Sitra ja Sosiaali- ja terveysministeriö tilasivat Oulun yliopiston geoinformatiikan tutkijoilta selvityksiä hallituksen sote-alueiden päätöksenteon pohjaksi.

Kummassakin tutkimuksessa haettiin hieman erilaisilla valintaperusteilla sote-alueiden optimaalisia määriä ja rajoja. Tutkijat selvittivät, kuinka nopeasti ihmiset pääsevät missäkin mallissa hoitoon yliopistolliseen sairaalaan, keskussairaalaan, synnytyssairaalaan tai ympärivuorokautiseen päivystykseen.

Tutkimusryhmältä ei pyydetty vastausta sote-alueiden määrästä. Tuloksista on kuitenkin vedettävissä sellainen johtopäätös, että 12 aluetta olisi riittävä. Jos alueita olisi 12, puolet suomalaisista pääsisi erikoissairaanhoitoon vajaassa 26 minuutissa. 10 alueella matka-aika hidastuisi seitsemän minuuttia, mutta vastaavasti lisäämällä kaksi aluetta 14:ään matka-aika nopeutuisi enää vain kolme minuuttia.

Harmittaako tutkijaa, kun poliitikot päätyivät 15 sote-alueeseen?

”Päätös oli poliittinen kompromissi”, professori Jarmo Rusanen vastaa diplomaattisesti.

”Kun miettii väestön kehitysnäkymiä, jatkossa 12 yksikköä on järkevämpi ratkaisu. Kolme muuta aluetta ovat väestömääriltään niin pieniä, että 10 – 20 vuoden päästä niillä ei ole mahdollisuuksia taloudellisesti hoitaa palveluitaan.”

Laaja väestöpohja varmistaa rahoituksen

Rusanen arvelee, että yksi lisäalueista olisi Kainuu, jossa väkimäärä on pienentynyt 1960-luvun 100 000:sta nykyiseen 78 000 tuhanteen. Vaikka syntyään kainuulainen onkin, ei tutkija jättäisi Kainuuta omaksi alueekseen:

”Onko Kainuulla rahkeita toimia talouden näkökulmasta sellaisena yksikkönä, joka pystyy selviämään”, Rusanen epäilee. ”Itse kävin jo lapsena kitarisaleikkauksessa Kuopiossa ja toisessa kurkkuleikkauksessa Oulussa, eikä se ollut mikään ongelma.”

Rusasen mukaan tarvitaan noin 200 000 asukkaan väestö, jotta sote-alue pystyisi kustantamaan asukkaiden palvelut riittävän tasokkaina ja monipuolisina. Mikäli kussakin sote-alueessa asuisi noin 200 000 ihmistä, niillä olisi saman verran veroeuroja käytössään sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Vaikka matka-aika syrjäseudulta keskussairaalaan pitenisikin, jokainen asukas saisi kuitenkin saman tasoisen palvelun riippumatta asuinpaikastaan.

”Jos alueita olisi vain viisi, jolloin kussakin alueessa asuisi nykyisellään 700 000 ihmistä, silloin meillä olisi varmasti rahkeita kohdella kaikkia suomalaisia tasapuolisesti. Esimerkiksi Lapissa olisi saman verran rahaa käytössä kuin pääkaupunkiseudulla.”

Keskittäminen nostaa laatua

Välimatkat keskussairaalaan, yliopistolliseen sairaalaan, synnytyssairaalaan ja ympärivuorokautiseen erikoissairaanhoidon päivystykseen pitenevät sitä mukaa kuin sote-alueiden määrä vähenee. Rusanen muistuttaa kuitenkin, että terveyskeskukset säilyvät lähellä.

Yksi etu erikoissairaanhoidon palveluiden, esimerkiksi vaativien leikkaushoitojen, keskittämisestä on laadun pysyminen korkealla tasolla.

”Leikkauksissa pitää säilyä rutiini. Jos leikkauksia tehdään liian vähän, on todettu, että laadun taso laskee.”

Myös henkilökunnan saatavuus puoltaa harvempaa sote-alueiden verkkoa. Mitä vähemmän alueita on, sitä helpompi vaativan hoidon yksiköihin on saada ammattitaitoista työvoimaa. Lisäksi ympärivuorokautiset vaativat päivystyspisteet tulevat veronmaksajille kalliiksi, Rusanen muistuttaa.

Pitkiä etäisyyksiä lyhennetään jatkossa teknologian avulla.

”Suurin osa ihmisistä varmasti ottaisi mieluummin hoitoa kotiin esimerkiksi skype-yhteydellä lääkäriin kuin lähtisi ajamaan sata kilometriä vastaanotolle. Tämä on vahvasti kasvussa.”

Tutkimustulokset päätöksenteon tukena

Sote-uudistuksesta Rusanen nostaa yhden merkittävän edun esille:

”Tähän asti sairaalainvestoinnit ja remontit on päätetty kuntatasolla tai sairaanhoitopiireissä. Jatkossa investointien tarvetta mietitään laajemmissa alueissa. Ainakin minusta tämä kuulostaa veronmaksajan näkökulmasta hyvältä.”

Vaikka hallitus ei päätynytkään täysin samaan oululaistutkijoiden kanssa, Rusanen on iloinen siitä, että tutkimusapua pyydettiin.

”Koskaan aiemmin ei ole näin tarkkaan laskettu terveyspalvelujen saatavuutta eri muuttujilla. Analyysimme auttavat miettimään sitä, mistä palveluja on järkevintä vähentää, jos on pakko vähentää.”

”Pidän erittäin tärkeänä tätä yliopistojen kolmatta tehtävää tutkimustyön ja koulutuksen lisäksi, jossa olemme vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa. Tutkimuksemme hyödyttää yhteiskunnallista päätöksentekoa.”

Tähän asti tutkimus on keskittynyt terveyspalveluihin. Jatkossa tutkimusryhmä selvittää sosiaalipalveluiden saavutettavuutta. Sitä varten ollaan jo keräämässä tietokantaa sosiaalipalvelujen vajaasta 10 000 eri palvelupisteestä Suomessa.

Rusasella on jo tässä vaiheessa se käsitys, että sosiaalipalvelujen tuottamisessa olisi paljonkin mahdollisuuksia järkevöittää toimintaa muun muassa peräkkäisiä palveluita ja kuljetuksia yhdistämällä.