Heti ensimmäiseksi vastaus viimeiseen kysymykseen: kyllä, hanke on täysin mahdollinen.
Tänään aamulla MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa vierailleen tulevaisuudentutkija Risto Linturin mukaan esimerkiksi Helsingin ja Turun tai Tampereen välille tehty hyperloop maksaisi itsensä takaisin noin kuudessa vuodessa, pessimistisestikin arvioiden 12 vuodessa.
"Kun otetaan huomioon se, että tällainen yhteys parantaisi tuottavuutta ja aktiivisuutta kaupungeissa mahdollisesti jopa 15%, olisi hyperloopin kustannukset katettu jopa kuudessa kuukaudessa", laskee Linturi.
"Meren alle tehtävä putki sen sijaan on sen verran kalliimpi ja riskialttiimpi, että suhtaudun siihen epäillen ainakin toistaiseksi."
Maan päälle rakennettuna hyperloop-radan tekeminen on edullisempaa kuin tavallisen rautatien tekeminen, eikä sää – kuten lumisateet – vaikuta sen toimintaan lainkaan.
"Hyperloop ei olisi siis vain mahdollinen, vaan jopa niin kannattava, että sen tekemisen tarkempi suunnittelu kannattaisi aloittaa saman tien", sanoo Linturi ja toteaa, että juuri tällaista etunojaa tulevaisuuden tekniikkaan Suomessa nyt tarvittaisiin.
Tästä ei voi olla enempää yhtä mieltä: hyperloop olisi täydellinen hanke Suomeen.
Uusvanha ajatus
Hyperloop on Space X -avaruusyhtiön ja Tesla-sähköautojen taustalla olevan Elon Muskin ehdottama todella nopea, futuristiselta tuntuva liikenneväline, jota hän itse on esimerkiksi hahmotellut rakennettavaksi Kaliforniaan Los Angelesin ja San Franciscon välille.
Periaate on hyvin yksinkertainen. Kyseessä on pitkä ilmasta lähes tyhjäksi pumpattu putki, jonka sisällä liikkuisi pieniä kapseleita. Ihmiset ja rahti olisivat näiden noin parin sentin korkeudella leijuvien kapseleiden, "podien" sisällä. Kun kapselit leijuvat ilmassa, ei kitka hidasta niiden kulkua, ja kun putkessa on hyvin vähän ilmaa, ei ilmanvastuskaan ole hidastamassa menoa.
Niinpä putken reunassa olevat magneetit riittävät puskemaan kapselin vauhtiin, joka voisi olla parhaimmillaan jopa noin 1200 km/h.
Idea putken sisällä kulkevasta junasta ei ole mitenkään uusi, sillä jo 1800-luvun puolivälissä Englannissa suunniteltiin ja tehtiinkin ns. pneumaattisia junia, joissa ilmanpainetta käytettiin junan liikuttamiseen. Kyseessä olivat kuin suuret putkipostit, mutta ne eivät olleet lainkaan käyttökelpoisia – etenkin kun tuolloin käytettävissä ei ollut tervalla käsiteltyjä nahkakappaleita parempia tiivisteitä.
Noin 80 vuotta sitten amerikkalainen rakettipioneeri Robert Goddard pohdiskeli vakuumijunaa, eli laitetta, missä rakettimoottorin työntämä juna liikkuisi täysin tyhjäksi ilmasta pumpatussa pitkässä putkessa. Suurin ongelma oli tuolloinkin se, miten putki saataisiin tyhjäksi ja pidettyä tyhjänä.
Nykytekniikallakin satoja kilometrejä pitkän, noin 2,5 metriä halkaisijaltaan olevan putken pitäminen täysin ilmasta tyhjänä olisi erittäin haastavaa, joten hyperloop tekee tässä kompromissin ja ajatuksena on käyttää noin sadasosaa Maan normaalipaineesta putken sisällä. Silloin ilmanvastus on jo erittäin pieni, mutta tiiviydestä voi vähän tinkiä.
Se, että putken sisällä on vähän ilmaa, on itse asiassa hyvä ajatus siksi, että kapselin pitämiseen leijumassa voisi käyttää ilmatyynytekniikkaa. Jo nyt raskaiden lastien siirtämiseen halleissa käytetään pieniä ilmatyynyjä, ja tekniikka toimii oikein hyvin.
Suurella nopeudella liikkuva kapseli ahmisi sisäänsä putkessa olevaa ohutta ilmaa suuren turbiinin avulla ja puhaltaisi ilman kapselin alla oleviin kiskomaisiin ilmatyynyihin. Näin se voisi leijua puolentoista sentin korkeudella.
Vaihtoehtoisesti leijumiseen voisi käyttää magneetteja. Esimerkiksi sopivia kestomagneetteja käyttämällä leijuminen olisi helppo toteuttaa. Tämä tekisi kapselien tekemisestä myös helpompaa, koska ahdinta, putkia ja ilmatyynyjä ei tarvittaisi.
Kun magneettien hinta putoaa koko ajan, olisi tämä kenties taloudellisesti myös mahdollista. Suprajohtavat, esimerkiksi hiukkaskiihdyttimistä tutut voimakkaat magneetit ovat tarpeettoman hankalia ja kalliita hypeloopissa käytettäväksi.
