joulupukki

Arvostetussa brittiläisessä lääketieteen julkaisussa British Medical Journalissa julkaistun artikkelin mukaan joulun lämmin tunnelma on selvästi havaittavissa koehenkilöiden aivoissa.

Kööpenhaminan yliopiston tutkimusryhmän (joulumielellä) tekemässä 20 koehenkilön vertailevassa tutkimuksessa huomattiin, että perinteisesti joulua viettävien henkilöiden aivoissa tapahtuu selviä magneettiresonanssikuvauksessa havaittavia muutoksia kun heille esitetään jouluisia kuvia.

Tanskalaistutkijoiden mukaan vastaavaa ei ole havaittu koskaan, tosin todennäköisesti siksi, että vastaavaa ei liene tutkittu koskaan.

Joka tapauksessa tulokset ovat kiinnostavia: hyväkuntoisille koehenkilöille näytettiin 84 kuvaa 3D-laseilla, joista osa oli jouluun liittyviä ja osa taas ei lainkaan.

Henkilöiden aivoja skannattiin samalla magneettiresonanssikuvauslaitteistolla, jolla pystyttiin havaitsemaan mitkä osat aivoista aktivoituivat. Kuvauksen jälkeen  henkilöt täyttivät lomakkeen, missä he kertoivat kuinka he viettävät joulua ja millaisia ovet heidän jouluperinteensä. 

Kymmenen henkilöistä oli etukäteen valittu siten, että he olivat ilmoittaneet olevansa jouluihmisiä ja toiset kymmenen suhtautuivat joulun viettoon välinpitämättömämmin.

Kun mittauksia verrattiin keskenään, kävi selvästi ilmi, että joulumielisten aivoissa viisi aluetta käyttäytyi selvästi aktiivisemmin jouluisia kuvia katsoessa.

Joulupukin pitää tänään jälleen kerran kiertää maapallo ja sen lapset uskomattomassa ajassa. Amerikkalainen General Electric on tarjonnut apuaan pukille suunnittelemalla hänen käyttöönsä aivan uudenlaisen (ja yllättäen paljon yhtiön tekniikkaa käyttävän) kelkan.

Kolmepaikkaisessa menopelissä on jäätä ja kosteutta hylkivä pinnoitus, vähän sähköä kuluttava OLED-valolaitteet, 3D-tulostetut kelkan kiskon pinnoitukset, keraamisia matriisikomposiitteja rungossa, supertehokkaat akut ja pietsosähköisesti viilennetyt suihkumoottorit sekä paljon muuta tekniikkaa langattomasta pukin ruumiintoimintoja tarkkailevasta systeemistä älykkääseen lennonjohtojärjestelmään kytkeytyvään liikenneohjaustoimintaan. Kelkasta kerrotaan kuvin tarkemmin jutun lopussa.

Tänään tulee kuluneeksi 111 vuotta siitä, kun Orville ja Wilbur Wright tekivät ensimmäisen hallitun lennon moottorivoimalla toimivalla lentokoneella. Tänään, 17. joulukuuta, vuonna 1903 veljesten lentokone (nimeltään Flyer, eli Lentäjä) teki ensimmäisen, vain 12 sekuntia kestäneen 37 metriä pitkän lennon, sekä toisen lennon, jonka pituus oli jo 260 metriä ja lentotiimaa kertyi 59 sekuntia lisää. Lennot tehtiin hiekkadyynillä Kitty Hawkin luona Pohjois-Carolinassa, Yhdysvalloissa.

Alun perin polkupyörämekaanikkoina toimineet veljekset innostuivat ilmailusta ja tekivät vuosina 1900–1902 monia kokeita erilaisilla liidokeilla, leijoilla ja purjekoneilla. He jopa rakensivat oman, pienen tuulitunnelin, missä he testasivat erilaisia siipiprofiileita. He myös rakensivat Flyer-lentokoneen moottorin, koska eivät löytäneet valmiina tarpeeksi kevyttä ja tehokasta polttomoottoria.

Wrightit tekivät ensilennon jälkeen lähes sata esittelylentoa ja kehittivät konettaan eteenpäin, kunnes koneen kolmas versio, kesäkuussa 1905 valmistunut Flyer III, oli lopulta kunnollinen, täysin hallitusti käyttäytynyt lentokone. Sillä pystyi lentämään jo tuntikaupalla, nousemaan yli sadan metrin korkeuteen ja lentämään yli sadan kilometrin päähän.

Kuvassa joulupukin lentopelinä ei kuitenkaan ole Wright-veljesten kaksitaso, vaikka se näyttää kovasti sellaiselta. Lentämisen alkuaikoina Flyer-tyyliset kaksitasoiset työntöpotkurilla varustetut koneet, joiden korkeusvakaaja oli edessä ja sivuvakaaja takana, olivat suosittuja, ja kuvassa on todennäköisesti vuonna 1911 valmistunut Glenn Curtissin suunnittelema malli D (niin sanottu "Curtiss Pusher", eli "Curtissin työntyri"). Se oli maailman ensimmäinen sarjatuotantoinen lentokone ja se tuli kuuluisaksi myös toisesta saavutuksesta: sillä noustiin ja laskeuduttiin ensimmäisen kerran laivan kannelta. Sotilailaskäytön lisäksi kone siis sopi erinomaisesti joulupukille, jonka menopeli vaati hyvin lyhyttä lasku- ja nousukiitoa!

Aika kauan sitten kolme länsimaista taiteilijaa esitti performanssin, jossa he seisoivat yleisön edessä ja kukin luki vaieten kirjaa kynttilän valossa. Kun taiteilija löysi kirjasta sanan ”valkoinen”, hän sammutti kynttilänsä ja poistui näyttämöltä. Teos päättyi, kun näyttämö oli pimentynyt.

Kaksi esittäjää löysi omista kirjoistaan sanan ”valkoinen” muutamassa minuutissa. Mutta yksi taiteilijoista luki erästä Hegelin teosta, eikä vielä tunnin kuluttuakaan ollut löytänyt sanaa ”valkoinen”. Katsojat tulivat kärsimättömiksi ja eräs taidekriitikko kävi puhaltamassa kynttilän sammuksiin. Taiteilija sytytti sen uudelleen ja jatkoi lukemista.

Aika on monien nykytaiteilijoiden materiaalia ja samalla taiteellisen tutkimuksen kohde. Taiteen avulla aikaa voi tarkoituksellisesti hidastaa, venyttää, nopeuttaa tai pysäyttää siten, että teoksen kokija tulee äärimmäisen tietoiseksi ajan luonteesta. Aikakokemus tihentyy käsiteltäväksi.

Meille kärsimättömille esitys, jossa ei näennäisesti tapahdu mitään ja jonka kestoa emme varmasti voi tietää, on kiduttava. Olemme ajan kanssa yksin, sillä mikään ulkoinen toiminta ei kuluta aikaamme. Odotamme vain esityksen – tietyn ajan jakson – loppumista. Uteliaisuus pitää paikallaan.

Joulu vertautuu performanssiklassikkoon: odotamme että joulupukit sammuttavat kynttilänsä ja poistuvat näyttämöltä tolkullisessa ajassa. Oudoksumme, jos jossakin on jouluvalot vielä huhtikuussa ja närkästymme, jos törmäämme kesälomamatkalla joulutarvikkeita myyvään kauppaan.

Sammutamme joulun, ja jos uimarannalle ilmestyy elokuun kuumuudessa joulupukkilauma, käy kuten kuvatussa performanssissa: vahtimestari pyysi lopulta sinnikästä taiteilijaa poistumaan näyttämöltä.

Arkinen kokemuksemme ajasta on, että asioilla on tietty rytmi: jotakin tapahtuu oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan, luonnollisesti. Jos jokin taiteellinen performanssi sekoittaa arkista ajan tajuamme, se saattaa tuntua epämukavalta, mutta pidemmän päälle esimerkiksi yhä kiihtyvän kiireen hidastaminen on mahdollista vain ajan kulkuun tarttumalla ja rytmittämällä oma elämä uudella tavalla.

Suhteellisuusteorian mukaan nopeuden kasvaessa aika hidastuu – siksi joulupukki pystyy rekilennollaan jakamaan lahjat miljoonille ihmisille yhden vuorokauden aikana. Jos luonnonlait olisivat toiset, joulupukin odottamiseen käytettävä aika kodeissa ei tuntuisi niin pitkältä. Joulupukki, maailman vanhin performanssitaiteilija, on kuitenkin opettanut meitä kärsivällisiksi – ainakin kerran vuodessa.

Kuvassa olevalla Mansikkasammakolla (Dendrobates pumilio) ei ole suoranaisesti mitään tekemistä joulun kanssa, paitsi että se on punainen. Kuten tiedetään, punainen on joulun väri – mutta miksi?

Kyse on joulupukin punaisesta nutusta, mikä yleisen legendan mukaan syntyi vuonna 1931, kun Coca Cola -yhtiö tilasi mainoskampanjaansa varten piirroksen joulupukista taiteilijalta nimeltä Haddon Sundblom. Hän otti uudenlaiseen, iloiseen ja runsaaseen pukkiinsa värit tilaajayhtiön punavalkoisesta logosta ja pullosta sillä seurauksella, että kampanjan jälkeen pukkia pidettiin yleisesti punanuttuisena ja valkopartaisena hyväntahtoisena papparaisena, vaikka kansanperinteissä hän oli ollut kaikkea muuta (kuten myöhemmin Tiedetuubin joululähtölaskennassa selviää).

Tarina on hyvä, mutta ei ole täysin totta. Nimittäin ensimmäisenä punaisen pukin piirsi Thomas Nast, samoin amerikkalainen taiteilija, jo 1800-luvun puolivälissä, ja vuonna 1885 Louis Prang kopioi ajatuksen postikorttikuvitukseksi. Nastin mukaan joulupukin esikuva Pyhä Nikolaus oli aikanaan pukeutunut punaiseen kaapuun ja siten punainen oli myös sopiva väri joulupukille. Näin ollen kun kokiskampanjaan tarvittiin pukkia, oli yhtiön värimaailmaan sopiva punainen pukki jo sopivasti olemassa ja sitä piti vain muuttaa vielä enemmän punavalkoiseksi ja pyyleväksi. Puhin myhäilemä "ho, ho, ho" ja lahjojenjakomatkan alkaminen pohjoisnavalta tulivat sitten myöhemmin mukaan.

Mitä muuten kuvassa olevaan Mansikkasammakkoon tulee, niin se on keskisen Amerikan sademetsissä elävä nuolimyrkkysammakko. Nämä sammakot ovat hyvin pienikokoisia, vain muutaman sentin pitkiä ja maksimissaan kuutisen senttiä pitkiä, kirkasvärisiä ja todennäköisesti maailman myrkyllisimpiä eläimiä. Esimerkiksi punaisen sammakon sukulaisen, kellertävän Kultanuolen (Phyllobates terribilis) noin 3 800 mikrogrammaa hermomyrkkyä riittää tappamaan yli 1 500 ihmistä. Nuolimyrkkysammakkojen koskeminen tai syöminen voi olla kohtalokasta.

Sammakoiden nimi tulee siitä, että niiden myrkkyä on käytetty nuolissa.

Oikeastaan nämä sammakot eivät sovi lainkaan jouluiseen, miellyttävän mukavaan asiayhteyteen, paitsi että yksi niistä on kovin jouluisen punainen...