti molempia.

Lisämausteen yhteistyöhön toi se, että Nasa maksoi suurimman osan kustannuksista, mutta venäläisillä oli valtavasti enemmän kokemusta avaruusaseman tekemisestä sekä ylläpidosta.

Shepherd totesikin haastattelussa diplomaattisesti, että teknisten ongelmien lisäksi juuri amerikkalaisten ja venäläisten välinen yhteistyö oli välillä hankalaa – niin Maan pinnalla kuin myös asemalla miehistön kesken.

”Kyse oli toimintatavoista, kielestä ja kulttuureista. Toimimme kaikki eri tavoilla, mutta meillä kaikilla oli sama päämäärä. Avaruusasema sai meidät kaikki tekemään työtä yhdessä ja ottamaan erilaisuutemme huomioon. Kun ajatellaan, että teimme niin monia asioita ensimmäistä kertaa, niin hankaluuksien ja ongelmien määrä oli itse asiassa erittäin pieni.”

Tässä onkin kenties suurin avaruusaseman merkitys. Sen suunnitteluun, rakentamiseen, käyttämiseen ja ylläpitoon osallistuvat Nasan ja Venäjän lisäksi eurooppalaiset, japanilaiset ja kanadalaiset, ja tämä yhteistyöverkosto on pitänyt pintansa koko ajan. 

Jopa poliittiset jännitteet on onnistuttu selättämään, vaikkakin muutamia kertoja aseman halkaiseminen kahdeksi erilliseksi asemaksi oli suunnitteilla.

Nyt ISS on hieman samassa tilanteessa kuin Mir parikymmentä vuotta sitten. Se rooli on muuttumassa, ja sille suunnitellaan laajempaa kaupallista toimintaa. Mahdollisesti koko asema annetaan kaupallisen toimijan ylläpidettäväksi, kun Nasa avaruusasemakumppaneineen katsoo kohti Kuuta.

Ensi vuonna näihin aikoihin avaruusasemalla kenties myös kuvataan elokuvaa, sillä suunnitelman mukaan Tom Cruise nousee sille ensi vuoden lokakuussa SpaceX:n Dragon-aluksella.

Alun perin aseman käyttöiäksi suunniteltiin vain kymmentä vuotta alkaen siitä, kun se on täysin valmis. Aseman rakentaminen kuitenkin kesti suunniteltua pitempään, joten laskelman mukaan osa osista olisi ollut jo vanhoja, kun lopulta vuonna 2011 ISS saatiin valmiiksi. Nyt arvellaan, että asema nykyisellään voisi hyvin olla toiminnassa vielä pitkälle 2020-luvun loppupuolelle saakka. 

Nauka on Zvezdan ja Zarian kokoinen suuri monitoimimoduuli, joka oli tarkoitus liittää asemaan alun perin jo vuonna 2007. Nyt venäläiset suunnittelevat sen lähettämistä ensi keväällä. Mukana siinä on eurooppalaistekoinen robottikäsivarsi.

Siihen ollaan myös liittämässä uusia moduuleita. Venäjä aikoo telakoida omaan puoleensa Nauka-nimisen tutkimusmoduulin ensi vuonna ja läntiselle puolelle kiinnitetään vuonna 2024 Axiom-yhtiön tekemä moduuli.

Jo tätä ennen Axiom ottaa hoitaakseen asemalla tehtäviä toimia puhtaan kaupalliselta pohjalta: periaatteessa kuka vain voi ostaa sinne lipun ja mennä joko ihailemaan maisemia tai tekemään tutkimusta. Tom Cruisen avaruusmatka on yksi heidän hoitamansa hanke.

Piirros Axiomin ensimmäisestä moduulista, joka liitetään asemaan näillä näkymin vuonna 2024.

Uusien avaruusalusten ja lisätilojen ansiosta asemalle noussee enemmänkin väkeä elämään ja olemaan. Voi olla, että asema saa uuden elämän ja sen merkitys nousee vielä tästä suuremmaksi. Tähän mennessä sen avulla on paitsi opittu olemaan paremmin yhdessä, niin myös elämään, olemaan, toimimaan ja tekemään tutkimusta avaruudessa.

Se, että avaruudessa asuminen ja työskenteleminen on muuttunut tylsäksi rutiiniksi, on erinomaisen hieno asia.