LHC ei ole mikään kaukoputki, jolla voidaan tähytä suoraan aineen ytimeen.  Kiihdyttimessä hiukkaset saavat lisävauhtia, kunnes kulkevat lähes valon nopeudella. Kun ne sitten törmäävät toisiinsa tai ”maalitauluna” olevaan aineeseen, hiukkaset pirstoutuvat osatekijöikseen, jotka edelleen hajoavat erilaisiksi hiukkasiksi.

Tarkastelemalla lukemattomissa törmäyksissä vapautunutta energiaa ja hiukkasten hajoamisen välivaiheita ja lopputuloksia, päästään mahdollisten uusien hiukkasten jäljille. Tässä tapauksessa Lambda b -niminen baryoni hajosi kolmeksi hiukkaseksi, J-psiksi, protoniksi ja kaoniksi.

Joissakin hajoamisissa esiintyi välivaiheita, jotka saivat proosallisiksi nimikseen Pc(4450)+ ja Pc(4380)+. Kun tutkijat etsivät selitystä niiden esiintymiselle ja ominaisuuksille, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi pentakvarkki, neljän kvarkin ja yhden antikvarkin muodostama hypoteettinen hiukkanen.

"Tarkemmin sanottuna näiden välivaiheiden täytyy rakentua kahdesta ylös-kvarkista, yhdestä alas-kvarkista, yhdestä lumo-kvarkista ja yhdestä anti-lumo-kvarkista", listaa Tomasz Skwarnicki Syracusen yliopistosta.

Asia ei ole vielä tällä selvä, sillä seuraavaksi pyritään selvittämään, miten kvarkit ovat sitoutuneet toisiinsa tässä uudessa hiukkaslajissa. 

"Kvarkit voivat olla tiukasti toisiinsa sidoksissa", toteaa tutkimusryhmään kuuluva Liming Zhang Tsinghuan yliopistosta, "tai ne voivat löyhässä muodostelmassa eräänlaisena mesoni-baryoni-molekyylina, jota vahvavoima pitää kasassa samaan tapaan kuin protonien ja neutronien muodostamia atomiytimiä."

Löydöstä kerrottiin CERNin uutissivuilla ja tutkimus on julkaistu Physical Review Letters -tiedelehdessä.

Kuvat: CERN