Apinan vuosi alkoi Kiinassa – tuoko se kultaa vai kahvia mustana?

Ke, 02/10/2016 - 10:41 By Jari Mäkinen
Kiinan astrologinen eläinrata


Kiinan uusi vuosi alkoi eilen 8. helmikuuta ja jatkuu 27. tammikuuta 2017 saakka. Vuoden symbolina on apina. Mutta mistä tulevat nämä kiinalaiskalenterin vuosien eläimet? Ja miksi nyt on vuorossa apina?


Päivän kuvaPäivän kuvana on tänään eläinrata sellaisena kuin kiinalaisastrologit sen ovat hahmottaneet. 

Eläinradaksi sanotaan tähtitaivaalla olevaa ympyrää, jonka kautta Aurinko ja planeetat näyttävät kulkevan vuoden aikana täältä Maasta katsottuna. Viiva kulkee tähtikartalla kaikkiaan 13 erikokoisen tähtikuvion kautta, mutta astrologiassa, siis tähdistä ennustamisessa, taivaankaari on jaettu yksinkertaisesti kahteentoista yhtä suureen osaan, jotka vastaavat 30 asteen kaaria ekliptikalla. Nämä on nimetty jotakuinkin näihin osiin osuvien tähtikuvioiden mukaan: Oinas, Härkä, Kaksonen, Rapu, Leijona, Neitsyt, Vaaka, Skorpioni, Jousimies, Kauris, Vesimies ja Kalat. 

Mukana on siis muitakin kuin eläimiä, ja se, että Käärmeenkantajan tähdistö ei ole päässyt mukaan, ei ennustamismenoa ole haitannut.

Näin siis täällä länsimaissa, mutta Kiinassa sikäläisessä kalenterissa on sama perusajatus. Sielläkin taivas on jaettu 12 osaan, mutta niiden nimet eivät tule tähdistöistä, vaan  12 eläimeen perustuvasta kiinalaisen astrologian haarasta. Se on varsinaisten astrologisten menetelmien rinnalla elävä kansanomainen selitysmalli, joka käyttää eläinten ominaisuuksia ihmisten luonnehtimiseen.

Jokaisella eläimellä on oma elementtinsä ja yin/yang-määre. Yin-merkki on passiivinen, feminiininen, pehmeä ja rauhallinen. Yang-merkki on aktiivinen, maskuliininen, kova ja liikkuva. Yin ja yang vaikuttavat osaltaan eläimen luonteeseen. Yin-merkkejä voidaan kuvailla introverteiksi ja yang-merkkejä ekstroverteiksi.

Nyt alkaneen apinan vuoden määreet ovat metalli ja yang, eli luvassa on mytologian mukaan dynaaminen, maskuliininen ja metallinkova vuosi. 

Näitä muita kiinalaisen eläinradan eläimiä ovat härkä, tiikeri, jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, vuohi, kukko, koira, sika ja rotta. Seuraavaksi on vuorossa kukon vuosi.

Kuhunkin eläinmerkkiin liittyy myös koko joukko muita määreitä ja niitä käytetään myös kuvaamaan kuukausia, päiviä ja jopa tunteja. Esimerkiksi tämän vuoden apinan kuukausi on seitsemäs, sen onnennumerot ovat 1, 7 ja 8 (ja epäonnen numerot 2, 5 ja 9), onnenkukka krysanteemi ja onnenvärit valkoinen, kulta ja sininen. Sen sijaan epäonnen värejä ovat punainen, musta, harmaa ja mustan kahvin väri.

Eikä tässä vielä kaikki!

Apinan onnentunnit ovat 15:00 – 16:59, eli iltapäivä kolmesta viiteen on tänä vuonna paras ja onnellisin ajanjakso.

Apinan vuoteen yhdistetään myös älykkyys, määrätietoisuus, optimistisuus, romanttisuus, sosiaalisuus, itsetietoinen, notkealiikkeisyys, kiinnostuneisuus, yhteisöllisyys ja nopea reagointikyky. Sen sijaan arroganssi, itsekkyys, rauhattomuus ja epäluuloisuus ovat pannassa tänä vuonna. 

Vaikka kyse onkin mytologiasta ja huuhaasta, niin tuon edeltävän toivoisi todella olevan totta!

Kalenterin pohjana siellä on ns. kuukalenteri, jonka mukainen kuukausi on kahden uudenkuun välinen aika. Kuuvuoden alku on toinen uusikuu talvipäivänseisauksen jälkeen, mikä osui siis eiliseen.

Mistä Kiinan eläinmerkit ovat peräisin?

Vanhimmat tunnetut viittaukset eläinnimitysten käyttöön ovat ajalta 200-300 ennen ajanlaskun alkua., mutta niissä eläimistö on osittain erilainen ja niillä kuvataan rikollisten ominaisuuksia.

Nykyinen kiinalaisastrologian eläimistö ja niiden järjestys on hyvin samankaltainen turkkilais-mongolialaisten kansojen vastaavan järjestelmän kanssa. Näitä on käytetty nykymuodossaan astrologisissa tulkinnoissa ensi kerran 600-luvulla, tai ainakin sieltä peräisin olevissa lähteissä on niistä merkintöjä.

Oletetaan, että Intiasta tulleet vaeltavat buddhalaiset munkit joko toivat eläintulkinnat tullessaan tai ainakin edesauttoivat niiden leviämistä ansaitessaan elantonsa ennustamalla tavalliselle kansalle. Vaeltavilla munkeilla ei ollut yleensä niin korkeaa koulutusta, että he olisivat pystyneet tekemään tarkempia astrologisia laskelmia, joten syntymävuoden eläin oli helpoin tapa luokitella ihmiset.

Eläinmerkkien mytologinen alkuperä juontuu todennäköisesti Buddhasta, joka kutsui kaikki eläimet luokseen ollessaan lähdössä maan päältä. Vain kaksitoista eläintä saapui paikalle. Buddha nimitti palkinnoksi 12 vuotta näiden eläinten mukaan ja määräsi ne hoitamaan vuorollaan maan ja sen asukkaiden asioita, kukin kykyjensä ja luonteensa mukaisesti.

 

Aprillia, aprillia!

Ke, 04/01/2015 - 20:45 By Jari Mäkinen

Monissa tiedotusvälineissä on ollut tänään kaikenlaisia hupijuttuja ja ihmiset ovat tehneet toisilleen aprillipiloja. Mutta harva on tullut ajatelleeksi miksi tänään huhtikuun ensimmäisenä on tapana pilailla. 

Wikipedian mukaan aprilliperinteiden pohjana saattaa olla se, että eri puolilla maailmaa pohjoisella pallonpuolella on kevään tulemista juhlistettu monin eri tavoin, mutta pääasiassa leikitellen ja vitsaillen.

Muun muassa roomalaiset viettivät Hilaria-juhlaa 25. maaliskuuta ja hindujen maaliskuun alussa viettämä värien juhla Holi on vähintään yhtä vanha. 

Konkreettisemmin aprillin asettuminen huhtikuun alkuun on mahdollisesti saanut lisäsysäyksen siitä, että vielä 1500-luvun puolivälissä vuosi alkoi eri aikaan eri puolilla Eurooppaa: esimerkiksi Lyonissa vuosi alkoi jouluna, mutta Wienissä 25. maaliskuuta. Monin paikoin vuosi vaihtui juliaanisen kalenterin mukaisesti 1. maaliskuuta, mutta myös pääsiäinen oli vuoden vaihtumisen merkki, jolloin aikoinaan katsottiin uuden kirkkovuodenkin alkavan.

Suurista eroista aiheutui sekavuutta muun muassa sopimusten suhteen, ja Ranskaa tuolloin 1500-luvun puolivälissä kiertänyt kuningas Kaarle IX paitsi huomasi konkreettisesti ajanlaskun eri tahdin eri hiippakunnissa, niin myös harmistui sen aiheuttamista hankaluuksista. Esimerkiksi sopimuksissa, joissa kyse oli päivämääristä, oli liikaa epämääräisyyttä.

Niinpä Kaarle IX päätti yhtenäistää maansa ajanlaskun ja määräsi tammikuun alussa Pariisissa vuonna 1563 kirjatussa laissa että vuosi alkaa kaikkialla Ranskassa 1. tammikuuta. Tämä sai lain voiman 9. elokuuta 1564.

Suuri osa kansalaisista ei luonnollisestikaan tiennyt uudesta laista ja osa ei yksinkertaisesti hyväksynyt perinteisen oman ajanlaskunsa muuttamista. Niinpä heitä alettiin kutsua nykyisen pääsiäisen tienoilla olemattomiin uudenvuodenjuhliin ja tai heille lähetettiin pilailumielessä uudenvuodenlahjoista.

Aikauudistukset eivät loppuneet tähän, sillä vuonna 1582 Ranskassa siirryttiin vielä käyttämään loogisempaa (nykyistä) gregoriaanista kalenteria. Se osaltaan vielä lisäsi “vuodenvaihteella” leikittelyä.

Kanaalin toisella puolella Brittein saarilla kalenterin muuttuminen gregoriaaniseksi vuonna 1752 ei kuitenkaan saanut aikaan aprillivitsailua, sillä siellä “April Fool’s Day” tunnetaan jo 1600-luvun alusta.

Koko tarina on luettavissa Wikipedista.

Otsikkokuvassa on selkän teipattavia paperikaloja, koska monissa maissa tämä on tyypillinen, viaton aprillipila. Esimerkiksi Ranskassa aprillipiloja kutsutaan nimellä "Poisson d'avril", eli "huhtikuun kala".

Syksyn tähtitaivas

Pe, 10/24/2014 - 01:06 By Toimitus

Kesän valoisten öiden jälkeen tähtitaivas näyttää kokeneenkin tähtientarkkailijan silmissä kuin uudestisyntyneeltä. Ja osittain se on tottakin. Kevään viimeisinä pimeinä iltoina tähtitaivas oli aivan eri asennossa kuin elokuun lopussa – ja nyt lokakuun lopussa taivas näyttää jälleen olevan jo uudessa asennossa!

Syystaivas on muutenkin kaunis, ja monissa paikoissa sitä pystyy vielä ihailemaan ilman valoa taivaalle heijastavaa lunta. Yöt ovat siis pimeitä ja tähdet näkyvät hyvin.

Markus Hotakainen kirjoitti syksyn tähdistöistä ja niihin liittyvistä taruista viime syksynä kiinnostavan sarjan, ja siihen kannattaa palata uudelleen:

Syksyn tähtitaivas: Andromeda, Kassiopeia ja Kefeus
Syksyn tähtitaivas: Vetiset kuviot
Syksyn tähtitaivas: Kolme pientä eläintä
Syksyn tähtitaivas: Matelijan karu kohtalo
Syksyn tähtitaivas: Sankari ratsuineen
Syksyn tähtitaivas: Joutsen
Syksyn tähtitaivas: Kotka
Syksyn tähtitaivas: Lyyra

Kuva: Flickr / James Wheeler

Miksi sateen jälkeen tuoksuu hyvältä?

To, 08/21/2014 - 09:43 By Jari Mäkinen
Sadepäivä. Kuva: Nathaniel Landau

Tieteellä on sormensa pelissä myös siinä miellyttävässä tuoksussa, mikä on ilmassa raikkaan sateen jälkeen. Se, että rankan sateen tauottua näyttää ja tuoksuu hyvältä, saa yhden kerroksen lisää kokemukseemme, kun tiedämme mistä tuoksut johtuvat.

Kaksi Australian kansallisessa tieteellisen tutkimuksen keskuksessa työskennellyttä tutkijaa, Isabel Joy Bear ja R.G. Thomas, tutkivat asiaa 1960-luvun alussa ja julkaisivat löydöksistään artikkelin Nature-lehdessä syyskuussa 1965. Heidän mukaansa sade paitsi pudottaa vesipisaroita maahan, niin pisarat irrottavat maaperästä erilaisia aineita. Kaupungissa pölyä ja asfaltista sekä betonista irronnutta ainetta, mutta lähellä kasveja osa ilmaan nousevista tuoksuvista aineista ovat orgaanisia.

Bear ja Thomas olivat erityisen kiinnostuneita juuri tästä tuoreen vegetaalisesta, hieman happamasta mutta samalla raikkaasta kasviperäisestä tuoksusta, jonka monet meistä yhdistävät juuri sateenjälkeiseen hetkeen. He antoivat tuoksulle nimenkin: Petrichor. Sana tulee kreikan kielen sanoista "petros" ja "ichor", jotka tarkoittavat kiveä sekä mytologiassa kreikkalaisjumalien suonissa virrannutta nestettä.

Petrichorin tuoksu tulee siitä, kun maaperässä olleista mädäntyneistä kasveista ja eläimistä peräisin olevat aineet nousevat ilmaan sateella ja kiinnittyvät kiviin tai kivisiin pintoihin, kuten esimerkiksi betoniin. Kosteuden ansiosta nämä aineet alkavat päästää ilmaan alkoholeja, hiilivetyjä ja rasvahappoja.

Sateen jälkeen ilmaan nousee toinenkin tuoksu, geosmiini. Se on märässä maassa olevien bakteerien ja vihreiden levien aineenvaihdunnan tuloksena syntyvä aromi. Etenkin kuivan kauden jälkeen, kun bakteerit ja levät ovat kituneet, ne innostuvat, ja siten tuoksua syntyy enemmän. Nenässä geosmiini tuoksuu hyvältä ja tuoreelta maalta, mutta mikäli sitä joutuu juomaveteen, se saa aikaan tunkkaisen vaikutelman.

Myös otsonin tuoksu on tyypillinen sateeseen liittyvä tuoksu. Sitä syntyy ukkosilmalla salamoinnin seurauksena happiatomien yhdistyessä. Ja otsonilla on oma, selvä tuoksunsa, mistä se on saanut nimensäkin: se tulee kreikan hajua tarkoittavasta sanasta "ozein".

Sateenkaari

Myös upeaa sateenkaarta voi katsoa tieteellisten silmälasien läpi. Kyseessä on ilmakehän optinen ilmiö, joka syntyy siitä, että valo taittuu pisaran etupinnasta, heijastuu pisaran takapinnasta ja taittuu jälleen pisaran etupinnasta. Prisman tapaan käyttäytyvät vesipisarat hajottavat Auringosta tulevan lähes valkoisen valon väreiksi ja muodostaa sateenkaaren.

Sateenkaari näkyy silloin, kun vesisade on katsojan etupuolella ja Aurinko (tai Kuu) pilkistää näkyviin selän takana. Silloin sadekuuron kohdalle tulee sateenkaari, joka on aina kaarimainen, vaikka siitä näkyisikin vain pieni palanen. Kaaren säde on aina 42° pisteestä, joka on täsmälleen vastapäätä Aurinkoa (tai Kuuta).

Joskus yhden kaaren lisäksi näkyy toinenkin, heikompi kaari. Se johtuu valon aaltomaisesta luonteesta: sateenkaaren värien eri vaiheessa olevat aaltorintamat vahvistavat ja heikentävät toisiaan, eli interferoivat, jolloin syntyy näitä interferenssisateenkaariksi kutsuttuja heikompia kaaria. Teoreettisesti niitä on ääretön määrä, mutta käytännössä jo koista lisäsateenkaarta on mahdotonta havaita.

Jos sateenkaarta pääsee ihailemaan korkealta, vaikkapa vuoristossa tai lentokoneesta, saattaa se näkyä jopa kokonaisena ympyränä pelkän kaaren sijaan.

Aerodynaamiset kintut

La, 07/12/2014 - 13:29 By Jari Mäkinen
Pyöräilijöiden jalkoja

Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen lisäksi toinen maailmalla urheilu-uutisvirtaa valtaava tapahtuma on parhaillaan Tour de France. Pyöräilyn klassikkokisa alkoi viikko sitten ja on edennyt tapahtumarikkaasti aina siihen saakka, että ajajat pääsevät tänään ensimmäistä kertaa ajamaan kunnolla ylämäkeen. Varsinaiset vuoristo-osuudet ovat vielä edessä, mutta nyt Ranskan itäosissa Vosgeesien huipuilla noustaan jo liki kilometrin korkeuteen.

Kisaa seuratessa monet ovat katselleet ajajien jalkoja. Ne on ajeltu huolellisesti karvattomiksi – mutta miksi? Tuleeko niistä todellakin niin paljon aerodynaamisempia, että ajelu kannattaa?

Amerikkalaisen polkupyörävalmistaja Specializedin tekemän tutkimuksen mukaan kannattaa. Koe tehtiin alun perin hieman huumorimielessä, mutta tulos oli yllättävän selvä: jopa harrastaja-ajaja saa 40 kilometrin ajomatkalla reippaasti polkiessaan 82 sekunnin eron aikaiseksi, kun vertailukohtana ovat sileät ja karvaiset jalat. Mitä suuremmalla nopeudella ajetaan, sitä olennaisemmaksi ero tulee.

Kun kilpailussa joskus sekunnitkin ratkaisevat, on tässä todellakin vaikutusta!

Tour de Francen historiassakin on useita sekuntipeliksi menneitä voittoja, mutta tässä mielessä huippu on vuosi 1989, jolloin Greg LeMond voitti koko kolmiviikkoisen kisan parin tuhannen ajokilometrin jälkeen vain kahdeksalla sekunnilla.

Aerodynamiikan lisäksi on toki muitakin syitä jalkain sheivaukseen. Yksi olennainen ja konkreettinen syy on hieronta, joka onnistuu päivittäin etapin jälkeen paremmin ihon ollessa sileä. Toinen – tässäkin kisassa jo paljon valitettavasti todettu – syy on se, että kaatumistapauksissa haavan tai asfaltti-ihottuman hoito on helpompaa, kun karvoja ei ole.

Ja vielä kenties se tärkein syy: trimmatut lihakset näkyvät paremmin, kun karvat eivät ole näkymää pilaamassa.  Niinpä ajelusta on tullut vuosikymmenien saatossa tapa, ja nyt, ellet muuten nyt shortsihousuaikaan tunnista pyöräilyä (enemmän tai vähemmän kilpailumielessä) harrastavaa, sen huomaa yleensä huolellisesti ajelluista jaloista.

Alla olevassa videossa kerrotaan tutkimuksesta hieman tarkemmin:

Millainen on suomalainen tsunami?

Ti, 05/06/2014 - 15:21 By Markus Hotakainen

Säärintamat voivat aiheuttaa Ilmatieteen laitoksella tehdyn tutkimuksen mukaan äkillisiä vedenkorkeusvaihteluita Suomen rannikolla. Meteotsunamiksi kutsuttu ilmiö syntyy, kun sopivalla nopeudella meren yli liikkuva säärintama voimistaa mereen synnyttämäänsä aaltoa. Äkilliset vedenkorkeuden vaihtelut ja niihin liittyvät voimakkaat virtaukset saattavat aiheuttaa vaaratilanteita rannikkoliikenteessä.

Suomen rannikolla on viime kesinä havaittu poikkeuksellisen rajuja meriveden korkeusvaihteluita ukkos- ja puuskarintamien yhteydessä. Poikkeuksellisista vedenkorkeusvaihteluista saatiin useita silminnäkijähavaintoja eri puolilta Suomen rannikkoa vuosina 2010 ja 2011. Tyypillisesti vesi nousi ja laski useita kertoja 5–15 minuutin välein korkeusvaihtelun ollessa jopa metrin. Tavallinen havaintopaikka oli saaristossa sijaitseva matala, kapea salmi.

Ilmatieteen laitoksen tutkimuksessa osoitetaan, että havaitut vedenkorkeusheilahtelut olivat pieniä meteotsunameja, sääilmiöiden mereen synnyttämiä pitkiä ja nopeita aaltoja. Maanjäristysten aiheuttamista tsunameista ne eroavat vain syntytavaltaan.

Ilmiö on Suomen rannikolla harvinainen ja huonosti tunnettu. Vastaavia havaintoja ei ole raportoitu vuosikymmeniin, ja edellinen tieteellinen tutkimus Suomen rannikon meteotsunameista on vuodelta 1926. Sen sijaan esimerkiksi tietyissä Välimeren satamissa ilmiö esiintyy melko säännöllisesti vuosittain, ja suurimmat aallot ovat olleet kuusi metriä korkeita.

Ilmiöön liittyy hyppäys ilmanpaineessa

Tutkimuksessa hyödynnettiin mareografien vedenkorkeusmittauksia, rannikkoasemien ilmanpainehavaintoja ja tutkakuvia. Kaikkiin tapauksiin liittyi rannikkoasemilla havaittu pieni mutta nopea ilmanpaineen hyppäys. Kaksi tapauksista oli Suomenlahden yli etelästä saapuneiden säärintamien aiheuttamia, kaksi liittyi Pohjanlahdella rannikon suuntaisesti liikkuneisiin rintamiin.

Meteotsunami syntyy, kun pienialainen ilmanpaineen häiriö, esimerkiksi ukkosmyrsky, liikkuu meren yllä samalla nopeudella kuin millä meren aalto pystyy etenemään. Tällöin energiaa siirtyy ilmakehästä mereen ja aallon korkeus kasvaa. Rannikon muoto joko voimistaa tai vaimentaa saapuvaa tsunamiaaltoa. Sen vuoksi ilmiö on huomiota herättävä vain yksittäisissä paikoissa, ei koko rannikolla.

Ilmatieteen laitos on alkanut antaa varoituksia nopeista vedenkorkeuden vaihteluista silloin, kun olosuhteet ovat suotuisat meteotsunamien syntymiselle. Havaintoja äkillisistä meriveden korkeusvaihteluista voi ilmoittaa Ilmatieteen laitoksen Merentutkimusyksikköön sähköpostitse vedenkorkeus @ fmi.fi tai puhelimitse 029 539 6436.

Lisätietoja:

tutkija Hilkka Pellikka, hilkka.pellikka @ fmi.fi, puh. 050 380 2649

tutkimusprofessori Kimmo Kahma, kimmo.kahma @ fmi.fi, puh. 040 721 5955

Teksti perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen. Kuva Markus Hotakainen.