elokuu 2019

Iso aukko Auringossa saa aikaan revontulia viikonloppuna

La, 08/31/2019 - 11:53 Jari Mäkinen
Aurinko SDO-satelliitin kuvaamana 31.8.2019

Aurinkoa ympäröivässä kuuman kaasun kehässä, koronassa, on parhaillaan iso, jotakuinkin maapallon suunnassa oleva aukko. Sen kautta ulos avaruuteen Auringosta purkautuu tavallista enemmän ja nopeammin sähköisesti varattuja hiukkasia, joiden odotetaan saavan aikaan kauniita revontulia nyt viikonloppuna. 

Todennäköisesti myös eteläisessä Suomessa nähdään revontulia taivaalla. Myös säätilanne näyttää lupaavalta, sillä taivas on todennäköisesti varsin pilvetön lähes koko maassa.

Tavallista voimakkaamman aurinkotuulen odotetaan saapuvan Maahan nyt lauantaina illansuussa. Jo nyt hiukkasvuota avaruudessa mittaavat satelliitit ovat havainneet lukemien nousevan, mutta varsinainen geomagneettinen myrsky alkanee vasta illalla.

Aurinkotuulen nopeus ylittänee 700 km/s ja sen tuloksena on heikko G1-luokan (tai mahdollisesti kohtalainen G2-luokan) magneettinen myrsky. Tätä kirjoitettaessa lauantaina puolelta päivin on aurinkotuulen nopeus jo 699 km/s ja protonitiheys 4,8 protonia kuutiosenttimetrissä.

Ilmatieteen laitoksen avaruussääennuste toteaakin, että "viikonloppuna on hyvä mahdollisuus nähdä revontulia suuressa osassa Suomea, ehkä jopa koko maassa".

Jo viime yönä revontulia nähtiin eteläisessäkin osassa maata, joten tästä on hyvä kiriä paremmaksi.

Myös sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kannattaa katsella taivaalle – todennäköisyys revontulten näkymiseen silloinkin on kohtalainen.

Ensi yö on sopiva taivaan tarkkailuun myös siksi, että tänään vietetään Suomen luonnon päivää ja sen tiimoilta kehotetaan mahdollisimman monia viettämään ensi yö taivasalla. Mikäpä olisi parempaa tekemistä teltan kanssa luonnon helmassa ollessa kuin on revontulten ihailu!

Blogi: Kaukomatkalle maata pitkin vai avaruuden kautta koukaten?

Su, 08/25/2019 - 17:18 Jari Mäkinen
Eräs mahdollisuus ympäristöystävälliseksi, supernopeaksi matkustajakoneeksi. Kuva: Reaction Engines.

Viime aikoina monissa tiedotusvälineissä on ollut juttuja siitä, miten esimerkiksi Pattayan rannalle voisi matkustaa maata pitkin. 

Taustalla tässä on luonnollisestikin se, että lentomatkustaminen tuottaa runsaasti päästöjä, ja korkeuksissa päästöjen vaikutus on suurempi kuin täällä alempana. Lisäksi lentokoneiden usein jälkeensä jättämät tiivistymisvanat ovat kuin ylimääräisiä pilviä, jotka vaikuttavat Maan säteilybalanssiin.

Matkustaminen joka puolelle maapalloa on toki mahdollista ilman lentämistä, mutta siihen menee aikaa. Lisäksi maanpäällisetkin menopelit tuottavat päästöjä. Etenkin laivat ovat yllättävän saastuttavia, joten hyvää tarkoittava yritys vähentää päästöjä saattaakin tuottaa niitä lopulta lentämistä enemmän.

Monissa taannoisissa jutuissa on siksi pohdittu tapoja, joilla maanpäällisestä matkaamisesta saisi nopeampaa ja kätevämpää. 

Itse tosin antaisin mielikuvituksen lentää myös sen suhteen, miten matkaaminen ilmojen halki voisi tapahtua jopa nykyistä vauhdikkaammin ja ympäristöystävällisemmin avaruustekniikan avulla.

*

Karkeasti arvioiden yksi tietoliikennesatelliitin laukaisu avaruuteen vastaa hiilidioksidipäästöinä kuutta lentoa Atlantin yli liikennelentokoneella. Tämä on kuitenkin melkoinen yleistys, koska raketit käyttävät hyvin erilaisia polttoaineita, ja raketteja on eri kokoisia sekä niiden lennot ovat erilaisia.

Tyypillisesti raketeissa käytetään nykyisin ajoaineina kerosiinia ja nestehappea, jotka palaessaan tuottavat hiilidioksidia ja vesihöyryä. Usein raketeissa käytetään myös kiinteää polttoainetta, muovimaista mössöä, missä on paljon alumiinia. Tästä palaessa tulevat pienet alumiinihiukkaset sekä musta hiili ovat varsin ikäviä aineita, etenkin kun ne pääsevät yläilmakehään. Oheistuotteena on myös vetykloridia, joka etenkin suoraan otsonikerrokseen vapautettuna tuhoaa tehokkaasti otsonia.

Muutamissa venäläisten ja kiinalaisten raketeissa käytetään myös varsin haitallisia hydratsiiniyhdisteitä polttoaineena ja typpitetraoksidia hapettimena. Hydratsiinit ovat itsessään haitallisia, mutta pakokaasut ovat myös hyvin ikäviä: ne tuhoavat otsonia ja niissä on suuria määriä typen oksideja.

Näistä, kuten alumiinipitoisista kiinteistä rakettipolttoaineistakin, pitäisi päästä pikaisesti eroon.

Sen sijaan nestemäistä vetyä ja happea käyttävät raketit jättävät jälkeensä ainoastaan vesihöyryä, joten näiden ympäristövaikutukset jäävät pilvimäiseen pakokaasuvanaan. Ympäristön kannalta tällaiset raketit ovatkin kaikkein parhaimpia, etenkin kun lento ilmakehän tiiviimpien osien läpi kestää vain minuutteja ja olennainen osa päästöistä tapahtuu käytännössä ilmakehän ulkopuolella. Sieltä suuri osa kaasuista häipyy myös ulos avaruuteen ja edelleen aurinkotuulen puhaltamana planeettainväliseen avaruuteen.

Siellä näistä avaruuden mittakaavassa äärimmäisen pienistä päästöistämme ei ole mitään haittaa.

*

Nykyraketeista ei kuitenkaan ole hyötyä, kun mietitään käteviä tapoja lentää lomalle Thaimaahan tai työmatkalle Argentiinaan. 

Sen sijaan on helppoa kuvitella avaruuslentokone, joka käyttäisi vetyä ja happea. Se nousisi ilmaan nykyisen kaltaisen lentokoneen tapaan, mutta sen sijaan että kone jäisi lentämään juuri stratosfääriin alapuolelle, se kipuaisi nopeasti avaruuden puolelle. Siellä se lentäisi joko laajassa heittoliikkeessä tai matalalle kiertoradalle nousten vaikkapa toiselle puolelle planeettaa.

Matka-aika olisi kolmisen varttia Suomesta Australiaan tai puolisen tuntia New Yorkista Helsinkiin; ilmakehään tästä matkasta jäisi jätteeksi vain hieman vesihöyryä.

Jos vety ja happi tehtäisiin vedestä aurinko- tai tuulivoimalla saadusta sähköstä, olisi lento niin ympäristöystävällinen kuin kuvitella saattaa. 

Mahdollinen jatkolento määränpäässä tehtäisiin lentokoneella, missä potkureita tai puhaltimia pyörittävät sähkömoottorit. Pitkiin lentomatkoihin sähkölentokoneet eivät kykene ennen kuin lentoliikenteeseen sopivien sähkömoottorien ja akkujen kehitys ottaa huiman askeleen eteenpäin.

Avaruuslentokoneet voisivat olla mahdollisia jo nyt, jos vain haluamme. Jo toisen maailmansodan tiimellyksessä Eugen Sängerhahmotteli rakettilentokonetta, joka olisi voinut lentää supernopeasti Saksasta New Yorkiin ilmakehän yläosissa pomppien. Tuo laite oli pieni pommikone, ”orbitaalipommittaja”, mutta sen pohjalta olisi jo voitu tehdä matkustajakäyttöön sopiva alus.

Sittemmin samankaltaisia avaruuslentokoneita on suunniteltu moniakin, mutta hankkeita ei ole viety loppuun saakka; vaikka periaatteellisia ongelmia ei juuri ole, vaatisi avaruuslentokoneen tekeminen uusia ratkaisuita moottoreihin, aerodynamiikkaan, rakenteisiin ja moneen muuhun. Kaikki haaveet ovat kariutuneet rahaan, ei osaamisen tai ideoiden puutteeseen. 

Voisi myös sanoa, että tärkein syy on ollut kunnianhimon ja poliittisen tahtotilan puute. Jos tätä olisi haluttu edes vähän niin paljon kuin lennättää ihminen Kuun pinnalle 60-luvulla, olisivat (ympäristöystävälliset?) avaruuslentokoneet jo totta.

Juuri nyt kiinnostavin avaruuslentokonehahmotelma on Skylon. Kyseessä on brittiyritys Reaction Enginesin visio, missä olennaisessa osassa on yhtiön kehittämä uudenlainen rakettimoottori. Ilmakehässä lennettäessä tämä Sabre -niminen moottori käyttää hapettimena ilmasta erityisen jäähdytyslaitteen ja ahtimen sekasikiön avulla saatavaa happea, mutta avaruudessa sekä ilman ollessa hyvin ohutta korkealla käyttää moottori mukana tankissa olevaa nestehappea. 

Sabre-moottori ja sen osat

Moottori siis ratkaisisi perinteisen avaruuslentokoneiden ongelman, eli sen, että mukana pitäisi periaatteessa olla suihkumoottorit malttakaa ja hitaasti lentämistä varten, patoputkimoottorit korkealla ja nopeasti lentämiseen sekä rakettimoottorit avaruudessa lentämistä varten. 

Sabre toimisi siis kaikilla kolmella korkeus- ja nopeusalueella, ja olisi siten erittäin sopiva avaruuslentokoneeseen. Moottoreita pitäisi olla useita, mutta yksi moottorityyppi riittäisi.

Koska moottori on erittäin lupaava, on Reaction Engines saanut rahoitusta muun muassa brittihallitukselta, Euroopan unionilta ja Euroopan avaruujärjestöltä. Myös lentokoneenmoottoreita valmistava Rolls-Royce rahoittaa koemoottorin tekemistä. 

Sabre ei ole siis vielä toiminut, mutta sen olennaisinta osaa on jo testattu. Kyseessä on suuritehoinen jäähdytin, joka pystyy viilentämään (ja samalla ahtamaan) ilmaa todella nopeasti siten, että ilmaa voidaan käyttää rakettimoottorissa. Ilmakehässä lentäessään moottori siis käyttää ilmassa olevaa happea, ja vasta korkealla lennettäessä se alkaa käyttää nestehappea. Nykyiset raketithan lähtevät lentoon kaikki tarvitsemansa happi mukana, mikä tekee niistä ”turhan” painavia.

Mikäli moottori toimii suunnitellusti, on avaruuslentokoneen tai mannertenvälisiin supernopeisiin lentoihin sopivan liikennelentokoneen tekeminen seuraava vaihe. Yhtiö onkin tehnyt tällaisesta useita luonnoksia, ja yksi niistä on otsikkokuvassa. Brittihenkeen kone on tietysti väritetty Union Jackin väreihin.

Tämä (otsikkokuvassa oleva) versio ei ole ihan täysiverinen avaruuslentokone, vaan hypersooninen matkustajakone, joka lentäisi nimensä mukaisesti moninkertaisella äänen nopeudella erittäin korkealla – kenties noin kuusinkertaisella äänen nopeudella yli 20 kilometrin korkeudessa. Alla on sen sijaan kuva Skylon-avaruuslentokoneen hahmotelmasta.

Skylon

Samaan aikaan Yhdysvalloissa ollaan tekemässä rakettia, joka saattaa olla lopulta ensimmäinen pitkien lentomatkojen kulkupeli. SpaceX:n Starship (kuva yllä) on yhtiön seuraava iso hanke, ja vaikka sen tärkein tehtävä tulee olemaan rahtien kuljettaminen avaruuteen, kaavaillaan siitä myös matkustajaversiota mannertenväliseen liikenteeseen. Kyytiin mahtuu kenties jopa sata ihmistä, mutta edes silloin tästä aluksesta ei olisi vielä nykyisenkaltaisen lentoliikenteen korvaajaksi.

Jos raketti toimii ja se aloittaa myös maanpäällisen liikennöinnin, olisi se tarkoitettu vain rikkaille liikematkustajille tai muuten kiireisille sekä (turhan)tärkeille henkilöille, jotka eivät pelkää varsin rajua kyytiä.

Starshipin prototyypin koelennot on tarkoitus aloittaa nyt elokuun lopussa, joten tässä suhteessa eletään kiinnostavia aikoja.

Ympäristön kannalta Starship ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin vedyllä toimivat raketit, koska se käyttää polttoaineena metaania. Palotuloksena on siis hiilidioksidia, ja sitä syntyy todennäköisesti enemmän kuin alussa mainituilla kuudella nykyisellä mannertenvälisellä lennolla. Starshipin ympäristövaikutuksia täytyy tutkia muutenkin vielä tarkasti, etenkin jos (ja kun?) lentoja aletaan aikanaan tehdä päivittäin, kenties enemmänkin.

Voi kuitenkin olla, että Starship osaltaan avaa silmät uusiin liikenneratkaisuihin, ja sen jälkeen muiden, myös ympäristön kannalta paljon parempien laitteiden kehittäminen pääsee vauhtiin. 

Joka tapauksessa ympäristöystävällistä liikennettä pohdittaessa kannattaa katsoa myös eteen- ja ylöspäin, eikä vain turvautua perinteisiin ratkaisuihin tai päättää jäädä ainoastaan kököttämään kotiin. 

Starship nousemassa avaruuteen

Juttu on julkaistu myös Ursan Avaruustuubi-blogissa.

Tiedettä taiteiden yössä 15.8.2019 - tässä menovinkit

Ke, 08/14/2019 - 22:32 Toimitus
Taiteiden yön tunnus

Helsingissä vietetään torstaina illalla 15.8. 2019 Taiteiden yötä. Kyseessä on jo 30. kerta, kun tätä jo klassikoksi muodostunutta tapahtumaa järjestetään.

Mukana on myös perinteiseen tapaan tiedettä ja tekniikkaa, sekä kaikenlaista siltä väliltä: tieteen ja taiteen voi yhdistää monella tavalla, muun muassa miekkailijoita piirtämällä, avaruuden ihmeitä ihastelemalla tai musiikkia kuuntelemalla.

Tai kuplien tai Legojen avulla uutta oppien, vekottimia vaikkapa tehden.

Tässä vinkkimme tapahtumista:

Tässä muutamia tärppejä Taiteiden yön tiedetarjonnasta:

(Kaikki tilaisuudet ovat ilmaisia)

klo 15-17: Kuplien yö

Jättiläissaippuakuplat leijuvat Esplanadin puistossa, kun Aalto-yliopisto Junior tuo suositun työpajansa Taiteiden Yöhön. Tule kokeilemaan kuinka suureksi kuplat voivat kasvaa Aalto Juniorin maineikkaalla saippuakuplareseptillä.

Tapahtuma Taiteiden yön verkkosivuilla

klo 17-20: Vekottimien yö

Vekotinverstaan ( Kaapelitehtaan 3. kerros) Vekottimien yössä voit tulla tutustumaan Vekotinverstaan toimintaan, joka on pääasiassa erilaisten IoT-laitteiden rakentelua. Pääset myös tutustumaan koululaisille ja opiskelijoille suunnattuun Micro:bit-kehitysalustaan, jolla voi kokeilla omien IoT-vekottimien ohjelmointia. Ota Windows- tai Mac-läppäri mukaan, jos haluat kokeilla sitä itse. (Ja vähintään yksi vanhempi, jos olet kovin nuori.)

Tapahtuma Taiteden yön verkkosivuilla

klo 12-20: Helsingin Observatorion Taiteiden yö

Heittäydy Helsingin observatorion tähtitieteen yleisökeskuksen näyttelyssä talon vaiheisiin ja avaruuden ihmeisiin! Planetaariotilassa pääset kokemaan Walter Sallisen ja Alexander Salvesenin ensimmäisen yhteisen audiovisuaalisen veistoksen Analemma I.

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/605106826641704/

klo 17-19 Kirjallinen Taiteiden yö Tiedekulmassa

klo 17 Mikko Pyhälä: Kun yö saapuu Venezuelaan

Monessa Etelä-Amerikan maassa suurlähettiläänä työskennellyt Pyhälä kertoo uuden kirjansa kautta Venezuelan kuulumisista. Saamme katsauksen myös muihin muuttuviin eteläamerikkalaisiin valtarakenteisiin kuten Brasilian nykyhallintoon.

Iida Simes Voima-lehdestä haastattelee.

Kirjan on kustantanut Siltala ja ohjelmaa järjestämässä ovat Rosebud Books ja Voima-lehti

klo 17.30 Jari Tamminen & Häiriköt-päämaja: Nauti tyhjyydestä – ja muita vastamainoksia

Uutuuskirja, joka avaa vastamainosten – ja miksei mainostenkin – logiikkaa.

Jari Tamminen ja tutkijat keskustelevat.

Julkinen tila vilkkuu mainosten valoja ja media pursuu niiden seireenin laulua. Mainokset määrittävät sen, mitä kulutamme, kuinka elämme ja millaisen identiteetin rakennamme itsellemme. Vastamainosten avulla voimme hahmottaa yhteiskuntaamme hieman paremmin ja kannustaa mainostajia dialogiin.

Kirjan on kustantanut Into.

klo 18–18.45 Voima 20 vuotta: Median rooli yhteiskunnan vastakkainasetteluissa.

Entä tuottavatko journalistit itse vastakkainasetteluja tai syventävät jo olemassaolevia kuiluja? Miten asiat ovat Voiman parin vuosikymmenen olemassaolon aikana muuttuneet?

Päätoimittaja Jarkko Kumpulainen ja Voiman perustaja, kustannuspäällikkö Tuomas Rantanen keskustelevat journalistien ja alan tieteentekijöiden kanssa.

Tapahtuma Taiteiden yön verkkosivuilla

Tapahtuma Facebookissa

klo 16.30-19.30: Piirustussalin Taiteiden yö: piirrä miekkailijoita!

Piirustussali, Porthanian 7. kerros klo 16:30–19:30

Mitä ihmeen yhteytä on piirtämisellä, miekkailulla ja yliopistolla? Sekä piirtäminen että miekkailu ovat kuuluneet yliopiston opetusohjelmaan aina perustamisvuodesta 1640 lähtien, koska tuolloin katsottiin, että jokaisen sivistyneen ihmisen kun tuli osata nämä perustaidot.

C. L. Engelin suunnittelemaan yliopiston päärakennukseen kuuluivat alkujaan myös matalat harjoitussalirakennukset, joissa Miekkailusali ja Piirustussali sijaitsivat rinnakkain. Miekkailun perinteitä Helsingin yliopistossa jatkaa Helsingin Ylioppilasmiekkailijat. Taiteiden yönä Piirustussali saakin vieraakseen entisiä naapureita, kun croquis-illan malleina toimivat Ylioppilasmiekkailijoiden jäsenet!

Taiteiden yön croquis-ilta toimii non-stop-periaatteella. Opettajana Helsingin yliopiston piirustusmestari Vappu Rossi. Välineitä voit lainata Piirustussalilta. Aikaisempaa kokemusta croquis-piirtämisestä (tai miekkailusta) ei tarvita.

Tapahtuma Taiteiden yön verkkosivuilla

Tapahtuma Facebookissa

klo 17.30-18.30 Taiteiden yön kävelykierros Kasvitieteellisessä puutarhassa

Taidehistorialliset kävelykierrokset juhlistaa 30-vuotiasta Taiteiden yötä kierroksella Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa! Kierroksella puutarhaa tarkastellaan puutarha- ja maisema-arkkitehtuurin näkökulmasta. Yliopiston luottoarkkitehti Gustaf Nyström suunnitteli puutarhaan muun muassa Palmusalin ja Kasvimuseon.

Kierroksella tutustutaan lisäksi tarkemmin puutarhassa 30.8. asti esillä olevaan Teemu Lehmusruusun ja työryhmän Maatuu uinuu henkii -teokseen. Lehmusruusun ympäristö- ja mediataideteos koostuu viidestä käsin muotoillusta lasisesta mittauskammiosta, maaperästä, valikoiduista kasveista ja omasta aurinkovoimalastaan.

Teos mittaa tasa- ja puolitunnein maaperän hengityksen ja kasvien yhteyttämisen muodostaman hiilidioksiditaseen. Kammiot soivat ja valaistuvat mittauksen ajan kulloinkin vallitsevan CO2-tilanteen ohjaamana. Alueelle istutetut kasvit muodostavat biodiversiteettiä ja maaperän toimintaa tukevan kokonaisuuden. Kasvukauden mittaan maaperän ja kasvien vuorovaikutuksessa hiilidioksidikierto muuttuu ja näin ollen myös teos on aina dynaamisessa tilassa.

Kierros alkaa kasvitieteellisen puutarhan sisäänkäynniltä, Kaisaniemenranta 2.

Kierros on osa Taidehistoriallisia kävelykierroksia, joita järjestetään Helsingin yliopiston kampuksilla. Oppaina toimivat taidehistorian opiskelijat. Kierrokset ovat kaikille avoimia, eikä niille tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Tapahtuma Facebookissa

klo 18.30-21 Taiteiden yö Kansalliskirjastossa

Klo 19.00 – 19.45, Kupolisali. Jaakko Tahkokallio esittelee A.E. Nordenskiöldin karttakokoelmaa.

Tule ihastelemaan karttakokoelmaa erikoiskokoelmien asiantuntija Jaakko Tahkokallion opastuksella.

Tutkija ja löytöretkeilijä Adolf Erik Nordenskiöld (1832-1901) kokosi 1800-luvun lopulla karttojen, maantieteellisen kirjallisuuden ja matkakertomusten harvinaiskirjakokoelman. Kokoelma on liitetty vuonna 1997 UNESCOn Memory of the World -rekisteriin. Nordenskiöldin kokoelma luo kuvan länsimaisen maantieteellisen tietämyksen kasvusta.

Klo 19.00 – 21.00, Rotunda. Asiantuntijat kertovat Kansalliskirjaston palveluista ja näyttelyistä.

Asiantuntijoiltamme voi tulla kysymään kaikesta kirjaston toimintaan liittyvästä.

Klo 19.00 – 21.00, Agricola-huone. Retropelailua.

Tutustu Nopista bitteihin-näyttelyn lomassa vanhoista lautapeleistä tehtyihin suurennoksiin tai kotimikropeleihin.

Klo 20.00 – 20.20, Kupolisali. Philomela-kuoro esittää teoksen "Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä".

Teoksen on säveltänyt Anna-Mari Kähärä Minna Canthin teksteihin. Koreografiasta vastaa Sonya Lindfors ja kuoroa johtaa Marjukka Riihimäki.

Klo 19.00 – 21.00, kirjaston sisäpiha. Yhteislaulua Ajopuut -yhtyeen säestyksellä.

Tervetuloa mukaan laulamaan Eteläsalin vieressä sijaitsevalle pihalla.

Kupolisaliin mahtuu noin 100 henkilöä.

Tapahtuma Taiteiden yön verkkosivuilla

klo 19-22 Bändi-ilta Taiteiden yönä

Taiteiden yönä Tiedekulman Stagelle nousee viisi kovan tason bändiä, joista jokaisessa vähintään yksi jäsen on Helsingin yliopiston nykyinen opiskelija, tutkija tai henkilökuntaa.

Yhtyeiden omintakeiset tyylit luovat yhdessä monipuolisen kokonaisuuden, josta jokaiselle löytyy uutta kiinnostavaa musiikkia.

Illan ohjelma:

West Metro - 19:15
West Metro perustettiin länsimetron kanssa samoihin aikoihin vuonna 2017. Bändin musiikissa on kuultavissa viitteitä melodisen rockin menneistä ja nykyisistä tulevaisuuksista.

Felic - 19:50
Pääkaupunkiseutulainen Felic soittaa menevää ja sovituksellisesti monipuolista riffirikasta modernia rokkia. Bändi julkaisi debyytti- EP:n 'Gone Off The Earth' vuoden alussa ja työstää parhaillaan uutta materiaalia.

Dima & The Surveyors - 21:00
Dima & The Surveyors soittaa rautaisella otteella 70-luvun tunnelmiin pohjautuvaa rockia. Bändin autenttinen tyyli ja saundimaailma nostattaa tunnelman kattoon ensisoinnuista lähtien.

Epsilons - 21:35
Tuore sekstetti Epsilons soittaa mukaansa tempaisevaa, suomenkielistä rytmimusiikkia rock- soul- ja jazz-vaikutteilla ja puhaltimilla höystettynä.

Tapahtuma Facebookissa

klo 17-21: Arkki-LEGO -kaupunkityöpaja

Kaapelitehtaan Pannuhallissa voi visioida ja rakentaa fantasiakaupunkia eri mittakaavoissa! Non-stop työpaja soveltuu kaikille arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta (ja Legoista!) pitäville ikään katsomatta.

Työpajassa rakennetaan yhteistä unelmien kaupunkia, jossa yksilölliset talot muodostavat yhdessä jännittävän kokonaisuuden.

Käytössä on 40 000 valkoista legopalikkaa, joten vain tehdassalin katto ja aika on rajana! Työpaja toimii non stop -periaatteella. Yhdeksältä paljastuu minkälainen kaupunki rakentui!

Tapahtuma Taiteiden yön verkkosivuilla

(Juttu perustuu Helsingin yliopiston tiedotteeseen, jota on laajennettu muilla tapahtumilla)

Iceyen satelliitti nappasi supertarkan tutkakuvan

Pe, 08/09/2019 - 15:00 Jari Mäkinen
Port Harcourtin satamaa Iceyen tutkakuvassa

Tämä on tutkakuva Nigeriassa olevan Port Harcourtin satamasta. Siinä ei ole muuten mitään erityistä, paitsi että sen on ottanut ison matkalaukun kokoinen satelliitti ja kuvan tarkkuus on huima. Siinä näkyy vain hieman yli puoli metriä kooltaan olevia yksityiskohtia.

Tarkalleen ottaen kuvan resoluutio on 0,55 metriä ja kuvaa on käsitelty. Kyseessä on joka tapauksessa ensimmäinen mikrosatelliitin ottama tutkakuva, missä on havaittavissa alle metrin olevia kohteita.

Suomalainen Iceye on kehittänyt pieniä tutkasatelliitteja vuodesta 2014 alkaen ja se laukaisi ensimmäisen satelliittinsa tammikuussa 2018. Sen jälkeen yhtiö on lähettänyt kolme satelliittia lisää, joista kaksi nyt heinäkuussa 2019. 

Tutkasatelliitti pystyy havaitsemaan Maan pintaa ja siinä olevia kohteita myös pilvien läpi ja yöllä. Iceyen kehittämällä tekniikalla voi pieni ja edullinen satelliittikin pystyä tekemään laadukkaita havaintoja – sellaisia, joihin on tarvittu aiemmin suurikokoinen satelliitti.

Koska satelliitit ovat edullisia, voidaan liitä lähettää avaruuteen enemmän. Yhtiön tarkoituksena onkin rakentaa satelliittiverkosto, jolloin niillä voisi tehdä havaintoja hyvinkin nopeasti halutulta alueelta. Vaikka elokuvissa Maan pinnalta saadaan havaintoja melkein mistä vain milloin vain, käytännössä havaintoja voidaan tehdä vain silloin, kun satelliitti lentää radallaan halutun paikan yli. Nyt ylilentoa voidaan joutua odottamaan pahimmillaan pari päivääkin, mutta vastaisuudessa satelliittien suurempi määrä pudottaa viiveen parhaimmillaan muutamaan kymmeneen minuuttiin.

Esimerkiksi onnettomuustilanteissa tästä on apua, koska ajantasaisia satelliittikuvia on saatavissa nopeasti. Ei ihme, että myös viranomaiset ovat kiinnostuneita Iceyen kuvista. Eikä ole ihme, että myös muut yhtiön ovat kehittämässä satelliittiparvia, jotka voivat tarkkailla maapalloa niin tutkan kuin näkyvän valon alueella toimivin kameroin.

Sentinel-2 vs. Iceye

Tänään julkistettu kuva verrattuna samaan aikaan otettuun Sentinel-2 -satelliitin ottamaan vakoluvaan. Kuvien tarkkuus on lähes yhtä hyvä. Sentinel-2:n massa on yli kymmenen kertaa suurempi kuin Iceyen satelliittien.


Nyt julkistetussa kuvassa satelliitin kykyjä pusketaan paremmiksi siten, että satelliitti kohdentaa normaalitoimintaan verrattuna suuremman energian pienemmälle alueelle pitemmäksi ajaksi. Näin tältä pieneltä alueelta saadaan enemmän tietoa, jolloin kuvan käsittely myöhemmin on helpompaa. 

Kuvaa oikealla tavalla käsiteltäessä siitä voidaan puristaa enemmän yksityiskohtia, ja siksi tässäkin kuvassa on päästy huikeaan 0,55 metrin resoluutioon. Periaatteessa kuvista voi siis havaita jopa laivan kannella olevan jääkaapin.

Monet Iceyen asiakkaat kaipaavat juuri merenkulkuun liittyviä tietoja. Kuvien avulla voidaan nyt esimerkiksi yksilöidä paremmin kuvissa näkyviä aluksia ja seurata niiden liikkeitä.

Iceye X-2 -satelliitti

Iceye X-2 -satelliitti

Pikkuraketit varastivat shown satelliittikonfrenssissa

Helikopteri vaanii rakettia (uudelleenkäytettävä Electron havainnekuvassa)

Tällä viikolla pidettiin Loganissa, Salt Lake Cityn pohjoispuolella Utahissa jännittävä kokous: Small Satellite Conference. En ollut paikalla kokouksessa, mutta luonnollisesti seurasin sitä etänä varsin aktiivisesti – onneksi tällaiset tapahtumat näkyvät nykyisin erittäin hyvin netissäkin!

Nimensä mukaisesti tapahtuma keskittyy pieniin satelliitteihin, ja siellä onkin vuosien saatossa voinut todeta kuinka mikro- ja nanosatelliitit, Cubesatit ja nyttemmin myös pikosatelliitit ovat kehittyneet. 

Pienet satelliitit ovat tulleet paremmiksi ja kyvykkäämmiksi, ja samalla monia isompia satelliitteja on voitu korvata pienempikokoisilla. Hyvä esimerkki tästä on kotimainen Iceye, jonka matkalaukun kokoiset satelliitit tekevät lähes samaa kuin paljon suuremmat ja kalliimmat laitteet.

Tänä vuonna kuitenkin kaikkein kiinnostavinta oli kuitenkin näitä pieniä satelliitteja avaruuteen kuljettavien rakettien uutiset. Pinnan alla kuplinut avaruuteen pääsyn vallankumous alkaa vähitellen konkretisoitua.

Olen itse asiassa tässä blogissa kertonut suhteettoman paljon raketeista ja laukaisuista, mutta toisaalta tällä saralla eletään juuri nyt erittäin kiinnostavia aikoja. SpaceX on osoittanut kaikille vastaan vänkääjillekin, että uudelleenkäytettävät raketit eivät ole vain mahdollisia, vaan myös taloudellisesti kannattavia. Ensimmäinen uuden sukupolven pieni kantoraketti, Rocket Lab -yhtiön Electron on tullut jo käyttöön; raketin kahdeksas laukaisu tapahtuu ihan kohta.

Yksi pikkusatelliittikokouksesta kiirineistä kiinnostavista uutisista liittyy juuri Electroniin. Alun perin raketti suunniteltiin kertakäyttöiseksi, mutta yhtiön perustaja Peter Beck kertoi muuttaneensa tässä mielipidettään. "Olen sanonut julkisesti useampaankin kertaan, että emme tule uudelleenkäyttämään rakettejamme, koska se on liian hankalaa. Valitettavasti joudun huomaan kuitenkin olevani tilanteessa, missä minun pitää syödä hattuni."

Sana "valitettavasti" ei tässä ole tietenkään huono asia, sillä uudelleenkäytettävyydestä on todennäköisesti tulossa vähitellen hyväksytty ja itsestäänselvä asia. Satelliitteja laukaisevat asiakkaatkaan eivät suhtaudu siihen enää kriittisesti, mistä kiitos menee tietysti SpaceX:lle ja sen jo useampaan kertaan uudelleenkäytetyille raketeille. Se, että raketti on lentänyt jo kerran aikaisemmin, on pian haluttu asia, koska laite on silloin jo osoittanut kerran toimineensa kunnolla. Ne, jotka suostuvat lentämään tuliterällä raketilla, saavat pian alennusta.

Rocket Labin ideana on napata avaruudesta takaisin putoavat rakettiensa ensimmäiset vaiheet kiinni helikopterilla. Ne eivät siis laskeutuisi alas SpaceX:n rakettien tapaan, vaan käyttävät laskuvarjoa, mistä roikkuvaan köyteen on helikopterista roikkuvalla koukulla helppo napata kiinni. Electron on paljon pienempi raketti kuin Falcon 9, joten tämä onnistuu helposti. Eikä kyseessä ole ensimmäinen kerta, kun laskuvarjolla putoavia kappaleita ongitaan kopterilla. Suurin hankaluus varmastikin tulee olemaan rakettivaiheen muuttamisen sellaiseksi, että se kestää hyvin ilmakehän kitkakuumennuksen paluun aikana.

Toinen pikkurakettiuutinen tulee Electronin kilpailijalta, amerikkalaiselta Vectorilta. Vector on jotakuinkin saman kokoinen raketti, mutta sen kehittämisen kanssa on ollut ongelmia. Vuodeksi 2018 suunniteltu ensilento on myöhästynyt ja myöhästynyt, vaikka kaksi ensimmäistä koelentoa (ei avaruuteen) vuonna 2017 onnistuivat.

Nyt yhtiö sai kuitenkin piristysruiskeen, kun Yhdysvaltain ilmavoimat ilmoitti tilaavansa yhtiöltä laukaisun pikkusatelliiteilleen. Vectorilla on jo muutamia kaupallisia asiakkaita, mutta tilaus sotilailta on varsin huojentava yhtiölle. Vastaavanlainen tilaus auttoi aikanaan myös SpaceX:n jaloilleen.

Vector-H:n toinen vaihe matkalla avaruuteen satelliitit mukanaan. Havainnekuva.

Vector tarjoaa kahta versiota raketeistaan: 80-kiloisen kuorman laukaisevaa, 12 metriä korkeaa Vector-R -rakettia ja voimakkaampaa, lähes 20-metristä Vector-H -rakettia, joka voi laukaista lähes 300 kg avaruuteen. Laukaisuita yhtiö haaveilee tekevänsä noin sata vuodessa Alaskan etelärannalla olevalta Kodiakin saarelta ja myöhemmin muualtakin. 

  • VÄLIHUOMAUTUS / LISÄYS: Piristysruiste ei auttanut ainakaan lyhyellä tähtäimellä, sillä Vector ilmoitti heti konferenssin jälkeen keskeyttävänsä toimintansa toistaiseksi ja vaihtavansa toimitusjohtajaa. Uuden johtajan tärkein tehtävä on löytää lisää rahoitusta. Toivottavasti pääsevät eteenpäin!

Rocket Labs aikoo kiriä puolestaan lähivuosina jo 120 vuotuisen laukaisun tahtiin 17 metriä korkealla ja 220-kilogramman kuorman kuljettavalla Electronillaan.

Kenties jännittävin pikkurakettiuutinen koskee kuitenkin skotlantilaista Orbex-yhtiötä. Yhtiö nimittäin aikoo laukaista rakettejaan Skotlannin ylämailta vuodesta 2022 alkaen. Orbex julkisti pikkusatelliittikonferenssissa kaksikin asiakasta: brittiläinen In-Space Missions ja hollantilainen Innovative Space Logistics.

In-Space Missions on nuori avaruusyhtiö, jonka tärkein tuote on nimeltään Faraday. Kyseessä on kimppakyyti, eli konkreettisesti  eräänlainen häkkyrä, johon voidaan kiinnittää useita erilaisia ja -kokoisia pikkusatelliitteja. Tällaisia yrittäjiä on nykyisin varsin paljon, sillä nanosatelliitteja laukaistaan runsaasti ja kysyntää sellaisten saamiseen taivaalle on vielä enemmän. Suomi 100 -satelliitti käytti tämänkaltaista kimppakyytiä viime joulukuussa, mutta silloin rakettina oli suuri Falcon 9. Se, että yhteislaukaisuita voi tehdä pienellä, ketterällä ja edullisella raketilla Euroopasta, on suuri askel eteenpäin.

Faraday lentää toivottavasti jo ennen vuotta 2022, mutta nyt tehdyn sopimuksen mukaisesti Faraday-2b laukaistaan tuolloin Orbexin raketilla Skotlannista. Mukaan mahtuu yhtiön mukaan 45 kilogramman edestä pikkusatelliitteja.

Orbexin toinen asiakas on suomalaisille tuttu. Innovative Space Logistics on hoitanut Aalto-yliopiston kaikkien kolmen satelliitin laukaisujärjestelyt. Se tekee siis samaa kuin 
In-Space Missions (ja monet muut saman liikeidean keksineet yhtiöt), mutta hollantilaiset ovat olleet alalla jo pitkään. ISL on auttanut jo yli 350 satelliittia taivaalle. Nyt he solmivat pitempiaikaisen sopimuksen Orbexin kanssa, ja aikomuksena on yksinkertaisesti lähettää satelliitteja näppärästi täältä kotikulmilta ja taas aikaisempaa edullisemmin.

Mitä edullisuuteen tulee, niin siihen liittyen SpaceX ilmoitti konferenssissa myös aloittavansa itse kimppakyytien järjestämisen. Tähän mennessä sen asiakkaat ovat keränneet satelliitit ja tehneet laitteen, jonka avulla satelliitit voidaan laittaa isoon rakettiin ja vapauttaa oikeassa järjestyksessä kiertoradalla. Nyt SpaceX aikoo tehdä tämän itse, ja samalla se heitti pöytään markkinoiden halvimmat hinnat: kilogramman lähettäminen maksaa nyt listahintojen mukaisesti noin 13 000 euroa.

Ja tämä on vasta alkua. SpaceX kertoo 24. elokuuta uusia uutisia Super Heavy -raketistaan. Nähtävästi se koetetaan saada käyttöön varsin nopeasti. Sen myötä hinnasta saadaan kenties jopa yksi nolla pois.

Pian mennään Skotlannista avaruuteen – mistä ja miksi?

Kaksi skottiyhtiötä on ilmoittanut aloittavansa satelliittien laukaisun avaruuteen. Orbex aikoo aloittaa lennot vuonna 2022 Skotlannin pohjoisosaan rakennettavalta laukaisualustaltaan ja Edinburghissa majaansa pitävä Skyrora puolestaan aikoo käyttää Cornwallissa, Iso-Britannian lounaiskärkeen suunniteltavaa laukaisukeskusta.

Kaksi skottiyhtiötä on ilmoittanut aloittavansa satelliittien laukaisun avaruuteen. Orbex aikoo aloittaa lennot vuonna 2022 Skotlannin pohjoisosaan rakennettavalta laukaisualustaltaan ja Edinburghissa majaansa pitävä Skyrora puolestaan aikoo käyttää Cornwallissa, Iso-Britannian lounaiskärkeen suunniteltavaa laukaisukeskusta. Rakettejaan se testaa kuitenkin myös Skotlannissa.

Kyseessä ovat ensimmäiset Euroopan mantereella olevat satelliittilaukaisukeskukset, sillä tähän mennessä eurooppalaiset ovat yhdessä ja erikseen laukaisseet satelliittejaan muun muassa Afrikasta, Australiasta ja nyttemmin Ranskan Guyanasta.

Video näyttää millainen paikka on Skotlannin pohjoisosassa sijaitseva A’Mhoinen niemimaa, minne Orbex-yhtiö suunnittelee laukaisukeskuksestaan. 

Euroopan alueella on useita pieniä niin sanotun "uuden avaruuden" yhtiöitä, jotka suunnittelevat pieniä kantoraketteja kevyiden satelliittien laukaisuun. Näille kaavaillaan laukaisupaikkoja Skotlannin ja Cornwallin lisäksi Norjasta ja Azoreilta. 

Myös Ruotsissa pohditaan Kiirunan luona olevan Esrangen avaruuskeskuksen soveltuvuutta satelliittien laukaisuun. Sieltä, kuten Norjan Andøyastakin lähetetään jo nyt varsin kookkaitakin luotausraketteja, jotka tosin tekevät "vain" ballistisia lentoja – eli nousevat vain ylös ja putoavat takaisin alas. Satelliitteja ei niillä voi laukaista.

Skotlantilaisella Orbexilla etumatkaa kilpailijoihinsa verrattuna, sillä se on saanut hankittua noin 42 miljoonaa euroa rahoitusta ja se on vakavaraisin näistä pienistä eurorakettiyhtiöistä.

Orbex Prime -raketti
Orbex Primen 3D-metallitulostettu moottorin polttokammio

Yhtiö esitteli tämän vuoden helmikuussa tekeillä olevan rakettinsa prototyypin. Prime -niminen laite on yhtiön mukaan noin 30 % kevyempi ja 20 % suorituskykyisempi kuin vastaavat muut tekeillä olevat pienraketit. Se käyttää polttoaineenaan biopropaania, minkä yhtiö väittää pudottavat laukaisun hiilidioksidipäästöjä jopa 90 % perinteisiin polttoaineisiin verrattuna. Raketin moottori on 3D-tulostettu.

Prime voi nostaa matalalle kiertoradalle hieman alle sadan kilon kuorman. Näillä näkymin ensimmäisellä kyydillä vuonna 2022 nousee avaruuteen Faraday-2b -satelliitti.

Laukaisupaikka Skotlannin ylämaalla ei sekään ole enää vain haaveilua. Yhtiö allekirjoitti juuri elokuun alussa 75-vuotisen sopimuksen maanomistajien kanssa A’Mhoinen niemimaalla olevasta alueesta. Skotlannin hallitus tukee voimakkaasti uusia avaruushankkeita. Hallitus muun muassa ilmoitti maaliskuussa 2019 ohjaavansa neljä miljardia puntaa avaruusalan kehittämiseen.

Viidesosa Iso-Britannian avaruustyöpaikoista on Skotlannin uudessa avaruudessa

Skotlannissa on jo nyt yli 130 avaruusalalla toimivaa yhtiötä, tutkimuslaitosta tai muuta organisaatiota, joissa on noin 7600 työntekijää. 

Glasgow'ssa majaansa pitävä Clyde Space on ollut nanosatelliittien ja niiden järjestelmien tekijä jo vuodesta 2005 alkaen. Amerikkalaisella Spirellä on varsin kookas yksikkö myös Glasgow'ssa.

Siellä on myös uusi tulokas, Alba Orbital, joka keskittyy tekemään ja suunnittelemaan PocketQube -luokan satelliitteja. Ne ovat kuutioita, jotka ovat vain 5 cm kanttiinsa – eli perinteiseen yhden yksikön CubeSatiin niitä mahtuisi kahdeksan.

Orbexin pääkonttori on Invernessin itäpuolella, eli pari sataa kilometriä pohjoiseen Glasgow'sta. Skyroran toimisto on puolestaan aivan Edinburghin keskustassa, Princess Streetin ruuhkaisella ostoskadulla. Voit siis ostaa sieltä joko uudet kengät tai rakettimatkan avaruuteen.


Huom: Videolla on kuvituksena Ariane 5 -kantoraketin laukaisun lisäksi myös Rocket Lab -yhtiön Electron -kantoraketin laukaisu Uudesta-Seelannista. Yhtiö suunnittelee laajentavansa toimintaansa muualla ja myös Skotlanti on ollut yksi vaihtoehto heidän jo käytössä olevan rakettinsa laukaisuun. Päätöksiä tästä ei kuitenkaan ole tehty ja todennäköisesti yhtiön ensimmäinen uusi laukaisupaikka on muualla.

Airbus esitteli kesällä petolintua muistuttavan lentokoneen – mikä se oikein on?

Ke, 08/07/2019 - 11:46 Jari Mäkinen
Airbusin "Petolintu" - kesällä 2019 esitelty konseptilentokone

Airbus esitteli heinäkuussa Iso-Britanniassa pidetyssä Royal International Air Tattoo -lentonäytöksessä huiman näköisen matkustajalentokoneen mallin. Kyseessä on hahmotelma sähköllä toimivasta 80-paikkaisesta matkustajalentokoneesta, mutta sitä ei tällaisenaan ole tarkoitettu toteutettavaksi. 

Paljon huomiota herättänyt noin metrin pitkä pienoismalli (ja sitä muun muassa sosiaalisessa mediassa säestäneet kuvat ja videot) oli nimeltään Bird of Prey, eli petolintu. 

Nimi kuvaakin jo sinällään laitetta, sillä sen siivet ja pyrstö ovat kuin haukalta, minkä lisäksi rungon muoto jäljittelee sekin lintua.

Tällaisenaan laite ei varmasti tule tuotantoon, vaan sen tarkoituksena oli paitsi herättää huomiota, niin myös kiinnittää huomiota useisiin tulossa oleviin uusiin teknisiin ratkaisuihin. Osa näistä saattaisi löytää tiensä varsin piankin liikennelentokoneisiin.

Airbusin "petolintu" sivusta

Hahmotelmassa on paljon tuttua. Tulevaisuuden lentokoneissa on todennäköisesti nykyisiä lintumaisempia muotoja, koska niiden tekeminen on aiempaa helpompaa ja näillä selvästi on aerodynamiikkaa parantavia vaikutuksia.

Esimerkiksi siiven päissä jo nyt olevat erilaiset wingletin, sharkletit ja muut ylös- ja alaspäin osoittavat osat voivat muuttua lähitulevaisuudessa moniosaisiksi osiksi, jotka saattavat jopa muuttaa muotoaan ja asentoaan lennon tilanteesta riippuen. Ne voivat toimia myös vakaajina ja osallistua aktiivisesti koneen ohjaamiseen – siis toimia juuri kuten linnut käyttävät siipiään.

Konseptikoneessa esitellyt siivenpäät tosin voivat olla ainakin tässä esitetyssä muodossa hankalia esimerkiksi jäätävissä olosuhteissa lennettäessä tai muutenkin talviaikaan. Linnut kun eivät lennä yleensä niin pahoissa sääoloissa kuin lentokoneet. 

Myös nykyisenkaltainen korkea "peräsin" pyrstössä saattaa kadota myös liikennelentokoneista samaan tapaan kuin joistain sotilaskoneista se on jo joko kadonnut tai muuttunut varsin pieneksi. Nyt sen tärkein tehtävä on pitää lentokone oikeassa suunnassa etenkin mahdollisen moottoririkon sattuessa. Tämä voidaan kuitenkin pian hoitaa sähköisten ohjaussysteemien ja muiden vakaajien avulla.

Uusimmat liikennelentokoneet, kuten esimerkiksi Boeing 787 ja Airbus A350, käyttävät jo pitkää, hoikkaa siipeä, joka taipuu lennossa voimakkaasti ylöspäin. Niiden rungon muoto myös lähestyy lintumaista, mutta ei ole vielä niin radikaali kuin tässä Airbusin hahmotelmassa.

Airbusin konseptikone edestä

Olennaista konseptikoneessa on myös sen sähköisyys. Siinä on neljä Airbus A400M -kuljetuskoneesta tuttua, vastakkain pyörivää potkuria, joita tässä käyttävät sähkömoottorit. 

Hahmotelman mukaan kone on 80-paikkainen, eli kooltaan samaa luokkaa kuin nyt esimerkiksi Suomessa liikenteessä olevat ATR72 -potkurikoneet. Niissä on kaksi moottoria, joiden teho on noin 1900 kW. Nyt on kehitteillä jo lähes tämän tehoisia ilmailuun sopivia sähkömoottoreita, mutta kahden moottorin korvaaminen neljällä pienempitehoisella voi olla järkevää.

Trendinä sähkömoottorikoneita kehitettäessä näyttää muutenkin olevan se, että moottoreita on monta. Sähkömoottorien sijoittelu onkin paljon helpompaa kuin perinteisten moottorien, koska moottoreihin täytyy vetää vain sähköjohdot. 

Eräs syy siihen, miksi suurta, ilmanvastusta aiheuttavaa pyrstöä ei tarvita onkin myös juuri tässä: todennäköisyys sille, että yhden puolen kumpikin moottori rikkoutuu, on erittäin pieni. Siksi moottoririkon aiheuttama vääntövoima jää varsin pieneksi.

Airbus kertoo, että konseptikone voisi lentää 1500 kilometrin päähän. Kone perustuu jo nyt olevaan tai pian käytössä olevaan tekniikkaan, ja siksi se on tehty hybridiksi: akkujen lisäksi mukana on pieni kaasuturbiini, joka tuottaa sähköä. 

Vaikka modernit potkuriturbiinikoneet ovat varsin polttoainetahokkaita, pääsisi konseptikone paljon niitä pienempään polttoaineenkulutukseen. Arvioiden mukaan kulutus olisi 30 – 50 %. 

Täyssähköisyyteen tarvitaan vielä suuri harppaus akkutekniikassa. Vaihtoehtoisesti koneen toimintamatka olisi paljon pienempi, mikä vähentäisi olennaisesti sen kiinnostavuutta, koska  yleisesti ottaen lyhyemmät matkat on parempi tehdä junalla kuin lentokoneella.

Ilmailuala on suurten muutosten edessä, joten tällaiset hahmotelmat ovat erittäin tärkeitä paitsi innostamaan muutokseen, niin myös näyttämään mikä on mahdollista periaatteessa jo nyt.

EU:n Flightpath 2050 –tavoitteen mukaan eurooppalaisilmailun pitäisi vähentää hiilidioksidipäästöjään vuoteen 2050 mennessä 75 %, typen oksidien päästöjä 95 % ja melua 65 %.

Apollo 11 – vielä kerran, nyt upeana elokuvana

Ti, 08/06/2019 - 15:53 Markus Hotakainen
Launch Control / NASA

Elokuvateattereihin on tulossa huikea spektaakkeli. Kyse ei ole Marvel- tai DC-universumin uusimmasta rymistelystä tai pieteetillä toteutetusta epookkielokuvasta.
 

Suomessa 15.8. ensi-iltansa saava Apollo 11 on totta ja oikeasti tapahtunutta liki jokaista kuvaa myöten.

Elokuvan ohjannut ja leikannut Todd Douglas Miller on koostanut valtaisasta tallenteiden määrästä elokuvan, joka kestää aikaa vähintään yhtä hyvin kuin sen muodostava materiaali.   

Leffateatterin pimeydessä piti useampaan kertaan muistuttaa itselleen, että valkokankaalle heijastuvat hd-luokkaa olevat näkymät eivät ole tietokoneen uumenissa syntyneitä erikoistehosteita, vaan aitoja ja oikeita avaruusaluksia.

Kun esimerkiksi Saturnus V -kantoraketti kohoaa jylisten laukaisualustaltaan, tulee hakematta mieleen Ron Howardin ohjaaman ja Tom Hanksin tähdittämän Apollo 13 -elokuvan vastaava kohtaus – joka on vain kalpea aavistus todellisuudesta.

Väliin mahtuu rakeisempaakin filkkaa, mutta se vain lisää toden ja dokumentaarisuuden tuntua.

Viehättävintä dokumentissa on sen välittämä ajankuva: kolikkopuhelinten, kelanauhureiden ja matkakirjoituskoneiden ääressä istuvat toimittajat, jenkkiraudoilla Floridan rannikolle hurauttaneet amerikkalaiset valkoisine borsalinoineen, kukin koristeltuine uimahattuineen ja kinofilmikameroineen.

Eikä kukaan tuijota älykännykkäänsä. Aikaa ja tupakkaa sen sijaan kuluu.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, etten itse ainakaan onnistunut bongaamaan Wernher von Braunia lainkaan. Voi olla, että hukkasin tyypin väliin tiuhaan leikattujen, toisinaan split screenillä toteutettujen filminpätkien paljouteen, mutta jos niinkin keskeistä hahmoa kuin von Braunia ei todella näy dokumentissa, valinnan täytyy olla tietoinen.

Ehkä sillä yritetään häivyttää jenkkien avaruusohjelman pohjautuminen natsien ohjustekniikkaan – joskin siihen perustuivat pitkälti myös neukkujen alkuaikojen saavutukset kosmisella rintamalla.
 
Vaikka leffan loppuratkaisu on kaikkien tiedossa, jopa tällaisen paatuneen, reippaasti yli 30 vuotta avaruuslennoista kirjoittaneen tiedetoimittajan pulssi kiihtyi lennon dramaattisimmissa vaiheissa. Ja niin se kiihtyi kolmella astronautillakin, vaikka urbaani legenda väittää muuta.

Kuumoduulin tömähtäessä kiertolaisemme pölyiselle pinnalle Neil Armstrongin syke oli 156, Buzz Aldrinin lukemaa ei juuri tuolloin saatu.

Dokkari on tehty aiheen ansaitsemalla huolella. Vanhaan filmimateriaaliin on tietysti vaikea ujuttaa virheitä, vaikka jostain syystä haluaisikin. Parissa detaljissa on tullut kömmähdys: Kuun vaihe on menomatkan väläyksessä väärä eikä se etenkään ollut – kuten myöhemmässä dramaattisuuden lisäämiseen pyrkivässä, pilvien osittain peittämässä näkymässä – Apollo 11 -lennon aikaan täysi.

Autenttisesta aikalaismateriaalista koostetussa dokumentissa ja sen kuvaamassa kuulennossa on moniakin ihmetyksen aiheita, mutta oikeastaan kaksi niistä on ylitse muiden: ensinnäkin tuo kaikki tapahtui jo 50 vuotta sitten ja toiseksi samaan ei ole pystytty sitten Apollo-ohjelman päättymisen joulukuussa 1972.

Suunnitelmia on laadittu pitkin matkaa, niin tälläkin hetkellä. Kuu on kuitenkin edelleen yhtä autio kuin hetkeä ennen Apollo 11 -lennon huipennusta.

Kuva: Universal

Auringosta puhaltaa – alkaako revontulikausi tänään?

Ma, 08/05/2019 - 18:47 Jari Mäkinen
Aurinko SDO-satelliitin kuvaamana 5.8.2019

Tänään iltapäivällä Auringosta tulevan, Maahan osuvan hiukkasvirran voimakkuus kääntyi nousuun: pieni avaruusmyrsky on alkanut. Saattaa olla, että tänä yönä nähdään revontulia!

Tätä on tapahtunut luonnollisesti tässä kesänkin aikana, mutta koska yöt ovat olleet täällä pohjoisella pallonpuolella valoisia, ei heikkoja revontulia ole voinut nähdä. Eteläpuolella maapalloa revontulia on voitu havaita tässä meidän kesäkuukausienkin aikana.

NOAA ennustaa 55% todennäköisyyttä pienelle, G1-luokan geomagneettiselle myrskylle. 

Ilmatieteen laitos toteaa myös avaruussääennusteessaan, että revontulten näkemisen todennäköisyys on kohtalainen tänään maanantaina ja huomenna tiistaina. Keskiviikkona todennäköisyys laskee pieneksi. 

Tällä kerralla ennuste koskee Suomen etelä- ja keskiosia, koska pohjoisessa on vielä hieman liian valoisaa. Paras aika revontulten katsomiseen on keskiyön aikaan heti kun on tarpeeksi pimeää.

Aurinkotuuli puhaltaa nyt Auringossa olevasta korona-aukosta, mutta varsinaista purkausta ei Auringossa ole tapahtunut aikoihin. Keskustähtemme pinta on parhaillaan pilkuton, kun uusi auringonpikkujakso on vähitellen alkamassa.

Otsikkokuvana on SDO-tutkimussatelliitin ottama kuva Auringosta tänään. Korona-aukkoja on näkyvissä jopa useampia.

Ötökkä opettaa kaivosrobotin tekijöitä

Ma, 08/05/2019 - 12:05 Toimitus
Robominers ottaa oppia ötököistä

Millainen on parhain mahdollinen kaivosrobotti? Kenteis oppia kannattaisi kysyä ötököiltä, jotka tonkivat reippaasti maaperää ja ovat kehittyneet vuosituhansien kuluessa varsin päteviksi kaivajiksi. 

Tampereen yliopiston mekatroniikan tutkimusryhmä on mukana espanjalaisten vetämässä ROBOMINERS-hankkeessa. Sen tarkoituksena on rakentaa prototyyppi pienestä, luontoa jäljittelevästä ja itse itsensä kokoavasta kaivosrobotista, jonka avulla kaivostoiminta on tarkempaa ja ympäristöystävällisempää.

Erikoista kehitettävässä prototyypissä on myös se, että se pystyy kokoamaan itse itsensä osista ja konfiguroimaan itsensä eri työtehtäviä varten. Siksi kaivosta varten tarvitaan vain kapea kuilu, jos osat voidaan laskea maan alle.

Vast'ikään Horizon 2020 -rahoitusta saaneessa nelivuotisessa hankkeessa kehitetään laajemmin autonomisiin kaivosrobotteihin perustuvaa tulevaisuuden kaivosta, jonka avulla myös pienten ja vaikeasti saavutettavien mineraalivarantojen kaivaminen on mahdollista.

"Tutkimuksemme voi mullistaa koko kaivosteollisuuden", toteaa professori Kari T. Koskinen Tampereen yliopistosta vaatimattomasti yliopiston tiedotteessa

"Tulevaisuudessa ei kenties tarvita enää suuria kaivosalueita, vaan pienet robotit työskentelevät maan alla louhien esiintymät tarkasti ja luontoa vahingoittamatta."

Kehitteillä oleva robottimainari pystyy työskentelemään myös veden alla, mikä tarkoittaa lisää hyötyjä ympäristölle sekä huomattavia kustannussäästöjä: kaivoksia ei olisi tarpeen pumpata tyhjiksi niihin nousevasta vedestä, mikä vähentää käsiteltävän jäteveden määrää.

Myöskään valtavia kasoja jätekiveä ei synny, sillä robotti louhii vain tarpeellisen. Pienet määrät jätekiveä voidaan käyttää jo kaivettujen osien täyttämiseen.

Roboteissa hyödynnetään erilaisia tekoäly- ja koneoppimissovelluksia, joiden avulla ne osaavat liikkua kaivoksessa ja tunnistaa louhittavat mineraalit.

"Esimerkki aivan uudenlaisista sensoreista ovat eräänlaiset keinotekoiset tuntosarvet, joiden avulla robotti havainnoi ympäristöään", Koskinen kertoo.

ROBOMINERS-hankkeen taustalla on huoli Euroopan omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta. Robottien avulla olisi mahdollista myös päästä taloudellisesti järjevästi käsiksi myös vanhoihin, jo perinteisin menetelmin kaivettuihin kaivoksiin jääneisiin varantoihin.

Tampereella osataan robotiikka

ROBOMINERS-hanketta johtaa espanjalainen Universidad Politecnica de Madrid, ja mukana on Tampereen yliopiston lisäksi 12 muuta partneria, joiden joukossa yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja yrityksiä.

Tamperelaiset ovat omiaan tässä hankkeessa, koska Tampereen teknillisessä yliopistossa (joka yhdistyi vuoden 2019 alussa Tampereen yliopiston kanssa) on kehitetty runsaasti erityyppistä robotiikkaa ja vaativaa konetekniikkaa.

Hanke on myös erittäin poikkitieteellinen, sillä insinöörien lisäksi mukana hankkeessa on muun muassa geologeja.

Vaikka tuloksena toivotaan olevan uudenlaisia, kaupallisesti hyödynnettäviä kaivosrobotteja, on hankkeelle prototyypin rakentaminen kuitenkin tutkimushanke – ei vain insinööriratkaisu olemassaolevaan ongelmaan.

(Juttu on Tampereen yliopiston tiedote hieman editoituna. Otsikkokuva: Robominers.)