Kuinka vanha keksintö on luuranko?

La, 11/07/2015 - 17:22 By Markus Hotakainen
Namacalathus hermanastes

Vaikka selkärangan puuttuminen tuntuu olevan nykyisin yhä yleisempää etenkin politiikassa, luurangon historia ulottuu peräti 550 miljoonan vuoden taakse. 

Namibiasta löytyneet Namacalathus hermanastes -fossiilit osoittavat, että Maan merissä asusti mutkikkaita eläimiä miljoonia vuosia oletettua aiemmin, jo ennen niin sanottua kambrikauden räjähdystä.

Noin 540–530 miljoonaa vuotta sitten eläinlajisto monimuotoistui nopeasti ja silloin syntyvät useimmat nykyisten eliölajien pääjaksot. Edinburghin yliopistossa ja Moskovan valtionyliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan edeltävällä ediacarakaudellakin oli jo mutkikkaita eläimiä, joilla oli selkäranka.

Tuolloin yleistä Namacalathus hermanastes -lajia pidettiin aiemmin varsin alkeellisena, mutta nyt sillä on todettu olleen kalsiumkarbonaatista rakentunut tukiranka. 

Tämä fossiili on tunnettu pitkään ja sitä pidettiin primitiivisenä eliönä, joka muistuttaa sieniä tai koralleja. Uuden tutkimuksen mukaan se oli todellisuudessa paljon kehittyneempi", toteaa Rachel Wood.

"Olemme olettaneet, että tällaisia mutkikkaita eläimiä oli jo ediacarakaudella, mutta nyt tehty tutkimus tarjoaa siitä ensimmäisen todisteen."

Tutkimuksesta kerrottiin Edinburghin yliopiston uutissivuilla ja se on julkaistu Proceedings of the Royal Society B -tiedelehdessä.

Kuva: J. Sibbick

Ihme otus

Ma, 08/18/2014 - 09:39 By Markus Hotakainen

Kanadan Kalliovuorilla sijaitseva Burgess Shale on kuuluisa kummallisista fossiileista. Yli 500 miljoonaa vuotta sitten kambrikaudella eläneiden olioiden jäänteet ovat raavituttaneet tutkijoiden päitä jo yli sadan vuoden ajan.

Yksi esiintymän omituisimmista lajeista on Hallucigenia, joka nimensä mukaisesti muistuttaa houreisen unimaailman hirviötä. Parin sentin mittaisen kummajaisen sijoittaminen eliökunnan sukupuuhun on ollut työlästä, sillä sen rakenteestakaan ei ole ollut varmuutta.

Merenpohjassa ryömineen Hallucigenian pitkulaisessa kehossa on toisella puolella piikkejä ja toisella puolella ulokkeita, joiden luonnetta ei ole tiedetty. Toiset niistä ovat jalkoja, toiset eivät, mutta kummat? Eikä eliön pää- ja häntäpuolestakaan ole ollut varmuutta.

Nyt tutkijat ovat päätyneet siihen, että muinaisen Hallucigenian nykysukulaisia ovat käsnäjalkaiset, trooppisissa metsissä asustavat matomaiset eläimet. Sukulaisuussuhteesta on esitetty arveluja jo aiemmin, mutta varmistava yhteinen tekijä löytyi niiden jaloista tai tarkemmin sanottuna kynsistä.

Sekä Hallucigenian että käsnäjalkaisten kynsissä on kerroksittain ihmisen kynsinauhaa muistuttavaa ainesta. Käsnäjalkaiset käyttävät ravinnon “pureskeluun” kynsin varustettuja jalkojaan ja sama päti ilmeisesti myös Hallucigeniaan.

Käsnäjalkaisten esi-isän varmistuminen muutti laajemminkin ajatuksia evoluution kulusta. Aiemmin oltiin siinä käsityksessä, että niveljalkaiset – joihin lukeutuvat hämähäkit, hyönteiset ja äyriäiset – ovat läheistä sukua käsnäjalkaisille. Tutkijoiden mukaan niin ei kuitenkaan ole, vaan ne ovat lähinnä kaukaisia serkkuja. Esimerkiksi karhukaiset ovat paljon likeisempää sukua niveljalkaisille.

Tutkimuksesta kerrottiin Cambridgen yliopiston tiedotteessa (www.cam.ac.uk/research/news/misunderstood-worm-like-fossil-finds-its-pl…).

Kaikkien hetulavalaiden isoisoisoäiti

Ti, 04/01/2014 - 11:39 By Markus Hotakainen
Kuva: Nature / University of Bristol / Bob Nicholls

Sinivalaan tapa ruokailla siivilöimällä hetuloilla planktonia ei ole ihan uusi keksintö. 520 miljoonaa vuotta sitten eli kambrikauden alkupuolella merissä uiskenteli Tamisiocaris borealis, jonka ateriointi tapahtui samalla tavalla. Ainakin melkein.

Tamisiocaris kuului niveljalkaisten anomalocaridien ryhmään, jonka edustajat ilmestyivät maapallolle "kambrikauden räjähdyksessä". Silloin eliölajien määrä ja kirjo kasvoi ajanjakson nimityksen mukaisesti räjähdysmäisesti.

Anomalocarideilla oli pitkänomaisen kehon molemmilla sivuilla ulokkeet, joiden avulla ne pystyivät uimaan. Suun etupuolella niillä oli pitkät ulokkeet, joita eläinten on aiemmin arveltu käyttäneen pelkästään saalistukseen. Niiden ravintona olivat esimerkiksi trilobiitit.  

 

 

Anomalocarideja pidettiin pitkään jonkinlaisena evoluution omituisena ja epäonnistuneena kokeiluna, mutta käsitys on muuttunut. Ne olivatkin hyvin kehittynyt lajiryhmä, josta löytyi niin ravintoketjun huipulla olleita saalistavia petoja kuin planktonia ravintonaan käyttäviä "lempeitä jättiläisiä". Kooltaan anomalocarikset olivat jopa parimetrisiä eli paljon suurempia kuin muut tuon ajan eliölajit.

Pohjois-Grönlannista löytyneet fossiilit osoittavat, että kaikki anomalocarikset eivät olleetkaan petoja. Tamisiocaris borealiksen "saalistusulokkeet" olivat kehittyneet hetulamaisiksi siivilöiksi, joilla se seuloi vedestä planktonia ravinnokseen. Tutkijat tekivät löydön perusteella tietokoneanimaation, joka kuvaa ulokkeiden toimintaa. Näin saatiin selkoa siitä, miten tamisiocaris pystyi niitä liikuttelemaan.

 

Kuva: Nature / University of Bristol / Jakob Vinther et al.

 

"Pienten eliöiden käyttäminen ravintona suodattamalla niitä vedestä samalla kuin ui aktiivisesti ympäriinsä vaatii paljon energiaa – ja siten myös paljon ravintoa", laskeskelee Jacob Vinther Bristolin yliopistosta.

Vintherin mukaan anomalocarikset olivat ekologiselta kannalta oman aikansa eli kambrikauden haita ja valaita. Kumpienkin joukossa on nykyisin sekä petoja että hitaasti liikkuvia, planktonia syöviä lajeja.

Löydön myötä kambrikauden eliömaailma näyttäytyy entistä monimuotoisempana ja samoista kantamuodoista kehittyi hyvin erilaisia lajeja. Samalla on saatu lisätietoa satojen miljoonien vuosien takaisista ekosysteemeistä ja niiden toiminnasta.