kielitiede

Suorana labrasta on tällä viikolla kielentutkimusta – Kirsi Sandbergin mukana Tampereella ja Ranskassa

Ma, 11/13/2017 - 10:42 Jari Mäkinen

Tällä viikolla @suoranalabrasta -twiittaaja on väitöskirjatutkija Kirsi Sandberg (eli @Sndbrg_K) Tampereen yliopistosta, viestintätieteiden tiedekunnasta.

Kirsi on työskennellyt tänä syksynä kasvatustieteiden tiedekunnassa suomen kielen ja kirjallisuuden yliopisto-opettajana.

Hän opettaa pääasiassa luokanopettajaopiskelijoita, mutta tehtäviini kuuluu monenlaista muutakin.

"Työskentely tulevien opettajien kanssa on antoisaa ja opettavaista – työ myös lomittuu hyvin tiiviisti tutkimusaiheeseeni. Palaankin tammikuussa tutkijankammioon täynnä ideoita ja inspiraatiota!"

Kirsin väitöskirjatutkimus on suomen kielen alalta: hän tutkii kirjoittamista ja kirjoitustaidon kehittymistä kielentutkimuksen menetelmin.

"Tarkastelen työssäni eri-ikäisten kirjoittajien käyttämiä syntaktisia rakenteita ja sitä, miten ja millaisissa funktioissa rakenteita käytetään tekstissä. Keskityn ajan, paikan ja tilan ilmauksiin, mikä käytännössä tarkoittaa erityyppisiä ajan, paikan ja tilan adverbiaaleja sekä tiettyjä suomen kielen syntaktisia lausetyyppejä."

"Lauseiden rakentuminen, sanajärjestys ja kirjoittaminen ovat kiehtoneet minua koko opintojeni ajan. Kirjoitin graduni lasten ja nuorten äidinkielen hallintaa kartoittavassa tutkimushankkeessa ja pääsin väitöstutkimuksessani jatkamaan samasta aiheesta. Tutkimukseni ensimmäisessä osassa tarkastelin alakouluikäisten kieltä isosta korpusaineistosta ja tänä vuonna olen siirtynyt nuorten ja aikuisten kirjoittamien tekstien analysointiin."

Koska lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaidoista käydään parhaillaan vilkasta julkista keskustelua, on Kirsi iloinen siitä, että voi olla kiinni ajassa.

"Kielen, erityisesti luku- ja kirjoitustaidon merkitys tasa-arvoisessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa näkyy vahvasti tutkimusintresseissäni. Tampereen yliopistossa yhteiskunnalliset kysymykset ovat keskiössä, ja oppiaineellamme onkin pitkät perinteet sosiolingvistiikassa."

Kirsi on mukana Kieli yhteiskunnassa -tutkimusohjelmassa, ja hän julkaisi juuri kollegoidensa kanssa artikkelin kieleen ja yhteiskunnalliseen eriarvoistumiseen liittyen.

"Toivon, että tulevaisuudessa työni tulokset tukisivat ja olisivat sovellettavissa kirjoittamisen opetuksen ja arvioinnin kehittämistyössä."

Alkamassa oleva viikko ei ole ihan tavallinen työviikko, sillä pääsemme twiittien välityksellä mukaan tutkijan työhuoneen ja yliopiston käytävien lisäksi kokousrumbaan. Kirsi osallistuu loppuviikosta European Literacy Network -verkoston tapaamiseen Ranskassa ja alkuviikko menee puolestaan viime perjantaina ja lauantaina Turussa olleen AFinLan syyssymposiumin jälkipuinnissa; sieltä saatu palaute ja uudet ajatukset on kirjoitettava puhtaaksi.

"Meneillään on artikkelikäsikirjoituksen viimeiset muokkaukset ja kokoomateoksen johdannon luonnostelua. Olen mukana järjestämässä ensi kesäkuussa Tampereella järjestettäviä Kirjoittamisen tutkimuksen päiviä, ja konferenssin ensimmäinen kiertokirje pitäisi myös saada liikkeelle ensi viikon aikana."

Ja tämän kaiken lisäksi Kirsi on siis luvannut twiittailla tekemisistään tämän viikon ajan.

Tervetuloa hieman aikaisemmista poikkeavalle "laboratoriomatkalle"!

Inhoatko kielioppia? Tutkija kertoo miten opettaja voi muuttaa vihan rakkaudeksi.

Ma, 01/02/2017 - 13:46 Toimitus

Melkeinpä kaikki sanovat kieliopin pänttäämisen olevan joko ikävää tai jopa inhottavaa. Emme tiedä onko dosentti Kaisu Rättyä ollut poikkeus, mutta hän on tutkinut kieliopin opetusta ja kertoo mitä tulevat opettajat voivat omassa opetuksessaan tehdä toisin, jotta kieliopin opetus olisi mielekästä.

Helsingin yliopiston lähettämä tiedote kertoo, että kieliopin käsitteitä olisi parempi oppia ymmärtämään niiden käytön ja sisällön kautta eikä opettelemalla ulkoa sana- tai lyhenneluetteloita. Kaisa Rättylä ehdottaa väitöstutkimuksessaan vallankumouksellista ideaa: opettajat voisivat sopivien tehtävien puuttuessa luoda niitä itse!

Rättylän mukaan mielekäs kielitiedon opettaminen pohjautuu ensinnäkin sellaisten opetusmenetelmien käyttöön, joissa ymmärretään käsitekokonaisuuksien muodostumista. 

Toiseksi oppimistehtäviin, joiden oppimistavoitteissa ymmärretään erilaiset tiedon lajit ja joissa oppilas saa palautetta omasta osaamisestaan. 

Kolmanneksi oppimistavoitteet olisi hyvä esittää laajoina kokonaisuuksina. Mielekkäässä kielitiedon oppimisessa aiemmin opittua hyödynnetään jatkuvasti monipuolisesti ja edellä opittu on pohjana seuraavien luokka-asteiden oppimisessa. Oppilas ja opettaja saavat reaaliaikaista palautetta oppimisprosessista, jolloin on mahdollisuus päästä kiinni käsitteellisen muutoksen vaiheisiin ja mahdollisiin väärinymmärryksiin.

Millainen on hyvä kielimaikka? 

Tutkimuksen kertoo mitä osa-alueita opettajan tulisi hallita ryhtyessään opettamaan kielitietoa ja kielioppia oppilaille.

Hänellä on oltava riittävästi tietoa kielitieteellisistä käsitteistä ja niiden käytöstä kielen rakenteita ja pidempiä tekstejä tarkasteltaessa. Hänellä täytyy myös olla käsitys opettamisesta ja oppimisesta yleensä sekä siitä, missä yhteydessä kieliopin osa-alueita opetetaan ja kenelle.

Ennen kaikkea opettajan on hallittava kielitiedon opetukseen liittyvä erityistietous, joka rakentuu useammasta osasta.

Oppilaiden ennakkotiedot ja -käsitykset kieliopista on selvitettävä, jotta pystytään rakentamaan kokonaisuutta jo aiemmin opitun perustalle sekä hahmotettava oppilaiden mahdolliset virheelliset käsitykset.

Opettajan erityistietouteen kuuluu myös opetussuunnitelman ymmärtäminen ja se, miten kieliopin käsitteitä käytetään esimerkiksi tekstien kirjoittamisessa ja kirjallisuutta tulkittaessa. Opettajan kriittistä oppimateriaalitietoutta tarvitaan, kun pohditaan, millaiset tehtävät auttavat oppilaita ymmärtämään kielen rakenteita ja harjoittelemaan käsitteiden käyttöä. Käsitteellistä ymmärrystä ja soveltamistaitoa vaativien tehtävien puuttuessa opettaja voi luoda niitä itse.

Erityistietouden konkreettisimpana osana luokkahuoneessa näkyy se, miten opettaja hallitsee erilaiset menetelmät ja työtavat, joita opetuksessa ja oppimissuoritusten arvioinnissa voidaan käyttää. Opetuksen teoreettisten lähtökohtien, opetusmenetelmien ja arviointimenetelmien on oltava selkeässä suhteessa toisiinsa. 

Visualisointia ja kielentämistä

Rättylän tutkimus kohdistuu erityisesti kahteen opetusmenetelmään. 

Ensimmäisessä Rättyä tarkastelee kieliopillisia käsitteitä, selittää niiden merkityksiä ja käyttöä sekä avaa tehtävien ratkaisuja. Hän on tutkinut luokanopettajaksi opiskelevien kanssa sanaluokka- ja lauseenjäsenten opetuksen yhteydessä kielentämismenetelmän toimivuutta.

Toisessa menetelmässä kieliopin käsitteitä tarkastellaan isompien kokonaisuuksien osana, mikä poikkeaa nykyisestä tavasta opettaa yksittäisiä käsitteitä irrallaan isommista kokonaisuuksista ja toisteisesti eri luokka-asteilla. Käsitekategorioita ja käsitteiden suhteita voidaan hahmottaa piirtämällä ja ryhmittelemällä kaavioihin. Tällä tavoin esimerkiksi verbin aikamuodot tai adjektiivien vertailumuodot hahmotetaan kuuluviksi isoon sanaluokkakokonaisuuteen, jossa sanojen taipumista voidaan tarkastella laajemmin sen sijaan, että tunnistettaisiin ja alleviivattaisiin tekstistä esimerkiksi yksittäisiä komparatiivimuotoja. 

Rättyä on tutkinut visualisointimenetelmää sekä opettajaopiskelijoiden että 8.-luokkalaisten oppilaiden tuottamien aineistojen avulla.

Jos asia kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukaista sähköisesti e-thesiksessä saatavissa oleva tutkimus.

Juttu on Helsingin yliopiston tiedote hieman editoituna. Kuva: Wikipedia (käsitelty).

Mikä on maailman paras kieli?

Ti, 02/09/2016 - 15:08 Toimitus


Ihmiset lukevat äidinkieltään yhtä tehokkaasti, oli se sitten suomi, kiina tai englanti. Tuore tutkimus tukee kielitieteilijäjoukon esittämää ajatusta, että kaikkien kielien perustana olisi yleismaailmallisia periaatteita. Pitävää näyttöä asialle ei aiemmin ole saatu.


Maailman eri kieliä voidaan vertailla monin erilaisin eksaktein ja tunteellisin perustein, mutta tuoreessa Southamptonin yliopiston, Turun yliopiston ja Tianjinin normaaliyliopiston tutkimuksessa selviteltiin kuinka tehokkaasti eri kielet pystyvät kirjoitettuina välittämään tietoa. 

Tai aivan kaikkia kieliä ei suinkaan tutkittu, vaan tarkastelussa oli kolme mielenkiintoisesti erilaista kieltä: osallistujayliopistojen mukaan englanti, suomi ja kiina. 

Tutkimuksessa koehenkilöt lukivat saman tekstin, joka oli tarkasti käännetty heidän omalle äidinkielelleen. Tutkijat havaitsivat, että vaikka sanojen välillä lukemiseen käytetty aika hieman vaihteli, virke- ja kappaletasolla lukeminen oli yhtä nopeaa kaikilla kielillä.

"Löydös esittää, että vaikka kirjoitetuissa kielissä oli erittäinkin merkittäviä eroja, perustasolla ihmiseltä kuluu sama aika käsitellä tietoa riippumatta siitä, millä kielelle se on kirjoitettu", professori Simon Liversedge Southamptonin yliopistosta kertoo.

Idea tutkimuksesta syntyi muutama vuosi sitten, kun Turun yliopiston professori Jukka Hyönä ja Liversedge olivat luennoimassa Kiinassa. Näin syntyi nopeasti suomalais-brittiläis-kiinalainen verkosto.

"Virisi idea vertailla kolmea, toisistaan selkeästi poikkeavan kielen lukemista", selittää Hyönä.

"Kiina on merkkipohjainen eikä siinä merkillä ja äänteellä ole yhteyttä vaan se pitää vain opetella. Suomi puolestaan on yksi maailman säännönmukaisimmista kielistä. Kun tuntee äänteet, voi lukea suomea ääneen vaikka ei ymmärtäisi siitä sanaakaan. Englanti puolestaan on äänneasultaan äännemerkkijärjestelmää käyttävistä kielistä yksi epäsäännöllisimmistä."

Kolmikko laati tutkimusta varten yleistajuisia tekstejä, jotka käännettiin jokaiselle kielelle niin, että ne vastasivat tarkasti samaa asiaa kaikissa kielissä. Kukin yliopisto kutsui 25 tutkittavaa omaan laboratorioonsa lukemaan tekstiä ja lukunopeus selvitettiin käyttämällä silmänliikekameraa. 

Kuva: ​Kaikiin kolmeen yliopistoon luotiin täysin samanlaiset laboratorio-olosuhteet koetta varten.

Kaikki kielet toimivat samalla tavalla?

Joukko kielitieteilijöitä on jo pitkään esittänyt, että kaikissa kielissä on yleismaailmallisia periaatteita, mutta ajatusta ei ole kyetty todentamaan. Juuri Cognition-lehdessä julkaistu tutkimus tukee käsitystä.

"Meillä on yhtäläinen tapa käsitellä kieltä lukemisen aikana", Liversedge sanoo. "Se viittaa siihen, että mikään kirjoitettu kieli ei olisi muita tehokkaampi ymmärryksen jakamisessa."

Tutkimus paljasti myös pieniä eroja. Esimerkiksi suomalaiset käyttivät tiettyjen sanojen lukemiseen enemmän aikaa kuin englantilaiset, mutta virketasolla ero tasoittui. 

Tutkijoiden mukaan tutkimus on ensimmäinen askel lukemisen universaalisuuden osoittamisessa. Seuraava askel on jo työn alla.

"Keräämämme aineisto antaa mahdollisuuksia jatkotutkimukseen", Hyönä jatkaa. 

"Olemme jo aloittaneet työn, jossa selvitämme, miten eri kielten morfologia vaikuttaa kielen lukemiseen. Miten esimerkiksi se vaikuttaa, että suomeksi sanotaan 'autossamme' ja englannissa 'in our cars', kiinassa ei morfologiaa ole lainkaan".

Jälleen kerran tutkimus saattaa kuullostaa saivartelulta ja pikkuasioihin puuttumiselta, mutta se auttaa osaltaan ylittämään kielellisiä muureja ja kehittämään muun muassa automaattista kielenkääntämistä. Juuri nyt automaattiset käännökset tökkivät juuri tällaisten merkittävien pikkuasioiden vuoksi todella pahasti.

Ja olisi myös toivottavaa, että myös suomalaiset kykenisivät ymmärtämään paremmin omaa äidinkieltään...

*

Artikkeli perustuu Turun yliopiston tiedotuksen julkaisemaan, Erja Hyytiäisen kirjoittamaan juttuun Eri kielet ovat kirjoitettuna yhtä tehokkaita välittämään tietoa.

Huutia hämärälle historialle - tutkimusmatka näennäistieteeseen

Su, 09/27/2015 - 23:32 Jarmo Korteniemi

Inkeri Koskinen:
Villi Suomen historia

Tässä kirjassa läpikäytyjä asioita sinulle ei koulussa kerrottu. Tämä pätee niin näennäistieteelliseen historiankerrontaan kuin luultavasti myös hyvän ja huonon tieteen erottamisen kriteereihinkin.

Heti aluksi: Jos satut olemaan vaihtoehtohistorioitsija, tieteen näkemysten kriitikko tai muuten vain skeptinen niiden suhteen, suosittelen lukemaan tästä kirjasta ainakin sivut 209–213. Tieteentekijöille taas tärkeimpiä sisäistettäviä lienevät sivujen 200–202 ja 227–233 sisältö.

Sitten asiaan.

Inkeri Koskisen kirjassa "Villi Suomen historia" on kaksi pääteemaa: Ensinnäkin siinä kerrotaan suomalaisten suuresta historiasta, josta on julkaistu monia varsin vähän tunnettuja omakustanteita. Näistä teksteistä referoidaan pätkiä rehellisesti ja vähättelemättä, suoria lainauksiakin on paljon. Toiseksi siinä tutkitaan ja analysoidaan keinoja, joilla kyhäelmät on kehitetty, ja sitä, kuinka ne esitetään. Tätä puolta käsitellään monipuolisin työkaluin. Vaihtoehtohistorioiden ongelmia läpikäydään useiden asiantuntijoiden kanssa yllättävänkin jouhevasti.

Kirjan sankareina seikkailee monia tuttuja ja tuntemattomia nimiä: Ior Bock, Elias Lönnrot, Heinrich Himmler, Daniel Juslenius, Jukka Nieminen, Kalevi Wiik, Sigurd Wettenhovi-Aspa, sekä monet muut. He ovat kaikki keittäneet soppaa, joka on porissut jo satoja vuosia.

Oikealla olevalle kartalle on suurpiirteisesti hahmoteltu Suomen kansan alkuper(i)ä, sikäli kun varsin polveileva näennäistieteellinen historian konsensus sen ymmärtää. Tarkemman version saa ruudulle klikkaamalla kuvaa. Kannattaa tutustua, jos asia ei ole ennestään tuttu.

Kirjassa ei keskustella näennäistieteilijöiden kanssa. Heidän havaintojaan käytetään esimerkkeinä siitä, mitä tieteessä tehdään ja mitä siinä toisaalta ei pidä tehdä. Pohditaan, millainen tieto on luotettavaa.

Kirja itsessään on kuin paraskn salapoliisikirja. Siihen uppoutuu. Se tavallaan lumoaa. Seuraavaa juonenkäännettä odottaa malttamatta, eikä yksikään palanen jätä yllättämättä.

Kirja on vaihteleva. Sitä rytmittävät eri vaihtoehtohistorian skenaariot, niiden analysoinnit, sekä keskustelut oikeiden tieteentekijöiden kanssa. Kirjassa on huumoria ja asiaa.

Pari kirjan kappaletta onnistuu yllättämään pahasti. Ne alkavat nimittäin pitkällä tarinalla tai lainauksella runokirjasta. Tämä hämmentää, ja hämärtää hieman todellisuudentajua. Toisaalta se toimii erittäin oivasti tehokeinona: Näin Koskinen saa lukijan lukemaan analysoimaansa tekstiä alkuperäisessä muodossaan, eikä vain ottamaan analysointia todesta.

Koskinen ei juuri sorru tieteellisen jargonin suoltamiseen, vaikka muutaman haastateltavalta otetut lainaukset lähentelevät korkeaa akateemista yläpilveä. Koskinen itse selittää asiat auki, kuten hyvässä populaarissa tietokirjassa pitääkin. Näin kirja antaa paljon sellaisellekin, joka ei ymmärrä tuon taivaallista historiantutkimuksesta, kirjallisuus- tai kielitieteistä, tai tieteenfilosofiasta.

Tämä kirja kannattaa lukea, mikäli

  • olet kiinnostunut historiasta, kielitieteestä tai kirjallisuustieteestä,
  • koet tieteen periaatteet joskus vaikeaksi ymmärtää tai seurata,
  • epäilet, että suomalaisten suurta historiaa pimitetään,
  • ihmettelet miksei selityksiäsi kristalliterapian tai homeopatian toimivuudesta oteta todesta,
  • pohdit voisiko kertomuksissa vaikkapa Atlantiksesta, ufoista, vaihtoehtohistoriasta, ynnä muista vastaavista, olla jotain perää, tai
  • vain kaipaat jotain mielenkiintoista luettavaa.

Kirjan tiedot:

Nimi: Villi Suomen historia – Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin
Kirjoittaja: Inkeri Koskinen
Julkaistu: 2015, Kustannusosakeyhtiö Tammi (⇒ lisätietoa kirjasta)
310 sivua (josta 246 sivua leipätekstiä ja loput viitteitä, lähteitä sekä hakemistoja.)
ISBN 978-951-31-8392-9

Miksi sinullakin on outo aksentti?

To, 07/10/2014 - 16:18 Toimitus

Kun puhumme vieraita kieliä, äidinkielenään sitä puhuvat todennäköisesti huomaavat välittömästi se, että kyseessä on ulkomaalainen – vaikka kuinka hyvin olisi kielen oppinut.

Syy tähän ovat foneemit, puhutun kielen pienimmät merkityksiä erottavat yksiköt. Suomen kielessä foneemit vastaavat varsin pitkälle kirjaimien äänteitä, mutta monissa kielissä kirjaimet ja niiden ääntäminen poikkeavat kovasti toisistaan mm. vieressä olevien kirjaimien mukaan.

Aalto-yliopiston ja italialaisen Salenton yliopiston tuoreessa tutkimuksessa selviteltiin kielen oppimista aikuisiällä, ja havaittiin, että juuri foneemit ovat yleensä ongelma: kun ensimmäisen vieraan kielen (niin sanottu L2-kieli) äänteitä opetellaan aikuisiällä, ne assimiloituvat äidinkielen (L1-kieli) foneemeihin.

Siis tuloksena on kaikille tuttu asia, missä vierasta kieltä puhutaan ikään kuin automaattisesti äidinkielen kaltaisin ääntein ja vivahtein, vaikka kielioppi sekä monet muut toisen kielen pienet knopit hallittaisiinkin hyvin.

Suomalais-italialainen tutkimusryhmä löysi tälle käyttäytymiseen ja hermostoon perustuvia todisteita, joista kertova artikkeli julkaistiin Frontiers in Human Neuroscience -lehdessä toukokuussa. Tutkimuksessa määritettiin hermostolliset mekanismit, jotka vaikuttavat vieraan kielen äänteiden oppimiseen erityisesti aikuisiällä.

Tutkimuksessa pyydettiin kahta italialaisopiskelijoiden ryhmää, jotka osallistuivat ensimmäisen ja viidennen vuoden englannin kursseille, käyttäytymistä ja elektroenkefalografiaa (EEG) tutkivaan laboratorioon.

"Erottelutaitoja mitattiin käyttämällä ristikkäin kahta menetelmää", kertoo Aalto-yliopiston tutkija, tohtori Elvira Brattico.

"Toisessa käytettiin havaitsemistestejä, joissa opiskelijat kuuntelivat muutamia englanninkielisiä äänteitä ja heidän piti arvioida, miten samanlaisia tai erilaisia ne olivat. Toisessa menetelmässä käytettiin ”elektrodimyssyllä” (64 elektrodia) tehtyjä EEG-tallennuksia esittämällä opiskelijoille samat äänneparit, kun he katsoivat elokuvaa ilman ääntä. EEG-tallennuksia käytettiin erottamaan kuulotapahtumaan liittyvät mahdollisuudet, erityisesti kuuloaivokuoresta peräisin oleva äänen käsittelyyn ja kuvaamiseen tarvittavien hermotapahtumien järjestys."

"Kun kuulemme omaan äidinkieleemme kuuluvia kielellisiä äänteitä, aivot pystyvät selvittämään muutamassa millisekunnissa akustisen signaalin, erottamaan kunkin äänen erityisominaisuudet ja tuottamaan siitä mielikuvan", jatkaa Salenton yliopiston professori Mirko Grimaldi. "Pystymme erottamaan yhden äänen toisesta, kokoamaan ensin tavut, sitten sanat ja niin edelleen."

Tutkimus tukee kokemusperäisesti usein toimivaksi havaittua metodia, missä vierasta kieltä opiskelevat hyötyvät intensiivisestä harjoittelusta joko multimedialaitteilla tai äidinkielenään kieltä puhuvien seurassa ja puhuvat kieltä mahdollisimman monipuolisesti. Äidinkielenään kieltä puhuva opettaja on myös suureksi avuksi, koska hän pystyy havaitsemaan pienet vivahteet ja auttaa esimerkillään ääntämisessä.

Koska yliopisto-opiskelijat ovat tyypillisiä aikuisoppilaita, osoittaa Brattico sanansa suoraan heille: "Tämä tutkimus todistaa neurofysiologisten tietojen avulla, että yliopisto-opiskelijoiden saamien ärsykkeiden määrä ja laatu eivät riitä muodostamaan pitkäaikaisia jälkiä vieraan kielen äänteistä kuuloaivokuoressa."

Siis kaivataan lisää äidinkielenään kieltä puhuvia opettajia sekä suoraa kosketusta opiskeltavan kielen kanssa.

Teksti perustuu Aalto-yliopiston tiedotteeseen Tutkimustulos muuttaa käsitystä vieraan kielen oppimisesta aikuisiällä.

Kuva: Flickr / Theen Moy