joulu

Nikolauksen jäännöksinä pidettyjä luita on vuodesta 1087 alkaen säilytetty Italiassa Etelä-Pugliassa Barin kylässä Basilica di San Nicola -kirkossa hautaholvissa marmorialttarin alla.

Pyhän Nikolauksen luiksi uskottuja jäännöksiä on myös Venetsiassa Chiesa di San Nicolo -kirkossa Lidon saarella. Lisäksi Pyhän Nikolauksen jäännöksinä pidettyjä yksittäisiä reliikkejä ovat pitäneet hallussaan lukuisat kirkot ympäri maailmaa.

Oxfordin yliopiston professori Tom Higham ja Turun yliopiston kollegiumtutkija Georges Kazan saivat käyttöönsä kuitenkin näytteen Amerikasta. Luunkappale on osa yhdysvaltalaisen papin Dennis O’Neillin reliikkikokoelmaa.

Kyseinen luunkappaleen on tunnistettu olevan osa ihmisen lonkkaluuta, ja sen on uskottu olevan Pyhän Nikolauksen jäännös. Higham ja Kazan tutkivat luunkappaletta radiohiiliajoituksella osoittaakseen reliikin iän tarkalleen.

Tulosten mukaan reliikki on 300-luvulta eli ajalta, jolloin Pyhän Nikolauksen uskotaan eläneen. Historioitsijoiden mukaan hän kuoli noin vuonna 343. Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että pyhäinjäännöksinä pidetyt luut saattavat olla aitoja Pyhän Nikolauksen luita.

"Kiinnostuimme O’Neillin hallussa olevasta luunkappaleesta, koska se on vasemmasta häpyluusta, lonkkaluun alemmasta osasta", kertoo Turun yliopiston Turku Institute for Advanced Studies -tutkijakollegiumissa tutkijana työskentelevä Kazan.

"Barin kokoelmassa taas ei ole kokonaista lonkkaluuta, vaan vain vasen suoliluu lonkkaluun yläosasta. Tämä herätti huomioni ja antoi alkusysäyksen tutkimuksellemme. Vielä on vahvistamatta, pitääkö Venetsian kokoelma sisällään jäännöksiä lonkkaluusta, mutta kokoelma täydentää Barin jäännöksiä niin, että molempien kokoelmien voidaan olettaa olevan yhden ja saman yksilön luuta."

Radiohiiliajoituksen kehitys avaa reliikkien tarinoita

Higham ja Kazan, jotka johtavat Oxford Relics Cluster -tutkimusryhmää Keble College's Advanced Studies Centre -tutkimuskeskuksessa Oxfordin yliopistossa ovat ensimmäiset tutkijat, jotka ovat analysoineet näitä luita radiohiiliajoituksella. Higham on alan pioneeri, Kazan on tutkinut varhaiskristillisiä pyhäinjäännöksiä ympäri Eurooppaa ja Lähi-itää kymmenen vuoden ajan.

"Usein tutkimuksemme osoittavat pyhäinjäännösten olevan uudempia kuin on uskottu. Nyt tutkimuksemme sen sijaan viittaa siihen, että meillä saattaa olla käsissämme Pyhän Nikolauksen aitoja jäännöksiä", professori Higham sanoo.

Tutkittua luunkappaletta on pidetty pyhäinjäännöksenä melkein 1 700 vuoden ajan, mikä tekee siitä yhden vanhimmista reliikeistä, joita Higham ja Kazan tiimeineen ovat tutkineet.

Tutkijat kertovat, että radiohiiliajoitusteknologian kehittyminen viime vuosina on helpottanut reliikkien tutkimista.

"Kun aiemmin tarvittiin fyysisiä luunäytteitä, voimme nyt tarkastella milligramman kokoisia mikronäytteitä. Tämä avaa arkeologiselle tutkimukselle uuden maailman", selittää Kazan.

Higham huomauttaa, että tieteen keinoin ei kuitenkaan ole täysin mahdollista todistaa, että tutkittu reliikki on varmasti kuulunut Pyhälle Nikolaukselle.

"Sen kuitenkin pystymme todistamaan, jos reliikki ei ole aito."

"Nämä tulokset kannustavat meitä nyt jatkamaan Barin ja Venetsian reliikkien tutkimusta esimerkiksi dna-kokein, jotta voimme osoittaa, että kyseiset luunkappaleet ovat saman yksilön jäännöksiä", Kazan jatkaa.

"On mielenkiintoista ajatella, että näin vanhat reliikit saattavat olla aitoja!"

Joulun kunniaksi julkaisemme kevyen kolmiosaisen sarjan jouluseimestä. Tässä kolmannessa osassa kerromme aasinsillan kautta aasien ja muidenkin eläinten kesytyksestä.

Seimi ei olisi seimi ilman "alkuperäisimpiä" näyttelijöitään eli eläimiä. Ne edustavat seimen ylivoimaisesti vanhinta perinnettä.

Tallissa pönöttävät karitsat, aasit, härät ja sinne satunnaisesti sijoitettavat kamelit tai possutkin kertovat eläinten ja ihmisen rauhaisasta yhteiselosta. Joku voi tietysti väittää syyn olevan erityisen hetken hartaudessa, mutta realistisesri ajateltuna se on seurausta eläinten kesyttämisestä ihmisen käyttöön.

Joulun kunniaksi julkaisemme kevyen kolmiosaisen sarjan jouluseimestä. Tässä toisessa osassa kerromme niistä kaikkein ensimmäisestä – millainen onkaan seimen historia?

Jouluseimi on alunperin lähinnä katolinen perinne, joka on vasta viime vuosikymmeninä levinnyt protestanttiseen maailmaan. Kyse on taidemuodosta, jossa rakennetaan uudelleen Jeesuksen syntymäpaikka. Tarkoituksena on ihailla, palvoa ja samaistua pyhäksi koetun tapahtuman hetkeen.

Joulun kunniaksi julkaisemme kevyen kolmiosaisen sarjan jouluseimestä. Tässä ensimmäisessä osassa pohdimme, miltä moinen näyttäisi erilaisesta vinkkelistä. Kuvitellaan hetki, että kuvaelma käsittelisikin tyypillisen täkäläisen perheen perheenlisäyksen hetkeä, kauan sitten. 

Suomessa elettiin 2000 vuotta sitten varhaista rautakautta. Merenpinta oli paikasta riippuen 6–20 metriä nykyistä korkeammalla. Lämpötila vastasi maakerroksista löytyneide kasvijäänteiden perusteella jotakuinkin nykyistä: talvipäivänseisauksen aikaan saattaisi olla lunta, tai sitten ei.

Arvostetussa brittiläisessä lääketieteen julkaisussa British Medical Journalissa julkaistun artikkelin mukaan joulun lämmin tunnelma on selvästi havaittavissa koehenkilöiden aivoissa.

Kööpenhaminan yliopiston tutkimusryhmän (joulumielellä) tekemässä 20 koehenkilön vertailevassa tutkimuksessa huomattiin, että perinteisesti joulua viettävien henkilöiden aivoissa tapahtuu selviä magneettiresonanssikuvauksessa havaittavia muutoksia kun heille esitetään jouluisia kuvia.

Tanskalaistutkijoiden mukaan vastaavaa ei ole havaittu koskaan, tosin todennäköisesti siksi, että vastaavaa ei liene tutkittu koskaan.

Joka tapauksessa tulokset ovat kiinnostavia: hyväkuntoisille koehenkilöille näytettiin 84 kuvaa 3D-laseilla, joista osa oli jouluun liittyviä ja osa taas ei lainkaan.

Henkilöiden aivoja skannattiin samalla magneettiresonanssikuvauslaitteistolla, jolla pystyttiin havaitsemaan mitkä osat aivoista aktivoituivat. Kuvauksen jälkeen  henkilöt täyttivät lomakkeen, missä he kertoivat kuinka he viettävät joulua ja millaisia ovet heidän jouluperinteensä. 

Kymmenen henkilöistä oli etukäteen valittu siten, että he olivat ilmoittaneet olevansa jouluihmisiä ja toiset kymmenen suhtautuivat joulun viettoon välinpitämättömämmin.

Kun mittauksia verrattiin keskenään, kävi selvästi ilmi, että joulumielisten aivoissa viisi aluetta käyttäytyi selvästi aktiivisemmin jouluisia kuvia katsoessa.

Tänäkin jouluna Suomessa syödään yli 7000 tonnia kinkkulihaa, sillä vaikka korvaavat jouluruokavaihtoehdot ovat tulleet yhä yleisemmiksi, on perinteinen joulukinkku edelleen keskeisin joulun ajan ruokalaji hyvin monissa perheissä.

Kyseessä on itse asiassa hyvin pohjoismainen perinne, sillä muualla Euroopassa suurin osa joulun tärkeimmistä ruokalajeista liittyvät lintuihin: kanaa, ankkaa, hanhea, kalkkunaa ja niin edelleen. Ranskassa osterit, hanhenmaksa ja shampanja ovat samassa roolissa kuin laatikkoruoat, kinkku ja glögi Suomessa. Kaikkialla joulu on toki runsaan syömisen juhla, hyvä tekosyy keskitalven (tai alkutalven) mässäilyyn. Kinkku on kuitenkin muinais-skandinaavista perua, sillä täällä talvipäivänseisausjuhlassa ennen kristinuskoa uhrattiin ja syötiin pyhitetty sika Freyr-jumalalle.lähde. Sian teurastamisen perinne jouluna jatkui kristinuskon tulon jälkeen ja säilyi useina perinneruokina (kinkun lisäksi ja ohella on ollut makkaroita ja joka läskiin kostutettuja leivänpaloja); siasta saatu kinkku uunissa pitkään kypsytettynä oli tärkein näistä ruokalajeista.

Wikipedian mukaan vuonna 2007 Suomessa syötiin 7 200 000 kg joukukinkkulihaa, mikä oli 13 % enemmän kuin 2006. Suurimmat lihan tuontimaat olivat Saksa ja Tanska. Kalkkunaa syötiin samana vuonna "vain" noin 588 000 kg, eli noin 8% kinkun määrästä.

Alla on tilastotietoa joulukinkkujen kulutuksesta Suomessa:

Marttojen mukaan hyvä tapa valmistaa joulukinkku on seuraava:

Joulukinkun suolaus

Ruiskusuolaus

Kuvassa olevalla Mansikkasammakolla (Dendrobates pumilio) ei ole suoranaisesti mitään tekemistä joulun kanssa, paitsi että se on punainen. Kuten tiedetään, punainen on joulun väri – mutta miksi?

Kyse on joulupukin punaisesta nutusta, mikä yleisen legendan mukaan syntyi vuonna 1931, kun Coca Cola -yhtiö tilasi mainoskampanjaansa varten piirroksen joulupukista taiteilijalta nimeltä Haddon Sundblom. Hän otti uudenlaiseen, iloiseen ja runsaaseen pukkiinsa värit tilaajayhtiön punavalkoisesta logosta ja pullosta sillä seurauksella, että kampanjan jälkeen pukkia pidettiin yleisesti punanuttuisena ja valkopartaisena hyväntahtoisena papparaisena, vaikka kansanperinteissä hän oli ollut kaikkea muuta (kuten myöhemmin Tiedetuubin joululähtölaskennassa selviää).

Tarina on hyvä, mutta ei ole täysin totta. Nimittäin ensimmäisenä punaisen pukin piirsi Thomas Nast, samoin amerikkalainen taiteilija, jo 1800-luvun puolivälissä, ja vuonna 1885 Louis Prang kopioi ajatuksen postikorttikuvitukseksi. Nastin mukaan joulupukin esikuva Pyhä Nikolaus oli aikanaan pukeutunut punaiseen kaapuun ja siten punainen oli myös sopiva väri joulupukille. Näin ollen kun kokiskampanjaan tarvittiin pukkia, oli yhtiön värimaailmaan sopiva punainen pukki jo sopivasti olemassa ja sitä piti vain muuttaa vielä enemmän punavalkoiseksi ja pyyleväksi. Puhin myhäilemä "ho, ho, ho" ja lahjojenjakomatkan alkaminen pohjoisnavalta tulivat sitten myöhemmin mukaan.

Mitä muuten kuvassa olevaan Mansikkasammakkoon tulee, niin se on keskisen Amerikan sademetsissä elävä nuolimyrkkysammakko. Nämä sammakot ovat hyvin pienikokoisia, vain muutaman sentin pitkiä ja maksimissaan kuutisen senttiä pitkiä, kirkasvärisiä ja todennäköisesti maailman myrkyllisimpiä eläimiä. Esimerkiksi punaisen sammakon sukulaisen, kellertävän Kultanuolen (Phyllobates terribilis) noin 3 800 mikrogrammaa hermomyrkkyä riittää tappamaan yli 1 500 ihmistä. Nuolimyrkkysammakkojen koskeminen tai syöminen voi olla kohtalokasta.

Sammakoiden nimi tulee siitä, että niiden myrkkyä on käytetty nuolissa.

Oikeastaan nämä sammakot eivät sovi lainkaan jouluiseen, miellyttävän mukavaan asiayhteyteen, paitsi että yksi niistä on kovin jouluisen punainen...

Kyseessä oli poron nenän punaisuudesta jouluhengessä tehty havaintotutkimus, ja se on jälleen hyvin ajankohtainen. Nimittäin Petterillä – ja muilla poroilla – on oikeasti punainen kuononpää, mutta sen tehtävänä ei ole varsinaisesti valaista matkantekoa pimeässä, vaan auttaa nenää pysymään lämpimänä myös kovalla pakkasella.

Nenässä on runsaasti ohuita verisuonia, jotka edesauttavat paitsi verenkiertoa nenässä niin myös säätelevät aivojen lämpötasapainoa.

Voi siis sanoa, että samalla kun nenä pysyy pakkasella lämpimänä tuoreen, lämpimän veren ansiosta, niin nenä toimii myös lämpösäteilimenä, joka hohkaa aivojen ylimääräisen lämmön ympäröivään viimaan.

Vaikka paljain silmin nenä ei ole kovin punainen, näkyy lämpimyys sekä punaisuus hyvin lämpökameran kuvassa. Tromsøn ja Amsterdamin yliopiston tutkijat paneutuivat asiaan kuvaamalla ensin viiden terveen ihmisen neniä ja havaitsivat, että keskimääräinen verisuonitiheys ihmisnenässä on 15 mm/mm². Samalla menetelmällä tutkimalla poronnenien (kaksi poroa tutkittiin) verisuonitiheys oli 25% suurempi.

Asia erikseen ovat esimerkiksi punanenäiset ihmiset, joita etenkin pikkujouluaikaan on liikenteessä – mutta siihen palaamme joskus toiste (kenties).

Kuva: professori Can Ince ja British Medical Journal

Marraskuun jäätyä taakse otetaan varaslähtö jouluun. Perinteiset kuusenkynttilät olivat pahimmillaan tuhoisa koriste ja joulukuusen suosio ehti 1800-luvulla jo hiipua ainakin Yhdysvalloissa, kun vakuutusyhtiöt alkoivat lisätä sopimusehtoihin pykälän, jonka perusteella korvausvelvollisuutta ei ollut, jos tulipalo syttyi kynttilöin koristellusta kuusesta.

Sähkölampun keksimisen myötä joulun juhlavalaistuksen turvallisuutta saatiin parannettua. Kallis hinta hidasti kuitenkin pitkään sähkökynttilöiden yleistymistä. 1880-luvulla varsin vaatimattomankin kuusenkynttiläsarjan hinta oli nykyrahassa satoja dollareita. Alkuaikojen hiililankalamput myös kuumenivat huomattavasti eivätkä siten olleet juurikaan sen turvallisempia kuin perinteiset kynttilät elävine tulineen. Lisäksi uuden keksinnön käyttö rajoittui vanhan mainoksen mukaan "taloihin, joissa on sähkövalaistus".