Saksan Ilmailu- ja avaruuskeskuksen HALO-tutkimuslentokone lensi Suomen yllä 28. toukokuuta 2018 ja teki mm. hiilidioksidin ja metaanin mitauksia ensimmäistä kertaa Suomessa korkealle stratosfääriin asti.
Ilmakehässä olevia kasvihuonekaasuja mitataan monella eri tavalla. Yleisin on rutiininomaiset havainnot Maan pinnalta, mutta kaasuja kartoitetaan myös avaruudesta satelliiteilla. Näin niiden esiintymisestä saadaan nopeasti hyvin kattava kuva joka puolelta maapalloa.
Lisäksi kaasuja mitataan eri puolilla maapalloa lentokoneista ja ilmapalloista. Toisinaan nämä ilmassa ja avaruudessa tehtävät havainnot tehdään tarkoituksella samanaikaisesti, jotta satelliittihavaintojen laatua voidaan tarkkailla ja mittaustekniikkaa säätää mahdollisimman hyväksi.
Nyt toukokuun lopussa Suomessa tehdyt tutkimuslennot liittyivät kansainväliseen CoMet-mittauskampanjaan (Carbon Dioxide and Methane Mission).
Mittaukset tehtiin Saksan Ilmailu- ja avaruuskeskuksen HALO-tutkimuslentokoneella, joka on Gulfstream G 550 -liikesuihkukoneesta muokattu lentävä laboratorio. Nimi HALO tulee sanoista High Altitude and Long Range Research Aircraft, eli kone pystyy lentämään korkealla ja pitkään.
Suomen mittauslennoilla koneella noustiinkin noin 15 kilometrin korkeuteen, kun tyypillisesti täällä tehdyillä mittauslennoilla on oltu "vain" noin kahdeksassa kilometrissä.
Koska kone pystyy lentämään hyvin pitkiä lentoja, teki se lentonsa 28. toukokuuta Saksasta, Münchenistä, missä koneen sijoituspaikka on. Otsikkokuvassa kone on lentämässä Münchenin kuuluisan Allianz-areenan päällä ja sen nokasta eteenpäin sojottava mittauspuomi näkyy hyvin.
Kone lensi 8,5 tuntia ja kävi lennollaan Pohjois-Suomen yllä, missä se kävi tekemässä mittauksia eri korkeuksilla.
Lennon aikana mitattiin kahden tärkeimmän kasvihuonekaasun, hiilidioksidin ja metaanin, pitoisuuksia ilmakehän eri korkeuksilla uusia menetelmiä kokeillen. Erityisesti stratosfäärissä kasvihuonekaasujen pitoisuudet tunnetaan huonosti, ja mittauksia on haastavaa tehdä muilla tavoin.
Tämä erikoisvarusteltu liikesuihkukone on sisustukseltaan hieman askeettisempi kuin raharikkaiden bisnesjetit.
Ilmatieteen laitoksella Sodankylässä suoritettiin samaan aikaan useita eri tyyppisiä mittauksia: kasvihuonekaasujen pitoisuutta tutkittiin kaukomittauksin sekä säähavaintopallon avulla stratosfääriin nostetulla AirCore-keräysjärjestelmällä.
Tutkimuslennoilla saatiin uutta tietoa kasvihuonekaasujen jakaumasta ja vaihtelusta ilmakehän eri korkeuksilla Lapin päällä. Tulokset ovat tärkeitä metaanin ja hiilidioksidin lähteiden ja nielujen tutkimuksessa, jotta voidaan entistä paremmin ennakoida tulevaisuuden ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia.
Samaan aikaan tehtiin myös mittauksia avaruudesta Nasan OCO-2 -satelliitilla sekä Japanin avaruusjärjestön GOSAT-satelliitilla. Näin niiden kaukaa tekemiä havaintoja voidaan verrata tarkkoihin paikan päällä ilmakehässä tehtyihin mittauksiin, mikä auttaa varmistamaan satelliittihavaintojen laatua.
Mittauksia käytetään OCO-2:n ja GOSAT:in havaintojen kvalifioinnin lisäksi myös Euroopan avaruusjärjestön Sentinel-5P -satelliitissa olevan TROPOMI-havaintolaitteen sekä kiinalaisen TanSatin havaintojen laadunvalvontaan.
Euroopan komissio on päättänyt perustaa Euroopan laajuisen kasvihuonekaasujen seurantajärjestelmän, jonka päämaja sijoitetaan Suomeen.
ICOS (Integrated Carbon Observation System) on tutkimusasemien verkosto, jonka tehtävänä on seurata kaasujen pitoisuuksia, vapautumista ja sitoutumista.
Sen muodostavat kansalliset mittausverkostot, eri tutkimusalojen keskuslaitokset sekä niitä koordinoiva ICOS-päämaja. ICOS yhdistää monien eri tieteenalojen tutkijat tekemään huippututkimusta kasvihuonekaasujen lähteistä ja nieluista. Keskeistä on myös hiilen, typen ja veden kierrot ilmakehän ja ekosysteemien välillä.
ICOS sai alkunsa tarpeesta rakentaa monipuolinen ja pitkäkestoinen kasvihuonekaasujen havainnointiverkosto Eurooppaan. Konkreettinen ICOS:n rakentaminen alkoi vuonna 2008 ja Suomi oli alusta alkaen eräs keskeisiä maita akatemiaprofessori Timo Vesalan johdolla.
Vuodesta 2013 lähtien Suomi on johtanut koko Euroopan laajuista ICOS- valmistelua ja rakentamista, joten ei ole yllättävää, että työtä jatketaan nyt Suomessa.
Suomen omat ICOS toiminnot muodostuvat yli kymmenestä kasvihuonekaasuja havainnoivasta tutkimusasemasta, joita operoivat Helsingin yliopisto, Ilmatieteen laitos ja Itä-Suomen yliopisto. Koko ajan mittauksia tekeviä asemia on metsissä, soilla, järvillä ja kaupungeissa.
Kautta Euroopan tulevat havainnot kerätään yhteen palveluun, josta se on vapaasti kaikkien kansalaisten ja organisaatioidenhyödynnettävissä. Karttapalvelut ja julkaisut tarjoavat faktoja ajankohtaiseen ilmastokeskusteluun ja ympäristön muutokseen.
ICOSin päämajan Suomen osuuden rahoittavat Suomen Akatemia ja liikenne- ja viestintäministeriö. Muita kotimaisia ICOS-toimijoita ovat Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto sekä Itä-Suomen yliopisto. Eduskunnassa on parhaillaan hyväksyttävänä hallituksen esitys, jolla varmistetaan ICOS:in toiminta Suomessa eurooppalaisena tutkimusinfrastruktuurikonsortiona (European ResearchInfrastructure Consortium, eli ERIC).
Sanotaan heti aluksi: Minusta Marsin kuut voisi ihan hyvin tiputtaa planeetan pinnalle.
Naapuriplaneettamme on ihastuttanut mahdollisena ihmiskunnan kakkoskotina jo kauan. Vaikka Mars on nyt kylmä, karu ja asumaton, se voitaisiin kuitenkin saattaa asumiskelpoiseksi. Tai ainakin sitä voitaisiin kokeilla, jo ihan nykytekniikalla.
Maankaltaistamiseksi kutsuttu prosessi eittämättä sisältää monia ongelmia: Kuka maksaa, miksi sinne pitäisi mennä, kannattaako se, onko meillä oikeutta sotkea toistakin planeettaa, mitä jos tuhoamme samalla sikäläisen alkeellisen elämän, ja niin edelleen. En kuitenkaan halua keskittyä noihin asioihin.
Tässä tekstissä käsittellään vain yhtä käytännön ongelmaa: Räjähdyksiä.
Mistä nyt on siis kysymys?
Suurin este eläkepäiviemme auvoisalle vietolle Marsissa on sen nykyinen kaasukehä. Paine pinnalla on vain sadasosa täkäläisestä, eikä myrkyllistä kaasua voisi muutoinkaan hengittää. Planeetalla vallitsee lisäksi ikävä pakkanen, eikä kaasuista ole törmäys- tai säteilysuojaksikaan kuin vain nimeksi.
Marsiin lähitulevaisuudessa asumaan halajavat joutuvatkin suunnittelemaan asumuksensa ja pukunsa aivan yhtä tiiviiksi kuin Kuuhun tai asteroideille muuttavat.
Ratkaisu ongelmaan on keksitty. Buustataan kasvihuoneilmiötä.
Kasvihuonekaasut nostavat jo nyt Marsin pintalämpötilaa viidellä asteella, mutta se ei riitä. Ilman tuota samaa ilmiötä Maassakin olisi hulppeat 30°C kylmempää. Mutta, koska Mars on kauempana Auringosta, naapurissamme lämmitysvaikutus pitäisi nostaa 50–80 asteeseen. Jotta se siis olisi meille miellyttävä paikka.
Ratkaisun avain löytyy vedestä ja hiilidioksidista. Kumpaakin on aimo kasa jäätyneenä napajäätiköissä, ja ainakin vesijäätä löytyy pinnan alta lähempänä päiväntasaajaakin. Aineet ovat merkittäviä kasvihuonekaasuja. Jos ne vain saataisiin jotenkin kaasuuntumaan, paine ja lämpötila pinnalla nousisivat pian siedettävälle tasolle. Mutta kuinka se tapahtuisi?
Tarvitaan paljon energiaa. Räjäytyksiä. Ja kuka nyt räjäytyksiä voisi vastustaa?
Ydinpommeja, asteroideja ja komeettoja
Yrittäjä-sijoittaja-keksijä-ja-ties-mitä-muuta Elon Musk kohautti viikko sitten ehdottamalla, että Marsin napajäätiköitä voitaisin pommittaa ydinpommeilla. Idea sinällään on jo vanha, ja oletan että myös Musk on puhunut siitä julkisesti. Hän vain on sen sortin merkkihenkilö, että saattaa joskus jopa toteuttaa idean. Kannattaa siis suhtautua semivakavasti.
Projekti on jopa toteutettavissa. Yhden suuren ydinlatingin massa on muutamia tonneja. Sellaisen kuskaamiseksi riittää saman kokoinen raketti kuin se, joka vei MSL-mönkijänkin perille. Eikun siis posauttelemaan.
Hetkinen. Yhden pommin – jättimäisenkään – räjäyttäminen ei riitä. Valistunut arvaukseni on, että niitä tarvittaisiin tuhansia, ehkä enemmän, jotta saadaan aikaan mitään pitkällä aikavälillä merkittävää. Mutta jo muutama ydinräjäytys ja alueelta leviävät kaasut riittävät aikaansaamaan ikävän radioaktiivisen ongelman koko pallolle. Ja, koska rakettilaukaisut eivät aina onnistu nappiin, saastumisen vaara lymyää myös kotona Maassa. Puhumattakaan poliittisesta vastustuksesta. Ei siis kovin optimoitu ratkaisu.
Business Insider tarjosi kätevämpää vaihtoehtoa. Miten olisi asteroidin törmäyttäminen napajäätikköön? Sopivan isolla murikalla jäätä saadaan höyrystettyä kerralla kokonaisen ydinpommiarsenaalin voimalla. Ilman radioaktiivisuutta. Vielä parempi idea olisi ohjata jokin pitkulaisemmalla radalla oleva komeetta törmäyskurssille. Sellainen mäjähtäisi pintaan vielä suuremmalla voimalla, ja toisi itsekin kivasti kasvihuonekaasuja mukanaan. Avaruusmurikoiden ohjailuun on keinoja – teoreettisia sellaisia.
Tuossakin on ongelmansa.
Sopivan asteroidin löytäminen riittävän ajoissa on neulan etsimistä heinäladosta. Komeetat ovat vieläkin harvemmassa. "Sopiva" olisi sellainen, joka ohittaa Marsin muutoinkin läheltä, jolloin pelkkä radan pieni tuunaus riittäisi. Mitä enemmän rataa pitää nimittäin muuttaa, sitä suuremmaksi nousee myös ongelmien todennäköisyys. Jo pieni asteroidi olisi massaltaan niin suuri, että projektiin täytyy kaikesta huolimatta varata kymmeniä, ehkä satoja vuosia. Ja lopputuloksen kanssa täytyy olla erittäin tarkkana, sillä napajäätiköt ovat kuitenkin varsin pieniä maaleja (läpimitat 350 ja 1000 km), jotka vieläpä liikkuvat planeetan mukana 24 km/s. Mikä tahansa törmääjän sisäisestä rasituksesta johtuva halkeama, nitkahdus, kaasupurkaus, tai vaikkapa lähiohitus toisen kappaleen kanssa voi siirtää törmäyspaikkaa ratkaisevasti. Eikä hutiosumasta ole mitään hyötyä.
Entäpä kuut?
Itse pitäytyisin tutussa ja turvallisessa. Marsin kuut Phobos ja Deimos ovat jo valmiiksi paikalla. Miksei niitä voisi tiputtaa alas?
Kummallakin on massaa kuin verrattain suurella asteroidilla: isompi on 20-kilometrinen mötikkä, toinen puolet pienempi. Mikä parasta, niiden ratoja voi seurata paikan päältä paljon asteroideja tarkemmin. Niitä voi töniä hiljakseen, ihan samoilla keinoilla kuin asteroidejakin.
Eikä hommassa edes tuhottaisi mitään pysyvää, sillä Phobos on ihan muutoinkin törmäämässä Marsiin – vaikkakin aikaisintaan vasta miljoonien vuosien päästä. Deimos taas selviää, jos sen rataa ei aleta muuttamaan.
Reippaasti yksinkertaistettuna tapahtuma näyttäisi siis jotakuinkin tältä:
Tunnustan: Tässäkin ideassa toki piilee ongelman siemen. Tietenkin. Huokaus.
Ensinnäkin, Marsin kuut kiertävät planeettaa lähes päiväntasaajan yläpuolella. Radan muuttaminen napajäätiköiden yli meneväksi vaatii ylettömän paljon energiaa (ja kestänee kauan). Kiertokeinokin on: Jos jäätä on merkittäviä määriä myös muualla kuin napa-alueilla, kuten viimeaikaisten tutkimusten perusteella vaikuttaa todella olevan, jo pieni muutos kuun inklinaatiossa voisi riittää sopivalle alueelle pääsemiseen ennen varsinaista törmäyttämistä.
Toiseksi, kiertoradalla ei tehdä äkkijarrutuksia. Etenkään yli 10-kilometrisillä kivenmurikoilla.
Vuorovesivoimat alkavat repiä kuita kappaleiksi jo hyvän aikaa ennen pintaan osumista, ehkä 2000–4000 km pinnan yläpuolella. Koska kuiden tarkkaa rakennetta ei tunneta, hajoamiskorkeuden tarkka määrittäminen ei onnistu. Kuut kuitenkin hajoavat jossain vaiheessa kivirykelmäksi tai -nauhaksi, joka ei sitten enää ole ohjailtavissa. Pinnalle ei siis synny mitään yksittäistä monttua, vaan pitkä kraattereiden sarja. Tämä voisi toisaalta olla hyväkin: Osaset voivat rei’ittää napajäätikön tehokkaammin, laajemmalta alueelta, aivan kuin konekiväärin luodit. Jos ne vain osuvat kohdalle.
Kolmanneksi, tippuvankin kuun törmäys tapahtuu loivassa kulmassa ja varsin hitaalla nopeudella (kuitenkin useita kilometrejä sekunnissa). Kuun tipahtaminen ei siis vastaa ollenkaan samankokoisen asteroidin törmäystä (vauhti yli 10 km/s). Tällä ei kuitenkaan liene paljoa väliä, sillä Marsin kaikki tunnetut jäävarannot ovat pinnan tuntumassa. Jos niiden lähelle osutaan, ne kaasuuntuvat varmasti.
Paluu todellisuuteen
Ja mitä hyötyä tästä kaikesta sitten on? En oikeastaan tiedä.
Kukaan ei ole ikinä maankaltaistanut Marsia, tai mitään muutakaan. Tai oikeastaan se on kyllä tehty kymmeniä, ehkä satojakin kertoja, mutta vain tieteiskirjallisuudessa, toiveajattelussa ja tätä tekstiä vastaavissa mitäjossitteluissa. Veikkaan, että teoretisoinnin määrä ehtii monikertaistua kauan ennen kuin ihmiskunta ryhtyy asiassa tositoimiin.
Toivon, että Musk tai joku muu rahapohatta-innovaattori innostuu oikeasti yrittämään, sitten kun on kokeillut kaikkea muuta. Mielummin jollain muulla kuin ydinpommeilla.
Olisi nimittäin kiva nähdä tuollainen törmäys. Enkä millään viitsisi odottaa miljoonia vuosia Phoboksen omatoimista tippumista.
Haaste on päivän sana. Vastaanottajina on nyt kaksi tahoa:
1. Lukija: Tee jokin todellinen ja pysyvä kulutustottumuksen muutos, jolla vähennät sähkön käyttöäsi pitkällä tähtäimellä.
2. WWF: Aloittakaa jokin järkevämpi kampanjaa, jolla vähennetään turhaa matkustelua tai tavaran siirtelyä.
Luontojärjestö WWF järjestää vuosittain maaliskuun lopulla Earth Hour -tempauksen. Ideana on napsauttaa turha sähkövalaistus pois päältä, kaikki yhdessä, kello puoli yhdeksästä puoli kymmeneen. Keskityn tässä järkevyyteen ja vaikuttavuuteen, itse tapahtumasta kerrotaan vaikkapa aiemmassa Tiedetuubin jutussa.
Heti aluksi painotan, ettei Earth Hour todellakaan tähtää sähkönkulutuksen vähentymiseen juuri kuuluisan tuntinsa aikana. Pääpointti on ideassa, sähkön säästämisen symboliarvossa ja suurten väkijoukkojen pitkän tähtäimen käyttötottumusten muuttamisessa, yhdessä muiden kanssa.
Vuonna 2015 tempauksen mottona oli "ilmastonmuutoksen torjuminen". Säästämällä sähköä näet vähennetään myös kasvihuonekaasupäästöjä. Hyvä idea. Periaatteessa.
WWF mainostaa Earth Hourin olevan oiva tilaisuus vaikkapa kynttilänvaloillallisen järjestämiselle. Samaan hengenvetoon innostetaan, että tempauksen jälkeen voi sitten päivitellä porukalla kynttiläkuvia sosiaalisessa mediassa ja kertoa kuinka kivaa oli! Mukavaa, lutuista, mahtavaa... mutta onko tuollaisessa yhtään mitään järkeä?
Onko Earth Hourin aikana "säästetty" sähkö - oli määrä miten mitätön tahansa, tästä hieman tuonnempana - tosiaan pakko imaista saman tien käyttöön usuttamalla innostunut väki nettiin? WWF:ltä jää myös mainitsematta, ettei kyttilöiden polttelu ole kovinkaan ympäristöystävällistä - päinvastoin. Tuikut tupruttavat ympärilleen osaksi karsinogeenisiä pienhiukkasia, ja nostavat yleistä tulipaloriskiä aika roimasti. Lisäksi niiden polttelu lisää hiilidioksidipäästöjä reippaasti. Erään laskelman mukaan CO2-päästöt nousevat lähes 10 grammalla per kynttilä. (Nykyisin määrä tosin on suurempi, sillä tuossa vertailukohtana olivat "energiasyöpöt" 40 watin hehkulamput..) Toinen laskelma väittää, että Earth Hour päästäisi yksistään Suomessa ilmoille pyöreästi sata tonnia hiilidioksidia. Niin romanttista kuin se onkin, kynttilöiden polttelu ei siis liene kovin terveellistä, kenellekään.
Homma etenee aivan kuin Keeping up appearances -brittikomediassa (suomennettu Pokka pitää). Myös sarjan pääosassa toilailevan Hyacinth Bucket'n (lausutaan [bu.kɛ]) erityistaito on kynttiläillallisten järjestäminen. Ja myös hän tykkää antamastaan yläluokkaisesta vaikutelmasta kuin sika perunasta, muttei juurikaan mieti toimiensa vaikutuksia. Syytän nyt WWF:ää hieman samanmoisesta ajattelemattomuudesta. (En tosin usko, että Hyacinth ikinä kehottaisi vieraitaan mainostamaan illallisia somessa...)
Homma ei taida toimia aivan näin yksinkertaisesti...
Entäs sitten se sähkönkulutus?
Jään lopulta pakostakin miettimään, vaikuttiko Earth Hour yhtään mitenkään todelliseen sähkönkulutukseen. Asia on onneksi helppo selvittää (Suomen osalta) Fingridin tilastoista. Fingrid ylläpitää sähkön kantaverkkoa, jonka kautta kulkee noin 75 % maassamme käytetystä sähköstä. Se myös tarjoaa kätevästi mittaustietoa sekä sähkön kulutuksesta että sen tuotannosta.
Koko Suomen sähkönkulutus on tähän aikaan vuodesta pyöreästi 10000 MWh tunnissa. Tarkasta ajanhetkestä riippuen arvo vaihtelee noin 1000 megawattitunnilla suuntaansa: Ylivoimaisesti eniten sähköä kuluu arkisin, seitsemän ja kymmenen välillä, aamuin illoin. Vastaavasti hiljaisinta aikaa sähkörintamalla ovat viikonloput, etenkin aikaiset sunnuntaiaamut.
Kuka tuon kaiken sähkön sitten käyttää? Tilastokeskus kertoo, että teollisuus imee siitä noin puolet, ja kotitaloudet ovat vastuussa noin neljänneksestä (lämmitys vie tästä suurimman osan, laitteet ja valaistus vähän vähemmän). Loppu jakautuu maatalouden, palveluiden sekä julkisen kulutuksen ja liikenteen välille.
Kansainvälinen ilmastonmuutosta tutkiva paneeli IPCC julkisti eilen sunnuntaina viimeisimmän raporttinsa. Kyseessä on niin sanottu synteesiraportti, mihin on kerätty olennaisimmat osat kolmesta laajasta viime vuonna julkaistusta arviointiraportista.
Keskeinen viesti on se, että ilmaston muuttuminen on tosiasia, sen olennaisin syy on ihmisen toiminta ja siitä koituu niin ihmisille kuin koko planeetalle suuria, laajavaikutteisia ja peruuttamattomia ongelmia, mikäli asiaa ei oteta nyt vakavasti.
Näin tuskin tulee käymään, sillä kyseessä on epäsuhtainen taistelu tuulimyllyjä vastaan – tässä tuulimyllyt ovat suuria öljy-yhtiöitä ja konservatiivisia voimia, jotka haluavat pitää elintapamme (täällä ns. lännessä) ennallaan.
Raportti, niin lohduttomalta kuin sen lukeminenkin tuntuu, on lisäksi kompromissi. Todellisuus näyttää vieläkin ikävämmältä: mikäli raportti puhuisi asiasoista niiden oikeilla nimillä, olisi kyseessä äärimmäinen myrskyvaroitus, ellei nyt aivan lopun aikojen ennustus.
Onneksi (jos niin voi sanoa) viimeaikaiset, selvät ja konkreettisesti huomattavat merkit ovat saaneet monet aiemmin vastahankaisesti ilmaston muuttumiseen suhtautuneet piirit ovat kääntämään kelkkansa. Tai ainakin pohtimaan sitä.
Tällaisia signaaleja ovat kuivuudet, tulvat, kylmät ja helteet, sekä lisääntyneet supermyrskyt. Elleivät talouspiirit osaa lukea luontoa, muutoksen näkee jo nyt maksettujen vakuutuskorvausten määrässä ja kokonaissummassa.
Mitä raportti kertoo?
Ensinnäkin raportti sanoo suoraan, että tilanne johtuu ihmisen toiminnasta. Maapallolla on paitsi lämpimämpää kuin pitkiin aikoihin, niin lämpötilan nousu on tapahtunut niin nopeasti, ettei sille löydy planeetan geologisesta historiasta vastinetta. Siinä missä luontaiset ilmastonmuutokset ovat tapahtuneet hitaasti, niin nyt rajusti kasvanut kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä on saanut aikaan erittäin nopean keskilämpötilan nousun. Se on kivunnut 0,85° ylöspäin vuodesta 1880, ja aivan viime vuosikymmeninä tahti on vain kiihtynyt. Viimeiset 30 vuotta ovat olleet lämpimimmät 1400 vuoteen ja tästä vuodesta tulee kuumin koskaan mitattu vuosi.
Kasvihuonekaasujen pitoisuus on nyt korkeammalla kuin koskaan edeltävän 800 000 vuoden aikana.
Lämpötilan nousu on jo nyt saanut aikaan jäätiköiden nopeaa sulamista ja merenpinnan nousua. Raportin mukaan 1900-luvun alusta merenpinnan keskimääräinen korkeus on kohonnut 19 senttiä.
Muutokset jäätiköissä saavat jo nyt aikaan suuria heilahteluita säätilassa, ja niitä on syyttäminen mm. pohjoisten alueiden äärimmäisistä kesä- ja talvisäistä. Samoin lisääntyneet myrskyt johtuvat pitkälti siitä, että ilmakehässä ja merissä on enemmän lämpöenergiaa.
Toinen päätelmä on synkkä toteamus siitä, että vaikka kasvihuonekaasujen päästöt lopetettaisiin nyt kokonaan, jatkuu ilmaston lämpeneminen. Tosin jos mitään ei tehdä, lämpeneminen ei tasaannu, vaan saattaa jopa kiihtyä. Vaikka päästöjä onnistuttaisiin hillitsemään, lämpöaalloista ja äärimmäisistä sääilmiöistä kärsittäisiin vuosisatoja. Ja muutokset saattavat olla peruuttamattomia – sikäli kun jokin maapallolla nyt on koskaan pysyvää.
Vaikka kehittyneissä maissa sääilmiöihin, meren pinnan nousuun ja elintarvikehuollossa tuleviin hankaluuksiin voidaan varautua, eikä niistä ole välttämättä suurta haittaa, on tilanne täysin päinvastainen köyhimmissä maissa.
Kolmas raportin perusviesti on se, että jotain pitää tehdä. Ja pian. Jos ilmaston lämpeneminen halutaan rajoittaa kahteen asteeseen celsiusta, pitää vuoteen 2050 mennessä kasvihuonekaasujen päästöjä leikata jopa 70% ja viiden vuosikymmenen aikana siitä eteenpäin pitäisi päästöt lopettaa tyystin, eli kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavista polttoaineista pitää päästä kokonaan eroon.
Tässäkin olennaista on se, että rikkaat maat eivät voi katsoa vain omaan napaansa, vaan auttaa myös kehittyviä maita leikkaamaan päästöjään. Monissa tapauksissa siellä se onnistuu jopa helpommin, kun infrastruktuuria voidaan rakentaa ilman historian painolastia ja ihmisten vaatimukset ovat pienempiä.
Mikäli toimenpiteitä lykätään yhä kauemmaksi tulevaisuuteen, sitä vaikeammaksi tilanne käy.
Miten Suomessa?
Arviointiraportista kerrottiin tänään aamulla myös Ilmatieteen laitoksella.
"Ilmastonmuutos etenee kiihtyvästi seuraavat 50 vuotta, ja mahdollisilla päästörajoituksilla voidaan vaikuttaa 2060-luvun ilmastoon”, totesi Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja Suomen IPCC-työryhmän puheenjohtaja Petteri Taalas.
”Muutos on valloilleen päästyään uhka ihmiskunnalle satojen vuosien ajan. Sen torjuminen on järkiteko, ja nyt torjunnan kustannukset on arvioitu aikaisempaa alhaisemmiksi",
Tutkimusprofessori Tim Carter Suomen ympäristökeskuksesta toteaa, että ”ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat ääri-ilmiöt uhkaavat terveyttä ja ihmishenkiä, infrastruktuuria sekä ekosysteemejä. Alueellisesti myös veden ja ruuan saanti hankaloituu”.
Ilmastonmuutokseen sopeutumalla voidaan vähentää vaikutuksista aiheutuvia riskejä. Suomessa sopeutumisessa keskitytään muun muassa tulvatorjuntaan, rakennetun ympäristö suunnitteluun ja viljelykasvien jalostukseen. Suomen uusi sopeutumissuunnitelma hyväksytään lähiviikkoina.
Hillintäkeinoista synteesiraportti nostaa esille uudet energiateknologiat kuten uusiutuvat energialähteet, energiatehokkuuden sekä hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin (CCS, carbon capture and storage).
"Mikäli hiilidioksidin talteenotto ja varastointi on kaupallisessa käytössä, voidaan sähköntuotannon päästöt vähentää lähes nollaan", Teknologian tutkimuskeskus VTT:n erikoistutkija Laura Sokka sanoo.
Ilmatieteen laitoksella järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin myös siitä, miten IPCC:n tuottama tutkimustieto on otettu vastaan yhteiskunnan eri sektoreilla ja miten se tulisi viedä käytäntöön. Tilaisuudessa todettiin, että ilmastoraportin viesti on vakava ja vaatii tehokkaita toimia sekä valtioilta että muilta toimijoilta.
"Lähivuodet ovat kriittisiä – kansainvälisellä yhteisöllä on vielä mahdollisuus pitää ilmaston lämpeneminen alle kahdessa asteessa, jos toimimme määrätietoisesti”, totesi YK:n ilmastoneuvotteluissa Suomen pääneuvottelijana toimiva Harri Laurikka.
”Pariisista on joulukuussa 2015 saatava kattava ja kunnianhimoinen ilmastosopimus, jolla päästöjä vähennetään maailmanlaajuisesti. Kuukauden päästä Liman ilmastokokouksessa tehtävät päätökset ovat uuden sopimuksen kannalta avainasemassa. EU:lla ja Suomella on neuvotteluissa tärkeä rooli suunnannäyttäjänä ja sillanrakentajana",
”Kansainvälisten ja kansallisten sitoumusten lisäksi tarvitaan myös paikallistason toimia ja edelläkävijäyrityksiä”, muistutti HSY:n seutu- ja ympäristötiedon tulosalueen tietopalvelujohtaja Irma Karjalainen.
”Kunnat tekevät jatkuvasti päätöksiä, joilla konkreettisesti vähennetään tai lisätään päästöjä. Kaupungit joutuvat myös kohtaamaan ilmastonmuutoksen vaikutukset: lisääntyvien rankkasateiden ja tulvien aiheuttamat vahingot infrastruktuurille sekä välilliset verotulojen menetykset, jos yrityksille ja asukkaille aiheutuu pitempiaikaisia vaikutuksia esimerkiksi myrskyjen tai tulvien vuoksi”.
Keskustelussa korostettiin, että huomattavat päästövähennystavoitteet tulevat vaatimaan suuria muutoksia energiantuotantojärjestelmään. Lisäksi tarvitaan energiaa säästäviä innovaatioita, jotka kääntävät energiankulutuksen laskuun.
"Valitettavasti emme ole tässä mielessä maana näyteikkuna”, sanoi Climate Leadership Councilin puheenjohtaja ja Outotecin toimitusjohtaja Pertti Korhonen.
”Suomi on muita pohjoismaita noin 10–20 vuotta jäljessä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen liittyvässä bisneksessä".
Keskeisenä syynä pidettiin investointipäätöksien vanhanaikaisuutta: sen sijaan, että investoitaisiin vastuullisesti tulevaan, sijoituksissa ollaan liian konservatiivisia.
"Miksei pääkaupunkiseudun busseja tankata sataprosenttisella biodieselillä, jota nyt jo saa?" kysyi Korhonen.
Ympäristönäkökohta sijoittamiseen on vielä melko harvinaista, panelistit totesivat yhdessä. Hiljalleen on kuitenkin huomattu, että fossiiliset omistukset alkavat olla niin iso riski, että investoinnit ohjautuvat sieltä pois.
"EU on päättänyt tilinpäätösdirektiivin muutoksesta, jonka mukaan vuodesta 2017 suurten pörssiyhtiöiden on raportoitava vastuullisuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa päästöjen raportoimista. Samaan aikaan Sustainability Accounting Standards Board (SASB) on kehittämässä aineettomien tekijöiden mittareita, jotka tekevät kestävyydestä eksaktia. Tämä tulee lisäämään sijoittajien kiinnostusta", Danske Bankin varallisuudenhoitaja Susanna Miekk-oja sanoi.
Maanviljelijä ja Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Tuomas Mattila toi esiin myös hyvin konkreettisia keinoja maatalouden hiilipäästöjen vähentämiseksi:
"Maataloutta on syytä tarkastella ratkaisukeinona ilmastonmuutoksen hillintään, ei pelkkänä päästölähteenä. Niin sanottu carbon farming -liike on jo käynnissä maailmalla. Käytännössä se tarkoittaa, että maksimoidaan hiilen sidonta kasvien yhteytyksen avulla. Tulosperustainen ympäristötuki olisi askel oikeaan suuntaan: mitä enemmän sidot hiiltä maahan, sitä enemmän saat tukea".
Ilmatieteen laitoksen seminaarin raportti on otettu Ilmatieteen laitoksen tiedotteesta.
Kansainvälinen YK:n ilmastokokous loppui viikko sitten (lauantaina, 22.11.2013). Varsovassa laihoin tuloksin. Kokous oli jo 19. sarjassa, jonka aloitti Rio de Janeiron kokous vuonna 1992. Jokaisen kokouksen tavoite on ollut selvittää ja vähentää ihmisen vaikutusta planeetan ilmastoon.
Ilmaston lämpenemisen vastaisista toimista väännettiinkin jälleen kättä viimeiseen asti ja kokouksessa päästiin lopulta kolmeen eritasoiseen sopimukseen. Konkreettisuus tosin jäi sanahelinän seassa varsin vähiin.
Mikä oli kokouksen todellinen tulos?
Varsovan ilmastokokouksen olennaisin päätös oli rahoituksen suuntaaminen ongelmien aiheuttajilta niistä eniten kärsiville.
Niin sanotun "Varsovan mekanismin" tarkoitus on helpottaa lämpenemisen vaikutusten kanssa kamppailevien elämää ja auttaa heitä ongelmiin varautumisessa. Käytännössä siitä saavat osansa lähinnä merenpinnan nousun uhkaamat maat sekä ilmaston ääri-ilmiöiden kuten taifuunien ja kuivuuden armoille jäävät. Maksajina ovat pääasiassa teollisuusmaat.
Mekanismia aletaan kuitenkin käytännössä viilata kuntoon vasta ensi vuonna. Jää nähtäväksi, kuinka paljon systeemi tulee käytännössä eroamaan siitä avustuksesta, mitä maailmalta normaalistikin ojennetaan katastrofien uhreille.
Muutamat tahot ilmoittivat lisäksi suorasta, konkreettisesta tuesta kehittyville maille. Tuen antajiin kuuluvat Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Iso-Britannia, Saksa, Japani, Etelä-Korea sekä EU ja USA. Pitkän aikavälin pysyväisrahoitusta ei kuitenkaan saatu varmistettua.
Toinen ja ehkä kokouksen konkreettisin sopimus koski metsäkadon rajoittamista. "REDD+"-ohjelmalla kannustetaan metsien suojelemiseen niiden tuhoamisen sijasta. Tavoite on saada sekä yksityinen sektori, kehittyvät maat, että alkuperäiskansat toimimaan yhdessä.
Metsät ovat hiilinieluja, jotka sitovat hiilidioksidia. Ne ovat siis omalta osaltaan tärkeitä ilmaston lämpenemisen säätelijöitä. Iso-Britannia, USA ja Norja ilmoittivat pistävänsä muutaman sata miljoonaa suoraan tähän projektiin.
Periaatepäätöksiä aikomisen suunnittelun valmistelusta
Kolmatta sopimusta voi ehkä pitää hieman abstraktimpana. Kokouksen päätöstiedotteessa nimittäin kerrottiin valtioiden päättäneen aloittaa (tai jatkaa) valmistautumista kahden vuoden päästä solmittavan sopimuksen tavoitteiden suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Omaan tahtiin, tietysti.
Mitä tuo tarkoittaa käytännössä? Lähinnä lupauksia ja suunnitelmia, enintään aikomuksia. Monessa maassa ehditään käymään useammatkin vaalit ennen minkään toimien konkretisoitumista. Hiljaa hyvä tulee.
Seuraavat kokoukset tulevat olemaan tärkeämpiä. Vuoden päästä Limassa jo toivottavasti valmistellaan oikeita toimia pitävän ja kattavan ilmastosopimuksen puolesta. Pariisissa pyritään vuonna 2015 viimein tekemään se todellinen, sekä kansallisesti että kansainvälisestikin sitova ilmastosopimus. Voimaan se tulee kylläkin vasta vuonna 2020 - ja tietystikin vain siltä osin kun (ja jos) se ratifioidaan.
Käytännön toimet toiseen suuntaan
Useat maat ilmoittivat kokouksessa pienentävänsä päästövähennystavoitteitaan tai jäädyttävänsä ne nykyiselle tasolle. Monet halusivat päättää asioista valtiokohtaisesti, eikä kansallisiin pitäviin vähennystavoitteisiin näin ollut juuri innostusta. Isäntämaa Puola jopa ilmoitti ykskantaan pysyvänsä fossiilisisten polttoaineiden suosijana vielä vuosikymmeniä.
Monet ympäristö- ja kansalaisjärjestöt marssivatkin kokouksesta ulos protestina lähes totaaliselle saamattomuudelle.
Kokouksista huolimatta kuumenee
Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkisti uusimman raporttinsa sopivasti ennen Varsovan kokousta. Se varmisti - jälleen kerran - että maailmanlaajuinen lämpötila on noussut merkittävästi teollistumisen aikana. Fossiilisten polttoaineiden merkitys tärkeimpänä lämmittäjänä varmistui entisestään.
Lämpeneminen ei oikeastaan edes ole mikään ongelma. Ilmasto on muuttunut alituiseen planeetan historiassa. Ja kauan sitten on aivan varmasti ollut paljon lämpimämpää kuin nykyään. Ongelma on nopeudessa.
Stanfordin yliopiston tänä vuonna julkistettu tutkimus osoitti, että lämpeneminen tapahtuu nyt yli 10 kertaa nopeammin kuin koskaan sitten dinosaurusten aikojen. Asian merkitystä kannattaa miettiä. Koko oma kehityksemme jostain näädän kokoisesta otuksesta ihmiseksi asti on siis tapahtunut nykyistä vaisumpien muutosten alaisena. Samassa ajassa ovat kehittyneet hevoset, valaat ja virtahevotkin.
Monet eliöt eivät ehdi sopeutua muutokseen, etenkään kun lisätekijänä on vielä saastuminen, rehevöityminen ja elinoloja rajaava rakentaminen.
Merenpinnan nousu vaikuttaa suoraan ainakin parin miljardin ihmisen elämään, puhumattakaan ekosysteemeistä. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa kuitenkin maailmanlaajuisesti. Ilmaston kiertokin muuttuu, ääri-ilmiöt lisääntyvät ja tähän asti kaavamaisesti toistuneet säätilat voivat vaihtua tyystin toisiksi. Suomessa elellään nyt mukavasti Golf-virran ansiosta, mutta jäätiköiden sulaessa se voi heiketä tai jopa lakata pumppaamasta lämpöä kylmään Pohjolaan, jolloin joudumme ojasta allikkoon.
Tietysti voi kysyä mitä se sitten haittaa, jos muutama laji kuoleekin sukupuuttoon? Tai jos pari saarta peittyy vedellä? Tai jos Suomesta tulee uusi Siperia?
Biosfääri selviää kyllä, vaikka suuri osa eliöistä kuolisikin. Maa-planeetta pysyy myös radallaan. Mutta me emme selviä, tai ainakaan elämä ei tule olemaan helppoa, sillä olemme liian riippuvaisia ympäristöstämme.
Kaikkein aikojen voimakkaimpien myrskyjen joukkoon lukeutuva supertaifuuni Haiyan surmasi Filippiineillä ainakin 10 000 ihmistä, yli 600 000 joutui jättämään kotinsa ja miljoonat ovat välittömän avun tarpeessa. Tuulet puhalsivat yli 300 kilometrin tuntinopeudella, nostattivat metrien korkuisia aaltoja ja piiskasivat kaatosateen maahan ankaralla voimalla. Onko tällaiseen tottuminen? Ilmastotutkijoiden mukaan on – eikä pelkästään seuduilla, joilla myrskyjä on ollut ennenkin.
Ilmastonmuutoksen kieltävien vakioväitteenä on todeta, että ilmasto on vaihdellut aina eikä ihmisen toiminnalla ole mitään tekemistä asian kanssa. Uskonasioissa mitkään todisteet eivät tunnetusti riitä, mutta yhdysvaltalaistutkijat ovat vastikään julkaisseet tutkimuksen, jonka mukaan sademäärien kasvuun ja sadealueiden siirtymiseen vaikuttavat nimenomaan ”ulkoiset” tekijät – eli ihminen.
Tutkimuksen mukaan kasvihuonekaasujen lisääntyminen ja stratosfäärin otsonikato aiheuttavat maailmanlaajuisesti sademäärien kasvua ja jakautumista aiemmasta poikkeavalla tavalla. Asiaa ei ole helppo osoittaa, sillä havaintoaineistossa on runsaasti kohinaa, sademääriin vaikuttavia tekijöitä on paljon ja laskentamalleissa on usein virhelähteitä.
Muutokset sademäärissä ovat kuitenkin ilmastonmuutoksen merkittävimpiä seurauksia, mutta kuten tutkijat toteavat, ne ovat myös huonoimmin tunnettuja. Kasvihuonekaasujen määrän kasvu vaikuttaa mallien mukaan sademääriin ensinnäkin nopeuttamalla hydrologista kiertoa – lämpötilan noustessa haihdunta kasvaa – ja toisaalta muuttamalla ilmakehän virtausjärjestelmiä siten, että maapallon trooppinen vyöhyke laajenee, jolloin sekä sade- ja myrskyalueet että kuivat seudut siirtyvät kauemmas päiväntasaajasta.
Kate Marvel ja Céline Bonfils ovat kehittäneet Lawrence Livermoren kansallisessa laboratoriossa Kaliforniassa tilastollisen menetelmän, jolla voidaan tarkastella yhtä aikaa kumpaakin ilmiötä ja samalla erottaa ihmisen vaikutus luonnollisista vaihteluista.
Verrattuaan saamiaan tuloksia yli 30 vuoden aikana tehtyihin mittauksiin he totesivat sademäärien todellakin kasvaneen ja myrskyjen voimistuneen sekä samalla siirtyneen päiväntasaajaseuduilta kohti napa-alueita. Samanaikaisesti havaittujen ilmiöiden selitykseksi ei tutkimuksen mukaan riitä ilmaston luonnollinen vaihtelu.
