Jos ihmissilmä olisi digikamera, siinä olisi noin 576 megapikseliä.
Merihevosen salainen ase
Kuinka ihmeessä maailman hitain kala, jonka uintinopeus on puolitoista metriä tunnissa, pystyy saalistamaan ravinnokseen hankajalkaisia, jotka voivat singahtaa karkuun yli tuhatkertaisella vauhdilla? Nimenomaan liikkumalla hitaasti ja ennen kaikkea huomaamattomasti.
Meksikonlahdessa ja Karibianmeressä viihtyvä kääpiömerihevonen (Hippocampus zosterae) pystyy hivuttautumaan millimetrin päähän saaliistaan niin, että hankajalkaisparalla ei ole aavistustakaan sen läheisyydestä. Ja kun merihevonen on päässyt riittävän lähelle, pienellä äyriäisellä (Acartia tonsa) ei ole mitään mahdollisuuksia: kummallisen näköinen kala iskee kimppuun millisekunnissa.
Vedessä moinen hiiviskely on vaikeaa, sillä vähäinenkin liike aiheuttaa virtauksia ja paineenvaihteluita, jotka varoittavat saaliseläimiä yleensä hyvissä ajoin. Noin viiden senttimetrin mittaiseksi kasvavan kääpiömerihevosen salaisuus on sen anatomiassa.
Kahden teksasilaisyliopiston (University of Texas at Austin ja Texas Tech University) tutkijat Brad Gemmell, Jian Sheng ja Edward Buskey ovat selvittäneet, että merihevosen pään muoto saa aikaan sen ”turvan” yläpuolelle tyvenen alueen. Sen turvin merihevonen pääsee huomaamatta lähestymään pikaisesti pakenevaa saalistaan.
Tekniikka toimii erinomaisen hyvin, sillä riittävän lähelle päästyään merihevonen onnistuu saalistuksessa 94-prosenttisesti. Muilla samaa hankajalkaislajia ravinnokseen käyttävillä kalalajeilla kaksi kolmesta yrityksestä epäonnistuu.
Ylläolevassa kuvassa näkyvät liikkuvan merihevosen aiheuttamat paineenvaihtelut eri väreinä: sininellä on merkitty vähäisintä, punaisella suurinta vaihtelua. Nopeus kasvaa vasemmanpuoleisen kuvan neljästä millimetristä sekunnissa oikeanpuoleisen kuvan 20 millimetriin sekunnissa.
Suurempi nopeus merkitsee suurempia paineenvaihteluita, mutta nopeudesta riippumatta merihevosen ”iskualueen” kohdalla (merkitty mustalla katkoviivaympyrällä) vaihtelut ovat miltei olemattomia.
Tutkimus julkaistiin Nature Communications -verkkolehdessä 26. marraskuuta ja siitä kerrottiin ScienceNews-sivustolla.
Kuvat: Brad Gemmell
