Islannissa on havaittu suuri määrä maanjäristyksiä sekä meressä saaren edustalla että maan keskiosassa, suuren Askja-tulivuoren läheisyydessä.
Islannissa on meneillään kaksi erillistä maanjäristysparvea. Asiasta kertoo Islannin ilmatieteen laitos.
Pidempään kestänyt järistysparvi on keskittynyt Askja-tulivuoren itäreunalle. Se on yksi Islannin suurimmista tulivuorista ja sijaitsee maan keskiylängöllä, Vatnajökull-jäätikön pohjoispuolella. Vuori purkautui voimalla viimeksi vuonna 1875, jolloin tuhkaa levisi ainakin Puolaan asti. Toinen vastaava purkaus tunnetaan myös jääkauden lopulta.
Askjan viimeisin, erittäin pieni purkaus, sattui 1961. Vuoren järistysaktiivisuus on kuitenkin ollut lievässä nousussa vuosituhannen vaihteesta asti. Vuoren kalderassa olevan järven veden lämpötila on myös kohonnut. Järvi näkyy otsikkokuvassa tummana täplänä keskellä muutoin lumista Itä-Islantia.
Askjan tämänkertainen järistysparvi alkoi torstaina 7.11. Viikonlopun aikana vuorella sattui yli 450 järistystä. Suurimmat maanjäristykset olivat magnitudiltaan 3,4 (lauantai) ja 3,2 (sunnuntai).
Tänään 16.11. järistysparvi jatkuu yhä, joskin hieman laantuneena. Yhteensä maanjäristyksiä on sattunut jo noin 1300.
Toinen, harvinaisen tiheä järistysparvi alkoi tänään lauantaina 16.11. Islannin lounaispuolella meressä.
Järistyskeskus sijaitsee vedenalaisella Reykjanesin harjanteella noin 45 kilometriä pääsaaresta. Suurin, magnitudin 4,5 järistys sattui kello 13.17 paikallista aikaa. Parvessa on ollut lisäksi kymmeniä pienempiä mutta silti tuntuvia järistyksiä.
Satunnaisia pienempiä järistyksiä on sattunut myös Reykjanesin niemellä, jonka länsipäässä sijaitsee Islannin tärkein lentokenttä Keflavik. Tärinän on raporoitu tuntuneen jopa pääkaupunki Reykjavikissa asti.
Kummankin parven suurimmat järistykset voidaan tuntea lähialueilla, mutta ne ovat olleet niin pieniä ettei niistä ole vaaraa ympäristölle. Vasta magnitudin 5-6 maanjäristykset alkavat olla riittäviä aiheuttamaan todellisia tuhoja.
Sekä Askja-vuoren lähellä että Reykjanesin harjanteella sattuu normaalistikin lähes päivittäin satunnaisia pieniä järistyksiä, ja muutamien kuukausien tai vuosien välein tiheitä maanjäristysparvia. Ne ovat yleensä tektonisia, eli liittyvät mannerliikuntoihin Atlantin keskiselänteellä sekä sen maanpäällisellä jatkolla.
Nyt rekisteröidyt järistykset lienevät samaa sarjaa, eivätkä toistaiseksi enteile uutta tulivuorenpurkausta Askjalla tai merenpohjassa. Tilanne voi kuitenkin muuttua lähitulevaisuudessa, jos paineistunut magma pääsee nousemaan ylöspäin tektonisen järistysparven pitkittyessä.
Tiedetuubi seuraa tilannetta.
Päivitys 16.11.2019 klo 21.25: Lisätty kappale maanjäristysten tuhovoimasta.
Päivitys 26.11.: Maanjäristykset ovat pysyneet kummallakin alueella jo noin viikon ajan normaalilla tasolla sekä määrältään (Askja 5–10 kpl/vrk, Reykjanesin harjanne 1–5 kpl/vrk) että voimakkuudeltaan (magnitudia 0,5–2).
Tiedemuseosarjassa palataan nyt Eurooppaan: vuorossa on Zürichissä oleva focusTerra. Futuristisessa museossa on upea mineraalinäyttely sekä ainutlaatuinen maanjäristyssimulaattori.
focusTerra on virallisesti sanottuna Sveitsin kuuluisan kansallisen teknillisen yliopiston ETH Zürichin (Eidgenössische Technische Hochschule Zürich) geotieteiden tutkimus- ja informaatiokeskus, joka tehtävänä on kertoa yleisölle – ja ennen kaikkea paikalla vieraileville koululaisryhmille – maapallosta ja muista planeetoista, niiden kehityksestä ja olemuksesta, sekä luonnonvarojen merkityksestä arkisessa elämässämme.
Sen museo tekeekin pieteetillä ja paikoitellen hieman kuivan tarkasti sekä syvällisesti, mutta siitä huolimatta epävirallisemmin sanottuna paikka on taivaallisen hieno paikka jokaiselle maapallosta ja/tai geologiasta kiinnostuneille.
Sisäänkäynti paikkaan on vaatimaton, sillä ulkopuolelta katsottuna kyseessä on vain yksi yliopiston rakennuksista. 1900-luvun alussa vanhatyylisesti tehtyä, vuonna 2009 täysin remontoitua rakennusta ulkopuolelta katsellessa ei usko mitä sisältä löytyy.
Pitkän, ikään kuin kallioperän läpi kulkevan käytävän jälkeen edessä avautuu suuri moderni halli, jonka keskellä on omituisen laajalta portaikolta näyttävä mineraalinäyttely. Mineraalit ovat kauniita, ne on laitettu esille nätisti, ja vaikka niistä ei sinällään olisi kiinnostunut, on näyttely (sekä "portaikko") sinällään erittäin hieno.
Suurin osa vanhimmista näytteistä on peräisin Conrad Gessnerin (1516-1575) ja Johann Jakob Scheuchzerin (1672-1733) kokoelmista, jotka yhdistettiin vuonna 1859 Sveitsin valtion synnyn yhteydessä kansalliseksi mineraalikokoelmaksi. Sitä on luonnollisesti täydennetty koko ajan.
Osana näyttelyä on erilaisia maanperän tutkimuksessa käytettäviä laitteita sekä esimerkiksi porausnäytteitä ja seismometrejä, joita on myös alakerrassa portaikon luona.
Koska kyseessä on myös toimiva yliopisto, on aulan ympärillä kerroksissa luentosaleja ja lukunurkkauksia opiskelijoille – sekä paljon kiinnostavia eri geologisten muodostelmien kolmiulotteisia mallikappaleita sekä karttoja. Nämä ovat toki aika friikkikamaa, ja osa niistä on tehty opetusvälineiksi aikana, jolloin nykyisistä virtuaalitodellisuuslaitteista ei osattu edes haaveilla.
Koillis-Sveitsissä, Appenzellin Alppeihin kuuluva, 2 502 metriä korkea Säntis on eräs pienoismallina oleva vuorenhuippu.
Vanhakaltaisuudessaan nämä mallit ovat kuitenkin sympaattisia, ja ennen kaikkea niiden esittämät asiat ovat kiehtovia: esimerkiksi vuoriston pienoismalli yhdistettynä geologiseen karttaan on yksinkertaisuudessaan upea ja erittäin visuaalinen.
Osa kaikkein hienoimmista tosin löytyi rakennuksen kellarista paikasta, minne kyllä pääsi helposti, mutta mitä kenties ei ollut tarkoitettu yleisölle...
Kellarissa on myös museon helmi: maanjäristyssimulaattori.
Se on hydraulisten aktuaattorien päällä oleva huone, millä on tavallisia kodin kalusteita ja varusteita, jotka on selvästi tehty heiteltäviksi. Lasimaljakkoja ei kannattaisikaan käyttää, sillä ne menisivät heti saman tien. Sisustus on karu, yksinkertainen ja Ikea-tyylinen, mutta tekee tehtävänsä.
Huoneen kulmassa on tietokone, jonka avulla opas valitsee erilaisia historian kuuluisia maanjäristyksiä. Esitys alkaa pienellä maanjäristyksiä ja niiden perusteita esittelevällä selityksellä, ja sen jälkeen käydään läpi eri tyyppisiä järistyksiä. Kobe, Aquila, Meksiko, Thaimaa...ja ammoinen San Francisco. Jokainen maanjäristys on erilainen sekoitus vaaka- ja pystytärinää, joka toisinaan on nopeaa ja rajua, toisinaan laajaa heittelyä. Kukin on eri tavalla tuhoavaa – ja aivan erilaiselta tuntuvaa.
Kun väkeä on vähän, opas laittaa mielellään järistyksiä uudelleenkin, jolloin niitä voi ikään kuin makustella mielessään. Bonuksena on simuloituja järistyksiä ja sellaisia, joilla voi osoittaa miten vaaka- ja pystyliikkeet esimerkiksi saavat aikaan erilaista tuhoa.
Lisäksi huoneella voi simuloida järistyksiä eri tyyppisten rakennusten eri kerroksissa; rajukin maanjäristys voi tuntua jopa kivalta huojumiselta pilvenpiirtäjän huipulla.
focusTerran maanjäristyssimulaattori on jo sinällään käynnin väärti!
Museo on suljettu lauantaisin. Arkipäivinä se on avoinna klo 9-17 ja sunnuntaisin klo 10-16; sunnuntaina järjestetään myös kiertokäyntejä ilman ennakkovarausta. Osoite on Sonneggstrasse 5, minne mAppenzellinatkaa Zürichin päärautatieasemalta on vain noin 800 metriä (joen toisella puolella, lähellä Polybahn-vuoristojunan lähtöpaikkaa).
Outo tärinä vavisutti marraskuussa maapalloa. Sen alkuperä on vielä tuntematon, mutta kyse lienee tuliperäisestä toiminnasta Afrikan itäpuolella.
Outo aalto sai alkunsa 11.11.2018, kello 11:30 Suomen aikaa. Sen syntypaikka sijaitsi Afrikan ja Madagaskarin välissä, noin 24 kilometriä koilliseen Ranskalle kuuluvan pienen Mayotten saariryhmän rannoilta.
Tapahtuma rekisteröitiin seismometreissä ympäri maailman, aina Afrikan mantereelta Havaijille ja Etelä-Amerikasta Kanadaan. Laitteistot tallensivat sen myös Mayotten saarilla, vaikkeivät paikalliset ilmeisesti edes huomanneet koko tapahtumaa.
Maapallo "soi" aallon ansiosta noin 20 minuutin ajan. Värähtelyn aallonpituus oli arviolta muutamia kymmeniä kilometrejä ja taajuus jopa maanjäristykseksi erittäin matala, alle 0,06 hertsiä. Seismologi Jean-Paul Ampuero vertaa aallon alkuperää soittimeen: "musiikki-instrumentin nuotti - mataluus tai korkeus - riippuu aina instrumentin koosta." Tällä kertaa kyse vaikuttaa olleen jostain suuresta kaikukammiosta, joka tuottaa epätavallisen matalia nuotteja.
Mayotten aalloissa outoa oli juuri niiden monotonisuus. Niistä puuttuivat maanjäristyksille tyypilliset monet, rinnakkain etenevät aallonpituudet. Aallonharjat saapuivat kaikkialle lähes tasan 17 sekunnin välein.
Eikä aallon syntyyn tuntunut liittyvän mitään huomattavaa maanjäristystä, kuten olisi voinut olettaa. Erittäin tarkan suodatuksen jälkeen aineistosta löydettiin muitakin aaltoja kuin ensin havaitut pinta-aallot, mutta nekin vaikuttivat epätavallisen säännöllisiltä ja monotonisilta luonnon aiheuttamiksi. Tutkijoiden alustava päätelmä on, että kyse oli ns. hitaasta järistyksestä. Sellaisessa kallion jännitys ei vapaudu tavanomaisessa hetkellisessä nykäisyssä, vaan paljon hitaammin. Joskus moinen tapahtuma saattaa kestää jopa useita päiviä. Syyksi arvellaan tulivuoritoimintaa, mutta myös tektoniikalla voi olla osansa.
Outo aalto liittyy todennäköisesti aluetta kuukausia kiusanneeseen maanjäristysparveen, joka ei ole jäänyt vulkaanisten saarten yli 250 000 asukkaalta huomaamatta. Parven suurin järistys oli magnitudiltaan 5,8 - eli voimakkain saarilla koskaan mitattu. Vain kaksi päivää sitten (27.11.) sattui viimeisin suuri järistys, magnitudiltaan 5,0.
Toukokuussa alkaneen parven järistykset alkamispäivästä laskien. (Ranskan geologinen tutkimuskeskus)
Ranskan geologisen tutkimuskeskuksen BRGM:n mukaan Mayotten itäpuolelle keskittynyt parvi on kuitenkin hiipunut hitaasti heinäkuusta lähtien. Tämän jälkeen saari on liikkunut noin kuusi senttiä itään ja kolme etelään.
Vaikuttaa siltä, että saaren itäpuolelle saattaa paraikaa olla syntymässä uusi tuliperäinen keskus. BRGM:n Nicolas Taillefer kertoo mallien viittaavan siihen, että alueella liikkuisi ylöspäin noin 1,25 kuutiokilometriä magmaa. Taillefer johtaa BRGM:n tektonisista ja vulkaanista riskeistä vastaavaa yksikköä. Hän kuitenkin huomauttaa, että "parven sijainti on aivan [geologisten] karttojemme reunalla, ja on paljon, mitä emme vielä tiedä." Järistysparven keskus sijaitsee noin 50 kilometriä saarilta itään - epätarkkuus tosin on huimat 15 kilometriä. Mayotten ympäristön geologia etenkin merenpohjassa ja sen alla tunnetaan varsin huonosti.
Tällä haavaa oudon monotoniselle aallolle annettu paras - vaikkakin alustava - selitys on magmasäiliön kokema resonanssi ja siihen kenties liittyvä ympäröivän kiven hidas luhistuminen. Jossain Mayotten saaren koillispuolella saattaa olla siis magmasäiliö, jossa oleva sula kivi nousi ja laski nopeassa tahdissa. Tai sitten magma loiskui tai hölskyi, tai ehkäpä säiliön läpi kulki jokin paineaalto. Kyse voi myös olla pelkästään säiliön tyhjenemisestä, tai laajentumisesta.
Yksi vaihtoehto on, että juuri järistyskohdan monimutkainen geologia vain sattuu suodattamaan aallot niin, että läpi pääsevät ainoastaan 17 sekunnin pituiset aallot. Se nimittäin tiedetään, että Mayotten alla sijaitsee vaihettumisvyöhyke mantereisen ja merellisen kuoren välillä. Aluetta myös rikkovat moniin suuntiin kulkevat muinaiset Gondwana-mantereen hajoamisesta johtuvat siirrokset. Mayotte sijaitsee pienen ja vielä epävarman Lwandlen laatan pohjoisreunalla.
Merenalaisesta purkauksesta ei kuitenkaan ole vielä merkkejä. Asian varmistamiseksi BRGM:n tavoite on kuitenkin kartoittaa alueen merenpohjaa tarkemmin.
Mayotte kuuluu maantieteellisesti Komorien vulkaaniseen saariryhmään. Mayotten pääsaari Grande-Terre eli Mahoré on kooltaan 39x22 kilometriä, ja sen muodostanut tulivuori on ilmeisesti uinunut noin 4000 vuoden ajan. Tämän lisäksi saariryhmään kuuluu Petite-Terren eli Pamanzin saari, sekä useita pienempiä saaria, luotoja, kareja ja koralliriuttoja. Saarilta on noin 500 kilometriä Afrikan rannikolle ja 300 km Madagaskariin.
Islannin pohjoisrannikolla on jo viikon ajan tärissyt tuntuvasti. Maanjäristyksiä sattuu jopa tuhansia päivässä. Säätila haittaa tilanteen seuraamista.
Islannin pohjoisrannalla järisee juuri nyt harvinaisen paljon. Alueelta on mitattu noin viikon ajan satoja, ajoittain tuhatkin maanjäristystä vuorokaudessa. Todelliset määrät lienevät kuitenkin useita kertoja suurempia, sillä pienimmät tärinät jäävät havaitsematta.
Suurimmat järistykset ovat tuntuneet yli sadan kilometrin päässä.
Yllä: Järistystahti kiihtyi noin viikko sitten. Alla: Järistysten syvyydet kahden viime vuorokauden aikana.
Järistyskeskus sijaitsee merenpohjassa 10 kilometriä Grimseyn saarelta. Grimsey on maan pohjoisin asuttu osa noin 40 kilometrin päässä Islannin rannikolta. 5-kilometrinen saari on Islannin ainoa maa-alue, jonka poikki napapiiri kulkee.
Tähänastinen järistyshuippu sattui aikaisin maanantaiaamuuna. Tuolloin mitattiin myös parven voimakkain, magnitudin 5,2 maanjäristys. Se havaittiin selvästi Islannin toiseksi suurimmassa kaupungissa Akureyrissä, joka sijaitsee noin sadan kilometrin päässä järistysalueelta.
Vaikka järistystahti on jo selvästi hiipunut maanantaisesta, on tilanteen kehittymistä vaikea ennustaa. Alue on ainutlaatuisen monimutkainen, eikä sen tulivuoritoiminnan kommervenkkejä tunneta kovin hyvin. Merenpohjan rakenteita on vaikea tutkia.
Myös säätilanne haittaa järistysten havainnointia. Islannissa riehuu tällä hetkellä puuskittain myrskyksin yltävä tuuli, joka tärisyttää myös maanpintaa lisäten seismometrien kohinaa. Siksipä suurin osa maanjäristyksistä, etenkin pienimmistä, jää havaitsematta.
Alueella sattuu maanjäristyksiä varsin usein sekä helposti liikkuvien tektonisten sivuttaissiirrosten että tulivuoritoiminnan vuoksi. Nykyisenlainen tuhansien järistysten parvi on kuitenkin erittäin poikkeuksellinen.
Seutu kuuluu monimutkaiseen Tjörnesin halkeamavyöhykkeeseen. Se yhdistää Islannin itäisen vulkaanisen alueen Atlantin keskiselänteeseen.
Alustavan tulkinnan mukaan järistykset johtuvat vähintään kolmen halkeaman (kenties juonen) aukeamisesta. Ne alkavat noin 15 kilometrin syvyydellä eivätkä luultavasti ulotu vielä pinnalle (eli merenpohjalle) asti. Niiden kehitys alkoi jo muutama viikko sitten, mutta kiihtyi huomattavasti noin viikko sitten keskiviikkona (14.2.). Halkeamien tarkat mitat ovat yhä tuntemattomia.
Halkeamista saa oivan käsityksen alla olevalla videolla. Siinä pyöritellään 17.2. mennessä sattuneiden maanjäristysten keskuksia. Ne järjestäytyvät kauniisti tasomaisten halkeamien muotoon. Kuution pinnan punertava polygoni vastaa Grimseyn saarta.
Vielä ei myöskään tiedetä, onko magma nousemassa rakoja pitkin ylöspäin. Jos on, jää nähtäväksi, riittääkö paine työntämään laavaa pinnalle asti. Vaikka tilanne etenisi tulivuorenpurkaukseen asti, ei siitä aiheutuisi juurikaan haittaa alueella liikkuville. Purkauskohdan päällä olisi satoja metrejä vettä.
Tsunamivaaraa alueella ei ole.
Pääasiallinen järistysalue on 20–30 kilometrin pituinen. Suomessa samalla leveysasteella se yltäisi Rovaniemen keskustasta Tapionkylään. Suurimmat järistykset tuntuisivat tuolloin selvästi Kemissä asti.
Havaitut järistykset ovat hyvin pieniä, magnitudiltaan vain 0-2, mutta niitä on ollut paljon aiempaa tiheämmässä. Järistyksiä on sattunut noin 160 viikossa.
Järistysten pohjalta tehdyt mallinnukset viittaavat pienen magmamäärän injektioon noin 2-6 kilometrin syvyydellä vuoren alla.
Vuoren läheisyydessä on syytä olla varuillaan. Vaarana ei niinkään ole kohta alkava purkaus, vaan äkilliset jäätikkötulvat.
Kartta alueen pelastussuunnitelmasta tulvan ja purkauksenkin varalta (Väestönsuojeluvirasto)
Jo marraskuussa vuorta peittävältä jäätiköltä löydettiin sulamisen aiheuttama painanne ja kuoppa on yhä jatkanut syvenemistään. Syynä on jäätä sulattava Öræfajökullista kumpuava geoterminen lämpö.
Tutkijat seuraavat tarkasti vuorelta mereen johtavien sulavesiuomien vesimääriä ja veden ominaisuuksia. Kvíá-joen virtaama on yhä pysynyt normaalia vuolaampana. Veden sähkönjohtavuus ja hivenaineiden pitoisuudet osoittavat, että lisäys tulee geotermisistä lähteistä vuorelta. Muissa Öræfajökullilta laskevissa pääuomissa (Skaftafellsá, Virkisá sekä Kotá) ei ole havaittu vastaavia muutoksia.
Viranomaiset julkistivat marraskuun lopulla alueen evakuointisuunnitelman. Jos tulva havaitaan, lähetetään alueella oleviin puhelimiin saman tien hätäviesti. Kvíá-joelta on suunnattava itään, muualla taas on pysyteltävä vuoren läheisyydessä, mutta ympäristöä korkeammalla.
Vaara-alueella asuu noin 200 ihmistä, mutta siellä myös käy hyvin paljon vierailijoita. Kesän sesonkiaikaan turisteja voi olla seudulla kerrallaan jopa 2000-3000. Monet ajavat Reykjavikista ihastelemaan vuoren itäpuolella sijaitsevaa kuuluisaa Jökulsárlón-järveä. Luoteispuolelta taas löytyy jäätikkökielekkeiden ympäröimä kaunis Skaftafellin suojelualue.
Vuoren ja sen kalderan ääriviivat merkitty mustalla, lasku-uomat sinisellä.
Öræfajökullin tilannetta seurataan yhä tarkasti, ja vuoren monitorointia on lisätty huomattavasti. Alueelle on asennettu normaalia enemmän mm. seismometrejä, GPS-mittareita, kameroita ja sulavesien mittareita.
Purkausta ei odoteta tapahtuvan aivan lähitulevaisuudessa. Pitkään uinuneen vuoren toimintatavoista ei kuitenkaan voida olla täysin varmoja. Mahdollisen purkauksen suuruusluokka ja purkaustahti on vielä täysi mysteeri.
Tuoreista järistyksistä ja muutoksista vuorella kertoi väestönsuojelusta vastaava toimikunta torstai-iltana.
Suomalaisittain varsin voimakas maanjäristys herätti huomiota Oulun tienoilla varhain perjantaina.
Pohjois-Pohjanmaalla ihmiset heräilivät torstain ja perjantain välisenä yönä voimakkaaseen maanjäristykseen. Raporttien mukaan järistys sattui kello 00.32 ja sen kesto oli muutamia sekunteja. Magnitudiltaan se oli 3,0 - 3,2.
Järistyskeskus sijaitsi Limingan eteläpuolella, noin 25 kilometriä Oulusta etelään. Keskuksen syvyys oli noin 30 kilometrin syvyydessä.
Havaintoja tapahtumasta tehtiin Pohjanlahden rannikkoseudulla jopa sadan kilometrin päässä järistyskeskuksesta.
Aineellisia tai henkilövahinkoja ei tiettävästi ole sattunut. Kalevan mukaan ainakaan pelastuslaitos ei ole saanut asian tiimoilta tehtäviä. Sosiaalisessa mediassa kerrottiin jyrähdyksestä, tärinästä ja irtaimiston kolinasta.
Maanjäristykset johtuvat kallioperän jännitystilojen lauetessa. Syynä tärinään on toistensa suhteen liikkuvien kalliolohkojen nykäisy.
Lumijoen maanjäristyksen tarkempi syy on kahden tekijän yhteisvaikutuksessa. Koko maan alueelle aiheutuu ensinnäkin jatkuvaa kallioperän puristusta Pohjois-Atlantin keskiselänteen leviämisen vuoksi. Lisäksi jääkauden aikaisen lisäpainon poistuminesta johtuvaa maannousua tapahtuu erityisesti Pohjanlahden alueella. Tämä ns. rebound-ilmiö pyrkii venyttäämään kalliota pystysuunnassa.
Suomen suurin mitattu maanjäristys oli magnitudiltaan 3,8. Se sattui Alajärvellä helmikuussa 1979. Tuota voimakkaampiakin on toki sattunut, mutta ennen mittausten aloittamista.
Kaikkein suurimman tiedossa olevan suomalaisjäristyksen arvioidaan olleen magniturin 5,0 luokkaa. Tuo Perämerellä 23.6.1882 sattunut järistys kesti alle kymmenen sekuntia. Ruotsin puolella lahtea sattui lähes vastaavan kokoinen järistys vuonna 2016. Se tuntui hyvin myös Suomessa.
Jääkauden jälkeen on tapahtunut vieläkin suurempia maanjäristyksiä, joiden tarkkaa voimakkuutta voi vain arvella. Niistä ovat kuitenkin todisteena monet jättimäiset kalliosiirrokset. Suurimmissa kalliolohkot ovat liikkuneet noin seitsemän metriä toistensa suhteen. Ne tunnetaan Länsi-Lapissa sijaitsevina Ruoste-, Vene- ja Ruokojärvien siirroksina.
Magnitudiasteikko on logaritminen. Yhden kokonaisluvun hyppäys (esim. M3→M4) tarkoittaa vapautuneen energiamäärän 32-kertaistumista. Magnitudin 9 järistys on siis energialtaan noin biljoona (1012) kertaa voimakkaampi kuin magnitudin 1 järistys. (Aiemmin käytössä ollut Richterin asteikko oli samankaltainen, muttei toiminut luotettavasti erittäin suurille järistyksille.)
Päivitys klo 12.30: Tarkennettu ja lisätty tietoja järistysten voimakkuuksista ja magnitudiasteikosta.
Päivitys klo 13.10: Täsmennetty Limingan järistyksen suuruutta ja syvyyttä suomalaislähteiden pohjalta. Aiemmat luvut (M3,2 - M3,8, syv. 10 km ja Lumijoella) perustuivat Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen USGS:n yölliseen arvioon.
Islannissa pienen säikäyksen aiheuttanut Katla-tulivuori järisi jälleen keskiviikkona. Tulevasta purkauksesta ei kuitenkaan ole minkäänlaisia merkkejä.
Islannin Katla-tulivuorella sattui jälleen keskiviikkaamuna (7.9.2016) tiukka järistysparvi. Suurin yksittäinen täräys jäi kuitenkin magnitudiltaan vain 3,5:een. Tilanne on toimintaa tarkkailevien vulkanologien mukaan normalisoitunut, eikä välitöntä purkausvaaraa enää tulkita olevan.
Puolitoista viikkoa sitten Katla yllätti epätavallisen voimakkaalla 100 maanjäristyksen parvella, johon kuului kaksi harvinaisen suurta magnitudin 4,5 maanjäristystä. Ne olivat suurimmat Katlalla havaitut järistykset vuosikymmeniin. Toisin kuin aiemmin väitimme, vuonna 1977 vuorella sattui niitä suurempi M5,1 järistys.
Lähes kaikki nyt havaitut maanjäristykset, myös kaikkein isoimmat, liittyvät vuoren normaaliin toimintaan, joka kiihtyy vuosittain kesän edetessä. Lähes kaikki ovat sattuneet kalderan laitamilla ja lähellä pintaa, eli siellä, missä kivi liikkuu kaikkein helpoiten.
Katlalta virtaavista joista havaitut poikkeamatkin ovat nyt normalisoituneet. Sekä jokien virtaamissa että kaasupitoisuuksissa havaittiin merkittäviä muutoksia heti suurten järistysten jälkeen. Syynä lieni geotermisen lämmön sulattaman veden lisääntyminen. Joet vievät vettä vuoren huippua peittävältä Mýrdalsjökull-jäätiköltä mereen.
Tutkijat epäilevät kesällä sattuneiden maanjäristysten johtuvan paitsi jäätikön jokakesäisestä sulamisesta, myös kalderan alle kehittyvän magmasäiliön hitaasta paisumisesta purkausten välillä. Magman suuremmista liikkeistä ei kuitenkaan ole mitään merkkejä.
Katlan edellisestä varmasta "kunnollisesta" purkauksesta on 98 vuotta.
Kerroimme eilen islantilaisella Katla-tulivuorella sattuneista suurista maanjäristyksistä. Katla on eräs Islannin suurimmista ja vaarallisimmista tulivuorista.
Tämänpäiväisten analyysien mukaan järistysparvi oli vastaava kuin kesän aikana muutoinkin vuorella sattuvat liikehdinnät, vaikkakin huomattavasti keskivertoa suurempi.
Järistykset liittyivät todennäköisesti sekä vuorta peittävän jäätikön vuotuisiin muutoksiin, että osaltaan kalderan pohjan hitaaseen nousuun. Vuoren alla oleva magmasäiliö täyttyy purkausten välillä hitaasti mutta koko ajan, joten kallion nousu on täysin luonnollista. Prosessiin liittyviä muodonmuutokset tapahtuvat usein suurina nykäyksinä, joita mitataan Katlasta muutamia kertoja vuodessa.
Jäätiköltä virtaavista sulavesijoista havaittiin maanantaina muutoksia, kuten virtaaman voimistumista ja lisääntyneitä myrkkykaasupitoisuuksia. Viranomaisten mukaan yhteys vuorella sattuneisiin liikuntoihin on mahdollinen, muttei täysin varma. Kaasupitoisuudet ovat yhä vaarallisesti koholla ja kehitystä seurataan nyt aktiivisesti.
Alla: Maanjäristysten aika- ja paikkatiedot. Matalien järistysen tarkkaa syvyyttä ei voida määrittää tarkkaan.
Tilanne vaikuttaa tasaantuneen tiiviin järistyssuman jälkeen. Tiistaina on sattunut vain muutamia pienehköjä maanjäristyksiä, eikä syvältä kumpuavaa harmonista tärinää ole nyt havaittu ollenkaan. Tärinä kertoisi magman mittavista liikkeistä vuoren alla. Sellaista on havaittu aika ajoin kesällä, mutta ei nyt tämän episodin aikana.
Järistyksissä lieni kyse vain kalderassa sattuneesta massiivisesta mekaanisesta liikahduksesta. Pidemmän päälle siirroksen liikkeellä voi kuitenkin olla vaikutusta sulan kiven kerääntymiseen vuoren alla sijaitsevaan magmasäiliöön.
Tilanne vaikuttaa siis näillä näkymin tasaantuneen, mutta Katlan pitkä hiljaiselo modernin seurannan aikana vaikeuttaa tulkintojen tekoa. Tiedetuubi seuraa tilannetta.
Artikkelin pohjana on käytetty keskusteluja Islannin ilmatieteen laitoksen seismologien kanssa, sekä islantilaisten viranomaisten tiedotteita. Kirjoittaja on Islanninkin tulivuoria tutkinut planeettageologi.
Otsikkokuva: Inga Vitola Kaaviot: Jarmo Korteniemi (aineisto Islannin ilmatieteen laitos)
Juuri julkistetut satelliittikuvien perusteella tehdyt inferferogrammit todistavat sen, mikä Italian Amatricessä ei ole mikään yllätys: maa järisi, ja paljon. Satelliittikuvat sen sijaan näkevät tilanteen laajemmin ja niistä voi tehdä paljon mutu-tuntumaa enemmän päätelmiä.
Valitettavasti maanjäristysten ennustaminen on edelleen vaikeaa, kun kyse on yksittäisistä järistyksistä ja niiden tarkoista ajankohdista.
Sen sijaan yleisellä tasolla tiedetään hyvin mitkä alueet ovat järistysherkkiä ja mikä on keskimääräinen todennäköisyys eri voimakkuisille maanjäristyksille. Esimerkiksi Italian torstaisen maanjäristyksen alue on riskialuetta – kuten suuri osa Italiasta. Kyseessä ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen tuhoisa järistys saapasmaassa.
Yksi tapa tutkia maanjäristyksiä ja koettaa ennustaa niitä on kuvata maastoa tarkasti avaruudesta. Etenkin tutkakuvat ovat tässä hyviä, ja kun näitä tutkakuvia yhdistetään ja käsitellään, saadaan interferogrammeja. Nämä näyttävät kartalla alueet, joilla on tapahtunut muutoksia, ja kuvista näkee myös kuinka suuri muutos on ollut.
Varsin dramaattisia kuvia saadaan aina maanjäristysalueista ennen ja jälkeen järistyksen. Näissä kuvissa näkyy selvästi miten maa on liikkunut ja mihin suuntaan. Kun kuvien tietoihin yhdistetään seismologisia mittauksia, saadaan varsin tarkka kuva siitä mitä järistyksessä on tapahtunut.
Amatricen järistyksen kuvat ovat juuri valmistuneet ja niitä ollaan arvioimassa. Jo ensimmäisissä kuvissa näkee myös syntyneitä vaara-alueita, joiden sijaintien tunteminen on tärkeää pelastusjoukoille. Kuvia nyt tulkinnut Petar Marinkovic löysi Amaricen tiedoista esimerkiksi mahdollisen maanvyörymän:
Hyviä esimerkkejä siitä, mitä kuvista tullaan lisäksi selvittämään saa katsomalla eurooppalaisen InSARap-projektin tuloksia: kuvat esimerkiksi 16. huhtikuuta tänä vuonna Japanissa, Kumamotossa olleesta järistyksestä näyttävät siirtymälinjat erittäin tarkasti muutaman sentin, jopa millimetrien tarkkuudella. Järistyksessä osa alueista vajosi peräti 67,3 metriä. Järistyksen pääshokki oli kymmenen kilometrin syvyydessä ja oli voimakkuudeltaan 7,0 magnitudia. Sitä edelsi 6,2:n järistys, jonka keskusta oli 11 kilometrin syvyydessä.
Torstain järistyksen keskus keskus oli 10 kilometrin syvyydessä ja sen voimakkuus oli 6,2 magnitudia.
Interferogrammien avulla voi seurata kriittisiä alueita ja havaita niissä tapahtuvia maanpinnan nousuja sekä laskuja paremmin kuin maanpäällisillä mittalaitteilla.
Näin voidaan paljastaa esimerkiksi mahdollisia maaperässä olevia jännitteitä, jotka voivat saada aikaan maanjäristyksiä. Kuvien avulla voidaan nähdä missä järistys todennäköisimmin tapahtuu, mutta valitettavasti toistaiseksi menetelmä ei ole niin tarkka, että sen avulla voitaisiin järistyksen ajankohtaa ennustaa.
Samaan tapaan tulivuorten ympäristöä tutkimalla voidaan paljastaa alueita, joilla laava on mahdollisesti liikkumassa ja kerääntymässä. Tulivuortenkin tapauksessa jännitystilan tunteminen ei kerro, milloin seuraava purkaus sattuu, mutta se antaa hyvän käsityksen siitä, missä purkaus todennäköisimmin tapahtuu.
Interferogrammeja voidaan käyttää myös apuna arkisemmissa sovelluksissa. Esimerkiksi yllä oleva kuva on Pekingin alueesta, jonka painuminen alaspäin näkyy kuvassa erinomaisesti.
Tuhoja kaukokartoituskuvissa
Myös normaaleilla satelliittihavainnoilla on ollut merkitystä pelastustöissä. Kuvista voi tehdä myös alla olevia kuvapareja, jotka näyttävät tuhon laajuutta. Tässä kuvapari Pléiades-satelliitin näkemänä Airbus DS:n nettisivuilta:
Jättipurkauksen runsas vuosi sitten kokenut Bárðarbunga-vuori järisee taas Islannissa. Uuden purkauksen vaaraa ei tällä haavaa kuitenkaan ole.
Vastikään purkautuneen Bárðarbungan seudulla on sattunut viime aikoina epätavallisen paljon maanjäristyksiä. Samoin on käynyt myös muutamalla muulla lähitienoiden suurella tulivuorella.
Bárðarbungan kuuden kuukauden mittainen purkaus peitti Keski-Islannissa 2014–2015 yli 80 neliökilometrin alueen laavalla. Purkauksessa pinnalle pulpunneen sulan kiven määrä oli ylivoimaisesti suurin koko planeetalla 230 vuoteen. Purkauksen jälkeen siihen liittyneet maanjäristykset jatkuivat vielä kuukausia, mutta hiipuivat hiljalleen, kun kallion jännitystilat laukesivat.
Jo syyskuussa 2015 järistysaktiivisuudessa alkoi kuitenkin näkyä mahdollisia merkkejä magman uudesta kertymisestä vuoren alle. Toukokuussa 2016 aktiivisuus lähti uuteen nousuun.
Maanjäristysaktiivisuus kasvoi kiihkeimmilleen toukokuun puolessavälissä. Voimakkain tärähdys sattui 21.5. ja oli magnituldiltaan 4,4 – eli samaa luokkaa kuin Perämerellä vastikään sattunut järistys siis. Tällä hetkellä Bárðarbungan järistysten määrä on tasaantunut muutamaan kymmeneen päivässä.
Islannin yliopiston ja Meteorologisen laitoksen mukaan uuden aktiivisuuden myötä vuoren purkausriski on kasvanut, mutta vain hieman. Magman noususta kohti pintaa ei ole minkäänlaisia merkkejä. Järistyskeskukset ovat pääosin lähempänä pintaa kuin magman alkava nousu edellyttäisi. Muutamia syviäkin järistyksiä on kuitenkin silloin tällöin rekisteröity.
Tuoreet maanjäristykset voivat johtua magman kertymisestä syvälle vuoren alle, mutta muitakin mahdollisuuksia on. Kalliota voivat rusautella vaikkapa kuuman kallion raoissa kiertävän veden määrän kasvu tai vuorta peittävän jäätikön massamuutokset.
Järistyskeskuksia on ollut lisäksi läheisillä Grímsvotn- ja Askja-vuorilla sekä näitä ympäröivällä seudulla. Muualla kuin Bárðarbungan läheisyydessä ei kuitenkaan ole havaittu yli M3:n järistyksiä.
Kaikki kolme vuorta kuuluvat Islannin suurimpiin, ja jokainen niistä on aiheuttanut erittäin mittavia purkauksia. Vuoret ovat suoraan Euraasian ja Pohjois-Amerikan mantereiden erkanemisalueen yläpuolella. Bárðarbunga ja Grímsvotn lienevät jonkinlaisessa yhteydessä toisiinsa. Ne sijaitsevat Vatnajökull-jäätikön jääpeitteen alla, Askja taas tasangolla pohjoisempana.
Päivitys 16.6.2016: Aktiivisuus on laskenut kesäkuun aikana normaalitasolle. Seuraamme yhä tilannetta.
Juttu perustuu keskusteluihin tulivuoria tutkivien islantilaisgeologien kanssa sekä Islannin Meteorologian instituutin sivuilta löytyviin tietoihin.
Otsikkokuva: Bárðarbungan purkaus syyskuussa 2014. Feo Pitciarn / Flickr
