Taas yksi hullu hanke, joka kaikessa kummallisuudessaan on hyvin kiinnostava: kello, jonka suunnitellaan toimivan ainakin 10 000 vuotta.

Ajatuksen tuhansia vuosia toimivasta, täysin mekaanisesta kellosta on peräisin Danny Hillis -nimiseltä keksijältä, joka tunnetaan kenties parhaiten Thinking Machines -supertietokoneyhtiön perustajana.

Kenties pian hänet tosin tunnetaan parhaiten tästä viimeisimmästä tempauksestaan, kellon rakentamisesta.

Hän perusti muutamien muiden kanssa The Long Now -säätiön, jonka tärkein hanke on rakentaa kello, joka kestäisi 10 000 vuoden ajan ilman huoltoa ihan itsekseen tikittämässä.

10 000 vuotta valittiin tavoiteajaksi, koska se on tarpeeksi pitkä aika, jotta ilmaston muutokset ja ihmiskunnan kehittyminen (tai taantuminen) olisivat tehneet maapallosta aivan toisenlaisen paikan.

Kellosta tehtiin prototyyppi, joka valmistui vuonna 1999. Nyt tuo kello on esillä Lontoon tiedemuseon Making of the Modern World -osastolla.

Varsinainen, täysikokoinen kello on nyt valmistumassa läntisessä Teksasissa sijaitsevassa vuoressa olevaan luolaan. Toista kelloa haaveillaan sijoitettavaksi Nevadaan.

Kellossa on 316 ruostumattomasta teräksestä, titaanista ja keraamista tehtyä osaa, ja voimansa se saa Auringon valosta. Aikarauta on suunniteltu lyömään ensimmäisen kerran 10 000 vuoden kuluttua kellon käynnistämisestä.

Voi kysyä, mitä kellolle tapahtuu, jos valoa ei tule riittävästi, mutta todennäköisesti sekin on otettu huomioon...tai sitten on vain pieni, hankala kysymys.

Joka tapauksessa hanke on hauska ja yllä oleva video kertoo siitä enemmän.

Otaniemi ja Metsähovi on juuri yhdistetty toisiinsa ennennäkemättömän tarkasti. Yhdessä ne pitävät tarkkaa kirjaa Suomen virallisesta ajasta.

Suomen virallinen aika määritellään Otaniemessä. Tehtävä on kuulunut VTT:n Mittaustekniikan keskuksen (MIKES) aikalaboratoriolle jo vuodesta 2000 lähtien.

Nyt Metsähovin observatorioaluekin on yhdistetty suoraan tähän "aikalähteeseen". Uusi, valokaapelia pitkin toimiva yhteyslinkki rakennettiin jo alkukesästä. Linkin toimintaa ja stabiilisuutta on tutkittu ja mitattu nyt kesän ajan.

Metsähovin observatorioalue sijaitsee Kirkkonummella, 50 kilometrin päässä Otaniemestä. Sieltä löytyvät sekä Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen geodeettinen tutkimusasema että Aalto-yliopiston radiotutkimusasema. Kummankin tahon tutkimustarkkuus paranee (aikaleimojen osalta) Suomen viralliseen aikaan liittämisen johdosta.

Valosignaalin kulkuajan Otaniemestä Metsähoviin ja takaisin huomattiin vaihtelevan yhteydellä seitsemisen nanosekuntia. Syynä on pitkän valokuidun lämpölaajeneminen vuorokauden mittaan. Myös muut valokuidun ominaisuudet muuttuvat samalla hieman.

Ajansiirron tarkkuus on Maanmittauslaitoksen tiedotteen mukaan noin 0,1 nanosekuntia (10^-10 s) tai jopa vieläkin parempi. Taajuuden siirrossa taas "päästään tällä hetkellä noin 15 [merkitsevän?] numeron tarkkuuteen".

Wirallinen aika

Suomen virallinen aika määritetään MIKESin aikalaboratoriossa. Ajanmääritykseen käytetään tarkkaa venäläisvalmisteista vetymaseria (CH1-75A). Sen apuna ja varmistuksena toimii lisäksi kaksi muuta vetymaseria sekä kaksi cesium-atomikelloa.

MIKESin ajan virheen sanotaan olevan noin sekunti 100 000 vuodessa. Aikaa myös verrataan jatkuvasti GPS:n avulla välitettyihin kansainvälisiin aikamittauksiin. MIKES ilmoittaa aikansa epävarmuudeksi alle 10 nanosekuntia UTC:hen (universaaliaikaan) verrattuna.

Suomen virallisen ajan poikkeamat kansainvälisestä ajasta vuosina 2011–12.

Aikamittauksessa käytetty vetymaser vastaa toimintaperiaatteeltaan laseria (säteilykimppu on koherentti, samassa tahdissa ja samaa aallonpituutta), mutta siinä käytetään näkyvän valon sijasta mikroaaltoja. Maserit ovat yksi tarkimmista nykyään käytössä olevista keinoista pitää kellot ajassa.

Maserilla tehdyn ajanmäärityksen jälkeen ajanhetki viestitetään (siirretään) Metsähoville valokuitua pitkin.

Siirron apuna käytetään uutta White Rabbit -protokollaa. Sen avulla kelloja voidaan synkronoida alle nanosekunnin tarkkuudella pitkienkin matkojen päästä. White Rabbit kehitettiin alunperin Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa CERNissä. Nimi viittaa kelloaan hermostuneesti vilkuilevaan jänikseen Liisa Ihmemaassa -kirjassa.

VTT MIKES oli yksi ensimmäisistä tutkimuslaitoksista, joka otti White Rabbitin käyttöön ajan ja taajuuden siirtämiseksi pitkien välimatkojen päähän.

Ajansiirto tukee geodeettisia mittauksia Metsähovissa. Rakenteilla oleva geodeettinen radioteleskooppijärjestelmä tarvitsee tarkan ajan ja taajuuden mittaustensa pohjaksi. Eivätkä muutkaan Metsähovin mittaukset tietystikään kärsi entistä paremmasta aikatarkkuudesta.

Aikalinkin kautta Suomen virallinen aika voidaan myös liittää entistä paremmin kansainvälisiin geodeettisiin verkostoihin, kuten GNSS-satelliittipaikannusjärjestelmään.

Radiotutkimusasemalla on lisäksi jo atomikelloja, joita voidaan vastavuoroisesti käyttää Suomen virallisen ajan varmentamiseen.

MIKES tarjoaa kellontarkistuspalvelua myös kotikäyttäjille. Se on tosin paljon Metsähoville toimitettua Suomen virallista aikaa epätarkempi. Nopealla nettiyhteydellä pääsee kuitenkin jopa alle 0,1 millisekunnin päähän virallisesta, mikä lienee riittävä useimpien kotikäyttäjien tarpeisiin.

Artikkeli perustuu Maanmittauslaitoksen tiedotteeseen.

Lisätietoa: VTT:n Mittatekniikan keskus MIKES

Otsikkokuva: New 1lluminati / Flickr

Tagit

Eurooppalainen hiukkastutkimuskeskus CERN ja TED-Ed ovat tuottaneet pienen sarjan aivan erinomaisia fysiikan perusasioita esitteleviä videoita.

Tässä sarjan ensimmäisessä animaatiossa fyysikot Andrew Pontzen ja Tom Whyntie (Giant Animation Studiosin piirtäminä) kertovat aika-avaruudesta ja sen olemuksesta.

Alla ovat sarjat loput osat, joista yhdessä kyse on valon nopeudesta ja toisessa nivotaan aina-avaruus sekä painovoima yhteen.

Videot sopivat erinomaisesti myös niille, jotka tietävät tai olettavat tietävänsä mistä oikein on kyse...

Tiedetuubi suosittelee!

Kesäaika otettiin ensi kerran käyttöön tasan sata vuotta sitten. Valoisan ajan "säästö" muodostaa vieläkin maailmanlaajuisen sekasotkun, joka aiheuttaa sekä ongelmia terveydelle että harmaita hiuksia globaalille yhteistyölle.

Tulevana viikonloppuna on jälleen aika siirrellä kellojen viisareita. Mutta miksi? Otetaanpa pieni askel taaksepäin kesäajan satavuotiseen historiaan.

Kesäajan perinne aloitettiin maailmansodan tiimellyksessä.

Vuonna 1916 resurssit oli tarpeen käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi. Viisareiden vääntö "kohti kesää" nähtiin innovaationa, joka vähentäisi polttoaineen turhaa kulutusta: Valoisan ajan hyödyntäminen pienensi valaisutarvetta ja muutakin energiankäyttöä. Saksan keisarikunta ja Itävalta-Unkari olivat kaikkein ensimmäisiä, mutta liittoutuneet lähtivät pian mukaan kelloleikkiin.

Toisen maailmansodan aikana hiili haluttiin jälleen ruokkimaan sotakonetta ja kesäaika otettiin käyttöön entistä laajemmin. Suomessakin sitä kokeiltiin 1942, mutta vain yhden kesän ajan.

Kummankin maailmansodan jälkeen viisarien vääntelyn into hiipui, mutta kesäaika pysyi elossa. 1970-luvulla tapa alkoi viimein yleistyä, ja 80-luvun lopulla suosio saavutti huippunsa. Kesäaikaa on kokeiltu kaiken kaikkiaan 131 valtiossa. Puolet niistä käyttää sitä yhä.

Alla: Kesäaikaa on suosittu etenkin Euroopassa.

Kesäajan käyttöönottoa ehdotettiin jo ennen vuosisadan vaihdetta. Uusiseelantilainen George Hudson esitti Wellingtonin filosofiselle seuralle 1895 pitämässään puheessa, että kelloa voisi hyvinkin siirtää kaksi tuntia taaksepäin kesäisin. Hän oli huomannut kolmivuorotyössään, kuinka aamun valoisia tunteja kului turhaan hukkaan nukkuessa. Hudsonilla oli myös oma lehmä ojassa: kesäajan myötä innokas hyönteisten keräilijä saisi iltaisin enemmän valoisaa aikaa ötököiden tutkimukseen. Kesäaikaa testattiin Uudessa-Seelannissa käytännössä kuitenkin vasta 1927.

Suomeen kesäaika tuli pysyvästi vuonna 1981. Nykyisin sitä ylläpidetään EU-säännösten kautta.

Käytäntö

Matkustelevan tai kansainvälistä yhteistyötä tekevän on joskus haasteellista pysyä kesäaikakäytäntöjen kanssa ajan tasalla. Muutoksia tulee vuosittain jossain: kun yksi valtio lopettaa, toinen aloittaa ja kolmannessa liikutellaan aloitus- ja lopetuspäiviä. Ainoat vuodet, jolloin mitään kesäaikamuutoksia ei ole tehty, ovat olleet 1953 ja 2013.

EU:n alueella kesäaikaan siirtyminen hoituu yhdellä hujauksella, mutta muilla mailla on aivan omat systeeminsä. Erimerkiksi Pohjois-Amerikassa kesäaika kestää kummastakin päästä viikon tai pari meikäläistä pidempään.

Ainoat kuukaudet, jolloin jossain päin maailmaa ei vaihdeta kesäaikaan tai sieltä pois, ovat kesä-, heinä- ja joulukuu. Tänä vuonna. Ensi vuonna voi olla toisin.

Yllä: Kaikki alueet, jotka käyttävät kesäaikaa vuonna 2016. Aikavyöhykkeltä toiselle hyppäys tapahtuu eri maissa eri päivinä.
* Färsaaret, Irlanti, Iso-Britannia, Portugali, Marokko, Kanariansaaret.
** Ruotsi, Norja, Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxembourg, Ranska, Saksa, Itävalta, Liechtenstein, Sveitsi, Puola, Tsekin tasavalta, Slovakia, Unkari, Kroatia, Kosovo, Slovenia, Serbia, Montenegro, Bosnia ja Herzegovina, Makedonia, Albania, Italia, Vatikaani, Monaco, San Marino, Andorra, Espanja, Gibraltar, Malta.
*** Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Ukraina, Romania, Bulgaria, Moldova, Kreikka, Kypros, Israel, Libanon.

Isoissa maissa kaikki osavaltiot ja territoriot eivät yleensä kelloleikkiin edes ryhdy. Esimerkiksi Brasiliassa ainoastaan eteläiset osavaltiot vaihtavat aikaansa. Lähempänä päiväntasaajaa kesäajasta ei ole hyötyä, sillä auringon valomäärä ei juuri vaihtele vuoden mittaan. Kesäaika kannattaa, jos kannattaa, vain korkeammilla leveyspiireillä.

Marokossa kesäaika on käytössä, paitsi liukuvan Ramadan-kuukauden aikana. Ja kun kaikkialla muualla kelloja siirretään sunnuntaina (viikko vain vaihtelee), niin Grönlannissa ja Mongoliassa se tapahtuu lauantaina, Syyriassa ja Jordaniassa taas perjantaina. Ainoastaan Iranissa muutokselle on annettu selkeä päiväys, eikä viikonpäivällä ei ole väliä.

Suomeen vakiintunut käytäntö on periaatteessa yksinkertainen. Kelloa siirretään keväisin ja syksyisin tunti "kohti kesää" maaliskuun ja lokakuun viimeisinä sunnuntaina. Kun normaaliaikaa käyvä kello näyttäisi kahdeksaa, kesäajassa oleva näyttää jo yhdeksää. Käytännössä homma tarkoittaa että hyppäämme kesäksi Moskovan aikavyöhykkeelle.

Venäjällä ja monissa muissa entisen Neuvostoliiton maissa kesätouhusotkusta on luovuttu kokonaan. Toistaiseksi.

Mitä hyötyä?

Valoisan ajan mukana elämisessä ei ole mitään uutta. Kyse on ennemminkin siitä, että nykyihmisillä on vaikeuksia sovittaa elämänsä kulkemaan sekä kellon että auringon mukaan. Valoisan ajan hyötykäytökin täytyy siis aikatauluttaa.

Kesäajan alkuperäinen idea - energiansäästö - on nykyään kyseenalainen. Vain murto-osa energiasta kuluu valaistukseen. Saatava säästö on enimmilläänkin prosentti vuosikulutuksesta, ja senkin on huomattu kumoutuvan lisääntyneellä tarpeella lämmittää tai viilentää asumuksia.

Muitakin ongelmia on. Tietotekniset yhteydet ja logistiikka kärsivät vaihtelevista kellonajoista. Ostoksia tehdään valoisalla selvästi enemmän, mutta iltaisin suositummat viihdepalvelut kärsivät. Ja terveysvaikutuksiakin on. Itse siirtotapahtuma stresaa ja väsyttää, lisää itsemurha- ja sydäntautiriskejä, ja kasvattaa etenkin syksyllä liikenneonnettomuuksien määrää. Auringonvalon myötä lisääntynyt D-vitamiinituotanto on toki hyväksi, mutta mikään ei takaa että valoisa aika vietettäisiin ulkona.

Tutkimuksia löytyy suuntaan jos toiseenkin, mutta varmaa hyötyvaikutusta ei ole löydetty.

Kesäaika on nykyisessä globaalissa maailmassa reliikki, josta voitaisiin hyvin luopua. Se on pomppinut ihmisten kiusana vaihtelevin käytännöin jo 100 vuoden ajan.

Liukuvalla tai vuoden mittaan muuttuvalla työajalla hoidettaisiin sama asia paljon yksinkertaisemmin.

Otsikkokuva: MattysFlicks / Flickr
Kuvaajat: Jarmo Korteniemi

Tagit

aika

kesäaika

terveys

ensimmäinen maailmansota

George Hudson

syksyn taikaa

Tanskalainen tutkijaryhmä päätti ottaa mittaa urbaanista suhteellisuusteoreettisesta legendasta. Osoittautui, että kerrankin uskomus vähätteli todellista ilmiötä. Aikaero pinnan ja ytimen välillä on luultua suurempi.

Planeetan osaset, aina alkuaineista lähtien, ovat eri-ikäisiä. Molekyylejä ja mineraaleja hajoaa jo muodostuu koko ajan. Maan ydinkin on rakentunut yllättävän vastikään, kuten taannoin kirjoitimme. Mutta nuo kaikki ovat vain sivuseikkoja.

Tässä jutussa on kysymys jostain rakennuspalikkojakin perustavammasta: Painovoimasta ja aika-avaruuden vääristymistä.

Kuuluisan fyysikon, Richard Feynmanin, kerrotaan sanoneen luennollaan joskus 1960-luvulla jotakuinkin seuraavaa: "Gravitaatiopotentiaalin vuoksi Maan ytimen pitäisi olla päivän tai pari pintaa nuorempi".

Feynman tarkoitti sitä, että yleisen suhteellisuusteorian mukaan kellot käyvät sitä hitaammin, mitä suuremmassa gravitaatiokuopassa (eli painovoimapotentiaalissa) ne kulloinkin ovat. Tai siis näyttävät käyvän hitaammin muualta tiirailevan havaitsijan silmin. Omasta mielestään kukin kello käy toimii aivan normaalisti.

Maan ytimessä ollaan keskellä planeetan aiheuttamaa painovoimakuoppaa. Me pinnalla elelijät taas kekkaloimme kuopan rinteellä, mutta planeetta estää meitä tippumasta syvemmälle kuoppaan.

Päivän tai pari. Yksi tai kaksi päivää.

Suunnan voi todeta oikeaksi, jos tuntee jonkin verran suhteellisuusteoriaa. Lukuarvon suuruutta ei kuitenkaan tiettävästi ole aiemmin tarkistettu (tai ainakaan tarkistuslaskuja ei ole julkistettu). Lainausta on käytetty populaaritieteessä, luennoissa ja muuallakin. Luultavasti näin on käynyt Feynmanin tutkijan maineen vuoksi – anekdoottia käyttäneet ovat luottaneet siihen, että kuuluisuus teki laskunsa oikein.

Mutta kun ei tehnyt, ja väite menee päin prinkkalaa. Tämän huomaisi, jos asian tarkistaisi. Tämän todistamiseen liittyvistä laskuista selviäisi lukiofysiikalla tai viimeistään yliopiston fuksikurssien jälkeen.

Kyse on vuosista, ei päivistä.

Yllä Auringon ja Maan aiheuttamat aika-avaruuden vääristymät visualisoituna kaksiulotteisella verkolla.

Nyt tanskalaistutkijat laskivat, miten paljon gravitaatio todella hidastaa aikaa aivan lähiympäristössämme.

Maapallon pinnalla ja ytimellä on 2,5 vuoden ikäero. Se on kertynyt planeetan 4,5 miljardin vuoden eliniän aikana. Auringolla ero on isomman massan ja ytimen tiheyden aiheuttamasta kuopasta johtuen suurempi, peräti 39 000 vuotta.

Pinnalla oleva kello käy koko ajan nopeampaa kuin ytimeen upotettu kello. Erot kasvavat koko ajan.

Eron voisi määrittää mille tahansa kappaleelle, jonka massan jakautuminen ja läpimitta voidaan arvioida riittävän tarkasti.

Asia voidaan viedä ajatustasolla äärimmäisyyksiin. Keskelle mahdollisimman tyhjää avaruuden aluetta jätetty kello kävisi siis jokseenkin niin nopeasti kuin se tässä universumissa tiettävästi voisi. Todellisilla syrjäseudulla, kuten vaikkapa kaukana jättimäisistä galaksijoukoista, pimeästä aineesta ja jopa satunnaisista tähdistä, keskellä ei mitään, gravitaatiopotentiaali olisi minimissään. Toisessa ääripäässä olisivat ylitiheät neutronitähdet: Sellaisen ytimeen sijoitettu kello näyttäisi ulkopuoliselle tikittävän tuskallisen hitaasti. (Ajatusta jatkaen mustan aukon keskellä olevassa singulariteetissa aika jopa pysähtyisi – mutta jätetään sellaiset sikseen, muutoin mennään nykyfysiikan tuntemuksen ulkopuolelle.)

Asian todenperäisyydestä ei oikeastaan ole kiistaa. Yleiselle suhteellisuusteorialle ei vielä ole löytynyt haastajaa, joka selittäisi maailman toimintaa yhtä hyvin ja lisäksi vielä selittäisi aiemmassa teoriassa esiintyvät puutteetkin.

Periaatteessa lasketun ikäeron voisi kuitenkin tarkistaa analysoimalla radioaktiivisten aineiden ja niiden hajoamistuotteiden suhteita eri syvyyksillä. Mitä syvemmällä gravitaatiokuopassa aine on, eli mitä hitaammin kellon aika on kulkenut, sitä pienempi osa emoaineesta on ehtinyt hajota. Ytimessä pitäisi siis olla radioaktiivista ainetta hieman suurempi prosenttiosuus jäljellä, sillä radioaktiivinen puoliintumisaika on vakio ajan suhteen. Ikäero on kuitenkin hyvin marginaalinen atomien elinikään nähden, ja puoliintumisaikakin on tilastollinen suure, joten tulokset hukkuisivat auttamatta taustakohinaan. Ja onhan näytteen saaminen planeetan ytimestäkin myös himpun verran vaikeaa.

Feynmanin sanomiset olivatkin palturia

Tanskalaistutkijat julkaisivat laskunsa, jotta muut tieteentekijät, opettajat ja oppilaat muistaisivat, kuinka helppoa auktoriteettiin on luottaa turhaan ja kuinka helposti myös kuuluisuudet tekevät virheitä. Tutkijat yrittävät nostaa kollegojensa terveen skeptisyyden ja tieteellisen selkärangan esiin. Mitään väitettä ei kannata sokeasti uskoa, jos sen voi itse tarkistaa. Auktoriteettiusko ei kuulu tieteen ihanteisiin. Päinvastoin.

Varmaa tosin ei ole, oliko virhe todella Feynmanin vai kenties luennon puhtaaksikirjoittajan tekemä. Tätä ei enää voida tarkistaa. Yhtä kaikki, Feynmanin suuhun on pistetty päiviä vuosien sijasta, ja siellä ne pysyvät.

Feynman itse tokaisi huomattuaan jonkun muun kuuluisuuden tekemät virheet: "Siitä lähtien en ole juuri 'asiantuntijoista' piitannut vaan laskenut kaiken itse."

Tutkijoiden laskuharjoitusmainen artikkeli ilmestyi juuri European Journal of Physics -lehdessä, jonka tarkoituksena on parantaa fysiikan tuntemusta ja käyttötottumuksia korkeakoulutuksessa. Asiasta kirjoittivat aiemmin NewScientist ja ScienceAlert.

Tagit

Aika kauan sitten kolme länsimaista taiteilijaa esitti performanssin, jossa he seisoivat yleisön edessä ja kukin luki vaieten kirjaa kynttilän valossa. Kun taiteilija löysi kirjasta sanan ”valkoinen”, hän sammutti kynttilänsä ja poistui näyttämöltä. Teos päättyi, kun näyttämö oli pimentynyt.

Kaksi esittäjää löysi omista kirjoistaan sanan ”valkoinen” muutamassa minuutissa. Mutta yksi taiteilijoista luki erästä Hegelin teosta, eikä vielä tunnin kuluttuakaan ollut löytänyt sanaa ”valkoinen”. Katsojat tulivat kärsimättömiksi ja eräs taidekriitikko kävi puhaltamassa kynttilän sammuksiin. Taiteilija sytytti sen uudelleen ja jatkoi lukemista.

Aika on monien nykytaiteilijoiden materiaalia ja samalla taiteellisen tutkimuksen kohde. Taiteen avulla aikaa voi tarkoituksellisesti hidastaa, venyttää, nopeuttaa tai pysäyttää siten, että teoksen kokija tulee äärimmäisen tietoiseksi ajan luonteesta. Aikakokemus tihentyy käsiteltäväksi.

Meille kärsimättömille esitys, jossa ei näennäisesti tapahdu mitään ja jonka kestoa emme varmasti voi tietää, on kiduttava. Olemme ajan kanssa yksin, sillä mikään ulkoinen toiminta ei kuluta aikaamme. Odotamme vain esityksen – tietyn ajan jakson – loppumista. Uteliaisuus pitää paikallaan.

Joulu vertautuu performanssiklassikkoon: odotamme että joulupukit sammuttavat kynttilänsä ja poistuvat näyttämöltä tolkullisessa ajassa. Oudoksumme, jos jossakin on jouluvalot vielä huhtikuussa ja närkästymme, jos törmäämme kesälomamatkalla joulutarvikkeita myyvään kauppaan.

Sammutamme joulun, ja jos uimarannalle ilmestyy elokuun kuumuudessa joulupukkilauma, käy kuten kuvatussa performanssissa: vahtimestari pyysi lopulta sinnikästä taiteilijaa poistumaan näyttämöltä.

Arkinen kokemuksemme ajasta on, että asioilla on tietty rytmi: jotakin tapahtuu oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan, luonnollisesti. Jos jokin taiteellinen performanssi sekoittaa arkista ajan tajuamme, se saattaa tuntua epämukavalta, mutta pidemmän päälle esimerkiksi yhä kiihtyvän kiireen hidastaminen on mahdollista vain ajan kulkuun tarttumalla ja rytmittämällä oma elämä uudella tavalla.

Suhteellisuusteorian mukaan nopeuden kasvaessa aika hidastuu – siksi joulupukki pystyy rekilennollaan jakamaan lahjat miljoonille ihmisille yhden vuorokauden aikana. Jos luonnonlait olisivat toiset, joulupukin odottamiseen käytettävä aika kodeissa ei tuntuisi niin pitkältä. Joulupukki, maailman vanhin performanssitaiteilija, on kuitenkin opettanut meitä kärsivällisiksi – ainakin kerran vuodessa.

Tagit

Ensi yönä, maaliskuun 30. ja 31. päivien välisenä yönä siirrytään jälleen kesäaikaan. Silloin kelloja käännetään klo 03:00 näyttämään kello neljää, mutta saman tunnilla eteenpäin siirtymisen toki voi tehdä myöhemminkin. Ideana on se, että näin aamulla herätessä on valoisampaa.

Kesäaikaan siirtyminen ei ole mitenkään tärkeimpiä asioita maailmassa, mutta varmasti yksi tyhjänpäiväisimmistä tavaksi muodostuneista historiallisista jäänteistä. Varmastikin aikanaan on ollut tärkeää käyttää hyväksi kaikki päivänpaiste ja siirtää siksi kelloja tunnilla edes- ja taaksepäin kevällä ja syksyllä, mutta nykyisin yhteiskunta elää joka tapauksessa kellon ympäri, joten edut ovat hyvin kyseenalaiset.

Kesäaika otettiin ensimmäisen kerran käyttöön ensimmäisen maailmansodan aikaan Saksassa vuonna 1916 ja Britannia sekä Yhdysvallat tekivät samoin seuraavina vuosina. Tärkein peruste oli tuolloin järkevä: oli pula-aika ja kun valtaosa ihmisistä pystyi käyttämään hieman enemmän päivävaloa hyväkseen, säästyi hiiliä ja sähköä. Kesäajasta luovuttiin kuitenkin monissa paikoin pian, koska kellojen vääntely ei ollut ihmisten mieleen. Tosin taas ajatus otettiin uudelleen esiin toisen maailmansodan jälkeen ja lopulta 1980-luvun alussa lähes kaikki Euroopan maat olivat ottaneet kesäajan käyttöön. Suomessa näin tehtiin vuonna 1981.

Tähtitieteilijän näkökulmasta kesäaika on naurettava keksintö kahdestakin syystä: ensinnäkin se pakottaa elämään keinotekoisesti kauempana omasta aurinkoajasta ja toiseksi se tekee illoista yhä valoisampia. On toki mukavaa paistatella päivää pitempään, mutta samalla se tarkoittaa sitä, että pimeä yö tulee myöhempään. Aurinko ei ole etelässä enää keskipäivällä, vaan iltapäivällä. Luonnollisestikaan suuri osa ihmisistä ei kiinnitä mitään huomiota siihen missä Aurinko on milloinkin ja mikä on tähtitaivaan suhde kellonaikaan, mutta tämä on myös yksi peruste sille, miksi kesäaika on nykyisin menettänyt merkityksesä: juuri kukaan ei elä enää Auringon mukaan, vaan kellon mukaan. Elämä menee eteenpäin koko ajan päivänvalosta riippumatta, lamput loistavat monissa toimistoissa ympäri vuorokauden joka tapauksessa ja kodeissa illalla säästetty sähkö käytetään aamulla. Kesäajasta lienee nykyisin lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä. Kellojen siirtely vie energiaa ja aiheuttaa kustannuksia, koska kaikki yhteiskunnassa toimii kellonajan perusteella. Ja koska kaikkialla maailmassa ei siirrytä kesäaikaan samana päivänä (eikä kaikkialla siirrytä lainkaan), pitää näinä aikoina ja syksyllä normaaliaikaan siirtymisen aikoihin olla tarkkana.

Nykytekniikka saa tosin monet kellot ottamaan kesäajan huomioon automaattisesti, mutta tämäkin luo omat ongelmansa: mikä kello on siirtynyt itsekseen ja mikä ei? Kelloja on lisäksi joka puolella, joten ainakin meillä kotona siirtämättömiä kelloja löytyy vielä viikkojen päästäkin. Kesäajasta luopumisesta on käynnissä myös kansalaisaloite.