Tarkalleen ottaen koneen pyörät koskettivat John F. Kennedyn lentoaseman kiitorataa lauantaiyönä 11. kesäkuuta klo 3.59 paikallista aikaa, eli klo 11 aamupäivällä Suomen aikaa.
André Borschbergin tekemä 265 kilometriä pitkä lento Pennsylvaniasta Lehigh Valleyn lentoasemalta kesti vain neljä tuntia ja 41 minuuttia, ja tästä kohtalaisen suuri osa kului lennon lopussa New Yorkin kiertelyyn. Kuten San Franciscoon saapuessaan, konetta seurasi helikopteri ja toisia lentokoneita, jotka ottivat kauniita kuvia sähkölentokoneesta ikonisten maisemien päällä. Yksi näistä kuvista on päivän kuva, missä kone lentää Vapaudenpatsaan päällä.
Saattaa tuntua kummalliselta, että Solar Impulse lensi New Yorkiin keskellä yötä, mutta siihen on kaksi syytä. Ensimmäinen on yksinkertaisesti se, että yöllä muu ilmaliikenne on varsin vähäistä, joten Borschberg saattoi kierrellä kaupungin päällä lähes yksin. JFK:n lentoasemallakaan liikennettä ei ole kuin nimeksi yöllä. Toiseksi yölento on omiaan osoittamaan sähkölentämisen mahdollisuuksia – kone pysyi ilmassa ilman auringonpaistettakin. Tosin tällä kerralla sähkö, jolla kone lensi, ei ollut varmaankaan aurinkopaneeleilla tuotettua, vaan verkkovirrasta akkuihin ladattua. Eli saivartelijat voisivat todeta, että kone lensi nyt mahdollisesti hiilivoimalla...
Tämä oli kaikkiaan 14. lento koneen matkalla ympäri maapallon. Jäljellä on tämänhetkisen suunnitelman mukaan enää kolme etappia, joilla kone lennetään ensin Atlantin yli Eurooppaan tai Pohjois-Afrikkaan, mistä lento jatkaa yhden pysäkin periaatteella Abu Dhabiin, mistä matka alkoi maaliskuussa 2015.
Se, milloin koneen toinen lentäjä Bertrand Piccard pääsee tekemään pitkän yksinlennon aurinkosähkökoneella yli Atlantin, riippuu sääolosuhteista. Samoin määränpää riippuu vallitsevista tuulista.
Ja mitä tuuliin tulee, niin vertaamalla alla olevaa karttaa eiliseen pasaatituulista kertoneeseen päivän kuvaan huomaa heti miksi kone on lentänyt juuri tähän tapaan ympäri planeettamme...