Älä pese turhaan käsiäsi – likaiset kädet parantavat immuniteettia

Taiteilijan kädet, Flickr/LaurenPaulsen

Tutkijat ovat jo pitkään arvostelleet supoerdesinfioivia puhdistusaineita, koska liian puhdas keittiö ei ole hyvä asia: kun emme joudu kosketuksiin pöpöjen kanssa, emme kehitä niille vastustuskykyä. Nyt tamperelaisprofessori ottaa askeleen eteenpäin ja ylistää likaisia käsiä. Kohtuudella, tietysti.

Tuore tutkimus osoittaa, että käsiin hierottava metsäinen maa-aines lisää suoliston ja ihon mikrobiston monipuolisuutta. Nykyisen tutkimustiedon valossa laaja mikrobialtistus suojaa ihmistä monilta immuuni- ja autoimmuunisairauksilta.

"Tavoitteena oli etsiä keino kadotetun luontoyhteyden palauttamiseksi", professori Heikki Hyöty Tampereen yliopistosta kertoo.

Tutkimus perustuu biodiversiteettihypoteesiin. Jos immuunipuolustusjärjestelmä ei saa riittävästi harjoitusta, se ei välttämättä osaa erottaa elimistölle oikeasti vaarallisia mikrobeja harmittomista altisteista. Seurauksena voi olla esimerkiksi allergia, jossa immuunipuolustusjärjestelmä hyökkää harmitonta siitepölyä vastaan. Kehon turvajärjestelmä voi myös hyökätä suoliston normaaleja mikrobeja vastaan, mikä voi aiheuttaa kroonisen suolistosairauden.

"Jos elimistö ei saa riittävästi mikrobialtistusta, immuunipuolustusjärjestelmän kyky kontrolloida ylilyöntejä heikkenee. Tätä tarkoitetaan biodiversiteettihypoteesilla."

Tutkimuksessa olivat mukana myös Helsingin yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto. Hyöty jakaa kiitosta erityisesti Helsingin yliopiston dosentti Aki Sinkkoselle ja TTY:n professori Juho Rajaniemelle.

Koehenkilöt hieroivat käsiinsä metsämaata

Tutkimuksessa neljätoista kaupungissa asuvaa koehenkilöä hieroivat käsiinsä metsämaaperäistä pulveria kolmesti päivässä kahden viikon ajan. Koehenkilöitä ohjeistettiin pesemään kätensä hanavedellä ilman saippuaa.

Pulveri oli monipuolinen sekoitus maa- ja kasviperäisiä ainesosia. Pulveriin jauhettiin esimerkiksi sammalta, puista pudonneita lehtiä ja multaa.

"Tarkoituksena oli, että mikrobien monimuotoisuus on mahdollisimman suuri", kertoo Hyöty. "Koehenkilöiden iholle annosteltiin suuri määrä luonnon normaaleja bakteereja ja viruksia, joihin immuunipuolustusjärjestelmä reagoi."

Koehenkilöt keräsivät ulostenäytteen ennen altistumisen aloitusta, altistusjakson päättyessä ja kolme viikkoa altistumisen päättymisen jälkeen. Lisäksi he keräsivät pyyhkäisynäytteen käsivarren iholta. Koehenkilöiltä kerättiin myös verinäytteet kokeen päättyessä.

Tutkimuksessa havaittiin, että vain kahden viikon altistus mikrobeille voi parantaa kaupungissa asuvan ihmisen mikrobiston monimuotoisuutta merkittävästi.

"Vastaavaa tulosta on vaikeaa saada probiooteilla, joita on myös tutkittu biodiversiteettihypoteesin yhteydessä."

Liian puhdas ympäristö ei sovi ihmiselle

Etenkin rikkaissa länsimaissa normaali arki on muuttunut lyhyessä ajassa merkittäväsi: ihmiset asuvat kerrostaloissa, joiden pihat on asfaltoitu, käsiä pestään saippualla useita kertoja päivässä ja koteja siivotaan erilaisilla kemikaaleilla.

"Immuunipuolustusjärjestelmä tarvitsee harjoitusta. Asfalttiympäristössä sitä ei tule."

Erityisen tärkeää monipuolinen mikrobialtistus on ensimmäisen elinvuoden aikana. Tuona aikana on tärkeää, että immuunipuolustusjärjestelmä saa riittävästi harjoitusta, jotta se voi kehittyä normaalisti.

Liian vähäisen mikrobialtistuksen on epäilty aiheuttavan ainakin allergioita, astmaa, ykköstyypin diabetesta, keliakiaa ja monia tulehduksellisia suolistosairauksia, kuten Crohnin tautia.

"Nämä sairaudet lisääntyvät hurjaa vauhtia kaikissa länsimaissa. Muutos on niin nopeaa, että se ei voi johtua geneettistä syistä. Siispä syyn täytyy löytyä muuttuneesta elinympäristöstä."

Tutkimuksen tulos tukee biodiversiteettihypoteesin oletuksia. Kun ihmiskunta muuttaa kaupunkeihin, tarvitaan uusia keinoja luontosuhteen ylläpitämiseksi.

Hyöty kuitenkin muistuttaa, että kyseessä on pilottitutkimus: "Jatkotutkimuksissa täytyy selvittää, voidaanko tällä ehkäistä immuunisairauksia."

*

Juttu on Tampereen yliopiton tiedote lähes sellaisenaan. Otsikkokuva: flickr / Lauren Paulsen

Yökukkujille herääminen on vaarallista

"Illan torkku, aamun virkku, se tapa talon pitää" -tyyppisillä sananlaskuilla on perusteltu aamuansioituneisuuden etuja. Haitat voivat sitten ollakin tappavia.

Tuoreessa brittitutkimuksessa, jossa oli mukana lähes puoli miljoonaa ihmistä, todettiin myöhään valvovilla ja myöhään nukkuvilla olevan kymmenen prosenttia suurempi todennäköisyys kuolla alle kymmenen vuoden kuluessa kuin aikaisin nukkumaan menevillä ja kukonlaulun aikaan heräävillä.

"Yökukkujien yrityksillä elää aamuvirkkujen aikataulujen mukaan saattaa olla vaikutuksia heidän terveyteensä", toteaa tutkimukseen osallistunut Kristen Knutson Northwestern-yliopistosta.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on keskitytty aineenvaihdunnan häiriöihin sekä sydän- ja verisuonisairauksiin. Uuden tutkimuksenkin mukaan illan virkuilla esiintyy yleisemmin diabetesta sekä psykologisia ja neurologisia häiriötiloja, mutta nyt tarkasteltiin ensimmäisen kerran myös kuolleisuutta.

"Tämä on kansanterveydellinen kysymys, jota ei voi enää sivuuttaa", sanoo Malcolm von Schantz Surreyn yliopistosta. "Meidän pitäisi pohtia, miten illan virkut voisivat aloittaa ja lopettaa työpäivänsä myöhemmin."

"Saattaa olla, että myöhään valvovilla on sisäinen biologinen kello, joka käy eri tahtiin kuin heidän ympäristönsä", Knutson pohtii.

Suomessa jotkut unitutkijat kuittaavat yökukkujien ongelmat sillä, että pitää vain mennä aikaisemmin nukkumaan. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, kun kyse on sisäisestä kellosta.

Brittitutkijoiden mukaan siihenkin voi vaikuttaa, mutta vain jossain määrin. Vuorokausirytmiä voi yrittää muuttaa esimerkiksi noudattamalla säännöllisiä nukkuma-aikoja ja välttämällä valvomista ilta illalta myöhempään. "Osittain ongelma on ehkä hallittavissa, osittain sille ei voi tehdä mitään", Kristen Knutson sanoo.

Hänen mukaansa työajoissa voisi olla enemmän joustoa. "Illan virkkuja ei pitäisi pakottaa nousemaan aikaisin ylös ja menemään töihin kahdeksaksi." Kyse on ainakin osittain geneettisestä taipumuksesta, ei huonoista – tai huonoina pidetyistä – elintavoista.

Jatkossa tutkijoiden on tarkoitus selvittää, pystyykö sisäistä kelloa todella säätämään varhaisemman aikataulun mukaiseksi. "Silloin saisimme tietää, tapahtuuko verenpaineen ja ylipäätään terveydentilan suhteen kohenemista", Knutson arvioi.

Yksi ongelma on kellon keinotekoinen kääntely kahdesti vuodessa. Kesäaikaan siirtymisen on todettu olevan illan virkuille paljon hankalampaa kuin aamuihmisille.

"Jo nyt on tiedossa, että kesäaikaan siirtymisen jälkeen sydänkohtauksia esiintyy enemmän", von Schantz muistuttaa. "On myös pidettävä mielessä, että pienikin kasvanut riski on kerrottava 1,3 miljardilla ihmisellä, jotka siirtyvät kesäaikaan joka vuosi. Mielestäni meidän täytyy pohtia vakavasti, ovatko arvioidut edut riskitekijöitä suuremmat."

Tutkimus on julkaistu Chronobiology International -tiedelehdessä.

Kuva: Markus Hotakainen

Imeskele itsesi terveeksi flunssasta

Helsingin yliopistolla on hyviä uutisia flunssapotilaille: seitsemän satunnaistetun tutkimuksen perusteella sinkki-imeskelytabletit voivat lyhentää flunssan kestoa yli 30 prosentilla. Tosin monet sinkkiä sisältävät imeskelytabletit ovat tehottomia.

Jos flunssa pukkaa päälle, niin muista sinkki. Aivan täsmälleen sen vaikutusta ei osata selittää, mutta nähtävästi etenkin flunssan alussa nautittuna se auttaa immuunijärjestelmän valkosoluja taistelemaan flunssaa vastaan.

Ihan mikä tahansa sinkki ei kuitenkaan ole hyödyksi, sillä se, milaisessa muodossa sinkki on tableteissa, vaikuttaa sinkin tehoon.

Helsingin yliopiston tiedote kertoo sinkistä ja flunssasta, ja se myös kertoo heti aluksi millaiset imeskelytabletit eivät toimi: sinkkisitraattia sisältävät. Sitraatti sitoo sinkin voimakkaasti, minkä vuoksi sinkkiä ei vapaudu tarpeeksi nielussa ja siksi tällaiset imeskelytabletit ovat jotakuinkin tehottomia. Suomessa on markkinoilla useitakin tällaisia imeskelytabletteja.

Sinkki-imeskelytableteissa on käytetty sinkin suoloina myös sinkkiasetaattia ja sinkkiglukonaattia. Sinkki vapautuu näissä tehokkaammin sinkkiasetaatista kuin sinkkiglukonaatista, ja sen vuoksi asetaattia on ehdotettu parhaaksi sinkkisuolaksi imeskelytabletteja valmistettaessa.

Vaikka nämä kaksi suolaa eroavat kemian tasolla, ei ole kuitenkaan selvä, onko erolla käytännön merkitystä flunssapotilaiden hoidossa.

Dosentti Harri Hemilä Helsingin yliopistosta selvitti sinkkiasetaatin ja sinkkiglukonaatin eroa flunssan hoidossa seitsemän satunnaistetun tutkimuksen perusteella.

Tutkimus Zinc lozenges and the common cold: a meta-analysis comparing zinc acetate and zinc gluconate, and the role of zinc dosage julkaistiin eilen Journal of the Royal Society of Medicine Open -lehdessä.

Kolmessa tutkimuksessa oli käytetty sinkkiasetaattia ja flunssat lyhentyivät keskimäärin 40 prosenttia. Neljässä tutkimuksessa oli käytetty sinkkiglukonaattia ja flunssat lyhentyivät keskimäärin 28 prosenttia. Keskiarvojen ero selittyi kuitenkin satunnaisvaihtelulla. Sinkki-imeskelytabletit lyhensivät flunssan kestoa näissä seitsemässä tutkimuksessa keskimäärin 33 prosentilla .

Hemilä tutki myös annoksen vaikutusta sinkki-imeskelytablettien tehokkuuteen. Viidessä tutkimuksessa sinkin annos oli 80 - 92 milligrammaa päivässä ja kahdessa tutkimuksessa sinkin annos oli 192 ja 207 milligrammaa päivässä. Isommat annokset eivät olleet tehokkaampia: ei ole näyttöä sille, että yli 100 milligrammaa päivässä annoksilla sinkki olisi tehokkaampi flunssaa vastaan.

Hemilä kannustaa flunssapotilaita aloittamaan imeskelytablettien käytön heti flunssan alettua. Imeskelytableteista tuskin on hyötyä, jos niiden käytön aloittaa useita päiviä flunssan alkamisen jälkeen. Flunssapotilaan kannattaa tarkistaa imeskelytabletteja ostaessaan, ettei niissä ole sinkkisitraattia.

Artikkeli on Helsingin yliopiston tiedote toimitettuna.
Otsikkokuva: Flickr / Emma Danielsson (osa)

Syksyn taikaa: Satavuotisen kesäajan liian pitkä historia

Kuva: Matty's Flicks / Flickr

Kesäaika otettiin ensi kerran käyttöön tasan sata vuotta sitten. Valoisan ajan "säästö" muodostaa vieläkin maailmanlaajuisen sekasotkun, joka aiheuttaa sekä ongelmia terveydelle että harmaita hiuksia globaalille yhteistyölle.

Tulevana viikonloppuna on jälleen aika siirrellä kellojen viisareita. Mutta miksi? Otetaanpa pieni askel taaksepäin kesäajan satavuotiseen historiaan.

Kesäajan perinne aloitettiin maailmansodan tiimellyksessä.

Vuonna 1916 resurssit oli tarpeen käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi. Viisareiden vääntö "kohti kesää" nähtiin innovaationa, joka vähentäisi polttoaineen turhaa kulutusta: Valoisan ajan hyödyntäminen pienensi valaisutarvetta ja muutakin energiankäyttöä. Saksan keisarikunta ja Itävalta-Unkari olivat kaikkein ensimmäisiä, mutta liittoutuneet lähtivät pian mukaan kelloleikkiin.

Toisen maailmansodan aikana hiili haluttiin jälleen ruokkimaan sotakonetta ja kesäaika otettiin käyttöön entistä laajemmin. Suomessakin sitä kokeiltiin 1942, mutta vain yhden kesän ajan.

Kummankin maailmansodan jälkeen viisarien vääntelyn into hiipui, mutta kesäaika pysyi elossa. 1970-luvulla tapa alkoi viimein yleistyä, ja 80-luvun lopulla suosio saavutti huippunsa. Kesäaikaa on kokeiltu kaiken kaikkiaan 131 valtiossa. Puolet niistä käyttää sitä yhä.

Alla: Kesäaikaa on suosittu etenkin Euroopassa.

Kesäajan käyttöönottoa ehdotettiin jo ennen vuosisadan vaihdetta. Uusiseelantilainen George Hudson esitti Wellingtonin filosofiselle seuralle 1895 pitämässään puheessa, että kelloa voisi hyvinkin siirtää kaksi tuntia taaksepäin kesäisin. Hän oli huomannut kolmivuorotyössään, kuinka aamun valoisia tunteja kului turhaan hukkaan nukkuessa. Hudsonilla oli myös oma lehmä ojassa: kesäajan myötä innokas hyönteisten keräilijä saisi iltaisin enemmän valoisaa aikaa ötököiden tutkimukseen. Kesäaikaa testattiin Uudessa-Seelannissa käytännössä kuitenkin vasta 1927.

Suomeen kesäaika tuli pysyvästi vuonna 1981. Nykyisin sitä ylläpidetään EU-säännösten kautta.

Käytäntö

Matkustelevan tai kansainvälistä yhteistyötä tekevän on joskus haasteellista pysyä kesäaikakäytäntöjen kanssa ajan tasalla. Muutoksia tulee vuosittain jossain: kun yksi valtio lopettaa, toinen aloittaa ja kolmannessa liikutellaan aloitus- ja lopetuspäiviä. Ainoat vuodet, jolloin mitään kesäaikamuutoksia ei ole tehty, ovat olleet 1953 ja 2013.

EU:n alueella kesäaikaan siirtyminen hoituu yhdellä hujauksella, mutta muilla mailla on aivan omat systeeminsä. Erimerkiksi Pohjois-Amerikassa kesäaika kestää kummastakin päästä viikon tai pari meikäläistä pidempään.

Ainoat kuukaudet, jolloin jossain päin maailmaa ei vaihdeta kesäaikaan tai sieltä pois, ovat kesä-, heinä- ja joulukuu. Tänä vuonna. Ensi vuonna voi olla toisin.

Yllättävä tutkimustulos: naista ei tarvita lapsenteossa

Tuore Nature Communications -julkaisussa ollut tutkimus kertoo, että munasoluja ei välttämättä tarvita lapsen alullesaamisessa. Jos raskautta ja synnyttämistä ei siis huomioida, ei naista tarvita enää lainkaan lisääntymisessä – ainakaan teknisesti. 

Perinteisten perhearvojen puolestapuhujilla on jälleen yksi asia nieltävänä lisää, sillä biologisesti lapsia voidaan tehdä myös ilman naista. Tai tässä vaiheessa on parempi puhua naaraista, sillä kyseessä oleva tutkimus tehtiin hiirillä, ja niillä uusia pikkuhiiriä voidaan saada aikaan ilman munasolua.

Tutkimus tehtiin Bathin yliopistossa Iso-Britanniassa.

BBC:n asiasta tekemä juttu kertoo hienosti, miten alussa tutkijoilla oli vain hedelmöimättömiä munasoluja, joista ne saivat kemikaaleilla käsittelemällä valealkioita. Ne ovat lähes normaalien alkioiden, kehityksessään kaikkein varhaisimmassa vaiheessaan olevan sikiön kaltaisia.

Kun niihin laitettiin spermaa, alkoivat ne kehittyä normaalisti ja tuloksena oli terveitä hiiriä. On siis oletettavissa, että sama homma toimisi myös ihmisillä, ja ihmisalkioita voitaisiin tehdä keinotekoisista alkioista, joihin johdetaan siittiöitä.

Tutkimuksessa tosin onnistumisprosentti oli vielä varsin alhainen, sillä vain yksi yritys neljästä johti normaaliin alkionkehitykseen. Tuloksena oli normaaleita, terveitä hiiripoikasia, jotka pystyivät lisääntymään tavalliseen tapaan.

Se, että temppu kuitenkin onnistuu, on merkittävä havainto lisääntymisen kannalta, koska aiemmin ei ole tiedetty, että lapsia voitaisiin saada aikaan ilman munasoluja.

Itse asiassa sitä, mitä hedelmöittymisessä tapahtuu, ei tiedetä vielä tarkalleen. Esimerkiksi näyttää siltä, hedelmöittymisen aikaan siittiöt muuttuvat jossain vaiheessa ikään kuin alkioiksi, ja juuri ne ovat alkionkehityksen alun kannalta kaikkein tärkeimmässä osassa. 

Kun aikaisemmin oletettiin, että jonain päivänä lapsia voidaan tehdä ilman miehiä, niin nyt tilanne näyttää täysin päinvastaiselta: naista tarvitaan "vain" raskauteen ja synnyttämiseen. Munasolun korvikkeita, valemunasoluja, voidaan tehdä muista soluista, ja niihin voidaan lisätä sitten siittiöitä samaan tapaan kuin nyt brittitutkimuksessa.

Tällä voi olla suuri merkitys tulevaisuudessa, jos hedelmöittymiseen tarvitaan siittiöitä ja lapsi voisi olla jonkinlaisessa keinokohdussa, joka pitää yllä sen elintoimintoja ja suojaa sitä. 

Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaksi miestä voisi oikeasti saada jälkeläisiä – mikä aiemmin on ollut lähinnä vitsi. Ja samalla yksi mies voisi saada myös jälkeläisen itsekseen, eikä tuloksena olisi klooni.

Myös isä on pian tarpeeton

Kun tähän lisätään aiemmin tänä vuonna Kiinasta tulleet uutiset siitä, että spermaa voidaan tehdä kantasoluista, voidaan myös kuvitella aika, jolloin lisääntymiseen ei tarvita lainkaan sukusoluja.

Mitä merkitystä tällä on käytännön kannalta – ja milloin – se jää vielä nähtäväksi.

Kuitenkin he, jotka sanovat että lapsella pitää luonnon mukaan olla isä ja äiti, ovat yhä enemmän pihalla siitä mitä todellisuus oikeasti on. Lapsen kasvatus on sitten asia erikseen.

130 vuotta Kokista: salainen resepti on paljastettu

Jacob's Pharmacy

Maailman kuuluisin virvoitusjuoma (ja ylipainon aiheuttaja) Coca-Cola täyttää tänään vuosia: sitä on tarjoiltu ihmisille 8.5.1886 alkaen. Aluksi menestys oli varsin vaatimatonta, mutta markkinamiesten astuttua mukaan remmiin, alkoi myynti sujua jopa odottamattoman hyvin.

Päivän kuvaAtlantassa, Georgiassa, Yhdysvalloissa oli apteekki nimeltä Jacob's Pharmacy. Sen pitäjä, apteekkari John Stith Pemberton sai idean myydä asiakkailleen terveysjuomaa, joka vaikuttaisi "aivoja ja hermoja piristävästi": hän sekoitti suuressa, 113 litraa vetävässä nuotion päällä porisseessa messinkikattilassa paksua, siirappimaista nestettä, mihin hän lisäsi kokaiinin lehtiä ja kofeiinia paljon sisältäviä kolapähkinöitä.

Kolapähkinöissä, jotka eivät kasvitieteellisesti katsottuna ole pähkinöitä, on jopa kahvipapuja enemmän kofeiinia, noin 2,8 %. Ja kokaiinin hieman eri tavalla piristävä vaikutus on tuttu kaikista huumausaineista kuulleille.

Näistä kahdesta aineesta tuli juoman nimi, Coca-Cola, ja nimen keksinyt Pembertonin kirjanpitäjä Frank Robinson teki myös nimestä sen kaikkialla nyt tunnetun logon.

Lääkkeenä myyty paksu tökötti ei ollut kovin suosittua, vaikka sen markkinoitiin auttavan tehokkaasti mm. päänsärkyyn, hysteriaan, melankoliaan ja moniin muihin hermoihin liittyviin oireisiin.

Lisätäkseen juomansa miellyttävyyttä, Pemberton sekoitti ainettaan muun muassa viiniin, mutta sekään ei saanut yleisön suosiota.

Sitten hän keksi liuottaa tahmaansa kuplivaan soodaveteen ja tarjoilla sitä soodavesiastioista, samovaarin näköisistä porsliinisista juoma-automaateista. Se oli jo suositumpaa, mutta vielä paremmin juoma alkoi mennä kaupaksi, kun siirappilääkettä tarjoiltiin yksinkertaisesti hiilihappoveden kanssa.

Kuva: Wheeling Pottery Companyn tekemä Coca-Cola -annostelija vuodelta 1896 ja Pembertonin apteekki (alkuperäinen ylimpänä oleva kuva on väritetty ja siihen on lisätty Coca-Cola -banneri jälkikäteen markkinointimielessä).

 

Pemberton alkoi markkinoida juomaansa laajemmin ja myydä muillekin apteekeille lisenssejä juoma-annostelijoiden käyttöön.

Kunnolla myynti sai vauhtia kuitenkin vasta vuonna 1890, kun Coca-Cola -liiketoiminta siirtyi toiselle atlantalaiselle apteekkarille, Asa G. Candlerille. Hän alkoi kaupata lisenssejä ympäri Yhdysvaltoja. Nyt kuuluisa "Drink Coca-Cola" -iskulause tuli mukaan myyntiin, ja Coca-Colan myyntiautomaatit ja jakelupisteet saivat punaisen, helposti tunnistettavan värinsä. Logoa leviteltiin joka puolelle, ja pian tumma, makea piristysneste virtasi myös Amerikan ulkopuilella, lopulta kaikkialla maailmassa.

Vuonna 1905 juomasta jätettiin pois sen kokaiini, ja sittemmin myös kofeiinipitoisuutta on vähennetty olennaisesti. Lisäksi luonnollisesti nyttemmin yhtiö on kehittänyt koko joukon rinnakkaistuotteita,  joihin ei tässä mennä sen enempää.

Juoma, ja sitä myyvä Coca-Cola -yhtiö tehokkaine markkinointikeinoineen ovat myös eräs suurimpia syyllisiä maailman totuttamiseen sokeripitoisiin virvoitusjuomiin, jotka saavat aikaan omalta osaltaan ylenpalttista lihavuutta. Mutta siitäkään ei tässä sen enempää.

Sen sijaan lopuksi juoman salaisesta reseptistä, mikä sinällään ei ole mitenkään salainen. Tarkoilla mittalaitteilla varustetut laboratoriot ovat selvittäneet sisällön tarkasti, minkä lisäksi alkuperäinen resepti on kirjoitettu Pembertonin päiväkirjaan, joka on ollut julkinen vuodesta 1888 alkaen. Se, sekä muutama muu vanhempi resepti on mm. tällä Wikipedian sivulla. Tarina huippusalaisesta ja mystisestä reseptistä on kuitenkin niin hyvä, että pelkästään sitä varten on Coca-Cola -yhtiö rakentanut varta vasten ydinsodan kestävän kassaholvin.

Nyt käytössä oleva (perinteisen juoman) resepti on todennäköisesti seuraava:

  • 10,6 ml kolapähkinäuutetta
  • 88,7 ml sitruunahappoa
  • 29,5 ml kofeiinia
  • 13 kg sokeria
  • 9,5 litraa vettä 
  • 9,4 dl sitruunamehua
  • 29,5 ml vaniljaa
  • 44 ml karamelliväriä

IFA2015: Nukuttiko hyvin?

Unitarkkailija

Samsung esitteli IFA-messuilla Berliinissä SleepSense -uniseurantalaitteen, joka tarkkailee käyttäjänsä unta. Laite koostuu keskusyksiköstä ja patjan alle sijoitettavasta anturista. Valmistaja kehuu laitteen keräämän tiedon olevan tarkempaa kuin kilpailijoiden kotikäyttöön tarkoitetuilla unenrekisteröintilaitteilla.

Tietoa unensa laadusta käyttäjä voi lukea sovelluksesta jonka voi asentaa Android- tai iOS -käyttöjärjestelmän laitteisiin. Sovellus kertoo myös havaisemistaan poikkeustilanteista ja ehdottelee toimenpiteitä käyttäjänsä unen laadun parantamiseksi.

Samsungin laite poikkeaa muista vastaavista siinä, että laite osaa kertoa muille Samsungin laitteille käyttäjänsä olevan nukahtamassa. Siten esimerkiksi televisio hiljenee, valaistus himmenee ja vaikkapa ilmastointi menee sopivalle yövoimakkuudelle ja lämpötilalle.

Valmistaja kertoo laitteen olevan lähes valmis markkinoille, mutta tarkkaa päivää tai esimerkiksi hintatietoa ei ole vielä kerrottu. Loppuvuonna kuullaan kuulemma aiheesta enemmän.

Tietotekninen tutti

Teknistyneessä yhteiskunnassamme on ollut tähän saakka yksi sivuunputoajaryhmä: vauvat. Itkuhälyttimet sun muut sellaiset ovat olleet ennemminkin vanhemmille, mutta nyt vauveleillekin saadaan oma älylelu. Tutti.

Netin erilaisia vempainsivustoja selatessa silmiin tarttui tämä Blue Maestro -yhtiön kehittämä, bluetooth-yhteyden avulla kännykkään (Android ja iOS) kytkeytyvä Pacif-i -tutti (englanniksi tuttin on 'pacifier'), joka tarkkailee lapsen lämpötilaa ja sijaintia. Se muistuttaa mahdollisista lääkkeistä, tarkkailee vauvan sijaintia ja hälyttää jos vauva tutteineen möngertää liian kauas. Ja siltä varalta että vauva heittää tutin suustaan, on tutissa ilmaisin joka kertoo jos se poistetaan suusta.

Siinä on myös summeri, jonka voi aktivoida kännykästä. Jos siis tuttu joutuu hukkaan, niin näin sen voi löytää nopeasti.

Tutti on luonnollisesti vesitiivis, mutta lisäksi se on valmistettaessa jo tiivistetty siten, ettei sen sisällä olevaa akkua voi vaihtaa. Virtaa siitä kuitenkin riittää valmistajan mukaan jopa puoleksitoista vuodeksi, jos lämpötilanmittausta ja yhteydenpitoa kännyyn ei tee kovin taajaan.

Vitsiltä kuulostava laite vaikuttaa itse asiassa varsin pätevältä – jopa niin, että sellaista haluaisi imeä itse.

Sääli vain, että ennakkotilauksessa 40 dollaria maksavaa laitetta ei ole tulossa heti miten tänne Eurooppaan, vaan sen toimitukset aloitetaan ensin Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Netin kautta sellaisen saanee tilattua myös tänne.

Testi: Mikä tekee Applen kellosta koukuttavan?

Ensimmäiset asiakkaat saavat perjantaina käsiinsä ensimmäiset Apple Watch -kellot. Ne, jotka saavat Applen uuden härpäkkeen aivan ensimmäisinä, tilasivat laitteen sokkona netistä heti 10. huhtikuuta, kun laite tuli myyntiin. Voinee sanoa, että he ovat niitä Apple-faneja, joille kelpaa lähestulkoon kaikki,  mitä omenafirma tekee.

Käytän itse monia Applen tuotteita, mutta en jaksa innostua yhtiön uusista laitteista vain siksi, että niissä on omenan kuva.  Tuleva kello kuitenkin on kiinnostava monessa mielessä: koska käytän jo nyt älykelloa, Pebbleä, tiedän kelloissa olevan paljon jännittäviä mahdollisuuksia – sellaisia, joita ensimmäinen käytännöllinen älykello Pebble ei pystynyt vielä hyödyntämään. 

Apple on myös tunnettu käyttäjäystävällisyydestään, joten hieman nörtihtäviin Pebbleen ja Samsung Geariin verrattuna tulossa voi olla jännittävä uutuus.

Pääsin testaamaan Apple Watchia ja olen yllättynyt, siitä kuinka yllättynyt olen. Arvioiden ja nettisivujen perusteella osasin odottaa sujuvaa käyttöä, kaunista muotoilua ja kirkasta näyttöä, mutta kello ylitti näissä odotukseni. Käyn seuraavassa läpi huomioitani:

1. Miltä se tuntuu?

Kelloa pidetään kädessä ja sen täytyy tuntua mukavalta sekä näyttää kauniilta. Apple Watch on näissä molemmissa erinomainen, ja näihin Apple on selvästi panostanutkin. Kellosta saa kahta eri kokoa, 38 mm ja 42 mm halkaisijaltaan olevia versioita, eri värisinä ja monin erilaisin rannekkein varustettuna. 

Viimeistely on huolellista ja niin kellon kuin rannekkeiden laatu on hyvä. Kiitos siitä kiinalaiselle työvoimalle. 

Kellon laittaa mielellään ranteeseen ja se tuntuu oikein hyvältä.

2. Millaista sitä on käyttää?

Kun kellon käynnistää, se tärähtää ystävällisesti. Näyttö syttyy ja kello herää applemaisen jouhevasti ja pienieleisesti henkiin.

Näytön kirkkaus ja tarkkuus on yllätys, vaikka sitä osasi odottaa. Tässä Samsung Gear jää selvästi toiseksi ja ranteessani ollut Pebble tuntui peräti antiikkiselta.

Käyttäminen tapahtuu joko näyttöä tökkimällä tai oikealla reunassa olevaa “vetonuppia” kiertämällä. Kosketusnäyttö tunnistaa painalluksen voimakkuuttakin, ja kestää hetken, että tätä ominaisuutta onnistuu hyödyntämään. 

Ainoa negatiivinen yllätys on se, että näyttö ei tue älypuhelimista tuttua nipistystoimintaa, eli esimerkiksi kellon ruudulla olevaa karttaa ei voi tarkentaa sormilla karttaa nipistäen. Kosketusnäyttö tukee vain yhtä samanaikaista kosketusta; tämä on selvästi yksi asia, joka varmasti tullaan korjaamaan seuraavissa kellon versioissa.

Kokonaisuudessaan käyttö on kuitenkin erittäin sujuvaa ja loogista. Olin jopa yllättynyt, miten käteväksi se on tehty, vaikka odotukseni olivat korkealla.

3. Mitä kellolla voi tehdä?

Älykellojen suurin kysymys on juuri tämä: mihin niistä oikein on.  Perustehtävästään, eli ajan näyttämisestä, ne suoriutuvat hyvin ja sitä varten kaikissa älykelloissa on monta erilaista näyttötaulua. Tarjolla on analogisia ja digitaalisia, enemmän tai vähemmän tietoa ruutuun kasaavia, tyylikkäitä ja minimaalisia sekä hauskoja ja vitsikkäitä. 

Näin on myös Apple Watchissa, ja kunhan sovelluskehittäjät pääsevät vauhtiin, niitä tulee roppakaupalla lisää. Hyvä näyttö tarjoaa tähän paljon mahdollisuuksia.

Applen omissa kellotauluissa oli kuitenkin erinomaisena ominaisuutena se, että “vetonappulaa” kääntämällä taulujen informaatiosisältöä pystyy muuttamaan nopeasti. Näyttöön saa kalenterin, sekuntiviisarin ja paljon muuta nopealla pyöräytyksellä. Ihastuin välittömästi kellotauluun, joka näyttää kellonajan lisäksi Auringon radan taivaalla kyseisenä päivänä ja missä Aurinko sekä Kuu ovat. Kuun vaihe näkyy myös haluttaessa. 

Kännyssä olevat kalenterimerkinnät näkyvät haluttaessa kellotaulussa tai erikseen.

Toinen älykellon tärkeä toiminto on olla matkapuhelimen etäispääte. Puhelimeen tulevat viestit saa näkyviin kelloon, ja vaikka tämä tuntuu triviaalilta, olen havainnut tämän varsin mukavaksi: kännykkää ei tarvitse kaivaa esiin esimerkiksi selkärepusta, kun viestin näkee kellosta. 

Kuten Samsung Gear, voi Apple Watchin kautta myös vastata puheluun ja hoitaa niin kuuntelemisen kuin puhumisenkin. Tosin kaiutinta käytettäessä myös lähipiiri kuulee koko keskustelun. Kellon kautta voi myös selata yhteystietoja ja soittaa.

Samoin muiden älykellojen tapaan Applen kellon avulla voi ohjata musiikin soittamista ja sitä voi käyttää kameran kauko-ohjaimena.

Kolmas älykellojen tärkeäksi sovellukseksi muodostunut sovellusalue on terveys ja kuntoilu. Kellon kiihtyvyysanturin avulla voi seurata aktiivisuutta, se laskee askelia ja pystyy tarkkailemaan unen laatua. Applen kello pystyy myös seuraamaan sydämenlyöntejä.

Alun perin kelloon oli tarkoitus saada mukaan koko joukko muitakin terveystietoja tutkivia antureita, mutta ne jätettiin ainakin tästä kellon ensimmäisestä versiosta pois. Silti kello on täydellisin ja edistynein terveysälykello. Tästä on tarkemmin omassa kappaleessaan jutun lopussa.

Kelloon on saatavilla jo runsaasti sovelluskehittäjien tekemiä pikkuohjelmia, ja kunhan kello tulee oikeasti käyttöön, näiden määrä tulee lisääntymään räjähdysmäisesti. Todennäköisesti samalla kello saa aivan uusia ulottuvuuksia ja käyttökohteita, aivan kuten kävi älypuhelimien kanssa.

Sovellukset kelloon ladataan iPhonessa olevan sovelluksen kautta, ja ne näkyvät kellon näyttöruudulla pieninä, eri värisinä havainnollistavalla grafiikalla varustettuina palluroina. Sovellukset käynnistetään joko somella niitä tökkäämällä, "netonapista" puorittämällä ja sitä painamalla, tai näyttöruudulla sivusuunnassa sormella pyyhkäisemällä. Navigointi sovellusten välillä käy hyvin jouhevasti.

Puhelimessa on myös mm. lähimaksut mahdollistava NFC-piiri, joskin se toimii Applen Pay -palvelun kanssa ja on toistaiseksi käytössä vain Yhdysvalloissa.

Kuva: 42-millinen Apple Watch ja alkuperäinen Pebble rinnakkain.

4. Kuinka usein sitä pitää ladata?

Tässä on Applen puhelimen suurin heikkous, ja myös todennäköisesti suurin syy siihen, että kelloa ei ole esitelty aikaisemmin: kelloa ei voi käyttää täysipainoisesti yhdellä latauksella kuin vajaan päivän. 

Applen mukaan akku kestää 18 tuntia sekalaisessa käytössä, minkä yhtiö laskee tarkalleen ottaen pitävän sisällään 90 ajan katsomista, 90 viestiä puhelimesta, 45 minuuttia sovellusten käyttämistä ja 30 minuuttia kuntoilua musiikkia kuunnellen.

Puhelukäytössä puhelin toimii kolme tuntia, aktiivisessa urheilukäytössä 6,5 tuntia ja “pelkkänä” kellona ilman virtasyöppöjä lisätoimintoja kaksi vuorokautta, eli 48 tuntia. Virransäästötilassa akku kestää 72 tuntia.

Käytännössä ilmoitetut luvut ovat optimistisia ja oikeasti kelloa pitänee siis ladata päivän kuluessa. Onneksi lataus hoituu suhteellisen helposti, sillä kello käyttää induktiotekniikkaa. Sen takaosaa vasten laitetaan USB-liitännästä sähköä saava latauslevy, tai kello asetetaan sen päälle, ja lataus hoituu itsekseen.

5. Milloin sellaisen saa ja mitä se maksaa?

Apple Watch tuli myyntiin siis 10. huhtikuuta, jolloin sellaisen saattoi tilata Yhdysvaltain lisäksi mm. Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Kanadassa, Japanissa ja Australiassa. Nämä tilaukset toimitetaan nyt perjantaina 24.4. Mikäli kellon tilaa nyt näistä maista, ovat toimitusajat heinäkuulla.

Suomen tilanteesta ei toistaiseksi ole tietoa, mutta todennäköisesti kello saadaan myyntiin kesän kuluessa, kun niiden tuotanto pääsee kunnolla vauhtiin. 

Valitettavasti kelloa ei saa ulkomaisista kaupoista mukaansa, sillä niitä voi kaupoissa vain katsoa ja koskea, mutta tilaukset täytyy tehdä netissä, missä vaaditaan kyseisen maan toimitusosoite sekä siihen yhdistetty pankki- tai luottokortti.

Euroopan maissa hinnat alkavat 399 eurosta (Apple Watch Sport -mallisto) ja päätyvät Edition -malliston kultapäällysteisten erikoisversioiden 18 000 euroon. Välissä on vielä “normaali” Apple Watch -mallisto, jonka kellot maksavat koosta, materiaalista ja rannekkeesta riippuen 649:n ja 849:n euron välillä.

6. Onko kello hintansa väärti?

Tämä on vaikea kysymys, sillä niin Applen tuotteisiin kuin kelloihinkin suhtaudutaan yleensä tunteella. Monet maksavat kelloistaan tuhansia euroja, kun haluavat ranteeseensa kiiltävän Rolexin tai sukellustietokoneelta näyttävän urheilukellon. Ja monet ostavat Applen laitteita, vaikka käyttäisivät vain murto-osaa niiden ominaisuuksista.

Itse en hankkisi Edition -sarjan kelloa, vaikka rahaa olisi pilvin pimein – tosin jos niin olisi, niin mieli saattaisi muuttua. Sen sijaan edullisemman luokan kellon voisin hankkiakin, sillä toiminnoiltaan itse kello on täysin sama, vaikka hintalappu olisikin erilainen. 

Ovatko kuitenkaan hieno näyttö ja sujuva käyttö noin 400 euron arvoisia? Kenties, jos huomioi sen, että kello toimii kätevästi puhelimen etäpäätteenä. Nyt käyttämäni Pebble toimii myös, mutta toisinaan huonosti – yhteys pätkii, linkkaus katoaa ja tietoa hukkuu matkalle. Applen oma kello toimii todennäköisesti paremmin.

Kannattaa myös huomata, että Applen kello toimii vain Applen iPhonen kanssa samaan tapaan kuin Samsung Gear toimii vain Samsungin älypuhelimien kanssa. Kello pitää siis valita käyttämänsä ekosysteemin mukaan, tai sitten ekosysteemi täytyy valita haluamansa kellon mukaan.

Älykellojen aika on vasta alussa, ja sitä mukaa kun sovelluksia tulee enemmän, niiden käyttö lisääntyy ja muuttuu. On myös varsin todennäköistä, että digitaalisten avustajien, kuten Applen laitteissa kysymyksiin vastaavan Sirin, rooli tulee vain lisääntymään. Jos nyt itsekseen puhuva henkilö kadulla ei ole mikään harvinaisuus, liittyy tähän seuraan varmasti pian käskyjä ja kysymyksiä kellolleen hokeva stereotyyppi. Tieteiselokuvien puheohjattavat laitteet eivät ole kaukana, ja älykello on varmasti tässä juuri oikea ja ihmistä lähellä oleva välikappale.

Hälytys lakritsihyllyssä

Se, että lakritsi nostaa verenpainetta, ei liene yllätys. Mutta se, että ihanan lakun sisältämät nanohiukkaset voivat olla haitallisia, voi olla pieni yllätys.

Tai sitten ei sekään: kasviraaka-aineista hiiltämällä valmistettava lääkehiili, eli E153, sisältää nanohiukkasia samaan tapaan kuin muukin hiili, mitä käytetään esimerkiksi hiilikuituteollisuudessa raaka-aineina. Hiilikuiterakenteiden osamateriaalina käytettävät nanohiukkaset ovat tärkeä ja paljon lupauksia sisältävä materiaaliryhmä, jonka käyttöä tutkitaan laajalti ympäri maailman.

Samoin tutkitaan nanohiukkasten terveysvaikutuksia. Tanskan yleisradioyhtiö DR kertookin tänään lähetettävässä ohjelmassaan ja nettisivuillaan julkaistussa artikkelissa tutkimuksesta, jonka mukaan lääkehiili olisi erityisen haitallista terveydelle.

Kyseessä on Kööpenhaminan yliopiston tutkimus, missä selvitettiin nanohiukkasten vaikutusta elimistöömme. Se väittää syödyn nanohiukkasia sisältävän aineen (kuten hiilen) olevan haitallisempaa kuin hengitetyn.

“Tekemämme eläinkokeet viittaavat siihen, että nanohiukkaset voivat vahingoittaa maksaa, keuhkoja ja verenkiertoelimistöä”, toteaa yliopiston kansanterveystieteellisen instituutin professori Steffen Loft DR:n jutussa.

Nähtävästi kuitenkin keuhkomme ovat sopeutuneet paremmin erilaisten pienhiukkasten torjumiseen kuin esimerkiksi vatsa. Siten sisäisesti nautitut nanohiukkaset ovat vaarallisempia.

"Nykyisin elintarvikelisäaineiden vaikutuksia tutkittaessa otetaan huomioon lähinnä se, miten ne liukenevät ja leviävät elimistössä", jatkaa Loft. "Nanohiukkasten kemiallinen rakenne on kuitenkin sellainen, että ne eivät liukene. Ne ovat pienenpieniä hiukkasia, joiden vaikutuksia elimistöön eivät nykyiset testausmenetelmät kykene osoittamaan".

Tutkimuksen lopullisten tulosten pitäisi valmistua vuoden kuluessa.

Lakritsi tulilinjalla

DR poimii esiin eräänä nanohiukkasia sisältävänä tuotteena lakritsin, mihin lisätään hiiltä sen vuoksi, että siitä saataisiin täyteläisen mustaa.

Ohjelmassa haastateltu Pandan tuotekehittäjä Paula Virtanen toteaa, että hiili voitaisiin hyvin jättää pois, mutta silloin tuloksena olisi ruskeaa lakua, ja kuluttajat saattaisivat pitää sitä omituisena. Maku olisi kuitenkin täsmälleen sama.

“Jos osoittautuu, että lääkehiili on haitallista keholle, se voidaan jättää pois”, toteaa Virtanen. “Sitä lisätään vain värin vuoksi.”

Tällä hetkellä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran lisäaineopas ei anna lääkehiilelle mitään käyttörajoituksia. Sitä saa käyttää vapaasti mm. juomiin, jälkiruokiin, jäätelöön, makeisiin ja kahvileipiin. 

Lakritsin jälkeen riskilistalle joutunevat monet tulella kypsennettävät tai hiillostamisen tuotteina syntyvät herkut, kuten juuri sopivasti nuotiolla kärvennetty makkara tai loimulohi. 

Erinomainen kooste DR:n ohjelmassa kerrotusta tutkimuksesta on videnskab.dk -sivustolla.