Merenalainen lasisilmä havaitsi superäreän neutriinon

Isolta lasista, teräksestä ja kullasta tehdyltä korulta näyttävä KM3NeT-neutrinoilmaisin
Isolta lasista, teräksestä ja kullasta tehdyltä korulta näyttävä KM3NeT-neutrinoilmaisin

Välimeressä sijaitseva  KM3NeT-teleskooppi on havainnut neutriinon, jonka energia on kolmekymmentä kertaa suurempi kuin mitä on aiemmin havaittu. Arvoitukselliset avaruudesta tulevat neutriinot ovat nyt entistäkin arvoituksellisempia.

Neutriinot ovat omituisia avaruuden vipeltäjiä. Ne vuorovaikuttavat erittäin huonosti tavallisen aineen kanssa, minkä vuoksi niitä on erittäin vaikeaa havaita.

Niitä kutsutaankin haamuhiukkasiksi, vaikka niitä on valtavasti: Noin 65 miljardia neutriinoa kulkee joka sekunti jokaisen neliösenttimetrin läpi Maan pinnalla, myös sinun lävitsesi.

Neutriinon massa on miljoona kertaa pienempi kuin elektronin, ja niitä syntyy koko ajan ällistyttävän paljon Auringossa, muissa tähdissä, supernovaräjähdyksissä ja erilaisissa avaruuden suurienergisissä tapahtumissa. Myös kaikista tapahtumista järein, big bang, synnytti neutriinoita, jota haahuilevat edelleen maailmankaikkeudessa.

Kosmiset säteet tuottavat myös neutrinoita ilmakehän molekyyleihin osuessaan.

Koska neutrinoita on hankalaa havaita, ovat neutriino-observatoriot varsin omalaatuisia. 

Nyt ennätyksellisen neutriinon havainnut laitteisto on nimeltään KM3NeT (Cubic Kilometre Neutrino Telescope) eli "kuutiokilometrin kokoinen neutriinoteleskooppi". Siinä on yli 5600 herkkää valoilmaisinta, jotka on sijoitettu 2500 – 3500 metrin syvyyteen Välimereen kahteen paikkaan lähellä Toulonia Ranskassa ja Sisiliaa Italiassa.

Yksi valoilmaisinpallo

KM3NeT koostuu tällaisista palloista, joiden sisällä on otsikkokuvassa olevia pienempiä palloja, joiden sisällä valoilmaisimet ovat. KM3NeT on italialais-ranskalais-alankomaalainen yhteishanke. Kuva: KM3NeT-kollaboraatio. Otsikkokuva: Jari Mäkinen.

Piirros palloista meressä

Pallot ovat meressä kaapeleissa, jotka kulkevat ankkurista kellukkeeseen. Piirros: KM3NeT-kollaboraatio.

 

Teleskooppi toimii siten, että se havaitsee valoilmaisimillaan ns. Tšerenkovin valoa. Kun neutriino törmää vesimolekyyliin, se synnyttää hiukkasia, jotka liikkuvat nopeammin kuin valo vedessä. Tämä aiheuttaa sinisen valon väläytyksen, jota kutsutaan Tšerenkovin valoksi.

Kyllä, luit oikein: hiukkaset liikkuvat valoa nopeammin. Vaikka mikään ei voi liikkua tyhjiössä valoa nopeammin, ei tilanne ole sama vedessä, missä vesi saa aikaan sen, että valon nopeus on 1,33 kertaa hitaampi kuin tyhjiössä. Väliaine, eli vesi, ei vaikuta kuitenkaan hiukkasten nopeuteen.

Valoilmaisimet havaitsevat näitä heikkoja ja harvoja sinisen valon välähdyksiä, ja kun ilmaisimia on paljon laajalla alueella, voidaan niiden avulla nähdä hiukkasen rata kolmiulotteisesti. Merten syvyyksissä on säkkipimeää, joten valontuikahdukset näkyvät hyvin.

Kun havaintoja analysoidaan tietokoneella, voidaan päätellä neutriinon alkuperä ja energia.

Neutriinon reitti

Piirros neutriinon radasta ja siitä, miten sen reitti voidaan saada selville. Koska neutriinot kulkevat myös maapallon läpi kuin tyhjää vain, niitä tulee teleskooppiin joka puolelta, myös alapuolelta. Piirros: KM3NeT-kollaboraatio.

 

30 kertaa aiempaa äreämpi neutriino

Eilen 12. helmikuuta 2025 julkaistiin Naturessa artikkeli, jossa KM3NeT-kollaboraatio kertoo havainneensa suurienergisimmän koskaan havaitun neutriinon.

Neutriinon energia on noin 220 petaelektronivolttia (PeV), eli kolmekymmentä kertaa suurempi kuin aiemmin havaitut. Kysymys kuuluukin: missä ja millaisessa prosessissa ultrakorkeaenerginen neutriino voi syntyä? 

Mustien aukkojen törmäys? Haamu maailmankaikkeuden synnystä?

Ennätysneutriinohavainto

 

Yhden havainnon perusteella on vaikea tehdä vielä johtopäätöksiä, mutta nyt tutkijat osaavat kiinnittää paremmin huomiota aivan uuden energiatason neutriinoihin ja toivoa, että niitä saadaan haaviin lisää. 

Tässä auttaa myös se, että KM3NeT ei ole vielä täysin valmis. Siihen lisätään enemmän valoilmaisimia, ja se on lopullisessa muodossaan vasta vuonna 2030.

*

Uutisen lähteenä on Ranskan kansallisen tutkimuskeskuksen CNRS:n tiedote. 

Pluton ohitus lykkääntyy neljällä tunnilla

Pluton ohitus lykkääntyy neljällä tunnilla

New Horizons -luotain on juuri ohittanut Pluton noin 12500 kilometrin päästä. Se on yhä lähellä kääpiöplaneettaa ja sen viittä kuuta, mutta etääntyy niistä vauhdilla. Laite jatkaa tutkimuksiaan vielä useiden päivien ajan, ja lähettelee keräämäänsä aineistoa Maahan vielä useita kuukausia.

Toisaalta emme vielä tiedä, tapahtuiko mitään lähiohitusta ollenkaan. Luotain on voinut vaikkapa törmätä pieneen Plutoa kiertävään murikkaan.

Itse asiassa tarkempaa olisi sanoa, ettei koko ohitusta ole vielä edes tapahtunut. Sen hetki on vasta neljän tunnin kuluttua. Enkä tarkoita tässä luotaimen lähettämän aineiston saapumista ihasteltavaksemme (siihen kestää hieman kauemmin). Tarkoitan itse tapahtumaa: sitä ei tosiaankaan ole vielä tapahtunut. Enkä edes saivartele.

Ajan vääntelyä ja aivonystyröiden rapsuttelua

Kyse on informaation kulusta. Kaksi tapahtumaa sattuvat fysiikan perusperiaatteiden mukaan yht'aikaisesti, jos kummastakin lähtenyt nopein mahdollinen signaali - valo - saapuu perille tismalleen samaan aikaan. Tämä toimii myös, vaikkei fotoneja lähtisikään. Kyse on mahdollisista valohiukkasista.

Tässä tapauksessa kyse on sekä meidän itse itsellemme että New Horizonsin meille lähettämistä (tai lähettämättä jättäneistä) fotoneista. Omat fotonimme ovat tietysti varsin triviaaleja, ja ne voi jättää laskuista. Kyse on siitä, milloin Plutosta lähteneet (tai lähtemättä jääneet) fotonit ovat meillä.

Luotaimesta lähtevien (oikeiden tai kuviteltujen) valohiukkasten voi ajatella muodostavan 'samanaikaisuuden tason'. Jos asia tai esine on tason alla, se sattui 'ennen ohitusta'. Juuri nyt olemme yhä tuolla alueella. Huomenna olemme on sen yläpuolella, eli ajassa 'ohituksen jälkeen'. Ja tuo taso ennättää meille vasta 265 minuutin kuluttua uutisoidusta "nyt-se-tapahtuu" -hetkestä. New Horizonsin ja Maan välillä kun on etäisyyttä 4 valotuntia ja 25 valominuuttia. (Halutessaan asiaa voi lisäselvittää itselleen tutustumalla vaikkapa Minkowskin diagrammeihin.)

Miten sitten tiedämme, että ohitus tapahtui? Emmehän me tiedäkään. Me vain oletamme.

Homma on siis jo tapahtunut. Luotaimen kannalta. Nyt vain odotellaan että se tapahtuu.

Mitään ei tietystikään ole tehtävissä vaikka jotain menisi vikaan. Jos laitteen operoijat lähettivät juuri uutisoidulla "lähiohituksen hetkellä" uusia käskyjä luotaimelle, ne saapuvat laitteelle vasta runsaat neljä tuntia ohituksen jälkeen. Jolloin on jo myöhäistä.

Otsikkokuva ei ole lähiohituksen hetkeltä (eihän sellaisia kuvia ole edes vielä otettu). Se on muutamaa tuntia vanhempi, lähteenä NASAn Twitter-tili. Kuva: NASA/Johns Hopkins University Applied Physics Laboratory/Southwest Research Institute

BLOG