syyskuu 2018

Japanilainen Hayabusa 2 -luotain on parhaillaan Ruygu-asteroidin luona ja se sinkosi 21. syyskuuta asteroidin pinnalle kaksi pientä laskutujaa. Molemmat ovat toimineet hyvin ja lähettäneet hienoja kuvia, mutta samalla kannattaa jo katsoa ensi keskiviikkoon: silloin luotain pullauttaa asteroidille suuremman laskeutujan, monimutkainen MASCOT-tutkimuslaitteen.

Japanilainen avaruusluotain Hayabusa 2 lähetettiin matkaan joulukuun 3. päivänä vuonna 2014 ja se saapui tutkimuskohteensa, asteroidi 162173 Ryugun luokse 27. kesäkuuta 2018 – siis viime kesänä.

Suunnitelman mukaan se tutkii asteroidiaan ensi vuoden joulukuuhun saakka, ottaa siitä näytteitä ja palaa nämä näytteet mukanaan Maahan. Laskeutuminen tapahtuu joulukuussa 2020, jos kaikki sujuu hyvin.

Siinä missä luotaimen edeltäjä, vuoden 2005 asteroidi Itokawaa tutkinut Hayabusa (tai Hayabusa 1) koki suuria vastoinkäymisiä, on tällä kerralla lento sujunut erittäin hyvin. Edeltäjään verrattuna itse luotainkin on hieman parempi, ja sen mukana on peräti neljä pientä laskeutujaa, jotka tutkivat asteroidia pinnalla.

Alkuperäisen Hayabusan mukana oli MINERVA -niminen (MIcro-Nano Experimental Robot Vehicle for the Asteroid) pieni ja kevyt (massa 591g ja koko noin 10 x 12 cm) laskeutuja, joka kuitenkaan ei lähettänyt lainkaan tietoja, koska sen irrottaminen luotaimesta meni mönkään.

Nyt mukana lennolla on kolme MINERVA:n seuraajaa, joista kaksi vapautettiin asteroidin pinnalle 21. syyskuuta. Nämä yksinkertaisesti MINERVA-II Rover-1A
ja Rover-1B -nimillä tunnetut laitteet ovat hieman yli kilon massaisia ja kooltaan ne ovat noin 18 x 7 cm. Niissä on mukana vain kameroita ja lämpömittari, mutta nämäkin ovat tärkeitä: on todella kiinnostavaa saada tavallisia ja stereopintakuvia pinnalta, kuten myös tarkkoja lämpötilamittauksia.

Laitteet voivat hyppiä asteroidin pinnalla pienen epäkeskon painon avulla: sähkömoottori pyöräyttää massaa, joka täräyttää pikkulaskeutujaa sen verran, että se pomppaa ylös asteroidin pienessä painovoimakentässä ja siirtyy toiseen paikkaan pintaa kuvaamaan.

Jo nyt kumpikin on lähettänyt kivoja ja kiinnostavia kuvia. Alla esimerkiksi B-laskeutujan lähettämä pieni video.

Toinen samankaltainen laskeutuja lähetetään matkaan joskus ensi vuonna. Se on massaltaan hieman pienempi, mutta kooltaan suurempi. Tämä "Rover-2" -nimellä tunnettava laite on 15 x 16 cm kooltaan ja saa ensimmäisten laskeutujapomppijoiden tapaan virtaa aurinkopaneeleista. Tässä kakkosessa on mukana myös LED-lamppuja, joiden avulla se saa kuvia myös yöaikaan.

Kiinnostavin laskeutujista on kuitenkin MASCOT, liki kymmenkiloinen eurooppalaistekoinen laite, joka kantaa mukanaan kameralaitteiston lisäksi infrapunaspektrometrin, magnetometrin ja radiometrin, joilla toivottavasti saadaan tähän saakka parhaimmat ja tarkimmat tiedot asteroidin pinnalta.

Kerroimme tarkemmin MASCOTista jo pari vuotta sitten ja päivitämme tietoja vielä tällä viikolla ennen keskiviikkoa, jolloin laite on tarkoitus pudottaa Ruygun pinnalle.

Samaan aikaan itse luotain tekee myös havaintoja asteroidin läheltä. Alla on kuvia, jotka Hayabusa 2 otti 21. syyskuuta ollessaan vain 64 metrin päässä asteroidin pinnasta. Tarkkuus on vain noin metrin luokkaa, parhaimmillaan vieläkin vähemmän.

Tagit

Hayabusa 2

Hayabusa

Japani

JAXA

asteroidi

MASCOT

Väsyneeltä näyttänyt ja kohujen ryöpyttämä Elon Musk nousi aamuyöllä Suomen aikaa lavalle tulevan kuulentäjän kanssa ja kertoi mitä on suunnitteilla: japanilainen taiteilija Yusaku Maezawa ja 6-8 muuta taiteilijaa tekevät vuonna 2023 matkan Kuun ympäri uuden jättiraketin avulla. Musk selitti myös mitä Big Falcon Rocket -nimiselle raketille kuuluu.

Kerroimme jo viikonloppuna tärkeimmät Big Falcon Rocket -kantorakettia koskevat uutiset, mutta maanantaina illalla Kalifornian aikaa pidetyssä tilaisuudessa Elon Musk kertoi (kovasti takellellen) kiinnostavia lisätietoja.

Esimerkiksi sen, että hahmotelmissa avaruusaluksen alaosaan ilmestyneet suuret vakaajat ovat itse asiassa laskeutumistelineiden ja laippojen yhdistelmiä, ja niistä yksi on mukana tällaisena pelkästään siksi, että se on kaunista. Tai tarkemmin sanottuna: kolme vakaajaa toimivat myös laskeutumisjalkoja, ja vaikka vakaajia tarvittaisiin vain kaksi, täytyy jalkoja olla kolme, ja nämä kaikki on tehty saman näköisiksi.

Kun avaruusalus palaa Maahan, syöksyy se alas ilmakehään suurella nopeudella. Aluksen yksi kylki on lämpökilvin suojattu, ja se käännetään alaspäin ottamaan vastaan ilman kitkakuumennuksen. Samalla puolella olevat kaksi alaosan vakaajaa kääntyvät ennen paluuta viistoon siten, että ne ovat lähes kiinni aluksen rungossa. Näin aerodynaamisesti sulavalinjaisempi, ja pienillä vakaajien asennon muutoksilla voidaan hallita suuntaa putoamisen aikana. Kolmas vakaaja, joka on aluksen "päällä" tässä vaiheessa, ei tee mitään – sitä ei voi liikuttaa, eikä siinä ole laippoja tai muita sellaisia.

Ennen laskeutumista kummatkin "alaosan" vakaajat käännetään suoraan, jolloin kaikki kolme vakaajaa ovat symmetrisesti. Vakaajat ovat tukevatekoiset ja niiden päissä on eräänlaiset tassut, joiden varaan alus asettuu Maan pinnalla.

Myös aluksen nokassa on kaksi pientä vakaajaa, joiden avulla lentoa ilmassa hallitaan.

Ainakin tässä turistikuulentoihin suunnitellussa versiossa on iso maisemaikkuna nokassa ja sen vieressä paljon pieniä ikkunoita. Muskin mukaan 1000 kuutiometriä tilavuudeltaan olevassa paineistetussa tilassa on "tilaa pitää hauskaa, koska hauskanpitoa avaruudessa ei arvosteta tarpeeksi", hytit matkustajille ja suuri katsomomainen tila maisemaikkunan alla. Eräässä videossa olleessa kuvassa ikkunan edessä oli viulunsoittaja leijumassa painottomuudessa.

Tilaisuudessa julkistettiin myös ensimmäisen lennon ostanut raharikas: hän on 42-vuotias japanilainen muotikeisari Yusaku Maezawa, joka John F. Kennedyn kuuluisaa kuupuhetta 1960-luvulta mukaillen totesi "I choose to go to the Moon". Kennnedy sanoi Yhdysvaltoihin viitaten "We chose to go to the Moon".

Hän ei tosin lähde matkaan yksin, vaan ottaa mukaansa 6 – 8 taiteilijaa, jotka valitaan matkalle myöhemmin. Hankkeen nimi on Dear Moon, ja sille on tietysti tehty jo nettisivu dearmoon.earth , luotu hashtag #earthmoon ja koostettu inspiroiva video:

Idea lähettää ensimmäiselle turistilennolle Kuuhun juuri taiteilijoita mm. Basquiat'n ihailijaksi julistautuneen Maezawan johdolla, on hyvin SpaceX:n ja Muskin tyyppinen. Se on paitsi kiinnostavaa sinällään, niin myös sisältää annoksen humaanisuutta. Ja kyllä, tulee menemään läpi mediassa ja netissä kuin häkä, millä ei ole ainakaan haitallista vaikutusta yhtiön rekrytoinnille ja tulevien lentojen myynnille..

Tällä haavaa suurin uhka yhtiön maineelle on kuitenkin itse Musk, joka rypee (suurelta osin itse aiheuttamassaan) huonossa julkisuudessa.

Turistilento tapahtuu suunnitelman mukaan vuonna 2023, mutta tuohon kannattaa suhtautua vielä pienellä varauksella, koska jättirakettia ollaan vasta tekemässä ja sen koelennot ovat vielä edessä.

Kannattaa kuitenkin huomata se, että yhtiön esittelemissä piirroksissa tapahtuu muutoksia, ja tämä on hyvä merkki: raketti ei ole vain haavetta, vaan sitä tehdään vakavasti.

Alla on aamuyöllä Suomen aikaa ollut tilaisuus kokonaisuudessaan.

Tagit

BFR

SpaceX

kuulennot

Hubble-avaruusteleskoopilla on havaittu neutronitähden lähettyviltä infrapunasäteilyä. Tutkijat ovat ymmällään, sillä vastaavaa kohdetta ei ole aiemmin tunnettu.

Yleensä neutronitähtien tutkimus keskittyy radio- ja röntgenalueille, mutta nyt niihin on avautunut ikkuna myös infrapuna- eli lämpösäteilyn aallonpituuksilla.

”Tämä neutronitähti on yksi seitsemästä läheisestä röntgenpulsarista, jotka ovat kuumempia kuin niiden pitäisi ikänsä ja pyörimisliikkeen hidastumisesta saatavan energian perusteella olla”, toteaa kansainvälistä tutkijaryhmää johtanut Bettina Posselt Pennsylvanian valtionyliopistosta.

Neutronitähden ympärillä on laaja infrapunasäteilyä lähettävä alue, RX J0806.4-4123, jonka läpimitta on lähes 30 miljardia kilometriä eli noin 200 kertaa suurempi kuin Auringon ja Maan välinen etäisyys.

Kyseessä on ensimmäinen neutronitähti, josta on tehty tällaisia infrapunahavaintoja. Tutkijoiden mukaan ne selittyvät joko pulsaria ympäröivällä pölykiekolla tai ”pulsarituulella”.

”Yhden teorian mukaan neutronitähden ympärille on voinut kertyä ainetta, joka on peräisin supernovana räjähtäneestä tähdestä. Vuorovaikutus kertyneen aineen kanssa on hidastanut pulsarin pyörimistä ja saanut sen lämpötilan kohoamaan”, Posselt arvioi.

Pulsarin magneettikentän kiihdyttämät hiukkaset ovat toisaalta voineet muodostaa ”pulsarituulisumun”. Neutronitähden vaeltaessa tähtienvälisessä avaruudessa ääntä nopeammin – jos ääni kulkisi liki tyhjässä avaruudessa – pulsarista puhaltavan hiukkastuulen ja tähtienvälisen aineen vuorovaikutuksessa muodostuu shokkiaalto. Siinä syntyy synkrotronisäteilyä, joka havaitaan infrapuna-alueella.

”Yleensä pulsarituulisumut ’näkyvät” röntgenalueella, joten infrapuna-alueen kohde olisi hyvin epätavallinen ja kiinnostava”, Posselt toteaa.

Tutkimuksesta kerrottiin NASAn Goddardin avaruuslentokeskuksen uutissivuilla ja se on julkaistu Astrophysical Journal-tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: NASA/ESA/N. Tr'Ehnl (Pennsylvania State University)

Tagit

neutronitähti

pulsari

infrapunasäteily

Hubble-avaruusteleskooppi

Huhupuheet käyvät taas kiivaina, sillä ensi maanantaina on tulossa todella kiinnostava tapahtuma: SpaceX kertoo lisätietoja uudesta jättiraketistaan sekä tulevista kuumatkoista sillä. Jotain tiedetään kuitenkin jo nyt.

Samalla kun Nasa ja ESA valmistautuvat kertomaan lokakuussa pienistä edistysaskelistaan tulevien kuulentojensa suhteen (ja ilmoittamaan myös niiden myöhästymisestä edelleen), pitää SpaceX:n johtajaperustaja Elon Musk nyt maanantaina yhtiönsä tulevia toimia kartoittavan esitelmän. Suomen aikaa ollaan tuolloin tosin jo tiistain puolella.

SpaceX kertoi kuitenkin jo eilen perjantaina mistä on kyse: ensimmäisestä sopimuksesta kuuturistin lennättämiseksi. Kuulentolipun ostanutta henkilöä ei ole vielä paljastettu, mutta asiaa sivunneissa twiiteissä ollut Japanin lippu, joten kyseinen raharikas seikkailija tullee sieltä suunnalta.

Turisteja tulee varmastikin lisää, sillä SpaceX suunnittelee kuulentojaan pitkällä tähtäimellä.

"BFR Lunar Mission", kuten uudella jättiraketilla tehtävät kuulennot on nimetty, ovat nähtävästi noin viikon mittaisia lentoja, joilla alus käy Kuun kiertoradalla. Ne muistuttavat hyvin todennäköisesti niitä lentoja, joita yhtiö aikoi tehdä aikanaan Dragon-aluksellaan.

Joku saattaa muistaa, että vuoden 2017 helmikuussa SpaceX kertoi jo myyneensä kaksi kuulentoa, joita tuolloin luvattiin ennen tämän vuoden 2018 loppua (tässä silloinen juttumme aiheesta). Viimevuotisen kaavailun mukaan Dragon olisi noussut nyt joulukuussa matkaan Falcon Heavy -raketilla ja kiertänyt Kuun samaan tapaan kuin Apollo 8 jouluna 1968 – siis 50 vuotta sitten.

Näin ei tule tapahtumaan, koska miehitetyn Dragonin kehitys on viivästynyt ja koska sillä ei tulla koskaan lentämään Kuuhun. Sen sijaan SpaceX on kiihdyttänyt uuden superrakettinsa ja siihen kuuluvan avaruusaluksen tekemistä. Tämä Big Falcon Rocket tulee korvaamaan paitsi Dragon-alukset, niin myös Falcon 9 sekä Falcon Heavy -kantoraketit.

BFR on yksinkertaisesti voimakkain koskaan rakennettu avaruusalus. Se on lähes yhtä pitkä (tai korkea) kuin ammoinen Apollo-lentoja varten tehty Saturn V -kantoraketti, sillä sen koko pituus on 106 metriä (Saturn V oli 110 metriä). Raketin halkaisija on 9 metriä, mutta vaikka tämä on metrin vähemmän kuin Saturn V:n halkaisija, on raketti näin paksu koko pituudeltaan nokkaa lukuun ottamatta; kuuraketti oli paksu vain alaosaltaan ja kapeni vaihe vaiheelta.

Lentoonlähdössä BFR:n massa on noin 4400 tonnia, kun kuuraketti Saturn V oli 2 970 tonnia. Suurin osa massasta on polttoainetta, ja sitä uudessa raketissa on paljon. Polttoaineina ovat metaani ja happi.

Siinä missä Saturn V:n ensimmäisessä vaiheessa oli viisi suurta rakettimoottoria, on BFR:ssä 42 pienempää moottoria. Suurempi moottorien määrä lisää luotettavuutta, sillä niistä useampikin voi mennä rikki laukaisun aikana ja raketti voi silti lentää normaalisti avaruuteen. Kuuraketin ensimmäisen vaiheen viisi moottoria tuottivat 34 000 kN:n työntövoiman, BFR:n moottoreista lähtee 35 100 kN.

BFR kykenee laskelmien mukaan nostamaan 150 tonnin lastin matalalle kiertoradalle Maan ympärillä, ja koska raketin avaruusalusosa voidaan tankata uudelleen avaruudessa, pystytään myös kohti Marsia viemään samainen noin 150 tonnia. Alus pystyy myös tulemaan takaisin Maahan Marsista, jolloin sillä voi olla kyydissään 50 tonnin lasti.

BFR:n avaruusaluksesta on suunnitteilla kolme versiota: yksi miehitettyjä avaruuslentoja varten, yksi automaattinen rahtiversio mm. satelliittien lähettämistä varten ja tankkeriversio, jolla voidaan viedä kiertoradalle jo nousseeseen alukseen lisää metaania ja nestehappea esimerkiksi Marsiin lentämistä varten. Todennäköisesti myös kuulennot, joilla laskeudutaan Kuun pinnalle, tarvitsevat tankkauksen avaruudessa.

Koska alus pystyy siis tekemään jopa Mars-matkoja, eivät kuulennot ole sille mikään ongelma. Se pystyy suunnitelmien mukaan myös laskeutumaan Kuun pinnalle, joskin ensimmäisillä turistilennoilla vain kierretään ensin Kuuta. Hyvin todennäköisesti ensin Kuun ympäri mennään vain radalla, joka kiepsauttaa aluksen Kuun takaa jälleen kohti Maata, sen jälkeen aluksella asetutaan kiertämään Kuuta ja sitten vasta käydään laskeutumassa.

Kaikki tämä kuulostaa kovin helpolta, mutta se ei ole sitä. Onkin odotettavissa, että aikataulu venyy tästä hieman – kuten on käynyt aina aikaisemminkin – mutta SpaceX:n suunnitelma on tällä hetkellä tihkuneiden tietojen mukaan paljoin edellä avaruusjärjestöjen vanhaan tekniikkaan nojaavasta kuulentosuunnitelmasta ja nyt näyttää siltä, että SpaceX on viemässä turisteja jo kuulennoille isolla ja mukavalla raketillaan samaan aikaan kuin ammattiastronautit vasta kipuavat pieneen Orion-kapseliinsa.

Ja vaikka BFR:n osia ollaan jo tekemässä, elää hanke vielä. Siitä yksi esimerkki on otsikkokuva, missä on tuorein hahmotelma avaruusaluksesta: sille on ilmestynyt nyt aiempaa suuremman vakaajat. Tämä on odotettua, sillä aiemmissa hahmotelmissa olleet pienet tyngät vaikuttivat aerodynaamisesti hieman heppoisilta – alus kun Maahan palatessaan lentää ilmakehän läpi ja tämän lennon aikana sitä kannattaa ohjata vakaajilla.

Toinen olennainen muutos on rakettimoottorien määrässä: nyt niitä näyttää olevan "vain" seitsemän aiemman yhdeksän sijaan. Voi olla, että avaruusaluksesta on tulossa hieman aiemmin suunniteltua pienempi.

Muutoksia voi myös pitää merkkeinä siitä, että hanke menee todella eteenpäin, eivätkä julkistetut kuvat aluksesta ole vain taiteilijoiden näkemyksiä.

Tagit

BFR

SpaceX

kuulennot

Syyskuu tuntuu aikaiselta ajankohdalta Nobel-palkintojen jakamiselle. Kyseessä olivatkin Ig-Nobelit, jotka Annals of Improbable Research -lehti jakoi jo 28. kerran.

Vuosittain palkitaan ansioituneimmat tutkimukset, joita ensimmäisen palkintojenjaon yhteydessä julkistetun luonnehdinnan mukaan ”ei voi eikä pidä toistaa.”

Kategorioita on kaikkiaan kymmenen. ”Perinteisten” eli lääketieteen, kemian, taloustieteen ja kirjallisuuden lisäksi mukana ovat esimerkiksi antropologia, ravitsemustiede ja biologia.

Lääketieteen Ig-Nobel meni Marc Mitchellille ja David Wartingerille, jotka tarkastelivat vuoristorata-ajelun käyttöä munuaiskivien poistoon. Orlandon Disney Worldissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että junan takaosassa istuvien kohdalla oli 64 % prosentin todennäköisyys, että munuaiskivi lähti itsestään liikkeelle. Etuosassa prosenttiosuus oli ainoastaan 17.

Tomas Persson, Gabriela-Alina Sauciuc ja Elainie Madsen saivat puolestaan antropologian palkinnon tutkittuaan eläintarhassa asustavia simpansseja. Heidän tulostensa mukaan simpanssit matkivat ihmisiä jokseenkin yhtä usein ja kutakuinkin yhtä hyvin kuin ihmiset matkivat simpansseja.

Kirjallisuuspalkinnon pokkasi australialais-el salvadorilais-brittiläinen tutkijanelikko. Heidän tutkimuksensa paljasti, että useimmat monimutkaisia tuotteita käyttävät kuluttajat eivät lue käyttöohjetta. Mikäli tutkimus olisi tehty Suomessa, käyttöohjeista piittaamattomien osuus olisi todennäköisesti ollut vielä huomattavasti suurempi.

Himoittu rauhanpalkinto myönnettiin espanjalaisille ja kolumbialaisille tutkijoille. He olivat tarkastelleet huutamisen ja kiroilun taajuutta, syitä ja vaikutuksia ajettaessa autoa.

Taloustieteen Ig-Nobelin saivat Lindie Hanyu Liang, Douglas Brown, Huiwen Lian, Samuel Hanig, D. Lance Ferris ja Lisa Keeping. Heidän tutkimuksessaan selvitettiin, kuinka tehokasta voodoo-nuken käyttö on, jos työntekijät haluavat vastata samalla mitalla pölkkypäiselle pomolle.

Alkuperäisen Nobel-palkinnon tavoin jaossa on aina myös rahaa. Jokainen palkittu saa 1 000 000 000 000 Zimbabwen dollarin setelin. Palkintojen suuren määrän takia kiitospuheiden pituus oli nytkin rajoitettu täsmälleen 60 sekuntiin. Jos aika uhkasi ylittyä, kahdeksanvuotias tyttö huusi yleisön joukosta: ”Olkaa hyvä ja lopettakaa. Minua kyllästyttää.”

Kuva: Improbable Research

Tagit

Ig Nobel

Annals of Improbable Research

Tutkijat havaitsivat erään Islannin etelärannikon suurimman tulivuoren tupruttelevan yllättävän suuria määriä erilaisia kaasuja. Käytöksen arvellaan ennakoivan purkausta lähitulevaisuudessa. Alueella liikkuvia kehoitetaan erityiseen varovaisuuteen.

Ryhmä islantilaisia ja brittiläisiä geologeja on perehtynyt Islannin etelärannikolla sijaitsevan Katla-tulivuoren kaasupäästöihin.

"Huomasimme jotain, mikä yllätti meidät täysin. Vuoresta pursuaa koko ajan aivan valtavia määriä hiilidioksidia. Katla pääsee näin maailmanlaajuisesti kolmannelle sijalle niiden tulivuorten joukossa, joiden kaasupäästöjä on mitattu", kertoi Leedsin yliopiston vulkanologi Evgenia Ilyinskaya Islannin yleisradiolle.

Vuori on aiheuttanut tutkijoille päänvaivaa jo jonkin aikaa. Sen aktiivisuus on kasvanut (kirjoitimme aiheesta vuonna 2016 parissakin jutussa), mutta purkausta ei merkeistä huolimatta ole vielä kuulunut.

Vapautuvan hiilidioksidin määrä on noin 20 000 tonnia vuorokaudessa. Sekunnissa sitä siis vapautuu 230 kilogrammaa ja tällä tahdilla vuodessa 7,3 miljoonaa tonnia. Tutkijat havaitsivat myös merkittäviä määriä metaania sekä mädältä kananmunalta haisevaa rikkivetyä. Havainnot tehtiin vuoren yllä kaasujen keräämiseen tarkoitetulla lentokoneella lokakuussa 2016 ja lokakuussa 2017.

Löytö varmistaa viime vuosien uumoilut siitä, että Katla varustautuu merkittävään purkaukseen. Kaasun määrä on niin suuri, etteivät tutkijat usko sen voivan olla peräisin esimerkiksi hydrotermisestä aktiivisuudesta, eikä lähde voi toisaalta olla mikään lähivuorikaan. "Kaasun täytyy olla peräisin juuri vuoren alla hiljalleen sulalla kivellä täyttyvästä magmasäiliöstä", Ilyinskaya kuvailee.

Vuoren alle kerääntyy siis magmaa, johon on sitoutunut merkittäviä määriä erilaisia kaasuja. Nyt ilmoille päässeet määrät ovat tuosta kaasusta kuitenkin vain murto-osa. Loput tuprahtavat ilmaan purkauksen myötä.

Kaasuja voi olla vaarallisen suurina pitoisuuksina myös vuorelta alas valuvissa joissa, erityisesti Emstruá luoteessa ja Múlakvísl kaakossa Vikin kylän itäpuolella. Ihmisiä kehoitetaankin noudattamaan erityisen suurta varovaisuutta vuoren lähettyvillä. Fimmvörðuhálsin suosittu retkeilyreitti kulkee aivan Katlan länsipuolelta. Varovaisuus on tarpeen eritoten Katlaa peittävällä Mýrdalsjökull-jäätiköllä, etenkin sen luolissa seikkaillessaan. Sulavesien kovertamiin luoliin järjestetään joskus vaarallisiakin turistiretkiä, vaikka luolat voivat jopa vuoren lepoaikana täyttyä yllättäen vedestä tai myrkyllisistä kaasuista.

Tutkijat painottavat, että Katlaa täytyy nyt seurata entistä tarkemmin. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, onko määrä tasaantunut vai kenties yhä kasvussa. Useiden tulivuorten kaasupäästöjen on havaittu kasvavan hieman ennen purkausta. Aikajänne riippuu vuoresta ja sen kulloisestakin käytöksestä.

Huimista lukemista huolimatta kannattaa muistaa, että Katlan tapauksessa kyse on lopulta varsin lyhytaikaisesta episodista. Purkauksen loputtua se palaa todennäköisesti tapojensa mukaan kymmeniä vuosia kestävään hiljaiseloonsa.

Vertailun vuoksi Suomen kasvihuonekaasupäästöt vastasivat vuonna 2017 noin 56 miljoonaa CO₂-ekvivalenttitonnia. Niiden voi siis katsoa olevan noin kahdeksankertaiset Katlan nykytahtiin verrattuna. Ihmiskunta tuottaa fossiilisten poltollaan noin 60 - 100 kertaa enemmän hiilidioksidia kuin kaikki maailman tulivuoritoiminta yhteensä.

Otsikkokuvan taustalla näkyvä Katla on eräs Islannin suurimmista tulivuorista. Saaren runsaan tuhatvuotisen asutushistorian aikana se on purkautunut tyypillisesti 20 - 50 vuoden välein ja yleensä varsin räjähtävällä tavalla. Pisin väli oli 190 vuoden paussi 960 - 1150, jota edelsivät tuhoisa Eldgjá-purkaus ja sen jälkimainingeissa tapahtuneet pari pienempää purkausta.

Viimeinen kunnon purkaus tapahtui vuonna 1918. Tuolloin vuorelta valuneet muta- ja tuhkavyöryt toivat alangolle niin paljon kiviainesta, että meren rantaviivaa siirtyi viitisen kilometriä kauemmas. Tuota seurannutta hiljaiseloa ovat häirinneet vain maanjäristykset, ajoittaiset jäätikkötulvat sekä kolme mahdollista erittäin pientä purkausta vuosina 1955, 1999 ja 2011. Yksikään niistä ei kuitenkaan onnistunut edes sulattamaan reittiä vuorta peittävän jäätikön läpi.

Katlan seuraava purkaus tapahtunee piakkoin, ja vuori onkin purkausvälejä tuijottaen jo hieman "myöhässä" (vaikkei luonto tasaisesti toimikaan). Purkaus aiheuttaa etelärannikolla hyvin todennäköisesti sekä tulvia että terveydelle vaarallisia kaasu- ja tuhkapäästöjä. Vielä ei kuitenkaan voida sanoa onko siihen aikaa vain viikkoja vai jopa muutamia vuosia.

Lähde: Islannin yleisradio

Otsikkokuva: Inga Vitola / Flickr

Tagit

https://youtu.be/FULWydwFuxg

Olemme seuranneet Tiedetuubissa monenlaisten satelliittien tekemistä ja laukaisuvalmisteluita. Toiset satelliiteista ovat suuria, mutta osa on ollut myös kovin pieniä, mutta mikään ei ole ollut näin tiukka, pieni paketti huipputekniikkaa kuin on vain 10 cm kanttiinsa oleva Suomi 100 -satelliitti. Se on nyt menossa viimein kohti laukaisupaikkaa Yhdysvalloissa.

Suomi 100 -satelliitti on viime vuonna olleen Suomen satavuotisjuhlan nimikkosatelliitti, joka oli tarkoitus laukaista Maata kiertämään juhlavuoden 2017 aikana. Vaikka satelliitti olikin valmis hyvissä ajoin, kyyti taivaalle tökki: intialaisen PSLV-raketin elokuussa tapahtunut onnettomuus sotki suunnitelmat ja lykkäsi laukaisua koko ajan eteenpäin tämänkin vuoden puolella. Niinpä kesällä Aalto-yliopisto ja laukaisuvälittäjä tutkivat mahdollisuuksia saada satelliitti nopeammin ja varmemmin matkaan.

Avuksi löydettiin SpaceX -yhtiön Falcon 9. Spaceflight Industries aikoo käyttää sellaista ainakin kerran vuodessa pikkusatelliittien kimppakyyteihin, ja ensimmäinen tällainen tapahtuu nyt marraskuussa. Suomi 100 -satelliitti sai paikan tältä lennolta.

Sen jälkeen, kun paikka varmistui kesällä, aloitettiin satelliitin valmistelu matkaan – taas kerran. Laukaisua suunniteltiin alun perin täksi syyskuuksi, mutta aikataulu on sittemmin taas kerran venynyt, mutta nyt tilanne on jo niin varma, että satelliitti pyydettiin toimittamaan eteenpäin 12. syyskuuta.

Ja niin Aallon satelliittitiimi teki viimeiset testit, pakkasi satelliitin ja lähti kohti Alankomaita 11. syyskuuta..

Tuolloin hanketta vetävä professori Esa Kallio heitti satelliitille hyvästit ja katsoi, miten kolmihenkinen ryhmä lähti satelliitti mukanaan kohti Hollantia. Kuljetus Alankomaihin tapahtui arkisesti ensin taksilla, sitten Finnairin vuorokoneella Amsterdamin lentoasemalle ja sieltä edelleen junalla Delftiin.

Näin lähti Suomi 100 -satelliitti viimein matkaan! Ensimmäinen etappi vie sen Hollantiin, sieltä se kuljetetaan edelleen laukaisupaikalle. Pieni satelliitti mahtuu suojalaatikkonsakin sisällä pieneen laukkuun.pic.twitter.com/WGFj5AD9wk

— Suomi100-satelliitti (@S100Sat) September 11, 2018

Satelliitin kuljetus nähtävästi on muodostunut jo rutiininomaiseksi toimeksi, sillä erikoislupien saaminen satelliitin kuljettamista varten kävi käden käänteessä: harvinaislaatuisen lastin tulemisesta lennolle sovittiin etukäteen niin lentoasemaa ylläpitävän Finavian kuin Finnairinkin kanssa. Kyseessä oli jo järjestyksessä neljäs Suomesta samalla tavalla hollantilaiselle Innovative Solutions in Space -laukaisuvälittäjälle viety satelliitti.

Aiemmat ovat olleet Aalto-yliopiston satelliitit Aalto-1 ja Aalto-2, ja kolmas oli Reaktor Space Labin Hello World.

Lentoaseman turvatarkastuksessa satelliitti läpivalaistaan periaatteessa normaalisti, mutta se pidetään suojaavan laatikon sisällä. Lentokoneessa satelliitti kulkee lattialla kuljetuslaatikossaan, paikoilleen kiinnitettynä.

Laatikkomaiseen laukaisusovittimeen mahtuu kaikkiaan 12 yhden Cubesat-standardin perusyksikön mukaista satelliittia, joskin tähän sovittimeen laitettiin kuusi yhden yksikön satelliittia sekä yksi satelliitti, joka on kooltaan kuusi yksikköä. Kolme satelliittia, jotka käyttävät yhden kolmen satelliitin osan, laitettiin paikoilleen samana päivänä.

Kaksi muuta satelliittia tulivat Jordaniasta ja Kazakstanista.

Ensin jokainen satelliitti tarkistettiin vielä kerran, sitten niiden yhteensopivuus keskenään varmistettiin, ja lopulta yksinkertaisesti satelliitit laitettiin yksitellen laukaisusovittimen sisään. Suomi 100 on kolmikon keskimmäisenä, mikä on oikein hyvä paikka.

Koska kaikki tehtiin huolellisesti ja koko ajan tarkistaen, kului satelliittien asentamiseen paikoilleen lähes koko työpäivä. Suomi 100 -satelliitti oli paikallaan noin klo 16 paikallista aikaa, jolloin tiimi heitti sille hyvästit. Nyt satelliitille ei enää voi tehdä mitään, vaan voimme vain toivoa parasta ja luottaa siihen, että laukaisuvälittäjä kuljettaa sen turvallisesti Yhdysvaltoihin ja SpaceX nostaa luotettavasti avaruuteen.

Päivän päätteeksi paikalla ollut nelikko, eli Arno Alho, Antti Kestilä, Petri Koskimaa ja Hollannissa mukaan joukkoon liittynyt Jari Mäkinen ottivat hyvin ansaitut oluset.

HUOM! Videota katsoessa kannattaa muistaa, että videota on nopeutettu ja siitä on leikattu odottelua pois välistä. Lisäksi kannattaa huomata, että laitteet eivät ole leluja, vaan toimivia, avaruuteen lentovalmiita satelliitteja!

*

Jari Mäkinen on Tiedetuubin päätoimittaja ja myös mukana Suomi 100 -satelliittihankkeessa. Hän on kirjoittanut tämän jutun, tehnyt videon ja ottanut kuvat alun perin Suomi 100 -satelliitin nettisivuille. Juttua on Tiedetuubia varten hieman muokattu.

Avainsanat

Suomi 100 -satelliitti

Aalto Satellites

satelliitti

Yllättävä kummallisuus: karttakoordinaatit ovat vanhentumassa

Ti, 09/11/2018 - 10:36 Toimitus

Pohjana kaikessa karttoihin liittyvässä on karttajärjestelmä – tai useammat sellaiset. Niiden suhteen on tullut eteen ongelma: nykyiset koordinaattijärjestelmät eivät pysty ottamaan maankuoren liikkeitä ajantasaisesti huomioon. Siksipä työn alla on uusi, entistä joustavampi koordinaattijärjestelmä.

Pohjoismaisen geodeettisen komission (NKG) yleiskokous pidettiin Helsingissä viime viikolla (3. – 6. syyskuuta). Siellä keskusteltiin tiiviisti paitsi paikannustarkkuudesta, niin myös tästä uudestatulevaisuuden koordinaattijärjestelmistä.

"Senttimetrin korkeudenmääritystarkkuuteen on mahdollista päästä uudella tarkemmalla pohjoismaisella geoidimallilla, jota parhaillaan tehdään NKG:n työryhmässä pohjoismaisena yhteistyönä, kertoo vanhempi tutkija Mirjam Bilker-Koivula Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.

"Geoidimalli antaa kansallisen korkeusjärjestelmän ja satelliittipaikannuksella määritetyn korkeuden välisen eron, ja mallin tarkkuudesta riippuu, kuinka tarkasti satelliittipaikannuksella voidaan määrittää korkeuksia. Nyt tarkkuus on muutamia senttimetrejä."

Pohjoismaisen geodeettisen komissio jatkaa dynaamisten koordinaattijärjestelmien tutkimusta päämääränä tehdä suositus Pohjoismaiden karttalaitoksille uudeksi järjestelmäksi vuoteen 2022 mennessä.

Monet uudet sovellukset, kuten älyliikenne, vaativat tarkkaa reaaliaikaista koordinaattijärjestelmää. Esimerkiksi mannerlaattojen liike ja maannousu vaikuttavat koordinaattijärjestelmiin. Nykyiset koordinaattijärjestelmät eivät pysty ottamaan näitä muutoksia ajantasaisesti huomioon.

Parhaillaan käynnissä on pilottiprojekti, jossa tutkitaan dynaamisen koordinaattijärjestelmän luomista Islantiin.

Islannissa maankuoren liikkeet heikentävät hyvin nopeasti perinteisten koordinaattijärjestelmien tarkkuutta ja luotettavuutta. Islantiin kehitettyjä menetelmiä voidaan soveltaa myös meillä Suomessa.

Yhteistyöllä enemmän hyötyä

Viime viikolla Helsingissä kokoustaneet karttatutkijat kehottavat pohjoismaisia karttalaitoksia luomaan yhteisen strategian pohjoismaisen paikannuspalvelun kehittämiseen ja tutkimukseen, jotta jo tehdyt laajat investoinnit tulevat mahdollisimman tehokkaasti käytettyä.

"Viimeisen viiden vuoden aikana on Metsähovin, Onsalan ja Ny Alesundin geodeettisiin perusasemiin investoitu kymmeniä miljoonia euroja", toteaa osastonjohtaja Markku Poutanen Paikkatietokeskuksesta.

"Myös tarkan satelliittipaikannuksen tukiasemia ja geodeettista infrastruktuuria on kehitetty kaikissa Pohjoismaissa. Paikannuksen ja navigoinnin käyttöön saadaan entistä tarkempia ja luotettavampia datoja, ja näiden saumaton yhteiskäyttö koko Pohjolan alueella on erittäin tärkeää."

"Tämä voidaan saavuttaa vain koko pohjoismaisen geodeettisen yhteisön yhteistyöllä", Poutanen sanoo.

*

Juttu on hieman muokattu Maanmittauslaitoksen tiedote.

Tagit

kartta

koordinaatit

maanmittauslaitos

Pluto-kysymys elää edelleen: Aurinkoa kiertääkin jopa 10000 planeettaa?

Ma, 09/10/2018 - 13:13 Jarmo Korteniemi

Väittely Pluton planeettastatuksesta jatkuu. Riippuen lopputulemasta Aurinkokunnasta tunnetaan nyt joko 8, 17, 36, muutamia satoja, tai lähes miljoona planeettaa. Mutta missään nimessä niitä ei ole yhdeksää.

Pluto menetti statuksensa planeettana vuonna 2006, kun Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni IAU ensimmäistä kertaa määritteli virallisesti mikä se "planeetta" oikein onkaan. Äänestyksessä päätettiin se olevan kohde joka kiertää Aurinkoa, dominoi selvästi rataansa, sekä omaa riittävään massan, joka aikaansaa hydrostaattisen tasapainon (eli lähes pallomaisen muodon).

Pluto luokitellaan tällä hetkellä kääpiöplaneetaksi, sillä se jakaa ratansa muiden jotakuinkin samankaltaisten kappaleiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan kaikille kelpaa.

Vastikään tiedelehti Icaruksessa julkaistavaksi hyväksytty artikkeli tarkasteli planeetta-käsitteen historiaa. Siinä perehdyttiin tapoihin, joilla tutkijat ovat käyttäneet tuota sanaa 1800-luvun alusta nykyaikaan asti.

Artikkelissa huomautetaan, että asteroideja pidettiin aluksi pieninä "planeettoina", sillä kiersiväthän ne Aurinkoa kirkkaampien suurten tuttujen tapaan. Lopulta 1950-luvulla niiden huomattiin poikkeavan rakenteellisesti suuremmista planeetoista ja vasta tällöin niitä alettiin kutsua pelkästään "asteroideiksi" (vaikkakin epämääräistä pikkuplaneetta-nimitystä kuulee yhäti käytettävän). Kirjoittajat myös huomauttavat, ettei tiedekirjallisuudessa ole käytetty "radan jakamisperustetta" kuin kerran, vuonna 1802. Tähän vedoten he sanovat, että määritelmämuutoksen täytyisi tulla "tieteellisestä konsensuksesta, eikä äänestystuloksesta".

Kirjoittajat kuuluvat äänekkääseen joukkoon, jonka mielestä Pluton planeettastatus täytyy palauttaa. Heidän mielestään Pluto on Aurinkokunnan toiseksi kiintoisin kappale (näkökantakysymys, toim.huom.) ja ansaitsee siksi olla planeetta. Mukana on mm. Plutoa tutkineen New Horizons -luotaimen johtava tutkija, joka on kategorisesti kieltäytynyt käyttämästä kääpiöplaneetta-nimeä. (Toim. huom.: Onneksi asteroiditutkijat eivät vänkää samalla tavalla...)

Kirjoittajilta jää (kenties tarkoituksella) huomaamatta, että IAU:n äänestystulos kyllä vastaa varsin hyvin nykyistä tietoa kappaleiden kirjosta niiden kokonaisvaltaisten ominaisuuksien perusteella. Rata kuuluu näihin ominaisuuksiin. Se, etteivät asteroidien radat vaikuttaneet 1950-luvun nimimuutoksessa, ei tarkoita, etteikö radan jakamista voitaisi käyttää kriteerinä tällä kertaa. Luokkajaon ja sanojen merkityksen valinta on sopimuskysymys, vaikka IAU:n harrastama demokratia ei kaikille sopisikaan. Ja muuten: konsensus tarkoittaa enemmistön mielipidettä, joka valistuneiden äänestäjien äänestystulos käytännössä on.

Lisäksi kannattaa muistaa, että ryhmänimi ei vaikuta tippaakaan kohteen kiinnistavuuteen, eikä kääpiöplaneetta ole mikään "pieni planeetta" tai planeetan alakategoria, vaan oma uniikki ryhmänsä. IAU:n kääpiö-nimivalinta ei ehkä tosin ole kaikkein osuvin edesauttamaan jaon ymmärtämistä ja hyväksyntää.

Entä jos "planeetta" määriteltäisiin toisin?

Jos Pluto väen vängällä täytyy planeetaksi palauttaa, siitä tulee vain jäävuoren huippu. Moinen historiaan takertuminen johtaisi uusimpien löytöjen perusteella planeettalistan roimaan kasvuun. Jos nykymääritelmä ei siis miellytä, lue alta mitkä ovat vaihtoehdot.

Vaihtoehto 1: IAU:n määritelmä, jonka mukaisia planeettoja löytyy kahdeksan. (Plus tietysti mahdolliset tuntemattomat, kuten "yhdeksäs planeetta Ykä", jota tosin ei ehkä olekaan.)

Vaihtoehto 2: Kompromissi, jossa myös kääpiöplaneetat ovat planeettoja. Planeettojen määrä kasvaisi nykyisestä vähintään kaksinkertaiseksi (17). Saatamme kuitenkin todennäköisesti tuntea jo yli satakunta planeettaa, sillä kaukaisten kappaleiden massoja, rakenteita ja muotoja on vaikea varmistaa. Havaintotekniikan parantuessa luku saattaa nousta jopa lähelle 10 000:a - Kuiperin vyössä ja Oortin pilvessä kun lienee useita suuriakin palloja.

Vaihtoehto 3: Pluto planeetaksi -unelmoijien tavoite: aivan kaikki tähteä pienemmät pallomaisiksi muotoutuneet kohteet ovat planeettoja. Kappaleen rakennetta tutkittaessa ainoastaan massalla on väliä ja rata jää toissijaiseksi. Tällöin planeetta olisi ihan mikä tahansa asteroidia suurempi taivaankappale - eli myös moni kuu. Osa planeetoista kiertäisi siis toisia planeettoja, mikä aiheuttaisi ongelmia hyvin vakiintuneen kansankielen kanssa. Lisäksi tälle kappalekategorialle on jo oma tieteellisestikin käytetty nimi, "planemot" eli "planeetanmassaiset kappaleet". Varmojen planeettojen määrä tuplaantuisi toisen kerran (36). Otsikkokuvassa on kuvattuna tämän listan mukaiset kohteet.

Vaihtoehto 4: Paluu lähteille eli planeetan alkuperäiseen määritelmään: se tarkoittaa muinaiskreikaksi ”vaeltavaa tähteä". Kaikki Aurinkoa kiertävät kappaleet ovat kokoon, massaan ja muotoon katsomatta ovat planeettoja. Tällöin niitä tunnettaisiin jo nyt lähes miljoona, ja määrä kasvaa koko ajan. Planeetta-sana laajentuu niin että menettää merkityksensä.

Alle on listattu planeettojen määrä eri
kriteerien mukaan. Nykyisin tunnettujen
kappaleiden määrää kuvataan min- ja
max-kohdissa, arvio taas kertoo paljonko
moisia kappaleita voi mallien mukaan löytyä.

Kriteeri Planeettojen määrä Kappalelista

min max arvio

(1) Virallinen määritelmä: Kiertää Aurinkoa, dominoi rataansa ja massa riittää hydrostaattiseen tasapainoon 8 ehkä 9+ Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus

(2) Kiertää Aurinkoa ja massa riittää hydrostaattiseen tasapainoon. Radan jakamisella ei väliä. 17 n. 160 n. 10 000 Edelliset sekä 11 - n. 150 kääpiöplaneettaa (massajärjestyksessä: Eris, Pluto, Makemake, 2007 OR₁₀, Haumea, Quaoar, Sedna, Orcus, 2002 MS₄, Ceres, Salacia, ym.)

(3) Massa riittää hydrostaattiseen tasapainoon. Kiertoradat jätetään huomiotta. 36 n. 180 n. 10 000 Edelliset sekä 19 - 23 planeettamaista kuuta (Maan Kuu; Jupiterin Io, Europa, Ganymedes ja Kallisto; Saturnuksen Mimas, Enceladus, Tethys, Dione, Rhea, Titan ja Japetus; Uranuksen Miranda, Ariel, Umbriel, Titania ja Oberon; Neptunuksen Triton; Pluton Kharon; sekä kenties Eriksen Dysnomia, Haumean Hiʻiaka, Orcusin Vanth ja 2007 OR₁₀:n vielä nimeämätön kuu)

(4) Kiertää Aurinkoa. Kappaleen sisäiset ominaisuudet jätetään huomiotta. 779 753 n x 10⁶ Edelliset (paitsi kuut) sekä kaikki asteroidit, Kuiperin vyön ja Oortin pilven kappaleet sekä kaikki muut Neptunuksen takaiset kohteet.

Kirjoittaja on planetologi.

Lähde: Metzger ja kumpp. "The Reclassification of Asteroids from Planets to Non-Planets" (Icarus 2018)

Otsikkokuva: NASA / Planetary Society / Emily Lakdawalla

Tagit

Pluto

kääpiöplaneetta

planeetta

määritelmä

IAU

Lehtiapinoille ei maistu makea

Ma, 09/10/2018 - 12:21 Markus Hotakainen

Japanilaisryhmän tutkimustulos on kuin huono vitsi. ”Miksi lehtiapinat syövät mauttomia lehtiä? Ne eivät tiedä niiden olevan mauttomia.”

Nisäkkäillä on yleensä erinomainen kyky maistaa makeaa – kuten me kaikki suklaa-addiktit hyvin tiedämme. Syynä on geeni nimeltä TAS1R2/TAS1R3, joka ohjaa makeaa aistivien makusilmujen toimintaa.

Samainen geeni löytyy myös Jaavan saarella asustavilla mustalangureilla, mutta se on epäkunnossa. Emiko Nishin johtamassa tutkimuksessa todettiin, että sen kummemmin sakkaroosi, maltoosi kuin fruktoosi eli hedelmäsokeri eivät saa sikäläisten lehtiapinoiden makusilmuissa aikaan minkäänlaista reaktiota.

Jo aiemmin sama ryhmä on todennut, että lehtiapinoilta puuttuu kyky aistia karvasta makua.

Makeasta piittaamattomuus näkyy paitsi solutasolla myös lehtiapinoiden ruokailutavoissa. Nishin ryhmä tarjosi töyhtölangureille ja hanumaaneille, kahden lehtiapinalajin edustajille, kahdenlaista hilloa. Toiseen oli lisätty sokeria, toiseen ei.

Apinat söivät kumpaakin versiota yhtä suurella ruokahalulla.

Tutkijoiden mukaan sokerivälinpitämättömyys johtuu siitä, että lehtiapinat eivät juurikaan syö hedelmiä, joissa on luontaisesti sokeria. Niiden ruoansulatuselimistö on sopeutunut sulattamaan lehtien sisältämää selluloossaa bakteerien avittaman käymisprosessin avulla.

Lehdistäkin apinat valikoivat niukasti tärkkelystä sisältävät, sillä runsas hiilihydraattien nauttiminen aiheuttaa niillä ruoansulatusongelmia.

Tutkimus on julkaistu Primates-tiedelehdessä

Kuva: Yamato Tsuji

Tagit

eläimet

lehtiapinat

makea

karvas

makuaisti

töyhtölanguri

mustalanguri

hanumaani

Lapin puut kertovat vuosirenkaissaan, miten ajanlaskumme ajan rajuin aurinkomyrsky iski Suomeen

To, 09/06/2018 - 23:53 Toimitus

Se oli valtava tapaus, jonka vaikutuksia nähtiin varmasti ympäri maapallon. Jättimäinen aurinkomyrsky iski Maahan keväällä vuonna 774, ja jos vastaavaa tapahtuisi nyt, olisivat vaikutuksen dramaattisia: satelliitit sekoaisivat, sähköverkot löisivät kipinää, avaruuslentäjät joutuisivat tulemaan pikapikaa turvaan ja revontulet loimuaisivat taivaalla tropiikkia myöden.

Maan magneettikenttä ohjaa aurinkomyrskyjen hiukkaset maan ilmakehään pääosin arktisten alueiden kautta. Ilmiön näkyvin seuraus ovat revontulet.

Tarpeeksi suurienergiset hiukkaset voivat tuottaa ilmakehässä ydinreaktioiden kautta myös hiilen radioaktiivista isotooppia eli radiohiiltä (¹⁴C). Radiohiili liittyy osaksi ilmakehän hiilidioksidia ja päätyy yhteyttämisen kautta puun vuosirenkaisiin eli vuosilustoihin.

Hiljattain Japanissa havaittiin, että puun vuosilustoissa näkyy poikkeuksellinen radiohiilipitoisuuden nousu vuonna 775. Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijat keksivät, että lähempänä magneettista pohjoisnapaa tapaus näkyisi vielä paremmin puissa.

Siispä tutkijat katsoivat kohti Lappia ja ottivat mukaan kollegoita Oulun yliopistosta. Tutkimuksesta uutisoitiin jo keväällä 2017 myös täällä Tiedetuubissa, mutta nyt sen perusteella syntynyt artikkeli julkaistiin Nature Communications -julkaisusarjassa.

Luken kokoama vuodentarkka puun kasvunvaihtelun kronologia, eli lustokalenteri, teki tutkimuksen varsin helpoksi. Sellaisenaan säilyneiden runkojen lustosarja kattaa viimeiset 7600 vuotta. Puut on nostettu sukeltaen pienistä pohjoisen järvistä, joista Luke on kerännyt ja taltioinut näytteitä 1990-luvulta saakka.

"Puu on menneisyyden muistitukki", toteaa Helsingin yliopiston Ajoituslaboratorion johtaja Markku Oinonen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

Puun vuosirenkaista on hänen johtamissaan hankkeissa viime vuosina tuotettu runsaasti isotooppimäärityksiä, joiden avulla on voitu selvittää moninaisia tapahtumia historiassa.

Radiohiilitieto saadaan puusta siten, että kunkin vuoden aikana kasvanut puumateriaali vuollaan erillisiksi näytteiksi, joista otetaan ensin selluloosa talteen, Se poltetaan ja jätökset pelkistetään kemiallisesti puhtaaksi hiileksi, josta radiohiilen osuus pystytään määrittämään.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa tätä ajanmääritystyötä tekivät Luonnonvarakeskuksen Rovaniemen laboratorio ja Helsingin yliopiston Ajoituslaboratorio sekä Kiihdytinlaboratorio.

Vahvin signaali arktisilla alueilla

"Näemme vuoden 775 tienoolla voimakkaimman radiohiilisignaalin juuri Lapin puiden vuosirenkaissa, ja pienimmän matalilla leveysasteilla", kertoo hankkeessa mukana ollut tohtorikoulutettava Joonas Uusitalo.

Tutkimuksessa havaittu radiohiilisignaalin vaihtelu eri leveysasteilla ja lyhyt kesto viittaavat vahvasti Aurinkoon ilmiön alkulähteenä – vastaavaa ei muu taivaallinen ilmiö, kuten vaikkapa supernova, gammapurkaus tai komeetta saisi aikaan.

Radiohiilipitoisuudet määritettiin useiden vuosien ajalta sekä ensimmäistä kertaa kunkin vuoden sisäisesti kevät- ja kesäpuusta. Tulosten tulkinnassa hyödynnettiin Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämää teoreettista mallia radiohiilen synnystä.

Näiden tulosten mukaan aurinkopurkaus tapahtui jo kevään 774 aikana.

"Kyseessä on voimakkain tunnettu aurinkomyrsky. Jos vastaava tapahtuisi nyt, se johtaisi dramaattisiin seurauksiin, kuten nykyaikaisten navigaatio- ja viestintäsatelliittien vaurioihin ja astronauttien kuolemiin avaruudessa, hehkuttaa professori Ilja Usoskin Oulun yliopistosta.

Aivan näin dramaattisia eivät vaikutukset kuitenkaan olisi, koska myrskyn tulo pystytään nyt ennustamaan ja sen mukaisesti satelliittien operointia voidaan muuttaa sekä avaruuslentäjät kutsua palaamaan hätpikaa alas Maan kamaralle turvaan. Suurimmat vaikutukset olisivat todennäköisisti sähköverkoissa, joihin avaruusmyrsky alkaa indusoida sähköä. Siis sen sijaan, että voimalaitokset tuottavat sähköä ja verkko kuluttaisi sitä, kävisi juuri päinvastoin: sähköverkkoon alkaisi muodostua sähköä, jota verkosta alkaisi tunkea kohti voimalaitoksia. Siinä voisi käydä köpelösti.

Vakavien seurausten vuoksi on tärkeää arvioida aurinkomyrskyjen voimakkuutta ja mahdollista esiintymistiheyttä. Professorin mukaan näin voimakkaat aurinkomyrskyt ovat onneksi hyvin harvinaisia, niiden esiintymistiheys on yksi useiden tuhansien vuosien aikana. Vastaava voi kuitenkin tapahtua milloin tahansa.

Lähes yhtä voimakkaita aurinkomyrskyjä tapahtuu paljon useammin, mutta onneksi maapallo ei ole osunut sellaisen kohdalle sitten vuoden 1859. Silloin Maahan osui tuorein todella voimakas geomagneettinen myrsky. Toissa vuonna vastaava meni läheltä ohitsemme avaruudessa.

"Lapin puut tarjoavat erittäin herkän 'välineen' tutkia menneisyyden aurinkomyrskyjä", professori Usoskin toteaa. Arktiselta alueelta saatu vahva signaali korostaa pohjoisen puista kootun vuosilustokalenterin merkitystä Auringon aiemman käyttäytymisen tutkimuksessa.

Tarkkoja ajankohtia menneisyyden tapahtumille

"Tavoitteenamme on edelleen laajentaa vuosirengastutkimusta alkuaineanalyysien ja tiheysmittausten suuntaan", Oinonen kaavailee.

"Tällöin pystymme tuottamaan ainutlaatuisia sormenjälkiä puun vuosirenkaissa näkyvien ilmiöiden ajankohdista, kuten tulivuorten purkauksista, metsäpaloista ja saasteista."

Nyt julkaistu tutkimus on tehty Helsingin yliopiston Ajoituslaboratorion ja Luonnonvarakeskuksen konsortiohankkeena ja mukana on ollut Oulun yliopiston, Sodankylän geofysiikan observatorion, ja Pietarin Ioffe-instituutin tutkijoita.

*

Juttu on Helsingin yliopiston tiedote

edioituna ja täydennettynä.

Tagit

aurinkomyrsky

avaruussää

Luomus

Lappi

Lisää IFAa – härpäkekatsaus nro 3 Berliinistä

Ma, 09/03/2018 - 21:01 Jarmo Toivanen

Lisää kuulumisia Berliinin kulutuselektroniikkamessuilta: tässä tulee kolmas katsauksemme IFA-messuille.

Robotit tulevat myös kotiin, mutta toisaalta robotteja on ollut jo jonkin aikaa: Sonyn Aibo on monille jo vanha tuttavuus, vaikka sellaista ei kotona olisi vielä ollutkaan.

Robottikoiran uusi versio on kantaisäänsä kehittyneempi. Kosketusherkät alueet reagoivat kun koiraa silittää tai rapsuttaa.

Silmien OLED-näytöt osaavat melkoisen aidon kerjäyskatseen, pentu oppii tuntemaan isäntänsä ja muistamaan ympäristönsä. Osa tästä ”muistista” on tosin pilvipalvelussa, joka saattaa herättää tietoturvapohdintoja – hauva kun myös näkee ja kuulee, ja tiedot lähetetään verkkoon.

Myynti alkoi ensin Japanissa ja nyt viimeksi Yhdysvalloissa noin 2900 dollarin hintaan.

Monille koira on hyvä tekosyy pieneen aamulenkkiin, mutta heille ei robottikoiraa kannata suositella. Sen sijaan aamu-unisille Aibo voisi olla paikallaan!

Herätystä kaikille aisteille

Sensorwake Trio on ranskalainen ratkaisu herätysten ankeuteen: kello herättää tuoksulla, valolla ja äänellä.

Tuoksukapseleita on joka nenälle, kahvista appelsiinimehuun, suklaasta trooppisiin hedelmiin. Herätys alkaa aina tuoksulla, minuutin kuluttua mukaan tulee kirkastuva valo. Viimeistään motivoiva ääni takaa ylösnousun. Kello on saatavana kuulemma marraskuussa.

Automaattinen kahvinpaahdin

Kahviharrastuksen ylimpiä asteita on kahvin kotipaahto. Paahtamisen opettelu on kuitenkin monen yrityksen ja erehdyksen tie. Kotibaristan pitää osata odottaa paahtuvan pavun ensimmäistä risahdusta, seurata papujen värien tummumista.

Helpommalla tasaista laatua lupaa BeanGo Cube, kompaktin muotoinen kahvinpaahdin. Laitteessa on kamera ja mikrofoni joilla tarkkaillaan paahdon kehittymistä. Laitetta voi ohjata tietysti myös matkapuhelinsovelluksella.

Automaattista annostelua

Pyykkäämisessä vaikeaa on pesuaineen annostelu. Vain muutamat laitteet ovat tehneet sitä tähän mennessä automaatisesti, mutta nyt tämäkin ominaisuus on tulossa laajempaankin käyttöön.

Automaattiseen annosteluun on eri valmistajilla hieman eri ajatukset. Joillakin valmistajilla on vain säiliöt, joissa voi käyttää käyttäjän suhteellisen vapaasti itse valitsemaa pesuainemerkkiä. Joillakin annostelu perustuu pesukonevalmistajalle valmistettuun ”omaan” pesuainemerkkiin

Tästä on tulossa siis vähän kuin printterit nykyisin: itse laite saattaa maksaa vähän, mutta musteet siihen maksavat maltaita. Kohta kentien pyykkäämisen hinta on kääritty pesuaineen hintaan.

Nyt automaattinen annostelu on löytänyt tiensä myös astianpesukoneeseen. Kuvassa ylhäällä oleva Mielen Power Disk on pesuaineen sisältävä kasetti, joka asetetaan koneessa omaan koloonsa.

Kasetissa on Mielelle tehtyä jauhemaista pesuainetta, jota kone ottaa aina sopivan määrän. Myös perinteinen manuaalinen annostelu on onneksi edelleen mahdollista, sillä koneessa on lisäksi tavallinen pesuainelokero.

Tagit

IFA 2015

IFA2018

IFA

kulutuselektroniikka

Lisää tarkkuutta avaruussääennusteisiin

Ma, 09/03/2018 - 09:33 Markus Hotakainen

Sään ennustaminen on haastavaa, mutta avaruussään ennustaminen on vielä haastavampaa. Uudella menetelmällä ennusteet saattavat kuitenkin parantua.

Avaruussää eli sähköiset ja magneettiset olosuhteet Maan lähistöllä kytkeytyy Auringon aktiivisuuteen. Voimakkaissa flare- eli roihupurkauksissa avaruuteen sinkoutuu valtaisia plasmapilviä, joiden sähköiset hiukkaset vaikuttavat Maan magneettikentän ominaisuuksiin. Näkyvimpänä merkkinä näistä geomagneettisista myrskyistä ovat revontulet.

Avaruudessa kiitävien plasmapilvien lisäksi Maan magneettikenttään vaikuttaa jatkuvasti puhaltava aurinkotuuli. Myös se koostuu sähköisesti varatuista hiukkasista, mutta niiden muodostama puhuri on huomattavasti heikompi kuin suurten purkausten aiheuttamat myrskyt.

Pahimmillaan geomagneettiset myrskyt voivat vaurioittaa satelliitteja ja aiheuttaa maanpinnalla laajoja sähkökatkoksia. Siksi niiden ennustaminen lyhyelläkin aikavälillä olisi tärkeää.

Reik Donner Potsdamin ilmastovaikutusten tutkimusinstituutista on ryhmineen kehittänyt uuden menetelmän, jonka avulla magneettikenttää koskevien mittausten perusteella pystytään laatimaan tarkempia ja pitävämpiä ennusteita lähiaikojen geomagneettisista myrskyistä.

Menetelmä perustuu voimakkaassa epätasapainossa olevien järjestelmien analyysiin. Maan magneettikenttä on tällainen järjestelmä, sillä voimakkuudeltaan vaihteleva aurinkotuuli suistaa sen pois tasapainosta. Silloin magneettikentässä voi tapahtua hyvin äkillisiä muutoksia ja rauhallinen tilanne voi äityä hetkessä rajuksi myrskyksi.

Menetelmän perustana on Dst-indeksi (Disturbance storm-time), joka kertoo Maan magneettikentän voimakkuuden keskimääräisen poikkeaman normaaliarvosta. Poikkeamat syntyvät Auringosta tulevien hiukkasten heikentäessä Maan magneettikenttää.

Kun tutkijat tarkastelivat kahta 2000-luvun alussa esiintynyttä geomagneettista myrskyä suhteessa niitä edeltäneisiin flare-purkauksiin, Dst-indeksin arvoista löytyi säännönmukaisuuksia, joiden avulla geomagneettisia myrskyjä koskevia ennusteita voidaan toivon mukaan parantaa.

Tutkijoiden kehittämän ”toistuvuuskaavion” avulla voidaan ennakoida magneettikentän käyttäytymistä ja geomagneettisten myrskyjen syntyä mutta se auttaa myös tunnistamaan erilaiset magneettikentän vaihteluun liittyvät ilmiöt – kaikki muutokset kun eivät saa aikaan voimakasta geomagneettista myrskyä.

Uudesta menetelmästä kerrottiin American Institute of Physics -sivustolla ja tutkimus on julkaistu Chaos: An Interdisciplinary Journal of Nonlinear Science -tiedelehdessä.

Kuva: NASA/SDO

Tagit

aurinko

avaruussää

geomagneettinen myrsky

Video: Purjekone 20 kilometrin korkeudessa – mitkä maisemat!

https://youtu.be/QFMmkUacW_s

Argentiinassa, Patagoniassa puhaltavat näin lopputalvesta (eteläisen pallonpuolen mukaan) sopivat tuulet ennätyskorkeuksiin lentämisen kannalta. Siksipä Perlan-koekone on ollut siellä jälleen, ja se onnistui tekemään ennätyksen elokuun lopussa.

Perlan on Airbusin tukema ennätyslentohanke, missä tavoitteena on lentää purjekoneella mahdollisimman korkealle.

Tavoitteena tiimillä on nousta aina 90 000 jalan, eli noin 27,5 kilometrin korkeuteen, missä ilman tiheys on enää noin 3 % siitä mitä sen on meren pinnan tasolla ja missä lämpötila on laskenut noin -70°C:n tienoille. Olosuhteet siellä vastaavat likimain lentämistä Marsin kaasukehässä.

Perlan on yrittänyt tätä jo useampana vuotena, ja itse asiassa nyt käytössä on jo toinen versio huippukorkealle lentämään kykenevästä liitokoneesta. Koneen koko nimi on Perlan 2.

Nyt 29. elokuuta 2018 lentäjät Jim Payne ja Miguel Iturmendi onnistuivat rikkomaan koneen ennätyksen, kun he nousivat 65 000 jalan korkeuteen. Se on rapiat alle 20 kilometriä, eli kaksikko liiteli jo hienosti stratosfäärin puolella.

Kone hinattiin 13 kilometrin korkeuteen, mistä ylemmäs kone nousi liitäen nousevissa ilmavirtauksissa.

Yllä oleva video näyttää maisemia koneen ollessa huippukorkeudessaan. Tarkalleen ottane korkeus oli suurimmillaan kohdassa noin minuutti alusta, jolloin koneen mittari näytti 19,812 km. Noilla korkeuksilla taivas näyttää jo syvän tummansiniseltä ja horisontti on kaareva – etenkin laajakulmaisella linssillä kuvattaessa.

Tarkoituksena tiimillä on koettaa vielä uudelleen, sillä olosuhteet näyttävät olevan nyt suotuisat yhä ylemmäksi nousemiseen. Tätä kirjoitettaessa kone on jälleen ilmassa, kuten sen virtuaalinen ohjaamo näyttää.

Lisätietoja lennosta ja hankkeesta yleisesti on Perlan -projektin blogissa.

Avainsanat

Perlan

Suomalainen feikkisatelliitti lähtee Kansainväliselle avaruusasemalle

Su, 09/02/2018 - 10:54 Jari Mäkinen

Viime viikolla pidettiin Helsingissä ja Espoossa YK:n, Euroopan avaruusjärjestön ja Nasan tukema World Challenge Finland -hackathlon. Yksi osakategoria oli Space Nation -yhtiön tukema kisa tutkimushankkeille: pääpalkintona oli laitteen lähetys Kansainväliselle avaruusasemalle. Sen voitti Suomi 100 -satelliitin "kansanversion" häkkääminen säteilymittariksi.

World Challenge Finland oli tarkoitettu pääasiassa ohjelmistokehittäjille, jotka esittelivät ideoitaan siitä, miten satelliittidatan avulla voidaan tehdä erilaisia sovelluksia. Helsinkiin oli koottu ehdotuksista parhaimmat, ja ryhmät esittelivät Suomessa projektejaan, kehittivät niitä eteenpäin ja vaihtoivat kokemuksia keskenään.

Useat yritykset ja yhteisöt palkitsivat vielä erikseen ryhmiä, jotka joko käyttivät niiden tuottamaa tietoa lisäksi tai hyödynsivät niiden tekniikkaa. Loppujen lopuksi pääpalkinnon voitti brittiläisen Yorkin yliopiston matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen opiskelijoista koostunut joukkue, jonka WildfireAware -palvelu hyödyntää eri lähteistä saatavaa säädataa ja muodostaa koneoppimisen avulla ennusteita. Niiden avulla voidaan ennakoida maastopalojen syttymistä ja siten ehkäistä ja minimoida palojen aiheuttamia vahinkoja.

Matka avaruusasemalle oli mobiilista astronauttien koulutusohjelmastaan tunnetun suomalaisyhtiö Space Nationin erikoispalkinto.

Tarkalleen ottaen palkinto on paikka avaruusasemalla olevasta NanoRacks -yhtiön Nanolabs -tutkimuslaitteistosta, mihin yhtiöt ja tutkimuslaitokset voivat tehdä mitä moninaisimpia tieteellisiä tai teknisiä kokeita avaruuden olosuhteissa.

Koelaitteet ovat kooltaan 10 x 10 x 10 cm olevia tai useita tällaisia yksiköitä. Koko on valittu siten, että se vastaa ns. CubeSateja, eli pieniä nanosatelliitteja kuten esimerkiksi Suomi 100 -satelliitti.

Otsikkokuvassa on Aalto-yliopiston satelliittitiimin jäseniä, jotka olivat mukana voittajahankkeessa sekä kolmanneksi tulleessa, 3D-tulostusta avaruudessa ehdottaneessa CosmosPrint -hankkeessa. Toiseksi tuli Entocube-yhtiön tiimi, jonka ideana oli testata syötävien sirkkojen munien säilymistä avaruudessa.

Aalto-yliopiston satelliittitiimin ideana olikin ottaa Suomi 100 -satelliitin pohjalta tehty "kansanversio" Aalto KitSat, eli satelliittimalli, joka perustuu viime syksyllä ympäri Suomea Avaruusrekassa tehtyyn satelliittiin.

Avaruusrekan kiertueen aikana jokaisessa pysähdyspaikassa yleisön edustajat tekivät satelliittia kyydissä olleen puhdastilan sisällä vähä vähältä eteenpäin, ja kiertueen päätteeksi se lähetettiin ilmapallolla stratosfääriin näyttelykeskus WeeGeen pihalta. Valitettavasti se jäi kadoksiin lennon jälkeen, mutta rekassa tehdyn satelliitin pohjalta tehtiin uusi, vieläkin yksinkertaisempi versio satelliitista. Rekkasatelliitissa oli käytetty Aalto-yliopiston satelliittilaboratoriosta löytyneitä varaosiakin, jotka uudessa versiossa on korvattu luonnollisesti uusilla ja helpommin saatavilla.

"Kansansatelliitti" on tehty avaruustekniikan opiskelua varten ja yksinkertaisesti avaruudelliseen, opettavaiseen leikkimiseen. Sen avulla voi siis pitää hauskaa, mutta myös harjoitella vakavasti satelliittien kanssa työskentelyä.

Laite on tehty myös helposti muokattavaksi, ja häkkäämisen perusidean mukaisesti ajatus oli modifioida satelliittia siten, että nyt avaruudessa olevan, kiinnostavia tietoja koko ajan keräävän Aalto-1 -satelliitin RADMON-säteilymittarin varalentomalli kiinnitetään siihen. Näin tämä Turun yliopistossa varastossa ollut laite saadaan hyvään käyttöön: havainnot ovat paitsi tieteellisesti kiinnostavia, myös avaruusaseman sekä sen asukkaiden kannalta jännittäviä.

Kuten tiimin tukija, astronautti Christer Fuglesang toteaa, ei koskaan aikaisemmin ole säteilymittauksia tehty samanlaisella säteilymittarilla avaruusaseman sisällä ja siitä riippumattomasti avaruudessa. Fuglesang on alunperin hiukkasfyysikko, joka teki itsekin kummallakin avaruuslennollaan säteilymittauksia – hän on siis paras mahdollinen kirittäjä suomalaistiimille.

Aalto KitSat on yhden yksikön CubeSatin kokoinen laite, joka toimii kuin oikea satelliitti, mutta on tehty edullisista osista. Satelliitin tee-se-itse -ohjeet julkistetaan Suomi 100 -satelliitin laukaisun aikaan, mutta valmiita satelliitteja ollaan tekemässä jo nyt kouluissa ja tiedekeskuksissa käytettäväksi avaruuslaitteiden käyttämisen leikilliseen harjoitteluun.

Laite pystyy tekemään itse monenlaisia mittauksia, ja sen perusversio on varustettu kameralla. Avaruusasemalle lähetettävän laitteen kamera poistetaan, koska se ei aseman sisältä pystyisikään ottamaan kiinnostavia kuvia. Sen lisäksi "satelliitin" akut poistetaan, koska NanoLabs syöttää laitteelle sähköä.

Näiden poistamisen jälkeen mukaan voidaan laittaa RADMON, eli Turun yliopistossa kehitetty säteilymittari, jonka yksi versio lentää avaruudessa parhaillaan Aalto-1 -satelliitin kyydissä.

Professori Rami Vainio kävi perjantaina hakemassa RADMONin varalentomallin varastosta, missä se on ollut hyvin suojattuna.

Kuten yleensä avaruuslaitteita tehtäessä, rakennetaan avaruuteen sopivia kappaleita yleensä kaksi. Mikäli toiselle tapahtuu jotain, voidaan toinen vaihtaa koska tahansa mukaan. Laite on siis nyt avaruudessa olevan säteilymittarin täysin samanlainen kaksoiskappale.

Ainoa ero laitteiden välillä on siinä, että avaruudessa oleva laite ja suojassa Turun yliopiston puhdastilassa ollut laite ovat ikääntyneet hieman eri tavalla. Lisäksi varastoitu kappale pitää kalibroida ennen avaruuteen lähettämistä.

Tätä kalibrointia ja kaikkea muuta tähän avaruusasemahankkeeseen liittyvää tekemistä tullaan seuraamaan tiiviisti Suomi 100 -satelliitin sivuilla ja Tiedetuubissakin.

*

Kirjoittaja on hankkeen mentori ja mukana KitSat-tiimissä. Otsikkokuva: Jaan Praks

Tagit

Aalto-satelliitit

avaruusrekka

Cubesat

IFA-kulutuselektroniikkamessujen antia, osa 2

Su, 09/02/2018 - 10:09 Jarmo Toivanen

Berliinin IFA-kulutuselektroniikkamessut jatkuvat keskiviikkoon saakka. Tässä toinen juttumme messujen omituisuuksista ja jännistä yksityiskohdista.

IFA-messuita löytyy pieniä yrityksiä, joilla on vaatimaton nurkkaus jossain kulmassa ja sitten isoja. Yksi isoimmista on korkealainen LG.

Yhtiö oli rakentanut näytöistä suuren ”elämyspolun” . Suurilla valmistajilla on tapana varata vuodesta toiseen kokonainen halli omakseen. Vaikka mitään mullistavaa uutta ei olisikaan esillä, pidetään kuitenkin huoli siitä että yrityksen brändi pysyy mielessä.

Toisenlaisia elämyksiä tarjoavat sitten erillaiset kokkausnäytökset ja kilpailut. Kuten yllä Askon osastolla.

Kodinkonevalmistajat ovat tuoneet paikalle erilaisia keittiökuuluisuuksia, jotka sitten parhaansa mukaan yrittävät todistaa, että miten kätevästi kaikki sujuu ja herkkuja syntyy kuin itsestään.

Tai sitten kävijälle tarjotaan parranajoa perinteiseen malliin, kuten otsikkokuvassa Panasonic-parturissa. Samalla osastolla voi ajaa partansa myös itse sähkökoneella ja tutustua valmistajan tuotteisiin.

IFA:ssa on panostettu paljon siihen, että kävijät saavat myös näppituntumaa tuotteisiin.

Tyylikästä ääntä ilman piuhoja

Uusi Beosound Edge on langaton aktiivikaiutin, joka on minimalistisesta ulkomuodostaan huolimatta syönyt sisäänsä melkoisen määrän tekniikkaa. Kaiutin tukee AirPlay2, Chromecast ja Bluetooth -tekniikoita.

Äänen voimakkuutta voi ovelasti säätää kallistamalla kaiutinta. Tavallaan koko laite on siis kuin suuri äänenvoimakkuusnäppäin.

Aäntä kaiuttimesta lähti esittelyssä tuntuvasti messujen meluisassa ympäristössäkin. Tällä pystyy siis pelästyttämään varmasti myös naapurit.

Myyntiin kaiutin tulee lokakuussa, sen hinnaksi kerrotaan noin 3000 euroa.

Parisuhteen pelastus

Kuorsaava parisuhde on monella tapaa huono suhde. Kuorsauksen kiroihin on markkinoilla jos jonkilaista nenänipistintä ja aromisuihketta – puhumattakaan tohtorin järeimmistä toimenpiteistä itse melupesän kurkkuun.

Suomalainen Kempeleellä kotipaikkaansa pitävä QuietOn suunnittelee ja markkinoi vastamelukorvatulppia, joiden uusin tulokas on tarkoitettu nukkujalle takaamaan rauhalliset yöunet.

Tulpat ovat optimoitu kuorsaustaajuuksille, ja rakenteeltaan sellaiset, etteivät ne haittaa nukkumista. Näin vieressä nukkuvan katuporamainen pörinä häipyy lähes kuulumattomiin.

Messuilla esillä oli prototyyppi, mutta tulpat ovat jo ennakkotilattavissa, myynti alkaa lokakuussa.

QuietOn vastamelutulppien jo aiemmin myyntiin tulleet mallit ovat tarkoitettu matkakäyttöön, ja erikoismalli hammaslääkäreiden hoitohenkilökunnan korviin.

Tagit

IFA 2015

IFA2018

kulutuselektroniikka

Tiedetuubi Berliinin kulutuselektroniikkamessuilla

La, 09/01/2018 - 17:55 Jarmo Toivanen

Berliinissä on meneillään IFA-kulutuselektroniikkamessut. Kaikki tärkeimmät ja vähemmänkin tärkeät valmistajat esittelevät siellä uutuuksiaan, ja myös Tiedetuubi on tällä kerralla paikalla. Julkaisemme nyt ja lähipäivinä juttuja, jotka tuovat oman, toivottavasti muihin medioihin verrattuna hieman erilaisen näkemyksemme messujen härpäkkeisiin.

Ihmeteltävän sitkeästi isot messut pysyvät hengissä, kuten nämä Beriliinin kulutuselektroniikkamessut. Sadas messukerta ei ole ihan kaukana, sillä vuonna 2024 päästään sellaista ehkä juhlistamaan. Tänä vuonna paikalla on 1814 näytteilleasettajaa, kävijöitä oli viimeksi noin 250 000.

Messuilla on aikojen kuluessa julkistettu moni sellainen keksintö, joka ovat mullistaneet maailmaa, kuten C-kasetti tai CD-levy. Sitten on tietysti enemmän niitä, joista ei voi mainita mitään, koska kukaan ei niitä enää muista.

Berliinin 161 200 neliömetrin näyttelyhallit ovat siis taas täyttyneet tekniikan vempaimista. Kodinkoneet, hierontahärvelit ja automaattiset ikkunanpesulaitteet kilpailevat huomiosta yhdessä 8K OLED-televisioiden ja kukkapurkkeihin liitettävien bluetooth –antureiden kanssa, unohtamatta matkapuhelimia, pölynimureita tai robottikoiria.

Siis jokaiselle jotakin. Sulassa sovussa messuilla kiertävät niin koululaisryhmät kuin ikäihmiset sekä rasittuneen näköiset myyntimiehet, joiden päätehtävänä lienee pitää messuille rahdatut asiakkaansa tyytyväisinä ja varmistaa, että he edelleen saavat merkin X tuotteita kaupaksi.

Alla on ensimmäinen valikoimamme näistä tuotteista.

Kuulokkeet märkiin harrastuksiin

Sonyn langattomat WF-SP900 -kuulokkeet ovat vesitiiviit kahden metrin syvyyteen, mutta uintiretkelle on vähän hankala ottaa puhelinta mukaan. Apuun tulee kuulokkeissa oleva sisäinen 4 gigatavun muisti johon voi tallentaa musiikkikappaleet, joten puhelimen voi jättää uintiretken ajaksi rantapyyhkeen päälle varastettavaksi.

Kuulokkeita saa useamman värisenä ja toiminta-aika on langattomana kolmisen tuntia. Kotelossa olevalla akulla ladaten saa kuunteluaikaa noin 12 tuntia. Jos kuuntelee vain kuulokkeiden omaan muistiin tallennettua musiikkia, mainitut toiminta-ajat pitenevät 6 /21 tuntiin.

Mittaritikku liesitasoon

Tämän laitteen nähdessään päällimmäinen ajatus on "miksei tätä aiemmin ole jo näkynyt?"

AEG (Electrolux) esitteli mittaritikun, joka toimii induktio-liesitason kanssa. Langaton (ja paristoton) tikku laitetaan ruokaan jolloin liesitaso pitää tarkasti halutun lämpötilan.

SenseProksi nimetty järjestelmään kuuluu muitakin automaattisia toimintoja, mutta vaikka kodinkonevalmistajat kuinka väittävät automaation tekevän jokaisesta kotikokista Michelin-tason ruuanlaittajan, taitaa silti vielä lopputulokseen tarvita muutakin kuin automaattinen mittatikku.

Induktioltason sisin olemus

Oletko koskaan miettinyt, mitä siellä induktiotason sisällä on?

Kuvassa on Panasonicin liesitaso, ja kuten siitä näkyy, tässä mallissa on paljon kuparisia induktiokeloja. Määrä selittyy sillä, että kattilan voi sijoittaa nyt vapaasti tason päälle, eikä astian koollakaan ole niin suurta merkitystä. Oikea määrä induktiokeloja kytkeytyy automaattisesti käyttöön.

Vastaavia tasoja joissa on koko pinta käytettävissä keittotasona, on usealla muullakin valmistajalla.

Induktioliesitasot ovat yleistyneet vauhdilla, koska niiden valttina on tarkka ja nopea lämmönsäätö joka on verrattavissa kaasulieteen. Ne ovat myös turvallisia, sillä liesi ei kuumene ilman sopivaa metallista keittoastiaa.

Jonkin verran päänvaivaa aiheutuu sellaisista kattiloista ja pannuista jotka eivät ole optimaalisesti suunniteltu induktiolle. Vaikka kattilan pohjassa lukisi ”induction” saattaa magneettikenttään reagoiva alue olla paljon pohjaa pienempi. Silloin käyttäjä yleensä syyttää lieden valmistajaa eikä kattilaa.

Tagit

IFA 2015

IFA2018

kulutuselektroniikka

messut