Tänään maanantaina Maan ohi viilettää asteroidi (357439) 2004 BL86, eli tuttavallisesti 2004 BL86. Etäisyys on pienimmillään 1,2 miljoonaa kilometriä eli noin kolme kertaa Maan ja Kuun välimatka. Avaruuden kivenmurikan kokoa ei tiedetä tarkasti, mutta kirkkauden perusteella sen arvellaan olevan noin 500 metriä.
Tällaisia ohituksia ei tapahdu kovin usein. Seuraavan kerran yhtä iso kappale ohittaa Maan läheltä 7. elokuuta 2027, jolloin noin kilometrin läpimittainen 1999 AN10 tulee likimmillään 390 000 kilometrin eli suunnilleen Kuun etäisyydelle Maasta. Samainen asteroidi ohitti Maan läheltä myös vuonna 1946. Silloin etäisyyttä oli hieman alle miljoona kilometriä.
2004 BL86:n löysi 30. tammikuuta vuonna 2004 tähtitaivasta koko ajan tarkkaileva LINEAR-robottiteleskooppi. Asteroidin kiertoaika Auringon ympäri on 1,84 vuotta, ja se kulkee soikealla radalla, jonka lähin etäisyys Auringosta on hieman maapallon rataa lähempänä (0,8967 AU) ja suurin etäisyys (2,108 AU) jotakuinkin asteroidivyöhykkeellä Marsin ja Jupiterin välissä. Tällä radallaan se tulee siten aina välillä lähelle maapalloa.
Nasan NEO-viraston (Near Earth Object Program Office) johtajan toimesta vastikään eläköityneen Don Yeomansin mukaan Maan lähiasteroideihin lukeutuva 2004 BL86 tulee seuraavan kerran yhtä lähelle planeettamme aikaisintaan 200 vuoden kuluttua.
Ohituksia toki tapahtuu tätä ennenkin: seuraava suurikokoinen kappale, joka vilahtaa Maan vierestä, on 2014 YB35, jonka rata kulkee 4 500 000 kilometrin (11,6 Maan ja Kuun välistä keskimääräistä etäisyyttä) päästä 27. maaliskuuta 2015.
Taivaanmekaniikan lakien mukaan ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että mikään näistä osuisi Maahan.
Lähiohitus tarjoaa kuitenkin erinomaisen tilaisuuden tarkastella avaruuden pienkappaletta melko läheltä. 2004 BL86:ta onkin havaittu jo aktiivisesti ja etenkin lähiohituksen aikaan sitä tutkitaan monin teleskoopein. Erityisen kiinnostavia nämä lähelle tulevat kappaleet ovat radioteleskooppien kannalta, koska niillä voidaan tehdä tarkkoja tutkahavaintoja. Niistä näkee hyvin esimerkiksi asteroidin muodon ja pyörimisliikkeen.
Eräs kiinnostavimmista tutkittavista asioista on myös yksinkertaisesti kappaleen koko, sillä toistaiseksi kirkkauden perusteella tehty arvio 2004 BL86:n koosta on varsin epätarkka: asteroidi saattaa olla joko 300 metriä tai jopa kilometrin halkaisijaltaan.
Näkyvissä myös taivaalla – mutta ei paljain silmin
Asteroidin 2004 BL86 voi yrittää nähdä myös harrastajavälinein. Hyvissä eli pilkkopimeissä olosuhteissa se voi näkyä kirkkaimmillaan jopa kiikarilla, mutta kaukoputkella sen erottaa melko helposti. Asteroidi on kuitenkin vain pieni valopiste, joten sen kulkureitti täytyy tietää tarkasti, jotta sen erottaa tähdistä.
Kun asteroidi on lähimpänä Maata maanantai-iltana kuuden jälkeen, se on vielä eteläisellä taivaanpallolla, mutta nousee illan ja yön kuluessa yhä pohjoisemmas (karttoihin merkityt kellonajat ovat UT-aikaa eli niihin on lisättävä kaksi tuntia, jotta saa Suomen ajan).
Kirkkaimmillaan asteroidi on 9. magnitudia, joten se ei ole häikäisevän kirkas, mutta erottuu ehkä helpoimmin juuri liikkeensä ansiosta. Lähimpänä ollessaan 2004 BL86 vaeltaa taivaalla noin 2,7 asteen matkan tunnissa eli Kuun näennäisen läpimitan verran reilussa kymmenessä minuutissa. Myöhemmin yöllä se ohittaa hyvin läheltä Kravun tähdistön avointa tähtijoukkoa M44, joka tunnetaan myös nimillä Praesepe ja Seimi.
Helpoin tapa havaita ohilentoa onkin tehdä se tietokoneen välityksellä: muun muassa Virtual Telescope seuraa tapahtumaa reaaliaikaisesti.