Kohti Kuuta on parhaillaan menossa kaksi kulkijaa. Toisessa niistä on mukana pieni ruotsalainen punainen talo. Kyseessä on taideprojekti, jota Mikael Genberg on suunnitellut jo 25 vuotta.
Punaisen kuutuvan tarina alkaa vuodesta 1999, kun Euroopan avaruusjärjestön pientä SMART-1 -kuuluotainta valmisteltiin matkaan. Luotain tehtiin Ruotsissa ja luonnollisesti hankkeesta kerrottiin tiedotusvälineissä.
Taiteilija Mikael Genberg sai silloin vision pienestä punaisesta tuvasta Kuun pinnalla. Ruotsissa perinteinen punainen mökki on hyvin samanlainen stereotypia kuin Suomessa: se heijastaa jotain ihanteellista, omaa ja lämmintä ihmiselle.
Genberg on puskenut ideaansa kuutalosta eteenpäin siitä alkaen, ja punainen mökki on kiertänyt maapalloakin – niin täällä Maan pinnalla kuin avaruudessakin. Se on ollut merten syvyyksissä ja Kansainvälisellä avaruusasemalla astronautti Christer Fuglesangin mukana
Nyt mökki pääsee lopulta Kuuhunkin. Siitä on tulossa ensimmäinen talo Kuun pinnalla, joskin hyvin pieni, sillä kuumökki on kooltaan 12 x 8 x 4 cm.
Mökki on japanilaisen ispace-yhtiön tekemän Hakuto-R Mission 2 -laskeutujan mukana olevan pienen kuukulkijan kyydissä. ispacen ensimmäinen kuulento keväällä 2023 päättyi ikävästi, sillä laskeutuja syöksyi Kuun pinnalle ohjelmistovirheen vuoksi.
Uudessa, Resilience-nimisessä laskeutujassa viat on korjattu ja yhtiö on toiveikas onnistuneesta laskeutumisesta tällä kerralla. Laskeutumispaikka on Kuun Maahan näkyvän puolen koilliskulmassa (ylhäällä oikealla) oleva Mare Frigoris, Kylmyyden meri, minne laskeutuminen tapahtuu keväällä.
Laskeutumispäivä päätetään myöhemmin, mutta yhtiö kertoo, että matka-aika on neljästä viiteen kuukautta. Matkaan kulkija lähti Falcon 9 -raketilla 15. tammikuuta yhdessä Firefly Aerospace -yhtiön Blue Ghost -laskeutujan kanssa. Blue Ghost taittaa matkaa nopeammin ja sen laskeutuminen tapahtuu suunnitelman mukaan maaliskuun 2. päivänä.
Kuun pinnalle laskeuduttuaan Resilience vapauttaa matkaan Tenacious-nimisen kulkijan, joka kantaa mukanaan Genbergin punaista mökkiä. 54 cm pitkän, 32 cm leveän ja 26 cm korkean, viisi kiloa massaltaan olevan kulkijan on valmistanut ispacen Luxemburgissa sijaitseva osa. Kulkijan tehtävänä on paitsi mökittää Kuu, niin ennen kaikkea tutkia laskeutumispaikkaa ja kerätä Kuun pinta-ainetta, regoliittia.
ispace esitteli lasketujaansa ja kulkijaa (ilman mökkiä) viime lokakuussa avaruusmessuilla Italiassa.
Piirros laskeutujasta Kuun pinnalla.
Kuumökkiä on suunniteltu ja rakennettu kahden vuoden aikana. Se on tehty kestämään laukaisun ja lennon rasitukset sekä avaruuden ja Kuun olosuhteet.
Genberg on julkaissut myös talonsa teknisen piirrustuksen. Sen voi vaikkapa printata pahville, värittää ja rakentaa omaksi kuutaloksi!
Kuutalo on yksi kuudesta laskeutujassa mukana olevasta hyötykuormasta. Vakavampihenkisiä ovat laitteisto, jolla koetetaan tuottaa ruokaa, ja mittari, joka tutkii kosmista säteilyä.
Taiteellishenkisempi on japanilaisen leluyhtiö Bandai Namcon muistolaatta, joka on tyylitelty anime-sarjasta "Mobile Suit Gundam Unicorn". Kyydissä on myös UNESCOn tuottama muistitikku, missä on näytteet 275 kielestä ja kuvia eri puolilla maailmaa olevista kulttuurikohteista.
Sympaattisin on luonnollisesti tuo ruotsalaistalo, joka luonnollisesti on periaatteessa täysin hyödytön.
"Kenties tämä taideteos, ensimmäinen talo Kuussa, voi olla symboli sille, miten elämä pyskii aina selviytymään ja kehittymään", toteaa Mikael Genberg.
"Se antaa uuden ulottuvuuden olemassaoloomme ja katsoo kohti maapalloa."
Lisätietoa talohankkeesta on sen nettisivuilla osoitteessa themoonhouse.se
Vuosi 2025 on alkanut hurjasti avaruuslentojen saralla. Uusia raketteja, uusia kuualuksia, uusi avaruusasema ja paljon muuta. Tässä massiivinen katsaus tulevaan ja viime päivien tapahtumiin.
Avaruusvuosi 2025 on käynnistynyt onnistumisilla ja epäonnistumisilla: Blue Origin -yhtiön uusi, suuri New Glenn -raketti onnistui ensilennossaan nyt torstaina aamulla Suomen aikaa, kaksi kuulaskeutujaa lähti matkaan keskiviikkona ja nyt torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa SpaceX -yhtiön Starship koki pahan takaiskun seitsemännellä koelennollaan.
New Glenn -raketin onnistunut lento on tärkeä monessakin mielessä, mutta ennen kaikkea siksi, että rakettimarkkinoita dominoiva SpaceX on saamassa viimein kunnollisen kilpailijan.
Vuosi 2025 tuo tullessaan myös ensimmäisen kaupallisen avaruusaseman, lisää kuulentoja, muitakin uusia raketteja kuin New Glenn sekä Starship ja todennäköisesti suuria muutoksia Nasan ja Yhdysvaltain avaruuspolitiikkaan.
Mutta aloitetaan New Glenn -raketista, jonka ensilentoa lykättiin sään ja pienen teknisen vian vuoksi useampaan kertaan, ennen kuin nyt torstaina aamulla klo 9.03 Suomen aikaa raketti nousi lentoon.
Raketin seitsemän BE-4 -moottoria heräsivät henkiin, ja nostivat sinihehkuisten liekkien työntämänä raketin taivaalle Floridasta, Cape Canaverialin laukaisualustalta 36.
Selvästi sinertävä väri johtuu metaanista, tai täsmällisemmin nesteytetystä maakaasusta, jota BE-4 -moottorit käyttävät nestehapen lisäksi. Oikeastaan kaikki uuden sukupolven rakettimoottorit toimivat metaanilla.
Blue Originista tuli näin ensimmäinen uuden ajan avaruusyhtiö, joka on onnistunut laukaisemaan raketin avaruuteen ensiyrittämällä.
Aivan täydellisesti lento ei kuitenkaan sujunut, sillä ensimmäinen vaihe ei onnistunut laskeutumaan Atlantilla olleen lavetin päälle. Nähtävästi sen rakettimoottorit eivät käynnistyneet polttoon juuri ennen ilmakehään palaamista, joten rakettivaihe tuhoutui ilmakehän kitkakuumennuksessa. Tarkempia tietoja odotellaan vielä.
Raketin ensimmäinen vaihe, boosteri, on SpaceX:n Falcon 9:n boosterin tapaan uudelleenkäytettävä, eli työnnettyään toisen vaiheen kohti avaruutta, se palaa takaisin, laskeutuu ja kunnostetaan uutta lentoa varten.
Ensimmäisen vaiheen laskeutuminen epäonnistumista harmitellessa voi muistella Falcon 9:n alkuaikoja yli kymmenen vuotta sitten. Laskeutuminen onnistui vasta 20. lennolla, mutta sen jälkeen Falcon 9:n boosterit ovat lentäneet onnistuneesti jo lähes 400 kertaa.
Olennaisin ero Falcon 9:n ja New Glennin välillä on rakettien koko: siinä missä Falcon 9 on 70 metriä korkea ja 3,7 metriä halkaisijaltaan, on New Glenn 98 metriä korkea ja sen paksuus on 7 metriä. Falcon 9 voi laukaista noin 23 tonnia matalalle kiertoradalle, kun New Glenn pystyy rahtaamaan avaruuteen 45 tonnia.
Kapasiteetiltaan New Glenn on samaa luokkaa SpaceX:n Falcon Heavyn kanssa. Heavyssä on kolme Falcon 9:n boosteria
New Glenniä kannattaakin verrata ennemminkin SpaceX:n Starshipiin, joka on puolestaan vielä suurempi ja kyvykkäämpi. Paitsi että Starship voi kulkettaa kolminkertaisen kuorman ja sen runko on seitsemän metrin sijaan 9 metriä leveä, on Starship myös kokonaan uudelleenkäytettävä.
Alku aina vaikeaa, lopussa kiitoksen lisäksi seisovat onnistuneesti laskeutuneet raketit lavettiensa päällä.
Blue Origin on vähemmän tunnettu kuin SpaceX, mutta ne ovat monessa hyvin samankaltaisia yhtiöitä. Kummankin periustaja on nettibisneksellä rahansa tehnyt miljardööri: Elon Musk perusti SpaceX:n, kun halusi "ihmiskunnasta multiplanetaarisen" ja Amazon-nettikaupalla rikastunut Jeff Bezos perusti Blue Originin alun perin avaruusturismia varten, mutta yhtiö on laajentunut sittemmin täyden palvelun avaruusyhtiöksi.
New Shepard on pieni raketti, joka lennättää avaruusturistien kapselia hieman yli sadan kilometrin korkeuteen. Lentoja on tehty 28 vuodesta 2015 alkaen.
SpaceX:n tapaan Blue Origin tekee rakettimoottoreita itse, valmistaa paitsi New Glenn -rakettia niin myös Nasalle kuuhunlaskeutumisalusta, ja on rakentamassa myös maailmanlaajuista tietoliikennesatelliittikonstellaatiota.
Project Kuiper on tosin virallisesti Bezosin toisen yhtiön, Amazonin, hanke, mutta tässä roolit menevät hieman sekaisin – etenkin kun Kuiper-satelliitteja laukaistaan myös muilla raketeilla kuin New Glennillä. Amazon ei uskaltanut laittaa kaikkia muniaan samaan koriin, kuten SpaceX teki (onnistuneesti).
Olennainen ero yhtiöiden välillä on kuitenkin tiedottamisessa ja tekemisen tavassa. Tämä näkyi hyvin torstaiaamuisessa laukaisulähetyksessäkin. Kun lähetyksen juontaja painotti, että he haluavat päästä kiertoradalle, ja lento katsotaan epäonnistukeeksi, jos näin ei tapahdu, oli tämä pieni piikki SpaceX:n suuntaan. Muskin avaruusyhtiö kun ei ole päässyt Starship-aluksellaan "kunnolla" vielä avaruuteen, vaan edennyt pienin askelin ja suurin räjähdyksin.
Siinä missä SpaceX noudattaa ns. iteratiivisen suunnittelun periaatetta, missä koelennoilla testaamalla kehitetään laitteita eteenpäin, Blue Origin on kehittänyt rakettiaan perinteisesti. Kaikki systeemitasolta yksittäisiin komponentteihin testataan ja simuloidaan ensin eri tilanteissa, ja sitten kokonaisuudelle tehdään samoin. Tarkoituksena on löytää viat ja virheet ennen lentoa, jolloin ensilennon pitäisi sujua hyvin. Kuten se sujuikin.
SpaceX toki testaa ja simuloi myös ennen laukaisua, mutta luottaa enemmän kokemuksen saamiseen lennoilla. Starshipin tapauksessa varsinaisia kriittisiä korjauksa on ollut varsin vähän, mutta hienosäätöä ja optimointia on tehty sitäkin enemmän. Koelentoja on ollut tähän mennessä jo kuusi, ja nyt torstaina tulossa olevalla lennolla käytetään jo raketin ja aluksen uutta, suurempaa versiota.
Lentojen aikana voidaan tietoisesti testata eri osia äärimmäisesti, paremmin ja realistisemmin kuin teoreettisissa laskelmissa ja simulaatioissa, mutta tästä enemmän hieman myöhemmin.
Toinen iso ero yhtiöiden välillä on se, miten ne kommunikoivat. Blue Origin ei ole paljoakaan julkisuudessa kertonut töiden edistymisestä sitten vuoden 2015, jolloin se ilmoitti tavoittelevasta kiertoradalle New Shepard -raketillaan tekemien suborbitaalilentojen jälkeen. Yhtiö on kuitenkin kehittänyt rakettia jo ainakin vuodesta 2012 alkaen.
Jos Starshipin ja New Glennin avulla voi arvioida sitä, onko iteratiivinen suunnittelu perinteistä parempaa, niin juuri nyt vaaka kallistuu perinteisen puoleen. Raketteja on kehitetty jotakuinkin saman aikaa, ja New Glenn pääsi ensin kiertoradalle. Tosin Spaceship olisi voitu haluttaessa ohjata myös jo "kunnolla" avaruuteen ja se olisi siten voittanut kisan. Pitkällä tähtäimellä Starship lienee myös parempi, etenkin kun se on kokonaan uudelleenkäytettävä.
Kyydissä tällä New Glennin ensilennolla oli kokeellinen laite nimeltä Blue Ring. Se ei kuitenkaan irronnut omille teilleen toisen vaiheen päältä, vaan lennolla testataan pääasiassa yhteydenpitoa Blue Ringiin.
Blue Ring on eräänlainen avaruushinaaja: laukaisun aikaan siihen on kiinnitettynä satelliitteja, joita laite vie halutuille kiertoradoille avaruudessa, mutta lisäksi Blue Ring voi myöhemmin myös korjata ja tankata avaruudessa jo olevia satelliitteja.
Se pystyy kuljettamaan mukanaan jopa 3000 kg kuorman satelliitteja, ja voi viedä satelliitteja myös suurienergisille radoille Maan ympärillä, kuten myös kohti Kuuta ja planeettoja.
Laite on todella kiinnostava ja vastaavia tulee markkinoille pian enemmänkin. Vaikka se on suunniteltu New Glenn mielessä, voi Blue Ring lentää myös muilla raketeilla, joilla on halkaisijaltaan viisi metriä tai yli oleva nokkakartio. Sellaisia ovat muun muassa SpaceX:n Falcon 9 ja ULA:n Vulcan. Periaatteessa myös eurooppalainen Ariane 6 voisi laukaista Blue Ringin satelliitteineen avaruuteen.
Blue Origin on kertonut, että sillä on valmiina jo useita toisia vaiheta tulevia lentoja varten. Seuraavat ensimmäiset vaiheet ovat myös valmistumassa. Yhtiön tavoitteena on aluksi kahdeksan lentoa vuodessa, mutta lentotahtia tullaan varmasti lisäämään vähitellen. Kysyntää raketille on – etenkin kun New Glenn on nyt kiinnostavin vaihtoehto SpaceX:n Falcon 9:lle.
Seuraavassa vaiheessa myös toinen vaihe tehdään uudelleenkäytettäväksi. Blue Origin on kertonut, että kehitteillä on Jarvin -niminen alus, joka toimisi vähän kuin SpaceX:n Starship. Yhtiö on mukana suunnittelemassa myös Orbital Reef -avaruusasemaa.
Avaruuslentojen supertorstain päätti SpaceX:n Starshipin seitsemäs koelento. Sen oli tarkoitus olla hyvin samanlainen kuin kaksi edellistä lentoa, paitsi että nyt käytössä oli sekä boosterin kuin itse Starship-avaruusaluksen uudemmat versiot.
Kuten New Glenn, koostuu Starship myös kahdesta osasta: on ensimmäinen vaihe, boosteri, ja sen päällä itse avaruusalus Starship.
Ensilennolla keväällä 2023 päätavoite oli päästä lentoon ja olla tuhoamatta laukaisualustaa räjähdyksellä. Se onnistui, sillä raketti räjähti vasta parin minuutin lennon jälkeen. Seuraavilla lennoilla on edetty askel askeleelta pidemmälle, ja nyt oli tulossa tähän mennessä kunnianhimoisin lento.
Boosterin tavoitteena oli laskeutua lennon jälkeen laukaisupaikan tornin viereen, missä kaksi suurta teräsrakennetta – lempinimiltään chopstics eli syömäpuikot – ottivat kiinni raketista. Se onnistui hienosti.
Temppu onnistui ensimmäisen kerran viidennellä koelennolla, mutta joululuussa olleella kuudennella lennolla laukaisualustan tornin nappausmekanismin sensoreissa oli vikaa, joten ensimmäinen vaihe ohjattiin laskeutumaan mereen. Varmuuden vuoksi.
Koska merilaskeutuminen on aina vahtoehtona, oli hyvä, että tuokin tuli testattua jo tässä vaiheessa.
Tällä seitsemännellä koelennolla yksi boosterin 33 rakettimoottorista oli viidenneltä koelennolta. SpaceX halusi katsoa, miten moottori toimii uudella lennolla. Tavoitteenahan on lopulta pystyä laukaisemaan boosteri lähes välittömästi uudelleen laskeutumisen jälkeen. Vähän kuin matkustajalentokone voi lähteä uudelle lennolleen vain matkustajien sekä rahdin vaihtamisen, tarkistusten ja tankkaamisen jälkeen.
Moottori toimi mainiosti.
Varsin pian boosterin laskeutumisen jälkeen lento sai kuitenkin odottamattoman käänteen, kun Starship räjähti. Sen oli tarkoitus lentää pitkässä kaaressa toiselle puolelle maapalloa ja laskeutua Intian valtamereen. Tarkoitus oli myös vapauttaa Starlink-satelliittien näköiskappaleita ja testata niitä ulos putkauttelevaa laitteistoa, sekä myös koekäyttää rakettimoottoria avaruudessa.
SpaceX:n mukaan Starshipin perässä rakettimoottorien luona oli nestehapen vuoto, joka sai aikaan raketin räjähtämisen. Todennäköisesti raketin turvalaitteistot havaitsivat vian ja räjäyttivät aluksen hallitusti. Räjähdys tapahtui Bahamasaarien luona ja putoavien romujen vanat näkyivät hyvin laajalla alueella.
Vaikka SpaceX ei yleensä harmittele räjähdyksiä, on tämän lennon epäonnistuminen kuitenkin suuri takaisku. Yhtiö on suunnitellut tälle vuodelle vähintään 12 Starshipin lentoja, kenties jopa 25 lentoa. Osa niistä olisi ollut jo operatiivisia laukaisuita. Niillä vietäisiin avaruuteen ennen kaikkea Starlink-satelliitteja.
Yhtiöllä ei kuitenkaan ole toistaiseksi viranomaisten lupaa muihin kuin koelentoihin, ja nyt onnettomuuden jälkeen, lupa myös koelentojen jatkamiseen on jälleen arvioitavana.
Haaveena oli tehdä syksyllä myös lentoja, joilla Starshipiä tankataan avaruudessa. Kun aikanaan aluksella jatketaan Maan luota Kuuta kiertämään tai sen pinnalle, täytyy alus tankata kiertoradalla. Tähän tarvitaan neljästä kahdeksaan Starshipin tankkeriversion laukaisua.
Starship-rakettikokonaisuuden huono puoli on se, että vaikka se pystyy kuljettamaan suuren kuorman kiertoradalle, se voi viedä sen vain varsin matalalle kiertoradalle. Hieman kärjistäen: se voi viedä itsensä ja rahtinsa vain juuri ja juuri avaruuteen.
Mikäli Starhipin laukaisut hoituvat aikanaan niin kätevästi ja edullisesti, niin tankkereiden laukaisu ei ole mikään ongelma. Tämä on ollutkin perusideana Starhipin suunnittelussa, eikä tuore takaisku muuta tätä.
Starshipin tulo rutiinikäyttöön aikanaan on suuri harppaus avaruustoiminnassa, ja vie SpaceX -yhtiötä yhä kauemmaksi etumatkaan muihin verrattuna. Ainoa samanveroinen kilpailija on Blue Origin New Glenn -raketillaan.
Tai melkein: myös Rocket Lab aikoo saada uuden Neutron -rakettinsa käyttöön tänä vuonna. Ensilento on suunnitteilla kesään. Kyseessä on uudelleenkäytettävä raketti, jonka nokkakartio on uudenlainen: se avautuu kuin krokotiilin kita, päästää sisällään olevan toisen vaiheen sekä siinä kiinni olevan satelliitin avaruuteen ja sulkeutuu ennen kuin raketti laskeutuu takaksin alas.
Raketin toinen vaihe ei siis ole ainakaan aluksi uudelleenkäytettävä. Tällaisenaan Neutron on enemmänkin kilpailija Falcon 9 -raketille kuin Starshipille. Koska Neutron voi viedä noin 13 tonnia matalalle kiertoradalle, on se myös kapasiteetiltaan Falcon 9:n kaltainen.
Mitä tulee vielä Falcon 9:n kilpailijoihin, niin kiinalainen yhtiö Galactic Energy tekee pian koelennon hyvin paljon Falcon 9:n kaltaisella Pallas-1 -raketilla. Kyse on käytännössä Falcon 9:n kopio, sillä Pallas-1 on myös hyvin paljon Falcon 9:n näköinen. Sen ensimmäinen vaihe on uudelleenkäytettävä Falcon 9:n tapaan.
Kiinalaiset ovat myös julkistaneet kuvia suunnittelemastaan Starship-kopiosta.
Vuosi sitten useiden uusien rakettien odotettiin tekevän ensilentojaan vuonna 2024, mutta vain muutama pääsi lopulta laukaisualustalle. Nyt sen sijaan raketteja on tulossa roppakaupalla, kun nämä viivästyneetkin koettanevat onneaan tänä vuonna.
Tulossa on kaikkiaan 20 eri kokoisen raketin ensilennot. Näistä kiinnostavimpia ovat jo mainittujen Neutronin ja Pallas-1:n lisäksi saksalaisen Rocket Factory Augsburgin RFA One, samoin saksalaisen Isar Aerospacen Spectrum, ranskalaisen Latituden Zephyr, brittiläisen Skyroran Skyrora XL ja kiinalaisten Hyperbola-3 ja Zhuque-3. LandSpace-yhtiön Zhuque-3 ei ole mikään pieni ilmestys, sillä se pystyy kuljettamaan matalalle kiertoradalle 21 tonnia olevia lasteja.
Pallas-1 on suora kopio Falcon 9:stä. Kiinalaiset suunnittelevat myös raketin raskaampaa versiota, missä on Falcon Heavyn tapaan kolme rakettia nipussa.
Kiinnostava tulokas on myös australialainen Gilmour Space Technologies, joka aikoo testata Eris Block 1 -rakettiaan kengurumaan itäosassa Queenslandissa olevalta laukaisualustaltaan.
Myös täällä Euroopassa Skotlannissa on jo kaksi laukaisupaikkaa valmiina rakettien lähettämiseen sekä kolmas tulossa. RFA One oli lähellä jo laukaisua viime vuonna elokuussa SaxaVordin avaruuskeskuksesta Shetlandsaarilla, mutta raketin ensismmäinen vaihe valitettavasti räjähti testattaessa. Yhtiö yrittää uudelleen tänä vuonna. Myös Latituden Zephyr on tarkoitus laukaista SaxaVordista vuoden 2025 kuluessa.
Norjan Lofooteilla Andøyan saarella oleva laukaisualusta myös päässee käyttöön tänä vuonna, kun Isar Aerospace laukaissee Spactrum -rakettinsa. Tämäkin oli tarkoitus tehdä jo viime vuonna.
Ensimmäisenä uusista euroyhtiöistä tositoimiin päässee RFA, joka sai tammikuun 16. päivänä Iso-Britannian viranomaisilta luvan laukaisujen tekemiseen.
Vuosi 2024 oli ennätyksellinen avaruustoiminnan aktiivisuudessa, sillä SpaceX on laukaissut rakettejaan ja satelliittejaan avaruuteen hengästyttävään tahtiin. Yhtiö teki vuonna 2024 134 Falcon 9:n lentoa ja suunnittelee tekevänsä 170 tänä vuonna. Tähän mennessä lentoja on ollut jo kahdeksan.
Kaikkiaan maailmassa tehtiin 263 kiertoradalle kurottunutta laukaisua vuonna 2024: USA 140, Kiina 49, Venäjä 11, Uusi-Seelanti 10 (amerikkalaisen Rocket Labin lentoja), Japani 5, Intia 3, Iran 3 ja Eurooppa teki vain kaksi.
Epäonnistumisia oli viime vuonna kuusi, joista kolme tapahtui raketin ensilennolla. Näitä on varmasti tulossa tänäkin vuonna, sillä ensilennot ovat aina hyvin riskaabeleja.
Myös eurooppalaisittain näyttää siltä, että tästä tulee vilkkain laukaisuvuosi pitkään aikaan.
Uuden eurooppalaisraketti Ariane 6:n ensimmäinen työlento tapahtunee helmikuun lopussa ja sen jälkeen tälle vuodelle on suunnitteilla vielä viisi muuta lentoa. Helmikuun lennolla kyydissä on ranskalainen sotilassatelliitti CSO-3.
Lennoista viimeisellä käytetään myös raketin raskaampaa versiota Ariane 64, missä on neljä apurakettia. Aiemmat lennot tehdään kahdella apuraketilla varustetulla Ariane 62:lla.
Ariane 64 kuljettaa kiertoradalle noin 30 Project Kuiperin satelliittia. Kyseessä on Amazonin tietoliikennesatelliittikonstellaatio, suora kilpailija SpaceX:n Starlinkille. Kuiperista on tulossa kuitenkin paljon pienempi, sillä kymmenien tuhansien satelliittien sijaan suunnitelmissa on hieman yli 3200 satelliittia.
Amazon käyttää laukaisuihin lisäksi amerikkalaisen ULA:n uutta Vulcan-rakettia ja Blue Originin New Glenniä. Koska Ariane 6, Vulcan ja New Glenn ovat myöhässä, on Amazon ostanut lentoja myös kilpailija SpaceX:ltä.
Pienemmällä eurooppalaisraketilla, italialaisella Vega-C:llä on aikomus tehdä peräti 14 lentoa. Raketti oli poissa käytöstä joulukuusta 2022 tähän joulukuuhun saakka, joten sillä on hieman kirittävää, eikä todennäköisesti kaikki haaveissa olevat 14 lentoa mahdu tähän vuoteen.
Syksyllä Vega-C:n kyydissä on myös eurooppalaisittain vuoden kiinnostavin uutuus: Space Rider -avaruuslentokone. Kyseessä on pieni, miehittämätön minisukkula, joka vie avaruuteen painottomuuskokeita muutaman viikon ajaksi, ja palaa takaisin alas.
Tästä tuskin tullaan tekemään koskaan isompaa versiota, mutta Space Riderin avulla kerätään kokemuksia, joita voidaan käyttää kenties myös ihmisten kuljettamiseen sopivan avaruuslentokoneen tekemiseen.
Toukokuussa laukaistaan koelennolleen myös toisenlainen avaruuslentokone. Dream Chaser on Space Rideriä olennaisesti suurempi uudelleenkäytettävä avaruuslentokone, jonka on tehnyt amerikkalaisyhtiö Sierra Space. Nasa on tilannut yhtiöltä rahtilentoja avaruusasemalle, ja tämä lentokoneen tapaan laskeutuva alus tarjoaa SpaceX:n Dragon-alusta pehmeämmän kyydin takaisin Maahan.
Dream Chaser laukaistaan viime vuonna kaksi lentoa tehneellä ULA-yhtiön uudella Vulcan -raketilla. Vaikka Dream Chaser on nyt automaattisesti lentävä rahtialus, siitä suunniteltiin alun perin alusta myös astronauttien kyytimiseen, ja tarkoituksena on vielä käyttää alusta myöhemmin miehitettyihin lentoihin. Mukaan mahtuu jopa seitsemän avaruuslentäjää.
Ei ihan, mutta melkein, sillä Nokian yhdysvaltalaisosa alkaa rakentaa mobiiliverkkoa Kuuhun. Nyt aluksi kyse hyvin pienestä koelaitteistosta, joka laukaistaan näillä näkymin helmikuun lopussa Kuun pinnalle Intuitive Machines -yhtiön Nova-C -laskeutujassa.
Puhumisen sijaan 4G-verkkoa käytetään yhteydenpitoon. Laskeutujan mukana on kaksi pientä kuukulkijaa, μNova ja Mobile Autonomous Prospecting Platform eli MAPP, ja ne välittävät tietojaan ja ottamiaan kuvia laskeutujaan Nokia Bell Labin toimittan tukiaseman välityksellä.
Käyttämällä normaalia mobiiliverkkotekniikkaa säästetään kustannuksissa ja pohjustetaan tulevaa. Kun Kuussa on enemmänkin laskeutujia, kulkijoita ja mittalaitteita, voivat ne liittyä verkkoon yhtä kätevästi kuin uusi matkapuhelin otetaan käyttöön. Luonnollisesti sitten aikanaan verkkoa voidaan käyttää myös astronauttien puheen välittämiseen perinteisen radioyhteyden sijaan.
Kuuhun lähetetään tänä vuonna paljon laskeutujia ja luotaimia, ja kuulennot alkoivat jo nyt tammikuun 15. päivänä. Silloin matkaan lähti kaksi laskeutujaa: japanilais-luxemburgilaisen ispace-yhtiön Hakuto-R Mission 2 mukanaan RESILIENCE-laskeutuja ja pienenpieni Tenacious-mönkijä sekä amerikkalaisen Firefly-yhtiön Blue Ghost.
Kiinnostavin kuulennoista lienee Blue Originin astronauttien lennättämiseen suunnitellun Blue Moon -aluksen koeversio. Sen laukaisua New Glenn -raketilla kaavaillaan maaliskuuhun. Kyseessä olisi New Glenn -raketin toinen keoelento.
VAST on yhdysvaltalainen yhtiö, joka on tekemässä Haven-nimisiä avaruusasemia. Näistä ensimmäinen, Haven-1 on tarkoitus laukaista avaruuteen elokuussa.
Haven-1 on 14 tonnia massaltaan oleva asema, jonka pituus on 10 metriä, halkaisija 4,4 metriä ja tilaa neljälle avaruuslentäjälle on sen sisällä 80 kuutiometriä.
Yhtiön liiketoimintamalli on hyvin samanlainen kuin Axiom-yhtiöllä, joka on jo tehnyt kolme kaupallista lentoa Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle. Astronautit ovat olleet turisteja ja institutionaalisia avaruuslentäjiä, jotka tekevät lennollaan myös tutkimusta ja tieteellisiä kokeita.
Ongelmana on se, että nykyisellä avaruusasemalla ei ole juuri tilaa ylimääräisille vieraille, joten Axiom aikoo liittää oman moduulinsa asemaan (kenties jo tänä vuonna) ja VAST tekee kokonaan oman asemansa.
Axiom aikoo kasata oman asemansa siten, että se on kiinnitettynä ISS-asemaan aina siihen saakka, kun ISS ohjataan tuhoutumaan ilmakehässä. Tämä tapahtuu näillä näkymin vuoden 2030 tienoilla.
VAST puolestaan on kertonut jo tekevänsä siihen mennessä toisen, suuremman asemansa Haven-2:n.
Astronautit lentävät asemalle SpaceX:n Dragon-aluksella ja ensimmäinen lento Haven-1 -asemalle on luvassa elokuussa heti aseman päästyä avaruuteen.
Asemassa on mukana myös erityinen laboratorio-osa, missä on kymmenen paikkaa jopa 30 kiloa massaltaan oleville tutkimuslaitteille tai jopa minitehtaille. Painottomuuden hyödyntäminen esimerkiksi metallien, lääkkeiden ja valokuitujen tekemisessä voi alkaa.
Vielä viime vuonna haaveiltiin siitä, että tänä vuonna tehtäisiin ensimmäinen miehitetty lento Kuun luokse sitten Apollo-lentojen ajan. Näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä Artemis-2 -lentoa kaavaillaan nyt vasta aikaisintaan vuoden 2026 kevääseen.
Sen sijaan Maan luona lennetään. Käytössä on kaksi avaruusasemaa, Kansainvälinen avaruusasema ja Kiinan Tiangong-2. Ne ovat pysyvästi asutettuja, joten niille tehdään miehistönvaihtolentoja noin kolmen kuukauden välein.
Kansainvälisellä avaruusasemalla on seitsemän henkilöä, ja heitä vaihdetaan neljän ja kolmen ryhmissä; kolmihenkiset ryhmät käyttävät venäläistä Sojuz-alusta ja nelihenkiset SpaceX:n Dragonia.
Se, milloin Boeingin Starliner tulee käyttöön, jää nähtäväksi. Sillä viime kesäkuussa avaruusasemalle nousseet Butch Willmore ja Sunita Williams palaavat lopulta Maahan maaliskuussa. Heidän noin viikon kestäväksi aiottu avaruusmatka venähti yhdeksäksi kuukaudeksi.
Kiinalaisavaruuslentäjät, joita asustaa Tiangong-asemalla kolme kerrallaan, käyttävät Shenzhou -avaruusalusta. Kiina on tekemässä alukselleen jo seuraajaa, Mengzhou-alusta, mutta se tuskin tulee käyttöön ennen vuotta 2027. Alus on suurempi ja sillä voidaan tehtä myös kuulentoja.
Intia aloittaa tänä vuonna oman miehitetyn avaruusaluksensa, Gaganyaanin koelennot. Suunnitelmissa on kolme automaattisesti tehtävää lentoa ennen kuin ensimmäiset intialaisavaruuslentäjät nousevat sillä avaruuteen vuonna 2026.
Hahmotelma Gaganyaan-aluksesta
Vuodelle 2025 suunnitellaan kolme turistilentoa, joista yksi suuntautuu uudelle Haven-1 -asemalle, yksi Kansainväliselle avaruusasemalle ja yksi lentää vapaasti. Kaikilla lennoilla käytetään Dragon-alusta.
Axiom-4 on Axiom Space -yhtiön organisoima lento, jonka komentajana toimii Peggy Whitson. Kyydissä on kolme ns. institutionaalista astronauttia, eli he eivät ole suoranaisesti avaruusturisteja, vaan menevät tekemään avaruuteen tutkimusta. Yksi heistä on Sławosz Uznański, Euroopan avaruusjärjestön puolalainen avaruuslentäjä (alla olevassa kuvassa toinen oikealta).
Kolmisen viikkoa kestävä lento alkaa tämänhetkisen suunnitelman mukaan maaliskuussa. Whitsonin ja Uznanaskin lisäksi mukana ovat Intian avaruustutkimusjärjestön Shubhanshu Shukla ja unkarilainen Tibor Kapu. Kapu on kiinnostava tapaus, sillä vaikka Unkari kuuluu Euroopan avaruusjärjestöön, lentää unkarilaisinsinööri Unkarin hallituksen ja Axiom Spacen välisellä sopimuksella ilman ESAn apua.
Toinen turistilento on nimeltään Fram2, ja nimi viittaa lennon erikoisuuteen: siitä tulee ensimmäinen ihmisiä kuljettava lento, jolla lennetään polaariradalla. Alus siis laukaistaan radalle, jolla se kulkee maapallon napojen ylitse.
Alkuperäinen Fram oli norjalainen napatutkimusalus, jolla Fridtjof Nansen teki kuuluisan tutkimusmatkansa Pohjoisella jäämerellä vuosina 1893–1896. Sen jälkeen alus mm. oli Roald Amundsenin käytössä Etelämantereella vuosina 1910–1912.
Nyt avaruusmatkallakin on mukana norjalainen luontokuvaaja Jannicke Mikkelsen. Lennon komentajana toimii maltalainen kryptovaluutoilla vaurastunut raharikas Chun Wang, joka kustantaa myös lennon. Kaksi muuta Fram2:n miehistön jäsentä ovat napatutkijoita ja tutkimusmatkaajia: australialainen Eric Philips ja saksalainen Rabea Rogge.
Vuosi 2025 näkee vain yhden laukaisun kohti ulkoavaruutta Kuun ulkopuolella. Kyseessä on kiinalainen Tianwen-2, jonka tehtävänä on käydä hakemassa näyte lähellä Maan kiertorataa olevalta asteroidilta 469219 Kamoʻoalewa. Lisäksi se käy tutkimassa komeetta 311P/PANSTARRSia. Luotain laukaistaan toukokuussa.
Sen sijaan vuoden kuluessa on useita lähiohituksia. Euroopan avaruusjärjestön BepiColombo teki tammikuun 9. päivänä Merkuriuksen ohilennon ja hilasi samalla rataansa sellaiseksi, että se voi asettua kiertämään Aurinkokunnan lähinnä Aurinkoa olevaa planeettaa marraskuussa 2026. Tämä oli jo luotaimen kuudes Merkuriuksen ohilento. Alla oleva kuva on tältä ohilennolta.
Nasan Europa Clipper -luotain tekee matkallaan kohti Jupiteria Marsin ohilennon maaliskuun 1. päivänä ja kohti asteroidi Didymosta matkaava eurooppalainen Hera hätyyttelee puolestaan Marsia myös maaliskuussa.
JUICE, ESAn Jupiter-luotain, tekee puolestaan Venuksen ohilennon 31. elokuuta.
Ohilentojen tarkoituksena muuttaa luotaimen rataa ja kerätä hieman lisävauhtia.
Huhtikuun 20. päivänä Nasan Lucy-luotain tutkii läheltä asteroidi 52246 Donaldjohansonia. Luotain on lähimmillään 922 kilometrin päässä asteroidista.
Tänä vuonna todennäköisesti jätetään jäähyväiset Jupiteria kiertävälle Nasan Juno-luotaimelle (kuva yllä). Se on kestänyt Jupiterin vaikeaa säteily-ympäristöä odotettua kauemmin, ja ohjataan syöksymään hallitusti Jupiteriin luotaimen vielä toimiessa normaalisti. Näin se ei uhkaa Jupiterin kuita, joita tullaan tutkimaan pian läheltä.
Vuoden kiinnostavin kysymys on kuitenkin se, mitä valittu presidentti Trump, hänen avustajansa Elon Musk ja heidän valitsemansa uusi Nasan johtaja Jared Isaacman tulevat tekemään.
Isaacmanin valinta Nasan johtoon ja Muskin asema niin lähellä presidenttiä saavat aikaan varsin suuren intressiristiriidan, sillä SpaceX saa selvän etulyöntiaseman kaikissa Nasan toimissa. Jo nyt se on ollut suuri toimija, koska sillä on ollut jo usean vuoden ajan käytännössä monopoli satelliittien ja luotaimien laukaisuun, mutta nyt kun kilpailua on jälleen tulossa, poliittinen etulyöntiasema voi olla kyseenalainen.
Todennäköisimmin Isaacman ja Musk tulevat mylläämään Nasan Artemis-ohjelmaa uuteen uskoon. Artemiksen tarkoituksena on viedä ihmiset (etenkin amerikkalaiset) uudelleen Kuun pinnalle ja rakentaa Kuuta kiertämään avaruusasema, joka olisi ikään kuin kansainvälisen avaruusaseman työn jatkaja.
Suunnitelmana on käyttää lentoihin Boeing-yhtiön rakentamaa SLS-rakettia, joka on noin vuosikymmenen myöhässä ja on tullut paljon suunniteltua kalliimmaksi. Astronauttien menopelinä raketin nokassa oleva Orion-alus on sekin ollut murheenkryyni, sillä aluksen ja SLS-raketin koelennolla vuonna 2023 lämpösuojakerroksesta paljastui heikkouksia. Niiden korjaamiseen menee perinteisen avaruusteollisuuden toimintamalleilla vuosikaupalla aikaa.
Artemis-ohjelman huipentumana on laskeutuminen Kuun pinnalle. Neljä astronauttia laskeutuisi Kuun etelänavan tuntumaan erillisellä kuuhunlaskeutumisaluksella, joita Nasa on tilannut kahdelta yhtiöltä: Blue Originin johtamalta ryhmältä ja SpaceX:ltä.
SpaceX:n alus perustuu Starshipiin ja sen kuuversio saattaa tehdä lennon Kuun ympäri vielä tänä vuonna (tosin se vaatii kovaa kirimistä epäonnistuneen koelennon jälkeen). Blue Origin aikoo myös testata omaa MK1 -kuulaskeutujan koeversiota vuonna 2025.
Jo ennen presidentinvaaleja esitettiin paljon kritiikkiä tätä suunnitelmaa kohtaan, koska periaatteessa Starship voisi tehdä kaikki osat kuuhankkeesta nopeammin ja edullisemmin. SLS-rakettia ja Orionia ei oikeastaan tarvita mihinkään. Starship voisi hyvin viedä myös astronautit Maasta Kuuhun ja sen avulla Gateway-nimisen Kuuta kiertävän aseman tekeminen kävisi kätevämmin.
Eurooppalaisittain suunnitelmien muuttuminen olisi hankalaa, koska ESA on laittanut paljon rahaa Orion-aluksen huoltomoduulina toimivan osan rakentamiseen. Samoin Gatewayssä on paljon eurooppalaista osaamista.
Yhdysvaltain orastava protektionistinen asenne ei ole kaunista kuultavaa kansainvälisille partnereille, mutta saattaa viedä kuuhankkeen lisäksi avaruusalaa kokonaisuudessaan eteenpäin pikavauhtia.
Tässäkin mielessä 2025 on käänteentekevä.
Vastikään kerroimme Tiedetuubissa, kuinka naapuriplaneettamme Mars on kohtsillään oppositiossa. No nyt se on!
Tänä iltana 16. tammikuuta ainakin eteläisessä Suomessa on selkeää, ja taivaalla loistelee tähtien lisäksi kaksi kirkasta valopistettä, jotka eivät ole tähtiä. Toinen on täsmälleen vastapäätä Aurinkoa loimottava Mars, jonka tunnistaa punaisesta väristä, ja toinen Jupiter, joka on vieläkin kirkkaampi.
Otsikkokuvassa näkyvät ne molemmat: Mars on Kaksosten tähdistössä suoraan Castorin ja Polluxin alapuolella, Jupiter Härässä lähellä Hyadien avointa tähtijoukkoa ja Aldebaran-tähteä. Jos iltakävelyn ajankohta on venähtävät kovin myöhäiseksi, kannattaa siis katsahtaa taivaalle (planeetat näkyvät toki tulevinakin iltoina...).
Perspektiiviä antanee se, että Jupiter on melkein seitsemän kertaa kauempana kuin Mars – ja silti se on planeetoista kirkkaampi. Syynä on tietysti se, että Jupiterin läpimitta on yli 20 kertaa suurempi kuin Marsin, ja lisäksi sen paksu pilvipeite heijastaa auringonvaloa tehokkaammin kuin punaisen planeetan pölyinen pinta.
Taivasta vuodesta 2014 alkaen kartoittanut Euroopan avaruusjärjestön Gaia-teleskooppi tekee tänään 15. tammikuuta viimeiset havaintonsa ja siirtyy kevään kuluessa eläkkeelle. Se jättää jälkeensä valtavan määrän kiinnostavia havaintoja.
Hieman tummanpuhuvalta, suurelta syntymäpäiväkakulta tai hatulta näyttävä Gaia on jo nyt eräs tähtitieteen merkkipaaluja. Sen tehtävänä on ollut kartoittaa pikkutarkasti tähtitaivasta, ja sitä se onkin tehnyt uutterasti: se on skannannut kamerallaan 10,5 vuotta avaruutta ympärillämme ja sen keräämistä havainnoista on tehty jo neljä suurta tietokantaa.
Gaiassa on kaksi teleskooppia, jotka katsovat 106,5 asteen kulmassa eri suuntiin. Kun satelliitti pyörii akselinsa ympäri, teleskooppien kuvakentät skannaavat taivasta jatkuvasti, ja kun satelliitti kiertää Aurinkoa radallaan, se pystyy kartoittamaan koko taivaan tarkasti vuoden kuluessa.
Jo ensimmäisessä tietojulkistuksessa, Gaia DR1:ssä eli Gaia Data Releasessa syyskuussa 2016 oli 1,1 miljardia tähteä, joiden sijainnin lisäksi tähden kirkkaus oli mitattu, tarkistettu ja taulukoitu. Kahdesta miljoonasta tähdestä oli lisäksi parallaksit ja ominaisliikkeet.
Tietojen joukossa oli 3000 muuttuvaa tähteä ja niiden valokäyrät, sekä yli 2000 kohdetta oman galaksimme ulkopuolelta. Näiden avulla tähtitieteilijät pystyvät määrittämään paremmin missä oikein olemme maailmankaikkeudessa.
Toisessa tietojulkistuksessa, DR2:ssa, huhtikuussa 2018 oli mukana 22 kuukauden aikana tehdyt havainnot. Nyt kohteita oli enemmän, niiden kirkkausalue oli laajempi, ja tiedot olivat vielä tarkempia. Mukana oli myös titoja yli 14 000 kohteesta Aurinkokunnassa.
Gaian tietojen avulla on voitu laskea muun muassa se, miten Linnunradan tähdet liikkuvat seuraavan 400 000 vuoden aikana. Kuva: ESA/Gaia
Kolmas datajulkistus vuonna 2022 oli vieläkin tarkempi, ja tulossa on vielä kaksi uutta, entistäkin tarkempaa, laajempaa ja parempaa tietokantaa. DR4 on tulossa vuonna 2026, ja ESA lupaa sen tietojen olevat 1,7 kertaa tarkempia kuin DR2:ssa.
Viimeinen datajulkistus tapahtuu näillä näkymin vuonna 2030, jolloin kaikki Gaian tekemät havainnot ovat mukana. Sen odotetaan olevan 1,4 kertaa tarkemman kuin DR4.
Kaikki havainnot laitetaan julkiseen tietokantaan, jolloin tähtitieteilijät – kuten myös muut astrometriasta kiinnostuneet – voivat käyttää Gaian keräämiä havaintoja.
Gaian toiminta joudutaan nyt lopettamaan yksikertaisesti siksi, että sen asennonsäätöön käyttämänsä kaasu on loppumassa.
Alun perin Gaian odotettiin toimivan vain viiden vuoden ajan, mutta lopulta se pinnisteli tupasti tuon.
Tänään 15. tammikuuta 2025 se tekee viimeiset havaintonsa, ja tämän jälkeen Gaialla ja sen mittalaitteilla tehdään testejä, joiden avulla Gaian keräämia tietoja voidaan kalibroida paremmin. Testien avulla myös tulevaisuuden kartoittajasatelliiteista saadaan parempia.
Helmikuussa Gaia ohjataan pois radaltaan L2-pisteen ympärillä Aurinkoa kiertävälle radalle, missä siitä ei ole haittaa maapallolle tai muille satelliiteille.
Maalis-huhtikuussa sitten satelliitti niin sanotusti passivoidaan, eli se sammutetaan.
Kiitos, Gaia!
Gaia-teleskoopin tiedepuoli on ollus suomalaisessa johdossa, sillä hanketta on ollut vetämässä Timo Prusti.
Timo raportoi vuonna 2013 satelliitin valmisteluista laukaisuun ja laukaisusta tuolloin juuri perustetussa Tiedetuubissa useiden juttujen verran. Kaikki jutut ovat täällä; ne tehtiin yhteistyössä Euroopan avaruusjärjestön kanssa.
Tämän jutun kirjoittaja Jari Mäkinen on tehnyt myös useamman ohjelman Yleisradiolle Gaiasta. Tuorein niistä on tämä Tiedeykkönen vuodelta 2021. Timo kertoo siinä Gaiasta ja sen keräämistä tiedoista.
Pian alkavien testien aikana Gaian asento muuttuu siten, että se näkyy nykyistä paljon paremmin taivaalla. Täältä voi nähdä missä Gaia on taivaalla: https://gaiainthesky.obspm.fr
Kirkkaasti eteläisellä taivaalla loistavaa Jupiteria kannattaa katsoa kiikarilla. Se paljastaa kuut, jotka Galileo Galilei näki 1600-luvun alussa.
415 vuotta sitten, tarkkaan ottaen 7. tammikuuta 1610, italialainen tähtitieteilijä Galileo Galilei suuntasi uuden, entistä paremman kaukoputkensa kohti Jupiteria. 20-kertaisella suurennuksella sen molemmin puolin erottui pieniä valopisteitä. Illasta toiseen niiden sijainti planeetan suhteen muuttui, mutta toisella tavalla kuin tähtien, joiden suhteen Jupiter vaelsi hitaasti.
Galilei jatkoi planeetan tarkkailua illasta ja yöstä toiseen aina säiden salliessa, ja teki näkemästään huolellisia piirroksia. Valopisteet näyttivät seuraavan planeettaa, mutta eivät ihan uskollisesti. Toisinaan kaksi niistä oli Jupiterin toisella ja kaksi toisella puolella, joskus samalla puolella oli kolme valopistettä, välillä joku niistä oli kokonaan kateissa.
Talven mittaan Galilei päätyi johtopäätökseen, joka osaltaan mullisti 1600-lukulaisen maailmankuvan: valopisteet eivät olleet tähtiä, vaan Jupiteria kiertäviä kuita. Nykynäkökulmasta asiassa ei ole mitään ihmeellistä, mutta silloisen vakiintuneen ja katolisen kirkon vaaliman käsityksen mukaan Maa oli kaikkeuden keskus, jota kaikki muut taivaankappaleet kiersivät.
Galilei oli löytänyt neljä kuuta, jotka eivät kiertäneetkään Maata, vaan toista planeettaa, Jupiteria. Hän nimesi ne mesenaattinsa mukaan Medicin tähdiksi, mutta vakiintuneet nimensä – Io, Europa, Ganymedes ja Callisto – kiertolaiset saivat Galilein aikalaiselta Simon Mariukselta.
Havainnot kyseenalaistivat totena pidetyn ajatuksen, että Maa olisi maailmankaikkeuden keskipiste. No eipä ollut, mutta ihan helpolla käsitykset eivät muuttuneet. Sen sai omakohtaisesti kokea myös Galilei, joka elämänsä ehtoolla joutui luopumaan kerettiläisinä pidetyistä ajatuksistaan ja määrättiin kotiarestiin.
”Galilein kuut” näkyvät helposti kiikarillakin. Jupiter on näinä aikoina puoli kymmenen aikoihin illalla korkealla eteläisellä taivaalla Härän tähdistössä, hieman Hyadien avoimen tähtijoukon yläpuolella. Kameraoptiikalla kuut voi ikuistaa valokuvaan, ja niiden identiteetit voi helposti tarkistaa Sky & Telescope -lehden Jupiterin kuut -laskurilla.
Hubble-avaruusteleskoopilla on kuvattu Vesikäärmeen tähdistön suunnalla sijaitseva jokseenkin täydellinen Einsteinin rengas.
Vaikka ilmiö on yksi Albert Einsteinin kehittämän yleisen suhteellisuusteorian ennusteista, reilumpaa olisi nimittää sitä Einsteinin-Chwolsonin renkaaksi. Vuonna 1924 venäläis/neuvostofyysikko Orest Chwolson julkaisi Astronomische Nachrichten -tiedelehdessä artikkelin, jossa tarkasteli gravitaation aiheuttamaa ”haloilmiötä”.
Suhteellisuusteorian ensimmäinen vankka todiste oli valon taipuminen Auringon gravitaation vaikutuksesta. Vuonna 1919 Arthur Eddingtonin johdolla kuvattiin täydellistä auringonpimennystä, jolloin Kuun peittämän Auringon lähellä erottuneiden tähtien paikat näyttivät hieman muuttuneen teorian ennustamalla tavalla.
Hubblen kuvassa valoa taivuttaa Auringon sijasta renkaan keskellä oleva galaksi. Sitä ympäröi paljon kaukaisemman, yli 11 miljardin valovuoden etäisyydellä sijaitsevan galaksin vääristynyt kuvajainen. Kun galaksin valo aloitti ammoin pitkän taivalluksensa, maailmankaikkeudella oli ikää vain noin 2,5 miljardia vuotta.
Tällaisten gravitaatiolinssien avulla pystytään tarkastelemaan hyvin kaukaisia tähtijärjestelmiä, joita ei muuten saataisi suurillakaan kaukoputkilla erottumaan kuin pieninä utuläikkinä.
Toisinaan planeetta voi kadota taivaalta, mutta taustalla – tai pikemminkin etualalla – on yleensä hyvin näkyvä syy: Kuu
Tuskin oli Saturnuksen peittymiseltä Kuun taakse selvitty – tosin ainakin eteläisessä Suomessa tapahtuma jäi pilviverhon taakse – kun Neptunus jäi seuraavana päivänä Kuun kätkemäksi.
Jos Kuu ja planeetat vaeltaisivat taivaalla täsmälleen ekliptikan eli Auringon näennäisen reitin kohdalla, Kuu peittäisi planeetat taakseen joka kierroksella.
Kuun rata on kuitenkin kallistunut yli viisi astetta Maan ratatasoon (eli ekliptikaan) nähden, planeettojenkin radat ovat kallellaan asteen tai pari. Siksi Kuu peittää planeettoja taakseen vain aika ajoin. Esimerkiksi Mars peittyy Kuun taakse helmikuussa, ja Venus syyskuussa.
Siinä missä Saturnus näkyy helposti paljain silmin, Neptunus erottuu pienenä valopisteenä vain kiikarilla tai kaukoputkella. Kuun kulkeutuessa Aurinkokunnan uloimman planeetan eteen ei kiikarikaan riitä, sillä Kuu häikäisee vajaana puolikkaanakin niin, että peittymisen seuraaminen vaatii melko kookasta kaukoputkea.
Tammikuun 5. päivän sääennuste lupasi selkeää säätä jokseenkin siihen saakka, kun peittyminen alkaisi illansuussa parikymmentä minuuttia vaille viisi. Ja kas vain, lännestä alkoikin lipua pilvenriekaleita pian neljän jälkeen…
Vielä kymmenen minuuttia ennen h-hetkeä Kuun edessä oli ohutta pilveä niin, että kiertolaisemme ympärillä oli pieni kehä. Kuin ihmeen kaupalla pilvet kuitenkin kaikkosivat juuri sopivasti.
Ongelmia aiheutti myös taivaan valoisuus. Auringonlaskusta oli kulunut vain noin tunti, joten pimeys ei vielä ollut kunnolla laskeutunut. Se vaikeutti entisestään Neptunuksen erottamista Kuun kupeelta – eikä se erottunutkaan. Paitsi kuvissa ja niissäkin vain vaivoin.
Kuvauskalustona oli Nikon Z5 ja 150–600-millinen zoom-objektiivi maksimipolttovälillä. Räpsin viitisenkymmentä kuvaa erilaisilla asetuksilla, joista osuvimmiksi osoittautuivat 1/80 sekunnin valotusaika ja ISO-lukema 51 200.
Näilläkin spekseillä Kuun taakse katoava Neptunus ikuistui vain pariin ruutuun, siinä kaikki.
Jonkinlaista mittakaavaa ilmiölle antaa se, että tapahtumahetkellä Kuun etäisyys Maasta oli 372 230 kilometriä, Neptunuksen 4 514 292 200 kilometriä. Neptunuksen heijastama auringonvalo oli siis taivaltanut avaruudessa yli neljä tuntia ennen tallentumistaan kameran ccd-kennolle.
Punainen planeetta on talven mittaan kirkastunut ja näkyy nyt hyvin käytännössä koko pimeän ajan. Kuvassa Mars on lähestymässä edellistä oppositiota joulukuussa 2022.
Talvista iltataivasta koristaa kaksi vielä kirkkaampaa valopistettä. Auringonlaskun aikaan Venus on suoraan etelässä, mistä se kiertyy illan mittaan hitaasti kohti lounasta. Jupiter on puolestaan itäisellä taivaalla keskellä Härän tähtikuviota. Se on selvästi kirkkaampi kuin Aldebaran, tähdistön kirkkain tähti.
Jos malttaa mielensä ja on pukeutunut pakkassäähän riittävän lämpimästi, kannattaa odotella tovi. Jupiterin vanavedessä koillisen horisontin takaa nousee Mars, Punainen planeetta.
Kirkkaudessa se jää jälkeen Jupiterista, mutta päihittää silti Aldebaranin. Syy on selvä: Mars on lähestymässä oppositiota. Silloin planeetta on taivaalla vastapäätä Aurinkoa, nousee auringonlaskun aikoihin ja laskee vasta aamunkoitteessa. Samalla se on myös lähinnä Maata tällä kierroksellaan.
Opposition tarkka ajankohta on 16. tammikuuta. Lähimpänä Maata planeetta on jo 13.1., jolloin sen etäisyys on 96 miljoonaa kilometriä. Edellisen opposition aikaan joulukuun alussa 2022 etäisyys oli hivenen pienempi, noin 82 miljoonaa kilometriä. Siksi Mars näkyy nyt aavistuksen himmeämpänä ja näennäiseltä läpimitaltaan pienempänä (maksimissaan vähän alle 15 kaarisekuntia). Planeetta nousee kuitenkin hyvin korkealle ja loistelee parhaimmillaan etelän suunnalla 55 asteen korkeudella.
Värinsä perusteella Mars löytyy helposti taivaalta. Se on Kaksosten tähdistön Castorin ja Polluxin alapuolella, melko lähellä Kravun tähdistössä kiiluvaa Praesepen tähtijoukkoa (Messier 44). Tällä hetkellä Mars vaeltaa tähtien suhteen länteen päin ja etääntyy tähtisikermästä, mutta kulkusuunta muuttuu helmikuun lopulla, ja toukokuun alussa planeetta kulkee Praesepen editse.
Taivaallinen siksak-liike johtuu siitä, että opposition aikoihin Maa ohittaa kauempana Auringosta kiertävän Marsin ”sisärataa” pitkin, jolloin ulompi planeetta näyttää liikkuvan jonkin aikaa takaperoiseen suuntaan.
Nasan aurinkokuntasimulaattori näyttää hyvin tilanteen:
Opposition jälkeen Maan ja Marsin välimatka alkaa taas kasvaa, mutta naapuriplaneettamme näkyy hyvin ja sitä kannattaa myös katsella koko alkuvuoden. Mars katoaa näkyvistä vasta valoisten kesäöiden myötä.
Paljain silmin ja kiikarilla Mars näkyy selvästi punaisena tai pikemminkin oranssina valopisteenä. Kaukoputkella erottuu jo pinnan ”yksityiskohtia”, tummempia alueita vaaleampaa taustaa vasten. Kirkkauserot ovat varsin vähäisiä, joten ensikatsomalta ei välttämättä onnistu näkemään juuri mitään. Vähitellen silmä oppii kuitenkin erottamaan yhä paremmin planeetan pinnan sävyeroja.
Tällä kertaa Marsin pohjoinen pallonpuolisko on hivenen kallistunut Maata kohti, joten ensimmäisenä huomio saattaa kiinnittyä valkoisena hohtavaan pohjoiseen napalakkiin, jonka vesi- ja hiilidioksidijäät heijastavat hyvin auringonvaloa.
Erisävyisissä alueissa tapahtuu hitaita muutoksia, kun pölymyrskyjen kuljettama hieno hiekka vuoroin peittää ja vuoroin paljastaa tummia alueita. Pääpiirteissään ne pysyvät kuitenkin melko lailla ennallaan, joten omia havaintoja – planeetasta kannattaa tehdä piirroksia – voi mainiosti verrata Marsista aiemmin laadittuihin karttoihin.
Jos keli sattuu olemaan todella hyvä ja planeetan kuvajainen näkyy kaukoputkessa vailla Maan ilmakehän aiheuttamaa voimakasta väreilyä, voi yrittää bongata myös Marsin kuuluisia kanavia.
Giovanni Schiaparellin vuonna 1877 tekemät havainnot saivat aikaan todellisen Mars-kuumeen, kun hänen laatimissaan kartoissa (esimerkki yllä) planeetan pinnalla risteili suorien viivojen verkosto. Etenkin Percival Lowell innostui asiasta niin, että uskoi Marsin olevan asuttu, mutta kuivuva maailma, jonka sivilisaatio on rakentanut valtaisan kastelukanavaverkoston napajäätiköiden sulamisvesien johtamiseksi suotuisammille päiväntasaajan seuduille.
Sittemmin on käynyt täysin selväksi, että Marsissa ei ole ”pieniä vihreitä miehiä” eikä muutakaan kehittynyttä elämää – bakteeritason alieneista ei vielä ole varmaa tietoa – mutta näköharhoiksi osoittautuneita kanavia voi silti nähdä. Silmä kun pyrkii yhdistämään näkökyvyn rajamailla häilyviä erillisiä yksityiskohtia yhtenäisiksi viivoiksi.
Varsinaisia pinnanmuotoja, kuten kraattereita, rotkoja ja tulivuoria, ei erotu suurillakaan kaukoputkilla, mutta niitä pääsee näkemään selailemalla luotainten ottamia kuvia. Marsin maastonmuotoihinkin voi tutustua, sillä punaiselle planeetalle on lähetetty useita kulkijoita, jotka ovat välittäneet Maahan valtaisan määrän maisemakuvia.
Aurinko pökkäsi kohti maapalloa uudenvuodentulituksen, joka jatkunee vielä usean päivän ajan. Kunhan vain olisi selkeää!
Auringossa tapahtui 28.-29. joulukuuta useita purkauksia, joiden seurauksena planeettainväliseen avaruuteen ryöpsähti massapurkauksia. Kaksi niistä suuntasi kohti maapalloa, ja saivat odotetusti aikaan G4-luokan avaruusmyrskyn.
Komeita revontulia nähtiinkin paitsi Suomessa, niin myös muissa pohjoismaissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa – oikeastaan kaikkialla pohjoisella pallonpuolella revontuliovaalin alapuolella, missä vain oli selkeää.
Taivaan ilotulitus löi vertoja raketeille ja muille maanpäälisille värivaloille.
Auringon koronassa olevat aukot saavat nyt aikaan sen, että revontulia aikaansaavia varattuja hiukkasia puskee kohti Maata myös lähipäivinä tavallista enemmän.
Tilannetta kannattaa seurata paitsi katsomalla itse taivaalle, niin myös Ilmatieteen laitoksen Avaruussääkeskuksen nettisivujen kautta.
Aurinko 1. tammikuuta 2025 GOES-16 -satelliitin SUVI-instrumentin näkemänä.
Revontulia voi katsoa myös kotoa Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan observatorion uuden Sky-I -kameraverkoston kautta. Siitä tulee juttu Tiedetuubiin lähiaikoina (olemme jo jutuntekohousut jalassa paikan päällä Sodankylässä, missä otsikkokuva on otettu 31.12.204 ja 1.1.2025 välisenä yönä).
Alla tuorein kameraverkoston kuva.
Nasan Aurinkoa tutkiva luotain liippasi joulun aikaan hyvin läheltä tutkimuskohdettaan, ja selvisi tästä lähes kamikaze-tyyppisestä tempusta hengissä (kuten odotettiinkin).
Aurinkoa tutkii parhaillaan kaksi luotainta lähietäisyydeltä: Nasan Parker Solar Probe ja Euroopan avaruusjärjestön Solar Orbiter.
Kumpikin näistä kiertää Aurinkoa planeettojen tapaan radoilla, jotka tuovat ne aina välillä hyvin lähelle Aurinkoa. Koska luotaintlen tutkimuslaitteet ja lentoradat on suunniteltu toisiaan täydentäviksi, hoitaa Nasan luotain lähemmän tutkimisen ja eurooppalaisluotain katselee kauempaa.
Nyt jouluaattona 2024 Parker-luotain teki toistaiseksi kaikkein läheisimmän Auringon ohilennon. Kello 13.53 Suomen aikaa sen etäisyys Auringon pinnasta oli vain 6,1 miljoonaa kilometriä.
Koska Auringon halkaisija on noin 1,4 miljoonaa kilometriä, tapahtui ohilento hyvin läheltä.
Auringolla ei ole kiinteää pintaa, vaan höttöisä välialue, missä turbulenttisen, kuuman kaasun tiheys muuttuu noin 500 kilomerin paksuisessa kerroksessa läpinäkyväksi.
Tuon "pinnan" päällä on laaja kaasukehä, jota kutsutaan koronaksi. Silläkään ei ole tarkkaa yläpintaa, vaan se vain hiipuu vähitellen avaruuteen muuttuen aurinkotuuleksi. Karkeasti koronan tiiveimmät osat kurottavat kuitenkin noin kahdeksan miljoonan kilometrin päähän Auringon näkyvästä pinnasta.
Parker siis hujahti nyt koronan lävitse – kuten se teki jo edellisilläkin kerroilla, kun se on tullut radallaan lähelle Aurinkoa. Luotain kiertää Auringon noin 88 vuorokaudessa, ja syyskuusta 2023 alkaen se on ollut perihelissä (ratansa Aurinkoa lähimmässä kohdassa) noin 7,26 miljoonan kilometrin päässä.
Ratansa kaukaisimmassa kohdassa luotain on etääntyy Auringosta Venustakin kauemmaksi. Itse asiassa Venusta käytettiin hyväksi radan muuttamiseen tätä läheisintä ohistusta varten marraskuun 6. päivänä, jolloin se ohitti Venuksen vain 317 kilometrin etäisyydeltä – siis lähes sen pilvipintaa hipoen.
Tämänhetkisen lentosuunnitelman mukaan Parker tekee vielä neljä lähiohitusta (22. maaliskuuta, 19. kesäkuuta, 15. syyskuuta ja 12. joulukuuta) ennen kuin sen ensisijainen tehtävä päättyy.
Jos luotain on näiden jälkeen vielä toimintakuntoinen, sen todennäköisesti annetaan jatkaa vielä tutkimuksiaan. Toimivaa ja ainutlaatuisia havaintoja tekevää luotainta ei kannata sammuttaa.
Aurinko lämmittää luotainta erittäin voimakkaasti lähiohituksen aikana. Siihen kohdistunut paahde oli nyt joulu aikaan noin 457 kertaa voimakkaampi kuin on Auringon lämpöteho täällä maapallon luona.
Siksi Parker-luotaon on suojattu 2,3 metriä halkaisijaltaan olevalla 11,4 cm paksulla lämpösuojalla, joka kestää noin 1370°C:n lämpötilan ja auttaa pitämään luotaimen sisällä olevat laitteet alle 30°C:n lämpötilassa.
Lähiohituksen aikana Aurinko itse häiritsee niin voimakkaasti yhteydenpitoa luotaimeen, että siihen ei voitu olla yhteydessä. Se oli ohjelmoitu tekemään ennalta tutkimuksensa ja ottamaan yhteyttä pahimman kuumennuksen jälkeen 27. joulukuuta.
Ja yhteys onnistuttiin palauttamaan. Tietojen lataaminen tältä jouluiselta ohilennolta alkaa aikaisintaan 1. tammikuuta uuden vuoden puolella.
Matkaan luotain lähetettiin elokuussa 2018.
Tiedetuubi © 2012-2024
